Kissan ruokinta pienten koirien kanssa

Koira ihminen

Olen tässä jo pidemmän aikaa miettinyt kissan hankintaa, ihan jonkun tavallisen kotikissan siis. Asun yksin ja minulla on nyt kaksi rescue koiraa, toinen on leikattu narttu n. 35cm säkäkorkeudeltaan ja toinen leikattu uros korkeudeltaan n. 40cm. Ovat sekarotuisia terrierejä. Ollaan käyty koirien kanssa useampaan otteeseen kaverin luona, jolla on 2 kissaa. Narttu ei reagoi kissoihin juuri ollenkaan ja uros arastelee jonkin verran ja juoksee karkuun, muttei siis saa mitään sydänkohtausta kuitenkaan kissan nähdessään.

Tarkoituksena olisi siis tähän talouteen ottaa koirien lisäksi 1 tai 2 kissaa. Pentuna kissan ottaisin ja todennäköisesti uroksen, jonka leikkaisin niin pian kuin mahdollista. Rotukissaa en halua, koska en halua maksaa pelkistä papereista ja sukutaulusta vaan haluan perus terveen ja ns. "normaali rakenteisen" lemmikki kissan. Kissaan olen kyllä valmis panostamaan rahallisesti ja muutenkin ihan yhtälailla kuin koiriinikin. Minulle eläimet ovat perheenjäseniä, joista haluan huolehtia ja joiden ravinnon haluavan olevan ensiluokkaista.

Olen tässä miettinyt sitten sitä, että miten kissan ruokkiminen onnistuisi käytännössä. Olen kuullut ja nähnyt kavereillani, että kissoilla pitäisi aina olla ainakin kuivaruokaa tarjolla? Miten ruokinta voidaan käytännössä toteuttaa, kun perheessä on myös koiria, jotka takuulla hyökkäävät kissan kupille samantien kun sen näkevät ja ahmivat ruuat parempiin suihin kyselemättä. Ajattelin ensin, että ehkä ratkaisuksi sopisi sellainen koiraportti, jossa on kissan luukku ja näin kissa pääsisi yksistään siihen tilaan, missä sen ruokakupit ovat. Sitten tajusin, että nuo koirani ovat niin pieniä, että nekin todennäköisesti menisivät sellaisesta kissan luukusta leikiten läpi. Sitten ajattelin, että jos pitäisin kissojen ruuat esim. tiskipöydällä, mutta sitten tajusin, että nuo koirat loikkivat jo ilman ruoka-houkutintakin täällä pitkin pöytiä ja kaikki syötäväksi kelpaava katoaa tiskipöydiltä saman tien ja etenkin poissa-ollessani koirat kiertävät aina kaikki pöydät läpi ja tarkastavat, ettei mitään hyvää ole jäänyt mihinkään. Pomppu voimasta kertoo hyvin se, että olen katsonut useamman kerran kameroistani, miten poissa-ollessani koirat loikkaavat 1,5m korkuisen kirjahyllyn päälle ja taas alas ilman pienintäkään haastetta.

Olisiko kenelläkään vinkkejä tällaiseen tilanteeseen? Vai pitääkö minun vain luopua kokonaan kissa haaveistani? En ole valmis luopumaan yhdestäkään eläimestäni toisen eläimen tieltä, joten koirista luopuminen ei ole todellakaan ratkaisu.

1

147

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Deuce3

      Ensinnäkin rotukissaa ostaessa et maksa vain sukutaulusta ja papereista vaan hyvin hoidetusta kissasta jonka juurista voi olla varma. Eli ei ole mikään sukurutsattu navetan alla kasvanut punkkeja täynnä oleva aliravittu raasu. Toki jos haluat ottaa esim. Rescue kissan niin hienoa! Toisaalta jos ostat rotukissan kasvattajalta jolla on koiria niin kissat olisivat jo tottuneita koiriin, kun taas rescue tapauksen aikaisemmasta elämästä ei välttämättä ole kovin paljon tietoa.

      Kuivaruokaa kissa ei välttämättä tarvitse ollenkaan ja usein 24/7 raksubaari on vain huono asia.
      Itse ruokin kissat vain silloin kun voin itse valvoa syömisen. Toinen kissa kun on ahmatti ja toinen syö muutenkin vähän.
      Koiraportti saattaisi toimiakkin niin että kissat loikkaavat sen yli. En usko että tarvitsee välttämättä olla luukkua kissalle, kissatkin loikkaavat aika korkealle.

      Netistä löytyy ihan hyvää tietoa kissan oikeasta ruokinnasta ja esim. Kissafoorumilla on monen monta keskustelua kissan ruokinnasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      990
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      106
      923
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      877
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      4
      791
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      683
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      634
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      594
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      583
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      71
      568
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      557
    Aihe