Kepuhallitus poisti varallisuusveron

1565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Varakkaita veronmaksajia ja erityisesti perheyrittäjiä hyödyttävä uudistus..

Nyt Vanhanen on perheyritysten liiton toimitusjohtaja.
Vanhasen korvaan supisivat EK:n herrat tuonkin varaiillisuusveron poistamiajatuksen ja hetihän Vanhanen pani toimeksi.

Äänestä
  • Vanhasen hallitus sen poisti.

    "Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) myönsi kuitenkin, että aloite varallisuusveron poistamisesta tuli Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta.

    – Päätös tehtiin kilpailukyvyn parantamiseksi ja investointien kannustamiseksi, Vanhanen perusteli."

    Äänestä

  • Jos se olikin Heinäluomalle ansioksi luettava asia?

    Äänestä

Typerä teko se oli, ei ole muuta kommentoitavaa.

Äänestä

SDP onkin toinen kokoomus. Vai onko se kolmas? Toinen kokoomus on kepu, jonka johdolla varallisuusverokin poistettiin.

Äänestä
  • Rukoillkaamme eliitin, isänmaan ja pääoman puolesta.

    Äänestä

Ei ole mitään loogista verottaa "kuollutta" omaisuutta, joka ei tuota mitään. Järkevää ja perusteltua on verottaa vain omaisuuden tuottoa, vaikka sitten senkin edestä. Sitä varten on olemassa pääomavero.

Kuitenkin pari tuottamattoman ja suorastaan tappiollisen omaisuuden veromuotoa uudistuksessa on edelleen jäljellä. Ensinnäkin kiinteistövero, jolla valtio haluaa rankaista niitä kansalaisiaan, jotka ovat rakentaneet tai ostaneet itselleen asunnon, eivätkä vaatineet, että valtio tai kunta hoitaa verorahoilla homman. Toinen typerä omaisuusveron muoto on ajoneuvovero, aiemmalta nimeltään auton käyttömaksu.

Äänestä
  • Surullisinta tässä on se että Kepulaiset ovat niin sivistymättömiä että eivät edes ymmärrä hallituksen, eduskunnan ja puhemiehen tehtäviä.

    Äänestä

  • On niin mukavaa nähdä, että olet Heinäluoman kannattaja tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Kas kun kepu ei kahtena hallituskautena saanut pääomaveroa nostetuksi.
    Taisivat huutaa vaan, että sitten pääoma karkaa ulkomaille?

    Tahdosta se oli kiinni ja kepulla ei sitä tahtoa ollut. Kepu on toinen kokoomus.

    Äänestä

  • Senkin edestä kirjoitti:

    Kas kun kepu ei kahtena hallituskautena saanut pääomaveroa nostetuksi.
    Taisivat huutaa vaan, että sitten pääoma karkaa ulkomaille?

    Tahdosta se oli kiinni ja kepulla ei sitä tahtoa ollut. Kepu on toinen kokoomus.

    Pääomatulojen verotus tulisi uudistaa progressiiviseksi. Ei ole oikeudenmukaista verottaa säästötilien muutaman euron suuruisia vuosikorkoja samalla 30 prosentin veroasteella kuin kymmenien tuhansien eurojen vastaavia tuloja. Ei edes muutamien tuhansien eurojen vuokratuloja siksikään, että vuokra-asuntoihin sijoittaneet kansalaiset auttavat yhteiskuntaa varmistamaan riittävän asuntotuotannon.

    Juuri pääomatulojen progressiivista verotusta tarkoitin edellisessä viestissäni maininnalla "järkevää ja perusteltua on verottaa vain omaisuuden tuottoa, vaikka sitten senkin edestä". Täsmennetään asia siis nyt tässä.

    Selkeää progressiivista pääomatulojen verotusjärjestelmää ei ole esittänyt mikään puolue. Nykyisen hallituksen "haitari" 30 ja 32 prosentin välillä on pelkkää naurettavaa kosmetiikkaa.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ja entäs, jos Niinistön ehdotuksen sijaan laitettaisiin hänen palkkionsa sen alentamisen sijaan palkkio ansioveron alaiseksi?

    Äänestä

hih hih mutta ymmärätkö sinä minun rasvaisen pepun päälle hih hih

Äänestä

poisto oli hieno ja järkevä kädenojennus demareilta varakkaammille kansalaisille.

Kuten Taloussanomien jutussa kerrottiin varallisuus oli siirtymässä kovaa vauhtia muihin EU-maihin Vanhasen hallituksen poistaessa veron.

Olen varma, että vuonna 2005 pääomatuloveron kasvanut tuotto korvasi moninkerroin tuon varallisuusveron tuoton.

Oma varallisuusveroni ei ollut kuin 1500 euron luokkaa mutta muistan kuinka se vituttija olinkin jo siirtämässä varojani Espanjaan, jossa tuolloin oli hyvin alhainen verotus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lahnashallitus kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/arkisto/2004/12/01/hallitus-yllatti-poistamalla-varallisuusveron/200428871/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu