No niin, olen nuori naisen alku ja olen ollut kahden eri miehen kanssa sängyssä. kuitenkin minua on neljä miestä hyväillyt.
ongelmani on se, että olen kaikille näille teeskennellyt orgasmin. Seurustelin näistä miehistä yhden kanssa kaksi vuotta, ja kun kerran sen teeskentelin siitä jäi tapa, koska oikeasti en orgasmia saa, ja kun miesystäväni aina tivasi miksen saanut ja yritti kyllä kaikkensa, mutta ei. Joten päätin että teeskentely olisi helpompaa. Nyt minulla on alkamassa uusi seurustelu suhde, eikä seksi ole vielä ajankohtainen, mutta mietin vain, että haluisin lopettaa tuon teeskentely kierteen. mitä mieltä miehet ovat, jos nainen sanoo, seksin tullessa ajankohtaiseksi, ettei saa helposti orgasmia...
haluisin nyt olla ihan rehellinen asian suhteen...
ongelmani on se, että olen kaikille näille teeskennellyt orgasmin. Seurustelin näistä miehistä yhden kanssa kaksi vuotta, ja kun kerran sen teeskentelin siitä jäi tapa, koska oikeasti en orgasmia saa, ja kun miesystäväni aina tivasi miksen saanut ja yritti kyllä kaikkensa, mutta ei. Joten päätin että teeskentely olisi helpompaa. Nyt minulla on alkamassa uusi seurustelu suhde, eikä seksi ole vielä ajankohtainen, mutta mietin vain, että haluisin lopettaa tuon teeskentely kierteen. mitä mieltä miehet ovat, jos nainen sanoo, seksin tullessa ajankohtaiseksi, ettei saa helposti orgasmia...
haluisin nyt olla ihan rehellinen asian suhteen...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla ainakin kävi niin, että kun en vuosikausiin saanut niin mies ei enää halunut minua ollenkaan..
Enkä halunnut enää itsekään kun asiasta tuli niin kauheat suorituspaineet, kun koko seksi oli vain sitä että on pakko saada orkku tai...
Eli rehellisyys ei tässä asiassa todellakaan kannata.
Kyllä asia on silläviisiin, että orkun feikkaaminen on ihan tyhmää. Miten mies voisi tietää mikä juuri sulle sopii ja saa sut taivaisiin, jos sä feikkaa saavasi. Itse olen aina vaatinut tässä suhteessa ehdotonta totuutta naisilta. Nuorempana seurustelin muutaman tytön kanssa, jotka ei olleet ennen saaneet, ja kyllähän sitten niidenkin kanssa homma onnistuttiin löytämään, kun tiesin etsiä oikeaa tapaa. Jos nämäkin tytöt olisivat feikanneet, niin eipä olisi tullut haettua uusia konsteja. Ja jos nainen teeskentelee orgasminsa, niin kyllä sen jonkin ajan kuluessa mies huomaa, ja voi pikkuisen vituttaa.
Minä kerroin suhteeni alussa ennen ensimmäistä sekstailukertaamme etten ole koskaan saanut yhdynnässä enkä usko saavani helposti. Ei se miestä haitannut. Sanoin kyllä myös että ikinä en ole feikannut enkä tule sitä tekemään.
Sitten kului vähän aikaa ja se pikkuisen alkoi vaivata mutta en osaa sanoa että kuinka paljon (sitä sopii kysyä miehiltä kuinka paljon ottaa itsetunnolle jos ei saa naista saamaan) minua se ei haitannut koska nautin silti seksistä ja hän pystyi tyydyttämään minut suulla ja sormilla.
Sitten löytyi naimiseen oikea rytmi ja minäkin aloin saada (ehkä sekin auttoi etten ottanut turhia paineita saamisesta). Voin kuvitella, että miehestä tuntuu hyvälle kun on pystynyt antamaan minulle jotain mitä muut miehet eivät.
Parempi kai se on sanoa suoraan, niin ei tule sitten paineita teeskennellä kun mies rupeaa ihmettelemään kun et saa. Ei siinä mitään menetä jos se sitten tuleekin helpommin kun on odottanut :) Minä saan vähän väliä kuulla siitä kuinka "ujo tyttö silloin joskus sanoi ettei saa helposti" ja luulenpa hän jopa tuntee hieman ylpeyttä itsestään...
Mutta enemmän minulla paineita olisi ollut jos olisin jättänyt sanomatta. Sitä jotenkin pystyi keskittymään itseensä paremmin. Vaikka ekoilla kerroilla kyllä jännitti tosi paljon, edellisestä miehestä olikin jo vähän aikaa. Eikä mies ainakaan voi kuvitella että vika on juuri hänessä.
Kyllä se siitä pikkuhiljaa :) Pitäkää hauskaa
Teet sillä vain karhunpalveluksen itsellesi.
Jos feikkaat siitä saattaa tulla itsellesi sellainen "lukko" joka estää sinua saamasta myöhemmin kumpppanisi kanssa orkut.
Saatko orkut itsetyydytyksellä ? Meillä kesti kauan ennenkuin aloin saamaan orkkuja mieheni kanssa yhdynnästä. Aikaisemmin hän tyydytti minut ensin sormin/dildolla/suulla ja sitten vasta yhdyntään jossa hän tuli.
Kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa päätin että ikinä en hänelle feikkaa. Oppiessa meni puoli vuotta, rakentaa täysi luottamus, uskaltaa antautua täysin ym, mutta kyllä kannatti. Nykyään saan helposti ns sarjaorgasmeja voin tulla 3 - 10 kertaa per yhdyntäsessio, sitten on pakko lopettaa.
Aikaisempien kumppanieni kanssa feikkasin enkä ikinä saanut niiltä.
Älä ihmeessä teeskentele.
Minulla itsellä meni jonkin aikaa kun sain itse.
Ihmetelin mikä on vikana olimme molemmat parikympisiä minulla ensimäinen kerta ja naisella, nykyisellä vaimolla oli ollut useampia
seksi suhteita. Itse sain eka kerran kun sain paljaala kuukaisen aikaa. Meillä meni ainakin viisi vuotta kun vaimo sai kerrotua salaisuuden
eka kerta oli ollut ei toivottu kuivana vanhemman miehen kanssa väkisin omassa sängyssä. Tämä jälkeen hän on saanut oika usein, joskus olen vähän kiusannut ovatko ne aitoja.
kerro totuus...!!!
ei se orgasmi ole mitenkään pakollinen, tai edes tarpeellinen osa seksiä; ainakaan teeskentelyyn en keksi yhtään hyvää syytä... nautinnolliseen seksiin tarvittava avoin asenne siinä vaan kärsii.
Itselläni on vain hyviä kokemuksia kumppaneista, joiden kanssa ei ole tarvinnut orgasmia metsästää, eivätkä he sitä ole yrittäneet teeskennellä. Siinä jotenkin tuntee jäävänsä ulkopuoliseksi, jos koko homma pyörii naisen orgasmin (tai sadan sellaisen) ympärillä. Seksiin saa enemmän luovuutta ja uusia ulottuvuuksia, kun se orgasmi (kummankaan) ei ole pakollinen.
Uuden miehen kanssa otatte tärkeimmän sukupuolielimenne (aivot) käyttöön ja tutustutte rauhassa toistenne seksuaalisuuteen. Eikä se seksi mikään suoritus ole, se on ennemminkin sitä kipinää välillänne, joka aina välillä roihahtaa fyysiselle tasolle. Pitäkää seksi luovana ja hauskana, sekä muistakaa kysyä toisen haluista, älkääkä ujostelko kertoa omistanne.
Antoisia syysiltoja...