Professori Tatu Vanhasen natsistisista rotuopillisista näkemyksistä on noussut kohu, jota professori joutunee vielä selittelemään oikeudelle. En tunne professorin aikaisempia mielipiteitä tältä alueelta enkä näin ollen uskalla syyttää häntä siitä, että monien kepulaisten täällä esittämä olisi seurausta siitä, että tuo professori pitkäaikaisena kepulaisena vaikuttajana ja mm. periaateohjelmien kirjoittajana olisi heitä aivopessyt natseiksi. Nuo tämän saitin natsit eivät kyllä ole lukeneet noita pitkiä periaateohjelmia enempää kuin mitään muutakaan, sen huomaa luettuaan yhden rivin heidän tökeröitä esityksiään. Eipä niissä yleensä monta riviä olekaan.
Itse pidän Tatu Vanhasen puheita vanhuuden höperyytenä. Sanon näin, vaikka olen lähes hänen ikäisensä. Toiset kalkkiutuvat aikaisemmin kuin toiset. Höperyydestä johtuvaa ajattelemattomuutta on hänen esilletulonsakin tuollaisessa asiassa. Olisihan hänen pitänyt ymmärtää, että hän heittää varjon poikansa päälle. Ja jos natsismin varjo lankeaa Suomen pääministerin ylle, se ei varjosta vain yksityishenkilö Matti Vanhasta vaan koko Suomea. Ei tarvitse kauan odottaa, kun sensaatiolehdet Euroopassa alkavat revitellä otsikoita. Matti Vanhanen on todella kiusallisessa välikädessä. Kunnioituksesta isäänsä kohtaan hän ei voi julkisesti irtisanoutua tämän mielipiteistä, ja jos hän kuitenkin niin tekisi, media reagoisi siihen kuten tuli, jota yritetään sammuttaa bensiinillä.
Ihmettelen vain sitä, kuinka professorimies on voinut tulla tuollaisiin aatoksiin. Tänään aamuradiossa älykkyystutkija Kari Uusikylä ruoti hyvin Vanhasen teesejä. Vanhanenhan lähtee siitä, että älykkyys olisi yksinomaan geneettistä, periytyvää. Uusikylä on taas sitä mieltä, että yhtä paljon vaikuttaa myös ympäristö, yksilön mahdollisuudet virikkeiden, koulutuksen toiminnan ym. kautta kehittää älyään. Sitähän osoittaa sekin, että amerikkalaiset mustat on testeissäkin todettu älykkäämmiksi kuin afrikkalaiset veriveljensä. Ja Hitlerin ali-ihmisiksi määrittelemät juutalaiset, jotka eivät Vanhasenkaan listassa kovin korkealla olleet, ovat saaneet 20 % nobelin palkinnoista, vaikka heitä on vain 0,2 % ihmiskunnasta. Siis satakertaisesti ”liikaa”. Mikä sen selittää? Uskoakseni se, että juutalaiset ovat aina arvostaneet koulutusta, opiskelua ja kaikkea älyä kehittävää ja joutuneet käyttämään älyään pärjätäkseen heitä alistamaan pyrkivää ”isäntäkansaa” vastaan.
Minun mielestäni Matti Vanhasta ei tule syyllistää isänsä höperehtimisistä. On Matilla ihan tarpeeksi rasitteita omissa tekemisissään ja tekemättä jättämisissään. Niihin voidaan ja pitääkin tarttua. Monesta Mattia voidaan syyttää, mutta ainakaan minä en ole huomannut hänellä olevan minkäänlaisia natsisympatioita. Luulen, että hän suhtautuisi varsin penseästi tälläkin saitilla eräiden kenttäkepulaisten natsityyppisiin iskulauseiden toisteluun.
Voihan hyvin olla niin, kuten nimimerkki rpu omalta kohdaltaan totesi, että ainakin hänen lapsensa suhtautuvat hänen mielipiteisiinsä useammin kielteisesti kuin myönteisesti. Sama nimimerkki heitti myös loistavan oivalluksen, että ”luonnonvaroista tasaisimmin maailmassa on jakautunut älykkyys; kaikki ovat omaansa tyytyväisiä”. Niin se varmaan on. En minäkään ole koskaan omaa älykkyyttäni liian vähäisenä pitänyt. Luulenpa, että myös tuo ”keskusta on paras”- tyyppi omistaa mielestään paljonkin tuota luonnonvaraa!
Matti V ei ole vastuussa isästään
36
1553
Vastaukset
- Benito
juutalaiset, jotka eivät Vanhasenkaan listassa kovin korkealla olleet,
-Miksi valehtelet? Vanhasen mielestä juutalaiset ovat älykkäitä - Kunnioittaen
Ennen kuin kukaan kepulainen ehtii Sinua haukkumaan, haluan sanoa, että olet kyllä käsittämättämättömän taitava "kynäilijä"!
Kuka tahansa voi opiskella, elämänkoulua sekä muutakin ja lukea satamäärin kirjoja, mutta niistä ammentamaansa tietoa monikaan ei (tällä saitilla kukaan lisäksesi) kykene pukemaan sanoiksi Sinun tavallasi!
Sen tietävät ja näkevät myös ne, jotka Sinua haukuskelevat milloin miksikin.
Oivakin kertoi, että Hän ei enää alennu Sinulle vastaamaan.
Ja sehän on jo moneen otteeseen käynyt selväksi, miksi Oiva ei vastaa ja, miksi Oivan "adjutantit" vastaavat Sinulle vain törkeyksillään.
Nyt varmaan joku kepulaisälykkö tulee ja kertoo, kuinka demari (siis minä) nuoleskelee "Kapiukkoa".
Ja arvatenkin liittää viestiinsä maininnan "Keskusta on paras", tai "älä äänestä demaria", tai jotain muuta nokkelaa kepulaisittain.
PS Oletko muuten lisännyt viime aikaisiin kirjoituksiisi pienen pientä "ilkeyttäkin", verrattuna aiempaan?- kisälli
Olipa siinä suorastaan kapimaisen taitavasti arvostelua vastaan joka puolelta varmistettu kommentti.
Taitaa olla viime aikoina piileskellyt Wiljami-adjutantti oppi-isäänsä kehumassa.
Muistin virkimistämiseksi, näin pitkälle priimusoppilas on päässyt:
Kappas vain - viestini tehosi jälleen! Kepupossu aloitti vinkumisen kun ei tyhjentävään tekstiini ollut mitään lisättävää. Nooh... kepupossut voivat vinkua rauhassa.
heehheheheh.... :-D
Vingu possuseni vielä lisää! :-D - menestyksestä
kisälli kirjoitti:
Olipa siinä suorastaan kapimaisen taitavasti arvostelua vastaan joka puolelta varmistettu kommentti.
Taitaa olla viime aikoina piileskellyt Wiljami-adjutantti oppi-isäänsä kehumassa.
Muistin virkimistämiseksi, näin pitkälle priimusoppilas on päässyt:
Kappas vain - viestini tehosi jälleen! Kepupossu aloitti vinkumisen kun ei tyhjentävään tekstiini ollut mitään lisättävää. Nooh... kepupossut voivat vinkua rauhassa.
heehheheheh.... :-D
Vingu possuseni vielä lisää! :-Dkirjailijana, katkeroitunut Kalevi Tarkkanen
on kohta psykoosissa.
Kirjastojen sivuilta löytyy lisätietoa äijästä. - kunnioittaen,
kisälli kirjoitti:
Olipa siinä suorastaan kapimaisen taitavasti arvostelua vastaan joka puolelta varmistettu kommentti.
Taitaa olla viime aikoina piileskellyt Wiljami-adjutantti oppi-isäänsä kehumassa.
Muistin virkimistämiseksi, näin pitkälle priimusoppilas on päässyt:
Kappas vain - viestini tehosi jälleen! Kepupossu aloitti vinkumisen kun ei tyhjentävään tekstiini ollut mitään lisättävää. Nooh... kepupossut voivat vinkua rauhassa.
heehheheheh.... :-D
Vingu possuseni vielä lisää! :-Dkoska ethän tieten tahtoen ole tuollainen typerys, vaan olet vanhemmiltasi perinyt nuo älylliset lahjasi, joilla et arvatenkaan ole elämässäsi kovin pitkälle päässyt sieltä tunkion seinustalta?
Nooh, se oli vitsi, te kepulaiset kun olette niin huumorintajustanne kuuluja, heeheehh
Mutta, tiedätkö mitä?
Minun huumorintajuni alkaa piakkoin loppua, jos vertaat minun kirjoituksiani aina Wiljamin kirjoituksiin!!!
Suorastaan väität minua Wiljamiksi!
Sinä loukkaat silloin Wiljamia, joka tietää ja ymmärtää minua paljon paremmin teidän kepuloisten kieroilut!
Olisiko liikaa pyydetty keputorvelolta, että lopetat Wiljamin loukkaamisen väittämällä minun tekstejäni Hänen kirjoittamikseen?
Olisiko? - K.K.Korhonen
menestyksestä kirjoitti:
kirjailijana, katkeroitunut Kalevi Tarkkanen
on kohta psykoosissa.
Kirjastojen sivuilta löytyy lisätietoa äijästä.Yritätkö väittää, että minä olisin Kalevi Tarkkanen? Voi Luoja, mikä salapoliisi! Tunnen kyllä Tarkkasen, hänen opettajanaankin, ja oli takavuosina hetken myös samassa sinibarettiyhdistyksessä. Tarkkasen kirja "YK-sotilaana Libanonissa" on myös hyllyssäni, jossa on lähes kaikki tuosta aihepiiristä julkaistut teokset, kuten mm. Ensio Siilasvuon "Rauhan asialla Lähi-idässä" (omistuskirjoitus: "palvelustoverilleni N.N:lle
ystävällisin terveisin, Helsinki, 8.3.88, Ensio Siilasvuo").
Tarkkanen on minua useita vuosia nuorempi ja sotilaanakin hieman jäljessäni tullut ja taaemmas jäänytkin. Tietääkseni Tarkkasella on vain tuo yksi YK-reissu Libanoniin, kun minulla niitä on kolme, viimeinenkin ennen Tarkkasen ainoaa.
Ihan terävä poika Tarkkanen kyllä on, soitto-oppilaasta sotilasuransa aloittaneena myös hyvä muusikko, mutta kovin jyrkkä mielipiteiltään. Asunee muuten nykyisin jossakin Mikkelin puolessa, en ole nähnyt ainakaan kymmeneen vuoteen.
Miksi Sinä minun henkilöllisyyttäni arvuuttelet, kun olen sen täällä jo ajat sitten jokseenkin selvästi tuonut julki! - "Tarkkanen Kalevi...
menestyksestä kirjoitti:
kirjailijana, katkeroitunut Kalevi Tarkkanen
on kohta psykoosissa.
Kirjastojen sivuilta löytyy lisätietoa äijästä.DekkariNetti - Dekkarikirjailijoita - Mystery Authors
... sci.fi/msariola.htm - Hannu Saraluodon Sariola -sivut Surkka, Timo Syrjä, Juhani
Särkkä, Matti Taiga, Marton - KKK Tarkkanen, Kalevi Tonteri, Pertti Tuovinen ?
DekkariNetti/Vuoden 1994dekkarit
... Gummerus. Tabet, Sirpa: Tähkäyö. Otava. Tarkkanen, Kalevi: Eversti.
Karisto. Tenni, Sari: Kolmasosa Koirapään kuolemasta. Otava. ...
1000kirjaa.com
... Osta. Tarkkanen Kalevi, Santahaminan päällystöyhdistys ry 1945-1995,
Santahaminan päällystöyhdistys ry 1994, 6,00 ?, Osta. Teikari ...
Helsingin yliopiston kirjasto - Luettelot
... 30) ISBN 0-566-05363-2 (osa) (sid.) Tarkiainen, UJ Valtion ja kirkon erosta, [-1915]
Tarkiainen, V. Aapinen 2. p., [-1911] Tarkkanen, Kalevi YK-sotilaana ... - oli..
K.K.Korhonen kirjoitti:
Yritätkö väittää, että minä olisin Kalevi Tarkkanen? Voi Luoja, mikä salapoliisi! Tunnen kyllä Tarkkasen, hänen opettajanaankin, ja oli takavuosina hetken myös samassa sinibarettiyhdistyksessä. Tarkkasen kirja "YK-sotilaana Libanonissa" on myös hyllyssäni, jossa on lähes kaikki tuosta aihepiiristä julkaistut teokset, kuten mm. Ensio Siilasvuon "Rauhan asialla Lähi-idässä" (omistuskirjoitus: "palvelustoverilleni N.N:lle
ystävällisin terveisin, Helsinki, 8.3.88, Ensio Siilasvuo").
Tarkkanen on minua useita vuosia nuorempi ja sotilaanakin hieman jäljessäni tullut ja taaemmas jäänytkin. Tietääkseni Tarkkasella on vain tuo yksi YK-reissu Libanoniin, kun minulla niitä on kolme, viimeinenkin ennen Tarkkasen ainoaa.
Ihan terävä poika Tarkkanen kyllä on, soitto-oppilaasta sotilasuransa aloittaneena myös hyvä muusikko, mutta kovin jyrkkä mielipiteiltään. Asunee muuten nykyisin jossakin Mikkelin puolessa, en ole nähnyt ainakaan kymmeneen vuoteen.
Miksi Sinä minun henkilöllisyyttäni arvuuttelet, kun olen sen täällä jo ajat sitten jokseenkin selvästi tuonut julki!mutta on sinussa jotakin "häippää".
T. Arcie Buncher - aina olla..
"Tarkkanen Kalevi... kirjoitti:
DekkariNetti - Dekkarikirjailijoita - Mystery Authors
... sci.fi/msariola.htm - Hannu Saraluodon Sariola -sivut Surkka, Timo Syrjä, Juhani
Särkkä, Matti Taiga, Marton - KKK Tarkkanen, Kalevi Tonteri, Pertti Tuovinen ?
DekkariNetti/Vuoden 1994dekkarit
... Gummerus. Tabet, Sirpa: Tähkäyö. Otava. Tarkkanen, Kalevi: Eversti.
Karisto. Tenni, Sari: Kolmasosa Koirapään kuolemasta. Otava. ...
1000kirjaa.com
... Osta. Tarkkanen Kalevi, Santahaminan päällystöyhdistys ry 1945-1995,
Santahaminan päällystöyhdistys ry 1994, 6,00 ?, Osta. Teikari ...
Helsingin yliopiston kirjasto - Luettelot
... 30) ISBN 0-566-05363-2 (osa) (sid.) Tarkiainen, UJ Valtion ja kirkon erosta, [-1915]
Tarkiainen, V. Aapinen 2. p., [-1911] Tarkkanen, Kalevi YK-sotilaana ...sanoi kissa hietikolla"
raapi päälle tarpeenteon
pienen sievän santakeon.
-tuo on Lauri Viitaa
miksikähän Tarkkanen on käyttänyt etukirjamia KKK - Keskustalainen
oli.. kirjoitti:
mutta on sinussa jotakin "häippää".
T. Arcie BuncherMinkä vuoksi te nyt tuota Korhosta vainootte.Olisitte tytyväisiä kun hän puolutsaa Matti vanhasta,kun te ette siihen pysty.Alhaista tuollainen.
- K.K.Korhonen
aina olla.. kirjoitti:
sanoi kissa hietikolla"
raapi päälle tarpeenteon
pienen sievän santakeon.
-tuo on Lauri Viitaa
miksikähän Tarkkanen on käyttänyt etukirjamia KKKLauri Viita sanoi myös:
"Kuin nuppineulan kärki
on joka miehen järki. -
Kunhan vain sen tyynyn saisi,
johon neula uppoaisi!
Sinä et ole vielä saanut sitä tyynyä!
Ps.
Tarkistin hallussani olevasta matrikkelista Pauli Kalevi Tarkkasen tietoja:
Syntynyt 29.4.1939 Sysmässä
Aloittanut sotilasuransa soitto-oppilaana, palvellut varusmiehenä HämRjP:ssa 1957 ja jäänyt sen jälkeen kersantiksi Lahden sotilassoittokuntaan 1.6.1958 jne..
On tuossa hänen palvelusuraansa ja koulujaan lueteltu enemmänkin, mutta tämä riittäköön, kun totean vielä, että on lopulta ylennyt toimiupseerikapteeniksi ja jäänyt eläkkeelle monia vuosia myöhemmin kuin minä.
Tämä riittänee osoittamaan, että mikään ei täsmää minuun, ei sinne päinkään. Niin, ja YK-joukoissa hän tosiaankin näkyy olleen vain yhden vuoden Libanonissa vv. 1984-85, kun minä olin 7 kk Kyproksella 1966, 1v 4 kk Siinailla 1978-79 ja 1v 3 kk Golanilla 1981-82. Näistä reissuista olen kertonut muistelmissani 60 käsikirjoitussivun verran, mikä on otteena Maailman menoa > Historia -saitilla. Näkyy olevan siellä vieläkin!
Joten älä viiytsi samastaa meitä, minua ja Kalevi Tarkkasta, me kumpikaan emme ehkä tunne itseämme siitä imarrelluksi! - että,
K.K.Korhonen kirjoitti:
Lauri Viita sanoi myös:
"Kuin nuppineulan kärki
on joka miehen järki. -
Kunhan vain sen tyynyn saisi,
johon neula uppoaisi!
Sinä et ole vielä saanut sitä tyynyä!
Ps.
Tarkistin hallussani olevasta matrikkelista Pauli Kalevi Tarkkasen tietoja:
Syntynyt 29.4.1939 Sysmässä
Aloittanut sotilasuransa soitto-oppilaana, palvellut varusmiehenä HämRjP:ssa 1957 ja jäänyt sen jälkeen kersantiksi Lahden sotilassoittokuntaan 1.6.1958 jne..
On tuossa hänen palvelusuraansa ja koulujaan lueteltu enemmänkin, mutta tämä riittäköön, kun totean vielä, että on lopulta ylennyt toimiupseerikapteeniksi ja jäänyt eläkkeelle monia vuosia myöhemmin kuin minä.
Tämä riittänee osoittamaan, että mikään ei täsmää minuun, ei sinne päinkään. Niin, ja YK-joukoissa hän tosiaankin näkyy olleen vain yhden vuoden Libanonissa vv. 1984-85, kun minä olin 7 kk Kyproksella 1966, 1v 4 kk Siinailla 1978-79 ja 1v 3 kk Golanilla 1981-82. Näistä reissuista olen kertonut muistelmissani 60 käsikirjoitussivun verran, mikä on otteena Maailman menoa > Historia -saitilla. Näkyy olevan siellä vieläkin!
Joten älä viiytsi samastaa meitä, minua ja Kalevi Tarkkasta, me kumpikaan emme ehkä tunne itseämme siitä imarrelluksi!Kalevi T. ei olisi ollut myös Golanilla ja Siinailla
- K.K.Korhonen
Keskustalainen kirjoitti:
Minkä vuoksi te nyt tuota Korhosta vainootte.Olisitte tytyväisiä kun hän puolutsaa Matti vanhasta,kun te ette siihen pysty.Alhaista tuollainen.
Kiitos! Ymmärsit tarkoitukseni, ja se lämmittää mieltäni!
- genttelmanni
kunnioittaen, kirjoitti:
koska ethän tieten tahtoen ole tuollainen typerys, vaan olet vanhemmiltasi perinyt nuo älylliset lahjasi, joilla et arvatenkaan ole elämässäsi kovin pitkälle päässyt sieltä tunkion seinustalta?
Nooh, se oli vitsi, te kepulaiset kun olette niin huumorintajustanne kuuluja, heeheehh
Mutta, tiedätkö mitä?
Minun huumorintajuni alkaa piakkoin loppua, jos vertaat minun kirjoituksiani aina Wiljamin kirjoituksiin!!!
Suorastaan väität minua Wiljamiksi!
Sinä loukkaat silloin Wiljamia, joka tietää ja ymmärtää minua paljon paremmin teidän kepuloisten kieroilut!
Olisiko liikaa pyydetty keputorvelolta, että lopetat Wiljamin loukkaamisen väittämällä minun tekstejäni Hänen kirjoittamikseen?
Olisiko?Kaappikommunisti on taas veljiensä kanssa r*tsannut kaapissa niin että muisti on mennyt. Kannattaisi kaivaa tunkion sonnat pois korvista ja muista aukoista. Silloin pysyisit ajan tasalla. (Eikös se (munaton) Hokkanenkin vaatinut kansanäänestystä. Nyt sekin on siellä sun kaapissas hiljaa)
Wiljami
-----------------------
Siinäpä pieni maistiainen ylistämäsi ja ilmeisen sielunveljesi Wiljamin tekstiä. Minä vieläkin epäilen teidän nukkuvan saman naisen vieressä.
(Kovinpa korkealta sitä taas katsellaan) - K.K.Korhonen
että, kirjoitti:
Kalevi T. ei olisi ollut myös Golanilla ja Siinailla
Niin todella väitän. Siinailla hän ei ole voinut olla, kun suomalaiset tulivat pois Siinailta jo 1979, jolloin Israel luovutti Siinain takaisin Egyptille. Ja kun Kalevin ensimmäinen reissu on ollut 1984-85 Libanoniin (käy ilmi hänen kirjastaan), ei hän varmaan ehtinyt Golanillekaan, josta myös suomalaiset tulivat pois 1980-luvun lopussa ja Kalevi oli jo tuolloin jäänyt eläkkeelle.
- sinä

sitten olet ehtinyt Golanille kun olet jäänyt eläkkeelle ennemmin kuin Kalevi?
- tutkimus
sinä kirjoitti:
sitten olet ehtinyt Golanille kun olet jäänyt eläkkeelle ennemmin kuin Kalevi?
Juttuhan on helppo selvittää vertaamalla Kalevi Tarkkasen kirjaa ja KKK:n täällä julkaisemia muistelmia. -Jos löytyy sanasta sanaan samanlaisia lukuja ja tapahtumakuvauksia - juttu on selvä.
Eipä sillä tietenkään mitään väliä ole - oli miten oli. - K.K.Korhonen
sinä kirjoitti:
sitten olet ehtinyt Golanille kun olet jäänyt eläkkeelle ennemmin kuin Kalevi?
Lue YK-muistelmani, Golan-osio, niin tiedät. Ovat siis historian saitilla (Maailman menoa > Historia). Onhan tietysti sama ollut mahdollista K.T:llekin, mutta tietääkseni niin ei ole tapahtunut. Miksi h-tissä minä olen niin kiinnostava? Eikö Sinulla ole mitään mielipidettä siihen. mitä minä sanon, mm. tämän jutun avauksessa. Typerää.
- valhe..
Vanhanen ei väittämyt älykkyyden olevan geneettistä, vaan pohjoisen ihmiset ovat joutuneet tulemaan toimeen vaikeammissa olosuhteissa kuin lämpimissä maissa olevat ihmiset. Sinä Kalevi olit epä Tarkkanen
jk. asutko Hervannassa?- K.K.Korhonen
Olin huolimaton. Tuossa HS:n kuukausiliitteen jutussa Tatu Vanhanen tosiaan toteaa, että ”Hitler tulkitsi Darvinia väärin. Hän väitti, että juutalaiset ovat alempaa rotua kuin muut saksalaiset, vaikka juutalaiset ovat älykkäämpiä”. Tuossa Vanhasen listauksessa, jossa hongkongilaiset ovat kärjessä (ä.o. 107), suomalaiset keskivaiheilla (ä.o. 97) ja Afrikan maat hännillä, viimeisenä Päiväntasaajan Guinea (ä.o. 59), ei Israel esiinny lainkaan. Israelilaisten sijoittuminen melko alas tuli kai ilmi tuosta Kari Uusikylän puheesta, sillä en löydä sitä Vanhasen nettisivultakaan.
Sen, mitä sanoin hänen käsityksestään älykkyyden geneettisestä alkuperästä, hän vahvistaa nettijutussaan seuraavasti:
”Hypoteesimme mukaan populaatioiden väliset keskimääräiset älykkyyserot perustuvat merkittävältä osaltaan geneettisiin eroihin, jotka luonnonvalinta on pitkien aikojen kuluessa tuottanut”. Tuon toisen mielipiteeni tuomitsit siis väärin valheelliseksi.
Linkki tuohon Tatu Vanhasen kirjoitukseen:
http://www.tsv.fi/ttapaht/033/vanhanen.pdf
- tympääntynyt lukija
Kirjoitanpa muutaman sanan.
Ei pidä ottaa kantaa, jos ei vaivaudu tuon vertaa tutustumaan parjaamisen kohteensa työhön ja ajatuksiin.
Vanhanen on tehnyt tutkimuksessaan identtisiä älykkyystestejä ympäri maailmaa, ja verrannut tuloksia valtioiden varallisuuteen. Tulokset ovat tosia, niitä ei voi muiksi muuttaa. Tulosten syistä voi perustellusti olla eriävää mieltä Vanhasen kanssa. Myös mm. amerikkalaiset maltilliset mustat, esimerkiksi Colin Powell ovat todenneet keskimääräiset äo-erot kansanryhmien välillä tosiasiaksi, joka täytyy vain hyväksyä.
Ei Tatu Vanhanenkaan väitä, että geenit YKSINOMAAN olisivat syynä älykkyys- (ja tätä kautta myös varallisuus)eroihin, vaan että niillä ON VAIKUTUSTA ympäristötekijöiden lisäksi. Jos Uusitalo on tällaista väittänyt, hän ei ole viitsinyt paljoakaan perehtyä Vanhasen tutkimuksiin. Vanhanen nostaa varallisuuseroissa tärkeäksi tekijäksi mm. protestanttisen työmoraalin, joka vaikuttaa yhä pohjoisessa Euroopassa ja Yhdysvalloissa vaurautta luovana tekijänä.
Tuo juutalaisväiteesi oli myös totuuden vastainen. Miksi valehtelet? Ei kai tässäkin ole jokin poliittinen agenda takana, mitä vaivalloisesti mutta sitkeästi koetat aina kirjoituksissasi peitellä näennäisen objektiivisuuden verhon taakse. Vai kokeiletko vain, meneekö kaikki kirjoittamasi vähemmän lukeneille aatetovereillesi läpi pureskelematta?
Palstan kommarikeput muuttuivat muuten aika näppärästi yhdessä yössä natsikepuiksi.- K.K.Korhonen
Olin huolimaton. Tuossa HS:n kuukausiliitteen jutussa Tatu Vanhanen tosiaan toteaa, että ”Hitler tulkitsi Darvinia väärin. Hän väitti, että juutalaiset ovat alempaa rotua kuin muut saksalaiset, vaikka juutalaiset ovat älykkäämpiä”. Tuossa Vanhasen listauksessa, jossa hongkongilaiset ovat kärjessä (ä.o. 107), suomalaiset keskivaiheilla (ä.o. 97) ja Afrikan maat hännillä, viimeisenä Päiväntasaajan Guinea (ä.o. 59), ei Israel esiinny lainkaan. Israelilaisten sijoittuminen melko alas tuli kai ilmi tuosta Kari Uusikylän puheesta, sillä en löydä sitä Vanhasen nettisivultakaan.
Sen, mitä sanoin hänen käsityksestään älykkyyden geneettisestä alkuperästä, hän vahvistaa nettijutussaan seuraavasti:
”Hypoteesimme mukaan populaatioiden väliset keskimääräiset älykkyyserot perustuvat merkittävältä osaltaan geneettisiin eroihin, jotka luonnonvalinta on pitkien aikojen kuluessa tuottanut”. Tuon toisen mielipiteeni tuomitsit siis väärin valheelliseksi.
Linkki tuohon Tatu Vanhasen kirjoitukseen:
http://www.tsv.fi/ttapaht/033/vanhanen.pdf
ps.
Ei kommarien ja natsien välillä suurta eroa ole, molemmat ovat sosialismin väkivaltaisten äärilaitojen edustajia, toinen oikean kaidan, toinen vasemman, ja sosialidemokraatit ovat kummankin pahimmat viholliset, nimenomaan heidän itsensä mielestä. Kuten näkyy olevan kepulaistenkin mielestä. - sama
K.K.Korhonen kirjoitti:
Olin huolimaton. Tuossa HS:n kuukausiliitteen jutussa Tatu Vanhanen tosiaan toteaa, että ”Hitler tulkitsi Darvinia väärin. Hän väitti, että juutalaiset ovat alempaa rotua kuin muut saksalaiset, vaikka juutalaiset ovat älykkäämpiä”. Tuossa Vanhasen listauksessa, jossa hongkongilaiset ovat kärjessä (ä.o. 107), suomalaiset keskivaiheilla (ä.o. 97) ja Afrikan maat hännillä, viimeisenä Päiväntasaajan Guinea (ä.o. 59), ei Israel esiinny lainkaan. Israelilaisten sijoittuminen melko alas tuli kai ilmi tuosta Kari Uusikylän puheesta, sillä en löydä sitä Vanhasen nettisivultakaan.
Sen, mitä sanoin hänen käsityksestään älykkyyden geneettisestä alkuperästä, hän vahvistaa nettijutussaan seuraavasti:
”Hypoteesimme mukaan populaatioiden väliset keskimääräiset älykkyyserot perustuvat merkittävältä osaltaan geneettisiin eroihin, jotka luonnonvalinta on pitkien aikojen kuluessa tuottanut”. Tuon toisen mielipiteeni tuomitsit siis väärin valheelliseksi.
Linkki tuohon Tatu Vanhasen kirjoitukseen:
http://www.tsv.fi/ttapaht/033/vanhanen.pdf
ps.
Ei kommarien ja natsien välillä suurta eroa ole, molemmat ovat sosialismin väkivaltaisten äärilaitojen edustajia, toinen oikean kaidan, toinen vasemman, ja sosialidemokraatit ovat kummankin pahimmat viholliset, nimenomaan heidän itsensä mielestä. Kuten näkyy olevan kepulaistenkin mielestä.Sinä kirjoitit:
"Vanhanenhan lähtee siitä, että älykkyys olisi YKSINOMAAN geneettistä, periytyvää."
Vanhanen kirjoittaa:
”Hypoteesimme mukaan populaatioiden väliset keskimääräiset älykkyyserot PERUSTUVAT MERKITTÄVÄLTÄ OSALTAAN geneettisiin eroihin, jotka luonnonvalinta on pitkien aikojen kuluessa tuottanut”.
Mutkia tuli oiottua niin, että varsinainen asia vääristyi tunnistamattomaksi. Ympäristötekijät ovat toinen merkittävä tekijä, joiden merkityksen Vanhanen tuossa ihan selvästi tunnustaa. Hän saattaa tuon lyhyen referaattisi perusteella ajatella, että tämä geeneistä johtuva merkittävä osa on esimerkiksi 5 % tai 2 %. - K.K.Korhonen
sama kirjoitti:
Sinä kirjoitit:
"Vanhanenhan lähtee siitä, että älykkyys olisi YKSINOMAAN geneettistä, periytyvää."
Vanhanen kirjoittaa:
”Hypoteesimme mukaan populaatioiden väliset keskimääräiset älykkyyserot PERUSTUVAT MERKITTÄVÄLTÄ OSALTAAN geneettisiin eroihin, jotka luonnonvalinta on pitkien aikojen kuluessa tuottanut”.
Mutkia tuli oiottua niin, että varsinainen asia vääristyi tunnistamattomaksi. Ympäristötekijät ovat toinen merkittävä tekijä, joiden merkityksen Vanhanen tuossa ihan selvästi tunnustaa. Hän saattaa tuon lyhyen referaattisi perusteella ajatella, että tämä geeneistä johtuva merkittävä osa on esimerkiksi 5 % tai 2 %.Etköhan Sinä janttaudu nyt epäoleelliseen. Tarkoitukseni pääpoinnti oli puolustaa Matti Vanhasta siitä, että hän ei ole vastuusta isänsä mielipiteistä. Halusin puolustaa myös Tatu Vanhasta, että hän ei ole ollut aiheuttamassa noita näillä saiteilla alvariinsa toistuvia "keskusta on paras" ja "sydämellä ja sisulla, keskusta" -iskulauseita, joissa mielestäni kajahtelee Sieg heil ja heil Hitler!
- Jorma Laitinen
K.K.Korhonen kirjoitti:
Etköhan Sinä janttaudu nyt epäoleelliseen. Tarkoitukseni pääpoinnti oli puolustaa Matti Vanhasta siitä, että hän ei ole vastuusta isänsä mielipiteistä. Halusin puolustaa myös Tatu Vanhasta, että hän ei ole ollut aiheuttamassa noita näillä saiteilla alvariinsa toistuvia "keskusta on paras" ja "sydämellä ja sisulla, keskusta" -iskulauseita, joissa mielestäni kajahtelee Sieg heil ja heil Hitler!
"Etköhan Sinä janttaudu nyt epäoleelliseen. Tarkoitukseni pääpoinnti oli puolustaa Matti Vanhasta siitä, että hän ei ole vastuusta isänsä mielipiteistä. Halusin puolustaa myös Tatu Vanhasta, että hän ei ole ollut aiheuttamassa noita näillä saiteilla alvariinsa toistuvia "keskusta on paras" ja "sydämellä ja sisulla, keskusta" -iskulauseita, joissa mielestäni kajahtelee Sieg heil ja heil Hitler!"
------------------------------------
...sinun kyltymätön kepuvihasi alkaa saamaan jo sairaalloisia piirteitä.
Jos näet noissa "iskulauseissa" natsismia, niin kehoittaisin sinua lähemmin tutustumaan poliittiseen historiaan, mitä niin moneen otteeseen olet täällä vaittänyt harrastaneesi.
Kyllä sinun kepukaunassasi on enemmän natsismin tunnusmerkkejä kuin konsanaan noissa hyväntahtoisissa sloganeissa. Natsitkin olivat niin kaunaisia juutalaisille, että heidät piti oikein tuhota.
- huomautus
Tatu Vanhasen kohdalla amerikkalaistyylinen psykologian käyttäminen poliittisluonteisen ohjelmajulistuksen argumentaationa on vanhaa perua, jo vuosikymmeniä jatkunutta. Muistelen hänen jo 70-luvulla taittaneen peistään Hans J Eysenckin puolesta, joka tuli tunnetuksi mm. vankeja koskevista ehdollistamiskokeistaan. (Miehen ideat vuoteenkastelijalapsien hoitamisesta pienen sähköiskun kostuessaan antavalla huovalla herättivät huomiota. Vankien ehdollistamiskokeet taas vaikuttivat mm. Stanley Kubrickiin, joka taisi käyttää ideaa elokuvassaan Clockwork Orange, joka taas äärettömästi sapetti Eysenckiä.)
Huolestuttavinta mielestäni näissä jutuissa ei suinkaan ole se, että nuorella tieteenalalla joku ottaa asiakseen jämähtää määrittelemättömiin käsitteisiin ja vetää niistä epätieteellisiä johtopäätöksiä - sellaista voi toki tieteellisen keskustelun puitteissa tietyssä määrin suvaita - vaan se että kehittyvän tieteenalan keskustelua käytetään varsin kyseenalaisten yhteiskuntapoliittisten agendojen pohjustuksena.
Se oli muuten Voltaire, joka sanoi että arvon herra, en hyväksy mielipiteitänne, mutta puolustan viimeiseen saakka oikeuttanne sanoa ne julki. Ei Churchill. Mao Tse-Tung sanoi, että valta kasvaa kiväärin piipusta. Göbbels esitti usein siteeratun lakonisen toteamuksen: "Kun kuulen sanan kulttuuri, poistan pistoolistani varmistimen." Ja se, joka totesi älykkyyden olevan maailmassa tasaisimmin jakautunut luonnonvara, koska jokainen kokee saaneensa sitä riittävästi, oli alkujaan Descartes.
Hieman yleistietoa ja perussivistystä, hyvä herra.- K.K.Korhonen
Kaikki tuo aluksi sanomasi on varmaan totta. Kuten jo sanoin, en tunne Tatu Vanhasen aiempia mielipiteitä, kun en tunne hänen tekemisiäänkään.
Noita aikanaan viisaita sanontoja on pantu monenkin suuhun ja siksi ne ovat jo melko kuluneita. Tuon rpu:n sanomalle en mitään alkuperää maininnutkaan, mutta tarkistin nyt rpu:n tekstistä, ja hän kertoo professori Tammisen sitä käyttäneen Kansankorkeakoulussa 50 vuotta sitten. En halunnut briljeerata yleistiedoillani ja perussivistykselläni, yritän ilmentää niitä toisin. - yksinkertaisuus
K.K.Korhonen kirjoitti:
Kaikki tuo aluksi sanomasi on varmaan totta. Kuten jo sanoin, en tunne Tatu Vanhasen aiempia mielipiteitä, kun en tunne hänen tekemisiäänkään.
Noita aikanaan viisaita sanontoja on pantu monenkin suuhun ja siksi ne ovat jo melko kuluneita. Tuon rpu:n sanomalle en mitään alkuperää maininnutkaan, mutta tarkistin nyt rpu:n tekstistä, ja hän kertoo professori Tammisen sitä käyttäneen Kansankorkeakoulussa 50 vuotta sitten. En halunnut briljeerata yleistiedoillani ja perussivistykselläni, yritän ilmentää niitä toisin.>> Kuten jo sanoin, en tunne Tatu Vanhasen aiempia mielipiteitä, kun en tunne hänen tekemisiäänkään.
Niinkö? Mielestäni asiallisesti ottaen sanoit, että hänen mielipiteensä lienevät vanhuudenhöperyyttä?
>> rpu:n sanomalle en mitään alkuperää maininnutkaan, mutta tarkistin nyt rpu:n tekstistä, ja hän kertoo professori Tammisen sitä käyttäneen Kansankorkeakoulussa 50 vuotta sitten.
Niinpä. 1600-luvun alkupuolella vaikuttaneen Descartesin sanat ovat epäilemättä ehtineet moneen suuhun. Professori Tamminen saa ansiottoman arvonnousun tullessaan mainituksi sanonnan yhteydessä.
>> En halunnut briljeerata yleistiedoillani ja perussivistykselläni, yritän ilmentää niitä toisin.
Miten toisin? Yleistiedoilla tai perussivistyksellä ei tarvitse briljeerata, mutta voisi niitä toki käyttääkin. Jos niitä siis olisi.
Kysymys koskien näitä omahyväisiä skribenttiharjoitelmiasi yleensäkin: Miten vähään ihminen voi olla tyytyväinen? Juosten kustuun mielipiteeseen kilparadalla, jossa yksikään historiallinen maamerkki ei osu kohdalleen? - K.K.Korhonen
yksinkertaisuus kirjoitti:
>> Kuten jo sanoin, en tunne Tatu Vanhasen aiempia mielipiteitä, kun en tunne hänen tekemisiäänkään.
Niinkö? Mielestäni asiallisesti ottaen sanoit, että hänen mielipiteensä lienevät vanhuudenhöperyyttä?
>> rpu:n sanomalle en mitään alkuperää maininnutkaan, mutta tarkistin nyt rpu:n tekstistä, ja hän kertoo professori Tammisen sitä käyttäneen Kansankorkeakoulussa 50 vuotta sitten.
Niinpä. 1600-luvun alkupuolella vaikuttaneen Descartesin sanat ovat epäilemättä ehtineet moneen suuhun. Professori Tamminen saa ansiottoman arvonnousun tullessaan mainituksi sanonnan yhteydessä.
>> En halunnut briljeerata yleistiedoillani ja perussivistykselläni, yritän ilmentää niitä toisin.
Miten toisin? Yleistiedoilla tai perussivistyksellä ei tarvitse briljeerata, mutta voisi niitä toki käyttääkin. Jos niitä siis olisi.
Kysymys koskien näitä omahyväisiä skribenttiharjoitelmiasi yleensäkin: Miten vähään ihminen voi olla tyytyväinen? Juosten kustuun mielipiteeseen kilparadalla, jossa yksikään historiallinen maamerkki ei osu kohdalleen?>Kysymys koskien näitä omahyväisiä skribenttiharjoitelmiasi yleensäkin: Miten vähään ihminen voi olla tyytyväinen? Juosten kustuun mielipiteeseen kilparadalla, jossa yksikään historiallinen maamerkki ei osu kohdalleen?<
Kyllä minä tiedän, että minun kaltaiseni ovat vain skribenttiharjoittelijoita. Todelliset skribentit eivät esiinny täällä. Kun Sinä mielestäsi olet sellainen olematta omahyväinen, esiinnyt varmaan väärällä areenalla, sillä kykysi ovat tainneet jäädä täällä huomaamatta. Mistähän saisit sitä kiihkeästi etsimääsi gloriaa?
Ehkäpä minun kirjoitelmiani on kiitelty (kepulaisten haukkuja pidän myös kiitoksena) sen vuoksi, millaisiin asioihin ne ovat puuttuneet ja mitä siitä asiasta olen nähnyt ja sanonut. Myös tapani sanoa näkyy miellyttäneen yleisoä, jälleen tuolla kepulaisvarauksella. Sinun tyylisi lienee liian korkea tämän yleisön ymmärrettäväksi. Tunnistan Sinut samaksi, joka ennenkin on puuttunut kirjoituksiini vain osoittaakseen omaa suurta viisauttaan, joka kuitenkin on aina jäänyt jotenkin pimentoon. Niin nytkin.
Niin, miten vähään voikaan ihminen olla tyytyväinen, kun minäkin olen ihan tyytyväinen omaan älyyni, sivistykseeni ja tietomäärääni, jotka ovat perin vaatimattomat Sinun mielestäsi ja omiisi verrattuna. Mutta miksi Sinuun ei päde tuo Renatus Cartesiuksen eli Descartes`n mielipide, kun olet noin silminnähden tyytymätön omiin avuihisi, mielestäsi moninkertaisiin minuun nähden?
Yhdestä asiasta olen aivan varma: Jos me lähtisimme historiantuntemuksen kilparadalle, siinä Sinä taatusti häviäisit minulle. - totuuksia
K.K.Korhonen kirjoitti:
>Kysymys koskien näitä omahyväisiä skribenttiharjoitelmiasi yleensäkin: Miten vähään ihminen voi olla tyytyväinen? Juosten kustuun mielipiteeseen kilparadalla, jossa yksikään historiallinen maamerkki ei osu kohdalleen?<
Kyllä minä tiedän, että minun kaltaiseni ovat vain skribenttiharjoittelijoita. Todelliset skribentit eivät esiinny täällä. Kun Sinä mielestäsi olet sellainen olematta omahyväinen, esiinnyt varmaan väärällä areenalla, sillä kykysi ovat tainneet jäädä täällä huomaamatta. Mistähän saisit sitä kiihkeästi etsimääsi gloriaa?
Ehkäpä minun kirjoitelmiani on kiitelty (kepulaisten haukkuja pidän myös kiitoksena) sen vuoksi, millaisiin asioihin ne ovat puuttuneet ja mitä siitä asiasta olen nähnyt ja sanonut. Myös tapani sanoa näkyy miellyttäneen yleisoä, jälleen tuolla kepulaisvarauksella. Sinun tyylisi lienee liian korkea tämän yleisön ymmärrettäväksi. Tunnistan Sinut samaksi, joka ennenkin on puuttunut kirjoituksiini vain osoittaakseen omaa suurta viisauttaan, joka kuitenkin on aina jäänyt jotenkin pimentoon. Niin nytkin.
Niin, miten vähään voikaan ihminen olla tyytyväinen, kun minäkin olen ihan tyytyväinen omaan älyyni, sivistykseeni ja tietomäärääni, jotka ovat perin vaatimattomat Sinun mielestäsi ja omiisi verrattuna. Mutta miksi Sinuun ei päde tuo Renatus Cartesiuksen eli Descartes`n mielipide, kun olet noin silminnähden tyytymätön omiin avuihisi, mielestäsi moninkertaisiin minuun nähden?
Yhdestä asiasta olen aivan varma: Jos me lähtisimme historiantuntemuksen kilparadalle, siinä Sinä taatusti häviäisit minulle.Kunnianhimo on älyn kuolema.
Kyky sietää älyllistä epävarmuutta on olennaista. Varmuuden tavoitteleminen on harhaa ja turhaa.
Mielestäni olet tyyppillistäkin tyypillisempi sotilashenkilö, joka rakentelee rintamalinjoja kaikkialle ympärilleen ja kuvittelee ja kokee, että älyllisetkin kysymykset voidaan ratkaista tappelemalla. - K.K.Korhonen
totuuksia kirjoitti:
Kunnianhimo on älyn kuolema.
Kyky sietää älyllistä epävarmuutta on olennaista. Varmuuden tavoitteleminen on harhaa ja turhaa.
Mielestäni olet tyyppillistäkin tyypillisempi sotilashenkilö, joka rakentelee rintamalinjoja kaikkialle ympärilleen ja kuvittelee ja kokee, että älyllisetkin kysymykset voidaan ratkaista tappelemalla.> Mielestäni olet tyyppillistäkin tyypillisempi sotilashenkilö <
Älä viitsi noin imarrella minua! On niitä tyypillisempiäkin. Eilen tuli tv:sta hyvä dokumentti kenraali Gustav Hägglundista, suuresi arvostamastani entisestä esimiehestäni. Hän on tyypillinen sotilas, jo toista polvea, ja poikansa jatkaa kolmatta polvea.
> Kunnianhimo on älyn kuolema.<
Enkä usko tuohonkaan. Kun ei ole aihetta viitata omaan esimerkkiinsä ja Sinuunkaan en henno sitä tehdä, pitäydyn edelleen Häggludissa:
"Köpi" on erittäin älykäs, varmaan älykkäimpiä tiedossani olevia ihmisiä. Hän on käynyt korkeimmat suomalaiset ja ulkomaiset sotilasakatemiat ja hänellä on kokemusta paitsi suomalaisissa ja kansainvälisissä korkeimmissa sotilastehtävissä myös yliopistomaailmassa sekä opiskelijana että opettajana, mm. tutkijaprofessorina Harvardissa. Hänen tietomääränsä alalta kuin alalta on hämmästyttävä, samoin hänen kykynsä erottaa oleellinen epäoleellisesta kuten myös poikkeuksellisen nopea päätöksentekokykynsä.
Hän on hyvin seurallinen ja aina luonnollinen, samanlainen niin Suomen muiden isokenkäisten seurassa (kuten eilenkin) tai maailman mahtavimipien seurassa (joissa hän on paljon ollut) ja aivan tavallisten kansalaisten seurassa kuten eilenkin kesämaisemissaan Hirvensalmella. Hän on seurassa kuin seurassa osallistuva, nokkela, hauska ja hyväntahtoinen, mutta asian vakavaksi mennen viiltävän analyyttinen, mutta silloinkin ketään loukkaamaton.
Everstin arvoisena Suomen YK-pataljoonan komentajana Siinailla hän oli aina samanlainen myös YK-sotilaiden kanssa jääkäristä lähimpiin upseereihinsa kuin myös muiden maiden komentajien ja YK-esikunnan ylimpien sotaherrojen kanssa. Me kaikki olimme tavattoman ylpeitä komentajastamme. "Köpillä" on mistä ammentaa: laaja yleissivistys ja mahtava tietomäärä maailmasta sekä korkein mahdollinen sotilaspoliittinen asiantuntemus niin kotimaan asioissa kuin kansainvälisesti.
Sellainen on tyypillinen sotilas. Tai ainakin pitäisi olla ottaen huomioon sotilaan tehtävissä tarvittavat ominaisuudet. En minä ole sellainen, vaikka hyvin sotilaana menestyinkin, sillä minuun on sen jälkeen jo pitkäaikainen "siviiliyteni" paljon vaikuttanut. Älä siis imartele minua, minä olen vain puoliksi sotilas. - K.K.Korhonen
K.K.Korhonen kirjoitti:
> Mielestäni olet tyyppillistäkin tyypillisempi sotilashenkilö <
Älä viitsi noin imarrella minua! On niitä tyypillisempiäkin. Eilen tuli tv:sta hyvä dokumentti kenraali Gustav Hägglundista, suuresi arvostamastani entisestä esimiehestäni. Hän on tyypillinen sotilas, jo toista polvea, ja poikansa jatkaa kolmatta polvea.
> Kunnianhimo on älyn kuolema.<
Enkä usko tuohonkaan. Kun ei ole aihetta viitata omaan esimerkkiinsä ja Sinuunkaan en henno sitä tehdä, pitäydyn edelleen Häggludissa:
"Köpi" on erittäin älykäs, varmaan älykkäimpiä tiedossani olevia ihmisiä. Hän on käynyt korkeimmat suomalaiset ja ulkomaiset sotilasakatemiat ja hänellä on kokemusta paitsi suomalaisissa ja kansainvälisissä korkeimmissa sotilastehtävissä myös yliopistomaailmassa sekä opiskelijana että opettajana, mm. tutkijaprofessorina Harvardissa. Hänen tietomääränsä alalta kuin alalta on hämmästyttävä, samoin hänen kykynsä erottaa oleellinen epäoleellisesta kuten myös poikkeuksellisen nopea päätöksentekokykynsä.
Hän on hyvin seurallinen ja aina luonnollinen, samanlainen niin Suomen muiden isokenkäisten seurassa (kuten eilenkin) tai maailman mahtavimipien seurassa (joissa hän on paljon ollut) ja aivan tavallisten kansalaisten seurassa kuten eilenkin kesämaisemissaan Hirvensalmella. Hän on seurassa kuin seurassa osallistuva, nokkela, hauska ja hyväntahtoinen, mutta asian vakavaksi mennen viiltävän analyyttinen, mutta silloinkin ketään loukkaamaton.
Everstin arvoisena Suomen YK-pataljoonan komentajana Siinailla hän oli aina samanlainen myös YK-sotilaiden kanssa jääkäristä lähimpiin upseereihinsa kuin myös muiden maiden komentajien ja YK-esikunnan ylimpien sotaherrojen kanssa. Me kaikki olimme tavattoman ylpeitä komentajastamme. "Köpillä" on mistä ammentaa: laaja yleissivistys ja mahtava tietomäärä maailmasta sekä korkein mahdollinen sotilaspoliittinen asiantuntemus niin kotimaan asioissa kuin kansainvälisesti.
Sellainen on tyypillinen sotilas. Tai ainakin pitäisi olla ottaen huomioon sotilaan tehtävissä tarvittavat ominaisuudet. En minä ole sellainen, vaikka hyvin sotilaana menestyinkin, sillä minuun on sen jälkeen jo pitkäaikainen "siviiliyteni" paljon vaikuttanut. Älä siis imartele minua, minä olen vain puoliksi sotilas.Niin, en usko tuohon, että "kunnianhimo on älyn kuolema" mm. siksi, että ei noihin Hägglundin saavutuksiin olisi päästy ilman kunnianhimoa. eikä se näy hänen briljanttista älyään himmentäneen! Vai oletko Sinä omakohtaisesti tullut tuohon päätelmääsi?
- rpu
isä-Vanhasen vanhuudenhöperöksi
itse olin n. 10 v depressiossa ja nyt uuslapsi
kyselen koko ajan
joko en muista tai en tiedä
muttei ole fiksaatioita kovin paljon
paitsi YRITTÄJYYS -
-anteeksi etten kuro umpeen tätä--
siitä jaksan jauhaa
koska on mielestäni tärkeä juttu
aina kuitenkin KUVITTELEN
olevani
-ent.kansantaloustieteen opettaja
-ent. yrittäjä (40 v.)
-maailmankiertäjä
-komppania vittumaisin alikersantti- uuslapsi
Käytät samanlaisia ilmaisuja kuin eräs NYT-palstoilla ahkerasti omalla nimellään esiintynyt lauttasaarelainen lintuharrastaja.
- K.K.Korhonen
Jos Tatu Vanhasen haastattelusta on noussut kohu valtakunnallisella mediamerellä, niin minä huomaan aiheuttaneen kuohuntaa tässä vesilasissa. Tosin monet kuohuvat aivan muista syistä kuin minun avauksestani.
Olen tuolla ylempänä jo selventänyt monelta huomaamatta jäänyttä alkuperäistä tarkoitustani. Vielä selvennän lisää:
En ole ollut sitä mieltä, että Tatu Vanhanen olisi natsi. Hän varmaan on puhdasotsainen akateeminen tiedemies, joka on yhdessä Richard Lynnin kanssa tutkinut asiaa ja päätynyt tuloksiin, joihin hän varmasti uskoo. Monet muut tiedemiehet kuitenkin kyseenalaistavat nuo tutkimustulokset. Ja tulosten esittely Vanhasen nyt tekemällä tavalla oli epäviisasta sekä hänen itsensä että poikansa vuoksi. Piirit, joiden tukea Vanhaset tuskin haluavat, ovat jo hanakasti tarttuneet asiaan. Suomen sinivalkoisen puolueen puheenjohtaja, Turun kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää kertoo saaneensa useita innokkaita puheluita asian vuoksi, ja hän aikoo hankkia tutkimuksen ja sanoo, että hänen aatesuuntansa saa Vanhasen ajatuksista voimakasta tukea (tämän päivän HS:ssa).
Tatu Vanhasen tarkoituksena ei varmaan ole kiihotus jotakin kansanryhmää vastaan, vaikka jotkut noita ajatuksia niin tulevat käyttämään, kuten vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen aivan oikein pelkää. Minun mielestäni Vanhasta ei olisi tarpeen viedä oikeuteen asiasta, sillä vanhuudenhöperyydestä ei saa ketään tuomita. Eihän meillä ole tuomittu nuorempaa ja poliittisesti merkittävämmässä asemassa ollutta henkilöä tietoisesta valehtelustaankaan, vaikka hän sillä aiheutti maalle paljon enemmän vahinkoa, mitä Tatu Vanhasen höperehdinnät tulevat aiheuttamaan.- natsi
eikä sosialisti, mutta tiedätkö että Suomen Presidentti on Stalinisti Sosialisti!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327