Jouko Talonen Uusi Tie – lehdessä 13.9.2012
Helsingin Sanomat ei ole vain Suomen suurin päivälehti. Se on monessa suhteessa monipuolinen ja laaja-alainen lukemisto, joka tuo varsinkin sunnuntaisiin ”hitaisiin aamuihin” lukijalleen oman säväyksensä. Tammikuussa 2013 tapahtuva siirtyminen tabloid-sivukokoontekee mahdolliseksi lehden lukemisen aivan eri tavalla ja monenlaisissa tiloissa. Päätoimittaja Mikael Pentikäinen nosti äskettäin esille lehtensä vahvuuksia. ”Näitä ovat luotettavuus, riippumattomuus, monipuolisuus, moniarvoisuus ja syvällinen journalismi.” Hän lupaa painottaa näitä vahvuuksia entistä enemmän uudistuvassa lehdessään.
Miten nämä vahvuudet ovat toteutuneet viime vuosikymmenen kuluessa lehden kirkkoa ja uskontoa koskevissa kirjoituksissa? Tässä olisi hyvä tutkimuksen aihe, sillä asiasta voidaan olla perustellusti ainakin kahta mieltä. Otan nyt vain yhden esimerkin.
Kesä-heinäkuun taitteessa 2012 vietettiin maamme suurimman herätysliikkeen, vanhoillislestadiolaisuuden (SRK), perinteisiä suviseuroja Lopella. Parhaimmillaan väkeä oli koolla 76000. Seuratapahtumassa vieraili ainakin neljä piispaa, joista kolme parhaillaan virassa olevia. Tapahtumassa kävi myös kirkollisasioita hoitava sisäministeri.
Suviseuratapahtuma kosketti merkittävästi Helsingin Sanomien levikkialuetta. Miten valtakunnan suurin lehti reagoi tapahtumaan? Helsingin Sanomat on viime vuosina erityisen ahkerasti ja poikkeuksellisen näyttävästi nostanut SRK-lestadiolaisuudesta etupäässä negatiivisia yksityiskohtia ja antanut näkyvyyttä liikkeen omille ”uudistajina” esiintyville liberaalissävytteisille vaikuttajille. Alan erityisasiantuntijoita ja vuosia liikkeen historiaa tutkineita on vaivattu näissä merkeissä varsin vähän, jos ollenkaan.
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 30.6. noin neljäsosasivun kattavan jutun otsikollaSuviseurat täyttää lentokentän. Mikä oli sitten lehden sunnuntainumeron anti aiheesta 1.7.? Etusivun näyttävimmät jutut pääkirjoitussivun jälkeen liittyivät pankkeihin ja Helsingin Pride-paraatiin, jossa oli 8000 osallistujaa. Pride - aiheesta jatkettiin sitten näyttävästi lisää sivulla A5. Etusivun suurin kuva koski Prideä. Samassa lehdessä ei julkaistu enää riviäkään suviseuroista, vaikka se kokosi aivan erilaisen määrän kansaa kuin Pride – ja nimenomaan eteläisessä Suomessa, ei siis Lapissa.
Kriittinen lukija jäi aivan varmasti kyselemään uutisointipolitiikan ja tällaisten aihevalintojen luotettavuutta, monipuolisuutta ja moniarvoisuutta. Lukijalla on oikeus saada päivitettyä tietoa siitä, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa todella tapahtuu myös uskonnon maailmassa. Mutta nyt sunnuntaina lehteä lukenut jätettiin suviseurojen osalta uutispimentoon.
Onko niin, että maamme valtamedian vanhoillislestadiolaisuutta koskevissa linjauksissa ei ole pyrittykään enää viime vuosina vain puolueettomaan informaatioon? Keskustelua seuraavalle on jäänyt vaikutelma, että pikemminkin on pyritty indoktrinaatioon ja mielikuvapolitiikkaan. Yhden kansanryhmän vihjaileva ja tietoinen leimaaminen kokonaisnäkemyksestä piittaamatta on toisaalta pelottavaa, sillä tässä helposti toteutuu konkreettisesti lainvastainen ”kiihotus kansanryhmää vastaan”.
Kun riittävän monta kertaa lyödään saman naulan päälle, kyllä naula kiinnittyy puuhun. Näyttää siltä, että pyrkimys vanhoillislestadiolaisen liikkeen uskonnolliseen uusmuokkaukseen ja kansankirkollistamiseen yhdistää valtamediaa, monia merkittäviä kirkollisia vaikuttajia ja omia liberaaleja.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori.
Helsingin Sanomat ei ole vain Suomen suurin päivälehti. Se on monessa suhteessa monipuolinen ja laaja-alainen lukemisto, joka tuo varsinkin sunnuntaisiin ”hitaisiin aamuihin” lukijalleen oman säväyksensä. Tammikuussa 2013 tapahtuva siirtyminen tabloid-sivukokoontekee mahdolliseksi lehden lukemisen aivan eri tavalla ja monenlaisissa tiloissa. Päätoimittaja Mikael Pentikäinen nosti äskettäin esille lehtensä vahvuuksia. ”Näitä ovat luotettavuus, riippumattomuus, monipuolisuus, moniarvoisuus ja syvällinen journalismi.” Hän lupaa painottaa näitä vahvuuksia entistä enemmän uudistuvassa lehdessään.
Miten nämä vahvuudet ovat toteutuneet viime vuosikymmenen kuluessa lehden kirkkoa ja uskontoa koskevissa kirjoituksissa? Tässä olisi hyvä tutkimuksen aihe, sillä asiasta voidaan olla perustellusti ainakin kahta mieltä. Otan nyt vain yhden esimerkin.
Kesä-heinäkuun taitteessa 2012 vietettiin maamme suurimman herätysliikkeen, vanhoillislestadiolaisuuden (SRK), perinteisiä suviseuroja Lopella. Parhaimmillaan väkeä oli koolla 76000. Seuratapahtumassa vieraili ainakin neljä piispaa, joista kolme parhaillaan virassa olevia. Tapahtumassa kävi myös kirkollisasioita hoitava sisäministeri.
Suviseuratapahtuma kosketti merkittävästi Helsingin Sanomien levikkialuetta. Miten valtakunnan suurin lehti reagoi tapahtumaan? Helsingin Sanomat on viime vuosina erityisen ahkerasti ja poikkeuksellisen näyttävästi nostanut SRK-lestadiolaisuudesta etupäässä negatiivisia yksityiskohtia ja antanut näkyvyyttä liikkeen omille ”uudistajina” esiintyville liberaalissävytteisille vaikuttajille. Alan erityisasiantuntijoita ja vuosia liikkeen historiaa tutkineita on vaivattu näissä merkeissä varsin vähän, jos ollenkaan.
Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 30.6. noin neljäsosasivun kattavan jutun otsikollaSuviseurat täyttää lentokentän. Mikä oli sitten lehden sunnuntainumeron anti aiheesta 1.7.? Etusivun näyttävimmät jutut pääkirjoitussivun jälkeen liittyivät pankkeihin ja Helsingin Pride-paraatiin, jossa oli 8000 osallistujaa. Pride - aiheesta jatkettiin sitten näyttävästi lisää sivulla A5. Etusivun suurin kuva koski Prideä. Samassa lehdessä ei julkaistu enää riviäkään suviseuroista, vaikka se kokosi aivan erilaisen määrän kansaa kuin Pride – ja nimenomaan eteläisessä Suomessa, ei siis Lapissa.
Kriittinen lukija jäi aivan varmasti kyselemään uutisointipolitiikan ja tällaisten aihevalintojen luotettavuutta, monipuolisuutta ja moniarvoisuutta. Lukijalla on oikeus saada päivitettyä tietoa siitä, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa todella tapahtuu myös uskonnon maailmassa. Mutta nyt sunnuntaina lehteä lukenut jätettiin suviseurojen osalta uutispimentoon.
Onko niin, että maamme valtamedian vanhoillislestadiolaisuutta koskevissa linjauksissa ei ole pyrittykään enää viime vuosina vain puolueettomaan informaatioon? Keskustelua seuraavalle on jäänyt vaikutelma, että pikemminkin on pyritty indoktrinaatioon ja mielikuvapolitiikkaan. Yhden kansanryhmän vihjaileva ja tietoinen leimaaminen kokonaisnäkemyksestä piittaamatta on toisaalta pelottavaa, sillä tässä helposti toteutuu konkreettisesti lainvastainen ”kiihotus kansanryhmää vastaan”.
Kun riittävän monta kertaa lyödään saman naulan päälle, kyllä naula kiinnittyy puuhun. Näyttää siltä, että pyrkimys vanhoillislestadiolaisen liikkeen uskonnolliseen uusmuokkaukseen ja kansankirkollistamiseen yhdistää valtamediaa, monia merkittäviä kirkollisia vaikuttajia ja omia liberaaleja.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensio on katkera. Anna sinä Päivämiehen hoitaa sen puljun tiedotus. HS on uutislehti ja sille kuuluu tiedottaa oikeista asioista eikä mistään puhvelikokouksista. Suviseurat on täynnänsä kaksinaamaista Srk kristillisyyttä kannattavaa porukkaa, lapsesta asti siihen kasvatettua ja aivopestyä. Ei ole mikään uutinen kertoa kun he kokoontuvat jossain päin Suomea eksyttämään lisää ihmisiä harhaoppeihin, riittää kun on maininta tällaisesta lehdessä, näin ihmiset voivat karttaa tapahtumaa jotta ei joudu alttiiksi sille eksytykselle.
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninenkin on peräänkuuluttanut lehdiltä "korkeatasoisempaa journalismia". Hänninen tosin tarkoitti, ettei vl-pedofiliasta saisi uutisoida.
SRK haluaisi päättää, mitä sen johtamasta uskonyhteisöstä uutisoidaan -suviseuroista enemmän ja vl-pedofiliasta ei ollenkaan!