Olen kohta 17-vuotias tyttö ja haluaisin saada kuulla muiden samassa tilanteessa olevien ihmisten mielipiteitä asiasta tai sitten yleensäkin vain mielipiteitä aiheeseen liittyen.
Aloitin viiltelemään itseäni puolitoista vuotta sitten omalla riparillani. En halua kertoa siitä sen enempää, mutta kävin tapahtuneen jälkeen juttelemassa koulukuraattorille ja viiltely jäikin sikseen. Meni muutama kuukausi, kunnes taas aloin viillellä itseäni. Haavat olivat ranteessa aluksi vain pintanaarmuja, jotka peitin rannekoruilla. Viiltely ei ollut kovin toistuvaa, ehkä noin kuukausittaista. Viiltelyyn vaikutti ikävät elämäntapahtumat ja raskaat henkisesti painavat asiat, jotka vahvana ihmisenä olen pyrkinyt itse kantamaan aiheuttamatta muille huolta.
Viiltely helpotti oloani. Usein viiltelyn tunne tuli iltaisin ja tulee vieläkin. Noin 4kk:ta sitten viiltelin viimeksi phimmin mitä ennen. Silloin itselleni tärkeä ihminen käski minua hakemaan apua ja näin lopulta tein, sillä tajusin viiltelyni satuttavan läheisiäni. Haettuani apua kerroin tilanteesta perheelleni. Meni kuukausi, kun pääsin ensimmäiseen tapaamiseen sosiaalityöntekijän kanssa. Sen jälkeen meni yli kuukausi kun oli toinen tapaaaminen. Koen avun hakemisen aivan turhaksi, sillä ajat ovat todella harvoin ja nainen kenelle puhun vaikuttaa todella tympeältä, hiukset nutturalla, meikkiä naamassa, korkeat korot ja tiukka ilme kasvoilla. Ei minkään laista lämpöä tai tunntetta. On todella vaikea yrittää puhua ihmiselle, josta vaistoaa vlinpitämättömyyden ja kylmyyden.
Olen päättänyt lopettaa käynnit heti alkuunsa... Kaikki tuntuu turhalta. Haluaisin viillellä, mutta läheisteni takia en pysty enää, olen myös luvannut lopettaa, joten en haluaisi tuottaa pettymystä. Pelkään, että niin kuitenkin käy, sillä tilanne käy mahdottomaksi. Kukaan ei ymmärrä ja olen yksin mietteitteni ja ajatusteni ja tunteideni kanssa. Itsemurhakin on tullut pelottavasti mieleeni... :o Hmmm.
Aloitin viiltelemään itseäni puolitoista vuotta sitten omalla riparillani. En halua kertoa siitä sen enempää, mutta kävin tapahtuneen jälkeen juttelemassa koulukuraattorille ja viiltely jäikin sikseen. Meni muutama kuukausi, kunnes taas aloin viillellä itseäni. Haavat olivat ranteessa aluksi vain pintanaarmuja, jotka peitin rannekoruilla. Viiltely ei ollut kovin toistuvaa, ehkä noin kuukausittaista. Viiltelyyn vaikutti ikävät elämäntapahtumat ja raskaat henkisesti painavat asiat, jotka vahvana ihmisenä olen pyrkinyt itse kantamaan aiheuttamatta muille huolta.
Viiltely helpotti oloani. Usein viiltelyn tunne tuli iltaisin ja tulee vieläkin. Noin 4kk:ta sitten viiltelin viimeksi phimmin mitä ennen. Silloin itselleni tärkeä ihminen käski minua hakemaan apua ja näin lopulta tein, sillä tajusin viiltelyni satuttavan läheisiäni. Haettuani apua kerroin tilanteesta perheelleni. Meni kuukausi, kun pääsin ensimmäiseen tapaamiseen sosiaalityöntekijän kanssa. Sen jälkeen meni yli kuukausi kun oli toinen tapaaaminen. Koen avun hakemisen aivan turhaksi, sillä ajat ovat todella harvoin ja nainen kenelle puhun vaikuttaa todella tympeältä, hiukset nutturalla, meikkiä naamassa, korkeat korot ja tiukka ilme kasvoilla. Ei minkään laista lämpöä tai tunntetta. On todella vaikea yrittää puhua ihmiselle, josta vaistoaa vlinpitämättömyyden ja kylmyyden.
Olen päättänyt lopettaa käynnit heti alkuunsa... Kaikki tuntuu turhalta. Haluaisin viillellä, mutta läheisteni takia en pysty enää, olen myös luvannut lopettaa, joten en haluaisi tuottaa pettymystä. Pelkään, että niin kuitenkin käy, sillä tilanne käy mahdottomaksi. Kukaan ei ymmärrä ja olen yksin mietteitteni ja ajatusteni ja tunteideni kanssa. Itsemurhakin on tullut pelottavasti mieleeni... :o Hmmm.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannatta lopetta suosiolla, kun oot kuitenkin oikeasti White Angel^^
Veikkaan, että vahvistut tosta ja tajuat lopettaa hölmöilyt ilman, että tarvii uudestaan kiivetä byllerö edellä talousmetsän korkeimpaan kuuseen.
Ongelmana on vain se, että en ehkä haluu vahvistua. Tai en jaksais käydä sit prosessii mikä siihen vaaditaan, koska sormii napsauttamalla se ei tapahdu, mikä vaan olis helppoo. Miten voi saada itsensä haluamaan apua, mitä ei halua? Tiedän järjellä, että tarviin apua ja ei täs oo mitään järkeä, mutta haluisin olla poissa, näkymättömissä. Sillon kukaan ei välittäis siitä mitä teen. Ei tarvis kokee muiden takii huonoo oloo jos sortuu viiltelemään. Nyt jos se tapahtuis, olisin tosi pettynyt itseeni, koska olisin pettäny mun läheiset eikä siitä seurais hyvää... :/