Lumia 900, Google ensisijaiseksi mm. kalenterissa?

Haluaisin käyttää Lumiassa ensisijaisesti Googlen kalenteria.
Eli luodessani puhelimen kautta esim. tapaamisen, puhelin tekee automaattisesti Windows Live -merkinnän, joka ei näy kalenterissa käyttäessäni koneella G-kalenteria.

Mikähän avuksi tähän kalenterihässäkkään, tietäiskö joku suht nopeesti?
141315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Morjesta,

Synkkaako Gmail pelkän mailin, vai oletko täpännyt myös kalenterisynkkauksen päälle? Jos se synkkaa myös kalenterin, tsekkaapa kalenterin asetuksista että gmailin kalenteri on käytössä, samalla voisit poistaa ne muut käytöstä (siis jos et niitä tarvitse)

Auttoiko asiaan :)

Tero@SoneraPartio

Äänestä
  • God I´m stupid. Kiitos - apu oli malttamattomalle tarpeellinen. En mä tajunnutkaan, että ne saa noin helposti pois käytöstä. Aivan fantastista, kiitos!
    Osaatko myös kertoa, josko tuohon aloitusnäkymän kalenteri-ikkunaan saisi kaikki päivän treffit yhtäaikaisesti, eikä vain yksi kerrallaan?

    Äänestä

Heh, sitä se on kun on uusi luuri hyppysissä, tunnistan fiiliksen :D

Lumiassa ei saa siihen tiileen, ainakaan sillä omalla kalenterilla, noita treffejä kuin yhden kerrallaan. Just sen seuraavan ;)

Tero@SoneraPartio

Äänestä
  • tänks anyway, jatkan tutkimusmatkaa!

    Äänestä

Mulla sama ongelma - synkka toimii googleallakan selainversiosta puhelimeen mutta ei luurista selaimeen. Eli jos teen koneella (macbook pro) ollessani kalenterimerkinnän googlekalenterin selainversioon, se lmaantuu puhelimeen, mutta jos teen merkinnän puhelimeen, se ei ilmaannu googlekalenteriin. Onko apuja antaa?

Äänestä

Heips,

Nyt heitit todella pahan kyssärin :D

Koitin googlailla mutta en löytänyt tällaiseen oikein apua. Mutta sellaisen vinkin löysin että käyppä puhelimen selaimella osoitteessa m.google.com/sync ,sieltä löytyy kaiketi jotain tähän synkkaukseen liittyviä asetuksia ja tsekkaa ne läpi.

Jos tuolta sivulta ei löydy apua, niin sitten poistaisin gmail-tilin ja loisin sen uudelleen. Joskus tällainenkin voi nimittäin auttaa :)

Jos poisto/lisäys ei auta, sitten vaan kysymään apuja tuolta --> forums.wpcentral.com?cmpid=20000 uskon että tuolla asuu tieto tähän probleemaan ;)

Tero@SoneraPartio

Äänestä
  • Auttaisitko mua ?? mulla on lumia 800 ja se jostain syystä ei toimi ku mä soitan kaverille ni se ei hälytä ja sit vastaaja kuulee mun puhetta mut mä en kaverin puhetta mikä täs on vikana? :/

    Äänestä

Moro Tero,
ja kiitos!

Olin jo tehny noi ehdottamasi temput, mutta ei auttaneet. Kyse näet oli - kuten niin usein - käyttäjän virheestä. En tajunnut, että puhelimeen tallentaessa pitää valita tallennuskohteeksi google-allakka, jos mielii synkata - tallensin vain oletuksen mukaisesti puhelimen allakkaan... Toisin sanoen en tajunnut, että luuri todella aidosti käyttää g-allakkaa eikä vain kopsaa sen tietoja puhelimen "omaan" kalenteriin. Eli case closed, ja kiitos jeesistä kuitenkin! Toi wpcentralin osoite voi tulla tarpeeseen myöhemminkin ;-) .

Ja enpä sitten tiijjä onko tää käyttäjän virhe vai käyttettävyyden puutetta, kun käyttäjä ei tämmöstä intuitiivisesti ymmärrä.

Äänestä

Usein nää hommat ovat tosi pienestä kiinni ;)

Tärkein että sait homman toimimaan!

Tero@SoneraPartio

Äänestä

tietääks sonerapartio miten saa vaihdettua tekstiviestin äänen joksikin muuksi kuin nuo perus äänet jotka on valmiina? Latasin sovelluksista uusia ääniä, mutta niitä ei saa vaihdettua tekstariääniin! varsinaisen soittoäänen ja herätysäänen antaa kyllä vaihtaa...miksi ei textarin ääntä?

Äänestä

Huomenta Jammmmmppa,

En ole löytänyt tähän itse mitään appsia jolla tuo onnistuisi, ja nyt kun googlailin niin en löytänyt tähän tuorettakaan ratkaisua. Jostain syystä Windows Phone-käyttiksestä on jätetty pois mahdollisuus vaihtaa tekstariin jne omia ääniä.

Eipä sitä tiedä josko se on tulevaisuudessa mahdollista :)

Tero@SoneraPartio

Äänestä

Oma ongelmani on osittain samaa sarjaa kuin edeltävät.

Olen käyttänyt Lumia 900 ja Googlen kalenteria. Hiljattain Lumiasta hävisivät lähes kaikki viikottaiset tapahtumat kalenterista (ajoittuu samoihin aikoihin Lumian käyttis päivityksen kanssa, mutta en ole varma tarkasta ajankohdasta).

Netistä Googlen kalenterista tapahtumat löytyvät kuitenkin entiseen malliin. En saa tapahtumia millään synkattua puhelimeen. Uuden tapahtuman luonti netissä ei myöskään siirry puhelimeen, mutta uuden tapahtuman luonti Lumiassa siirtyy netin kalenteriin.

Gmail tilissä on valittu synkkaus kaikkiin sähköpostiin, yhteystietoihin ja kalenteriin. Onko ideoita mikä tässä mättää?

Äänestä

Miten saan Lumi900 puhelimeen google kalenterin synkattua. Nyt ongelma on että minulla on sposti synkronoitu luuriin sähköposti manuaalisesti käyttäen webhotellin yhteysasetuksia. Se toimii. Mutta kun yritän tehdä tiliä google kalenterille - käyttäjätunnus on sama kuin sähköpostissa, eli työemail osoite - niin lumiapa herjaakin että tällä tunnuksella on jo tili olemassa. Kuitenkin töissä kaikki kalenterikutsut yms tulevat työkavereilta google kalenteriin. Vai pitääkö kalenteri synkata jotain eri kautta kuin asetukset => tilit valikoista?

Äänestä

Miksihän minun Lumiasta hävisi kalenteri päivityksessä, miten saan takaisin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Android aikaisemmin kirjoitti:

Haluaisin käyttää Lumiassa ensisijaisesti Googlen kalenteria.
Eli luodessani puhelimen kautta esim. tapaamisen, puhelin tekee automaattisesti Windows Live -merkinnän, joka ei näy kalenterissa käyttäessäni koneella G-kalenteria.

Mikähän avuksi tähän kalenterihässäkkään, tietäiskö joku suht nopeesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu