Lennon sijalla 55
näin.
16175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No onko joku väittänyt Lennonia maailman ykköskitaristiksi ?? - enpä ole moiseen törmännyt, kyllä ne Lennonin kyvyt oli aivan muissa asioissa....
Juuri näin. Tässä mielessä tuo sijoitus 55. on kyllä seurausta ihan muusta kuin kitaristiudesta...eihän Lennonin tällä listalla pitäisi olla lainkaan.
Kokonaan toinen juttu on tuo lauluntekijäpuoli. No joka tapauksessa, olipa outo veto Dhommilta heittää moinen listaus pöytään.
hei dudes. jos joku valitaan 55 parhaimmaksi kitaristiksi asinatuntijoiden toimesta niin hän on silloin sijoituksensa arvoinen. kuka tahansa rytmikitaristi kuulee lennonin nerouden myös kitaristina. siitä ei ole epäilystäkään. nero myös kitarassa.
Vain todellinen idiootti puhuu "neroudesta" Lennonin kitaransoiton kohdalla. :)
Kyllä Lennonin soittoon määrätynlainen nerous sisältyi, sillä hän teki soitollaan itselleen satojen miljoonien tulot. Hyvä kitaristi teki hyvää musaa, joka meni kaupaksi parhaiten maailmassa. Valitettavasti Mozart ei päässyt samoihin myyntilukuihin, kun häneltä puuttui yksi pikkujuttu. Nimittäin nerous.
Mielestä Lennon oli nero kitaran soitossa . Hän ei osannut 16-vuotiaaana kuulemma viritttää kitaraa mutta silti valittiin maailman 55 parhaammaksi kitaristiksi (tosin rock-lehden toimesta, joka ei ymmärrä klassisesta musiikista mitään) joka tapauksessa HUIKEE KAVERI
Vai niin, hyvä tietää kun en tuota aiemmin vuosikymmenten aikana ole itse hokannutkaan. Luottakaamme siis asiantuntijuuteen!
Asiantuntijuus on kaukana kaikista pop- ja rock-listauksista.
Asiantuntijuutta löydät vain klassisen musiikin arvosteluista. Siellä ei rokkia arvosteta, koska vain klassinen todella ON hyvää ja MONIULOTTEISTA musiikkia. Juuri se MONIULOTTEISUUS tuo siihen sen olemuksen ja tyylipiirteistön, jota popparit vierastavat (jopa melodisimpien klassisen musiikin sävellysten tapauksessa).
Oletko todella noin epävarma itsestäsi. Et pysty luottamaan omaan tunnekokemukseesi vaan vetoat aina johonkin epämääräisiin asiantuntijoihin jotka ymmärtävät MONIPUOLISTA klassista musiikkiasi.
luota ihan mihin haluat tai ole luottamatta.
En luota sinun kaltaisiisi, jotka luottavat pelkkään omaan tunnekokemukseen. Suurin osa teistä - ellette kaikki - olette sellaisia, jotka ovat syntyneet, alkaneet kuunnella markkinoiden listoilla heilunutta musiikkia, omaksuneet oletuksen että tästä rockin maailmasta löytyy kaikki tärkeä tavara - oli se sitten "kapinallisempaa", "kokeilevampaa" ja "progressiivisempaa" tai sitten ihan kaupallisista kaupallisinta rockia.
Sitten olette yksinkertaisesti ihastuneet joihinkin isoihin bändeihin ja hoilanneet niitten viisuja vuosikymmeniä. Ette soita pahemmin soittimia, mutta seuraatte kovasti popin gaaloja ja tähtien panemisia ja avioliittoja - ja siinä sivussa kuuntelette teini-ihastuksia kuten Beatles, Abba ja Take That.
Musiikin oikea rakastaminen on TODELLA erilainen juttu.
Sehän on juuri tuota, mitä tuossa kirjoituksesi keskivaiheilla kuvailit. Ei Beatles ole teini-idoli niille, jotka sitä ovat vuosikymmeniä kuunnelleet. Se on yhä kestävää musiikkia, josta akateeminen lähestymis- ja arvostustapa ovat kaukana. Tunnekokemukseen on juuri syytä luottaa, sillä se on kuulijan omana kokemuksena keskeinen juttu - ei akateemisen musiikkikoulutuksen luomat arvostus- ja ylenkatsontaperusteet suinkaan.
Millainen olisi maailmamme jos muodollisen koulutuksen junttaamat kriteerit olisivat kaikille se ainoa ja oikea laadun mittaristo? Luultavasti vielä nykyistäkin pahempi paikka.
Beatlesin kaikki ulottuvuudet on kulutettu hetkessä. Popparin kuuntelustrategia on vain se TYPERÄ ajatusmalli, jossa kuunnellaan musiikkia jotta voitaisiin aina turvallisesti tuudittautua samaan tuttuun hyvään fiilikseen. Klassisen musiikin ero on se, että se antaa aina UUSIA makuja ja värejä, koska musiikki on useimmiten syvällistä, monikerroksista ja synesteetikoille värikylläistä äänten luovaa hämähäkinseittiä!
Populaarimusiikin jylläävä voima on siis nostalgia - joko pikkunostalgia eli vaikkapa Nightwishin rallatukset tai sitten SUPERNOSTALGIA eli Elvis ja Beatles.
Rolling Stones on propagandalehti (Van Morrisonin antama nimi tämän tyyppisille lehdille), jolla on muutamia sankareita, joita se tuputtaa kansalle vaikka väkisin. Lennon on heidän ykköstähtensä, joka on jokaisella listalla mikä lehdessä julkaistaan, oli tämä sitten paras kitaristi tai paras laulaja.
Lennonilla ei ole MITÄÄN TEKEMISTÄ musiikin kanssa. McCartneylla paikoin on, mutta koko muu beatlesakki (myös Beatles-fanit) ovat täyttä
HYVÄ SAAVUTUS.