Ragnar Nordström, harmaa eminenssi, joa rahoitti Lapuan liikkeen

Hän oli myös takana Saksan kutsumisessa apuun viime sodassa.
Miksi vasta nyt saamme tietoa tällaisesta miehestä, jolla oli laivojakin kymmenittäin, samoin kaikkea muutakin mammonaa.

Näittekö ohjelman YLE ykkösellä klo 10 ?

Se alkaa pian näkyä YLE Areenallakin.
28316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Katselin ohjelman ja en ollut ennen lukenut hänen historiaansa, joten mielenkiintoinen oli.

Kukapa noita kaikkia mielenkiintoisia jaksaa edes googlettaa, vaikka katselin jo sieltäkin hänen tietonsa.

Tässäiässä kun tahtoo melkein kaikki unohtua, saati sitten kouluopitkin ja tuskin siellä on moista herraa edes mainittu.

Historiakin on kirjoitettu jo moneen kertaan uudestaan ja uusia valtioita syntyy sitämukaa, kun entisiä kuolee.

Äänestä
  • Olihan tuosta muutama vuosi sitten koko aukeaman juttu paikallisessa lehdessä. Olisiko hiljaisuuden syynä nämä punavihreät neukkuihailijat ja sitä edeltäneet taistolaiset, joille vain "Näin naapurissa" ja vastaavat oli sensuurin ulkopuolista tietoa?

    Paikallisilta kuultujen kuulopuheitten mukaan laivanvarustajanakin menestyi hyvin siihen asti, että joutui Merimiesunionin kanssa napit vastakkain, kun maksoi merimiehille kuulemma liian hyvää palkkaa.
    En ole ollut tapahtumia näkemässä joten en tiedä mikä on totuus.

    Äänestä

Kyllä katsoin.

Äänestä

Kyllähän tuosta miehestä oli tietoa jo 35V. sitten, jolloin minä kaivelin sota-juttuja faijastani, jokunen muukin harrastaja mainitsi asiasta, Ragnar ei minua silloin, eikä nykyäänkään kiinnosta.
Mutta näköjään, vasta nyt on ihmisiä sii'nyt asemiin, joissa he voivat ilmaista mielipiteensä, ihan meidän vero-kanavillamekin.
Joku muukin, kuin aloittaja, on varmaan huomannut uutisista että Prinsessa Dianastakin on myynnissä "arkaluontoinen valokuva". Katsoin kuvan, se oli mielestäni ihan hellyttävä ja vähemmän arkaluontoinen, varsinkin Hipin mielestä.
Panee miettimään. miksi 60 -ihmiselle on Ragnar-dokumentti niin uutta ja outoa?
Aina on joku, tai jotkut jossain, joka rahoittavat kaiken tarpeelliseksi näkemänsä.
Lapsellisinta aloituksessa on se, miksi siinä ei kysytä miksi edelleenkin, syytetään heitä, jotka rahoittavat tarpeelliseksi näkemäänsä.

H.

Äänestä
  • Kadehditko jopa sanoja, sanottuna muulta, kuin sinulta? Ruotsia sivuten.

    Äänestä

  • :// kirjoitti:

    Kadehditko jopa sanoja, sanottuna muulta, kuin sinulta? Ruotsia sivuten.

    kauan sitten tajunnut hulluksi. Ei vähääkään liikuta minua!

    Äänestä

  • hunksz

    Tulitko ajatelleeksi, että silloin kun sinä kaivelit niitä sota-juttuja, niin sinun vaimosi ehkä hoiti teidän lapsia?

    Tässä nyt on minä ja Pirre, jotka olemme hoitaneet lapsia ja aikaa ei riittänyt "kaivelemaan" muuta tietoa, kuin perheelle ruoan eteen asettamista lapsille ja sinun kaltaisille "kaivelijalle".

    Nyt on aikaa tutustua historiaankin, kun lapset on maailmalla. Haittak´se?

    Äänestä

  • miranda kirjoitti:

    hunksz

    Tulitko ajatelleeksi, että silloin kun sinä kaivelit niitä sota-juttuja, niin sinun vaimosi ehkä hoiti teidän lapsia?

    Tässä nyt on minä ja Pirre, jotka olemme hoitaneet lapsia ja aikaa ei riittänyt "kaivelemaan" muuta tietoa, kuin perheelle ruoan eteen asettamista lapsille ja sinun kaltaisille "kaivelijalle".

    Nyt on aikaa tutustua historiaankin, kun lapset on maailmalla. Haittak´se?

    "miranda"

    Minulla on vammanani miehuus, ja se oikeuttaa minut kulkemaan omia polkujani.
    Miehuuden sivu-tuote on nainen.
    Ja kuten kuvaat, omat ovat naisten vikansa.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "miranda"

    Minulla on vammanani miehuus, ja se oikeuttaa minut kulkemaan omia polkujani.
    Miehuuden sivu-tuote on nainen.
    Ja kuten kuvaat, omat ovat naisten vikansa.

    H.

    En tajua kuinka kukaan nainen on koskaan kestänyt sua ja taantuneita päähänpinttymisiäsi viikkoa kauempaa.

    Äänestä

  • siinä puolet liikaa kirjoitti:

    En tajua kuinka kukaan nainen on koskaan kestänyt sua ja taantuneita päähänpinttymisiäsi viikkoa kauempaa.

    "siinä puolet liikaa"

    Tjaaha, minä olen nyt 63 -vuotias, ja jos kaiken muistan oikein, alkavat muinaiset naisenikin hiipumaan.
    Kyllä heilläkin olisi paljon tarinoitavaa, vaan en tiedä osoitteitansa enää.
    Katsohan lässy-ohjelmia telkkarista, jospa joku heistä olisi vaikkapa kokki-ohjelmassa.
    Kököin heistä saattaa se olla.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "siinä puolet liikaa"

    Tjaaha, minä olen nyt 63 -vuotias, ja jos kaiken muistan oikein, alkavat muinaiset naisenikin hiipumaan.
    Kyllä heilläkin olisi paljon tarinoitavaa, vaan en tiedä osoitteitansa enää.
    Katsohan lässy-ohjelmia telkkarista, jospa joku heistä olisi vaikkapa kokki-ohjelmassa.
    Kököin heistä saattaa se olla.
    H.

    Ei kiinnosta ja uutta sun on varmaan turha odottaa.

    Äänestä

  • siinä puolet liikaa kirjoitti:

    Ei kiinnosta ja uutta sun on varmaan turha odottaa.

    "siinä puolet liikaa"

    63V. ? No ei taatusti :)

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "miranda"

    Minulla on vammanani miehuus, ja se oikeuttaa minut kulkemaan omia polkujani.
    Miehuuden sivu-tuote on nainen.
    Ja kuten kuvaat, omat ovat naisten vikansa.

    H.

    hunksz

    Kauan mutustelin tuota "vammamani", mutta sehän olikin sinun vammasi. Hyvä että selkisi, koska ikäisillä miehillä tuo vamma on yleinen, joten ei huolta. Sitä ei diagnosoida vammaksi terkkarissa, mutta täällä kirjoittelussa kuitenkin joskus on mielletty sinut vammaiseksi ja lääkkeiden ottoakin on suositeltu!

    Mistähän se mahtaa johtua?

    No, olen minäkin tuon puskasta kuullut kun mustalintu hyökkää.

    Äänestä

  • miranda kirjoitti:

    hunksz

    Kauan mutustelin tuota "vammamani", mutta sehän olikin sinun vammasi. Hyvä että selkisi, koska ikäisillä miehillä tuo vamma on yleinen, joten ei huolta. Sitä ei diagnosoida vammaksi terkkarissa, mutta täällä kirjoittelussa kuitenkin joskus on mielletty sinut vammaiseksi ja lääkkeiden ottoakin on suositeltu!

    Mistähän se mahtaa johtua?

    No, olen minäkin tuon puskasta kuullut kun mustalintu hyökkää.

    "miranda"

    Kun ikää kartuu, alkavat lääkäri-ohjelmatkin karttua.
    Telkkarissa, Terkkarissa ja palstoilla.
    Myöskin kuin nuorille ikää karttuu.
    Uskoisin sinunkin ymmärtävän, pikku hiljaa, mihin lääkkeitä tarvitaan.
    Älä kuitenkaan innostu niistä, se saattavat aikanaan koitua kohtaloksesi.
    Sen jälkeen, kun minä olen kadonnut 70 -huurun joukkoon.
    Se kirjoitetaan: vammanani.
    H.

    Äänestä

  • Hunksin olen jo kirjoitti:

    kauan sitten tajunnut hulluksi. Ei vähääkään liikuta minua!

    Katos vaan, kurpat ovat elämänsä vauhdissa kun saavat hunksille purkaa sappensa, poistoon menneen ketjunkin raivolla.
    On oma valinta alkaako kotipiiaksi lapset saatuaan, vai järjestääkö aikaa itsensä sivistämiselle.

    Äänestä

Suomen paras kauneuskirurgi.

Äänestä
  • a tai jotain, vanhahan sekin jo on. Rodun parantaja! HAH!
    Leikkelemällä.

    Äänestä

Nuoren oli näköinen, ROLF.

Äänestä

kommunismin vastaisen taistelun ja sai aikaan
Lapuan liikkeen sekä rahoitti sen?

Mistä sillä sitä rahaa niin valtavasti oli?

30 laivaakin äijällä ja kaikkea muuta!

Äänestä
  • Kun viitsii ja osaa, niin aika moni asia järjestyy.

    Äänestä

Kun II-maailmansodan loppumisesta on kulunut jo näinkin kauan. On mielestäni jo aikakin "vihdoin" uskaltaa avaa historian dokumentit joista kauan on jouduttu, vaikenemaan sekä ulkopolitiisista mutta myöskin kansakunnan yhtenäisen eheyden tähden.... ja käydä näistä mahdollisimman avointa ja puolueetonta keskustelua.. Eläähän keskuudessamme vielä sitä ikäryhmää paljonkin väestössä joita tämä sota koski hyvinkin läheisesti. ja meitä jotka oman perhe-historiamme kautta ehkä olemme nyt vieläkin täysin erimieltä koko sodasta ja sen mielekkyydestä ja tarpeellisuudesta.. Aina. Mielestäni kyllä ihan aiheestakin. Mikään kansakunta joka ei käsittele tästä sodasta syntyneitä kipeitä haavojaan. Myönnä myös virheitään ja syyllisyyttään eikä toisaalta anna arvoa sille että näille miehilleja naisillejotkat henkensä uhallakin joutuivat puolustamaan isänmaatamme...tekivät se tulevien sukupolvien tähden ja itsensä tähden....heille on annettava se arvostus ja kunnioitus mikä heille edelleenkin kuuluu... Ei sellainen kansakunta myöskään koskaan pysty täysin eheytymään kansakuntana...ja siten pääse eteenpäin... Kun ajattelee näitä vuosikymmeniä mitkä tapahtumat historian näkökulmasta (madollisimman puolueettomasti mikäli mahdollista katsottuna) oli sitten valtiollisen sen aikaisen sotilaalisen ja polittiisen johtomme aikana otettava tuo mahdollinen vastuu selviintyä itsenäisenä valtiona nimeltä Suomi ja pysyä myöskin Itsenäisenä kansakuntana muiden joukossa. Itse ajattelen nyt tällähetkellä että, meillä oli kyllä sodanaikana taitavia ja viisaita miehiä siellä valtiomme johdossa myöskin onneksemme joukossa maltillisia voimia (kaikki eivät onneksi olleet äärioikeistolaisia). Täytyi kokoajan olla mahdollisimman realistinen jotta, myös tappion (joka aika varhaisessa vaiheessa tiedettiin) pystyttäisiin nämä tappiot pitämään mahdollisimman pieninä. ja siten ettei Suomi saisi samaa kohtaloa kuten monet Baltican maista myöhemmin...meillä on koko historiamme itsenäismiskauden jo syntymäkauden alussa ollut monia tekijöitä joissa olimme esim. Viroa, Liettuaa ja Latviaa paljon onnekkaammassa asemassa olemme olleet siinä mielessä erittäin onnekkaita..(tästä aiheesta voisin pitää pitkäkin luennon;))) en kuitenkaan onneksenne pidä;))... Sota on aina julmaa. ja kaikkihan oli jatkoa vain I-maailmansodasta johtuvista tappioista (suurista taloudellista) joita Saksa joutui kärsimään...historia seuraa hyvinkin logiisesti tiettyä kehityksen suuntaansa...ei siis tapahdu koskaan mitään ennalta arvaamatonta mutta, sattumilla ja yksittäisillä henkilöillä vaikuttajina on kuitenkin ollut ja heidän toiminnallaan ihmeen suuri vaikutus yksilöinä varsinkin pienissä kansakunnissa...(näin tulee olemaan aina) ehkä tämä detalji historiassa jaksaa ainakin minua naisena hämmentää...tämä yhden ihmisen vaikutus ja vaikutusvalta? Ja suurimmat uhrit ovat viattomat siviilit. Vannouteena ja uskollisena;)) Pasifistina en sotaa koskaan kannata. minään ratkaisuna. Sitten yksittäisinä Yksilönä. Historianhenkilöinä sitä vaan näiden tietojen valossa mitä minullakin nyt osaa antaa suuren arvon ennenkaikkea C.G. Mannerheimille (taitavana taktikkona) sekä Presidentti Risto Rydille joka inhimillisesti käytännössä otti henkilökohtaisesti niskoilleen tämän sota-oikeuden-syyllisyyden niskoilleen...hieno mies. Sodan jälkeehän sitten oli taas selviydyttävä jotenkin...Rauhahan ei ollut pitkään itsestäänselvyys...elettiin vielä pitkään ns. kylmän sodan jälkeistä aikakautta...maailma oli varpaillaan vielä minunkin syntymävuosina..vasta 70-luvun liennytyspolitiikka (alkuhan se oli vieläpitkään...sai minutkin uskomaan että, Rauhalla olisi tulevaisuus Euroopassa..

Yhtä tietenkin toivoo. Ettei Euroopassa hulluus enää tämänkaltainen toistuisi....

Hyvää alkavaa Uutta Vuotta...

Kommentissani ei liene mitään sellaista mitä ette entuudestaan itse tietäisi...kuhan läpätin;)) anteeksi en kuitenkaan pyydä;)) demokratian sananvapauteena uskovana ihmisenä.

Jatkoa;)) tänne. keskustelupalstalle toivoen...

Tsau:Friidu

Äänestä

Sodan jälkeen olimme hiljaa, ja toivoimme
koko maailman unohtavan natsiyhteytemme.
Silloin Suomi oli hyvin vihattu maa.

Äänestä

Lainaan Friidua hiukkasen, ja sen lisäksi sanon, että kansan olisi ymmärrettävä keskinäinen luottamus, sen tärkeys,
ei saisi ylpeillä omalla heimollaan, koska se hajottaa kansakuntaa.
Olisi ylpeiltävä suomalaisuudellaan. Se eheyttää kansan.

Kansakunta, jolta puuttuu keskinäinen luottamus,
on helppo valloittaa.
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''


"Mikään kansakunta joka ei käsittele tästä sodasta syntyneitä kipeitä haavojaan. Myönnä myös virheitään ja syyllisyyttään eikä toisaalta anna arvoa sille että näille miehilleja naisillejotkat henkensä uhallakin joutuivat puolustamaan isänmaatamme...tekivät se tulevien sukupolvien tähden ja itsensä tähden....heille on annettava se arvostus ja kunnioitus mikä heille edelleenkin kuuluu... Ei sellainen kansakunta myöskään koskaan pysty täysin eheytymään kansakuntana...ja siten pääse eteenpäin... Kun ajattelee näitä vuosikymmeniä mitkä tapahtumat historian näkökulmasta (madollisimman puolueettomasti mikäli mahdollista katsottuna) oli sitten valtiollisen sen aikaisen sotilaalisen ja polittiisen johtomme aikana otettava tuo mahdollinen vastuu selviintyä itsenäisenä valtiona nimeltä Suomi ja pysyä myöskin Itsenäisenä kansakuntana muiden joukossa. Itse ajattelen nyt tällähetkellä että, meillä oli kyllä sodanaikana taitavia ja viisaita miehiä siellä valtiomme johdossa"

Äänestä

(friidun) on yksi virhe, sana ''syyllisyys''.

Eikö olisi saanut itsenäisyyttämme puolustaa?

Voi suomalaisten alistuneisuutta,

ryömi kynnysmaton alle.

Äänestä

Vuosisatainen ruotsalaisten ja venäläisten sorto on lyönyt leimansa suomalaiseen sieluun.

Äänestä

kuitenkin alkanut! Onaa järkeä uskalletaan jo käyttää !
Hyvä esimerkki on Iso-Masa, Masa Saarikangas, loistoäijä!
HAN jos olisi Suomen johdossa!

Äänestä
  • ..eikös se enää olekaan Soini..? :)

    Äänestä

Kun jutuissa piilee tuhat ja sata tietäviä ja osaavia (omasta mielestään) kirjoittajia. Tuokaa nyt esiin mitä te olisitte tehneet ja miten toimineet kyseisenä ajanjaksona?

Ilman geeniperimän mukaanottoa voin puhtain sydämin todeta Ragnar Nordström on ollut suuri vaikuttaja maamme historiassa toiminut suomalaisten parhaaksi aina Karjalan kannasta myöten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


!!! kirjoitti:

Hän oli myös takana Saksan kutsumisessa apuun viime sodassa.
Miksi vasta nyt saamme tietoa tällaisesta miehestä, jolla oli laivojakin kymmenittäin, samoin kaikkea muutakin mammonaa.

Näittekö ohjelman YLE ykkösellä klo 10 ?

Se alkaa pian näkyä YLE Areenallakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu