Ex-vaimo ulkoisti pahoinpitelyn poliisille.

Tämä on jatkotarina siitä kuinka yhteiskunta; sosiaaliviranomaiset, poliisi ja oikeuslaitos
auttavat parisuhdekriisiin joutuneita pariskuntia, kuinka näiden viranomaisten papereista
voi lukea että mies on roisto,epäsosiaalinen häirikkö ja mieleltään tasapainoton hylkiö.
Ihan riippumatta siitä mitä pariskunnan kotona ja suhteessa on tapahtunut.

Kaikki alkoi siitä kun silloinen vaimoni loukkasi kätensä "kamppailulaji"harjoituksissa.
Se varasi ajan or....lääkärille. (hyvien tapojen mukaan pitäisi sanoa "hän" mutta kaiken
sen pahan jälkeen mitä se sai silloin ja sen jälkeen aikaan käytän sanaa se.
Vammahan luonnollisesti vaati jatkohoitoa, silloin kaikkihan olettaa että se tarkoittaa
monta kallista lääkäriltä ajan varaamista ja aikaa vievää käyntiä, ehei. Ei meillä.
Yhtenä sunnuntaina ex kertoi menevänsä .......-messuille. Minä jäin mökille kahden
alle viisivuotiaan kanssa.

Lokakuun lopulla oli synkkä ja myrskyinen yö. Siis pääni sisällä. Kun minulle paljastui
mitä oli tapahtunut loppukesän ja syksyn aikana. Lääkäri oli suorittanuy useammankin
jatkohoidon, "Hoidot" tapahtuivat lääkärin kotona "housut pois menetelmällä"
Olin mykistynyt, sanaton, totaalisen tyrmistynyt.

En kyennyt olemaan siinä asunnossa van hiljaa suljin oven, ajoin mökille, join itseni
tainnoksiin saadakseni hetken helpotuksen elämäni synkkyyteen.

jatkuu.....
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


oikeuslaitoksen.hylkaama kirjoitti:

Tämä on jatkotarina siitä kuinka yhteiskunta; sosiaaliviranomaiset, poliisi ja oikeuslaitos
auttavat parisuhdekriisiin joutuneita pariskuntia, kuinka näiden viranomaisten papereista
voi lukea että mies on roisto,epäsosiaalinen häirikkö ja mieleltään tasapainoton hylkiö.
Ihan riippumatta siitä mitä pariskunnan kotona ja suhteessa on tapahtunut.

Kaikki alkoi siitä kun silloinen vaimoni loukkasi kätensä "kamppailulaji"harjoituksissa.
Se varasi ajan or....lääkärille. (hyvien tapojen mukaan pitäisi sanoa "hän" mutta kaiken
sen pahan jälkeen mitä se sai silloin ja sen jälkeen aikaan käytän sanaa se.
Vammahan luonnollisesti vaati jatkohoitoa, silloin kaikkihan olettaa että se tarkoittaa
monta kallista lääkäriltä ajan varaamista ja aikaa vievää käyntiä, ehei. Ei meillä.
Yhtenä sunnuntaina ex kertoi menevänsä .......-messuille. Minä jäin mökille kahden
alle viisivuotiaan kanssa.

Lokakuun lopulla oli synkkä ja myrskyinen yö. Siis pääni sisällä. Kun minulle paljastui
mitä oli tapahtunut loppukesän ja syksyn aikana. Lääkäri oli suorittanuy useammankin
jatkohoidon, "Hoidot" tapahtuivat lääkärin kotona "housut pois menetelmällä"
Olin mykistynyt, sanaton, totaalisen tyrmistynyt.

En kyennyt olemaan siinä asunnossa van hiljaa suljin oven, ajoin mökille, join itseni
tainnoksiin saadakseni hetken helpotuksen elämäni synkkyyteen.

jatkuu.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu