Muutama vuosi sitten olisi voinut vastata, että Snellun Grilli, mutta nyt se on mennyt alaspäin kuin lehmän häntä. Taitaa tasalaatuisinta olla Teatteriaukiolla, vaikka siihenkin tuli jotain venakkovosuja omistajiksi.
Paras grilli Kuopiossa ?
4
1292
Vastaukset
- esko
grilli on minnan grilli asemakadun alapäässä.
- Reiska
Hampurilaisia ne siinä paikassa kehuvat, mutta ainakin perunoiden suhteen laatuerot eri käynneillä ovat isoja. Joskus potut ihan veteliä, joskus taas turhankin paistuneita.
- ossi358
Reiska kirjoitti:
Hampurilaisia ne siinä paikassa kehuvat, mutta ainakin perunoiden suhteen laatuerot eri käynneillä ovat isoja. Joskus potut ihan veteliä, joskus taas turhankin paistuneita.
Minnan grilli on SUOMI GRILLI
- dingdong
No ei ole ainakaan teatteriaukio. Ennen saattoi olla, mutta ei todellakaan enää.
Ennen tykkäsin käydä siellä aina kaupungilla otettujen kaljatuopillisten jälkeen, mutta en enää. Venakot pistivät palvelukulttuurin niin uusiksi, että ei sitä voi kuin ihmetellä. Palveluasenne on kuin venäläisillä tullimiehillä. Asiakkaille vittuilua, ylimielistä käytöstä tai jotain vastaavaa kivaa saa nykyään joka kerran. Kerrankin paikka oli kiinni yli tuntia ennen ovessa lukevaa sulkemisaikaa, ja kaks kertaa ovat kieltäytyneet tekemästä semmoista annosta mitä olen pyytänyt. Syy: 'en mjinä rjupea njyt sjellaista tjekemjään!'
Ei pysy kauan pystyssä noitten käsissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399