onko pakko antaa freteille raakaa ruokaa? jos on pakko niin mitä?
Vastaukset 4
- fretti
Fretti pärjää nappularuualla, kunhan antaa fretille tarkoitettuja nappuloita. Niissäkin on huimasti eroja, joten kannattaa olla tarkka laadun suhteen. Tällä hetkellä paras fretin nappularuoka, mitä markkinoilla on, on Totally Ferret.
Lihaa ei siis pakko ole antaa, mutta raakaruualla on monia positiivisia vaikutuksia, ja siksi siitä on tullut frettienkin parissa niin suosittua. Raakaruokinta (luisten lihojen syönti) mm. ehkäisee hammaskiven muodostumista ja poistaa jo muodostunutta hammaskiveä, ja näin ollen ehkäisee myös ientulehduksia. Muita raakaruokinnan plussapuolia ovat mm. verensokerin pysyminen tasaisempana ja raakaruoka myös aktivoi frettiä aivan eri tavoin kuin nappuloiden syöminen.
Raakaruokinta mahdollistaa myös sen, että fretille on mahdollista suunnitella yksilöllinen ruokavalio sen omien tarpeiden mukaan. Fretille sopii parhaiten kanan-, kalkkunan-, pienten jyrsijöiden- ja lampaanliha (lampaanlihaa saa antaa 1-2krt/vko). Punaista lihaa, kuten esimerkiksi naudan ja porsaan liha, ei tule antaa ollenkaan.- fretti
Niin ja tosiaan, raakaruokinta frettien kanssa on aika tarkkaa, jotta fretti varmasti saisi kaiken tarvitsemansa. Kannattaa lukea frettifoorumeilla olevia raakruokintakeskusteluja, siellä puhutaan paljon siitä, mitä kaikkea fretille kannattaa antaa ja mitä ei.
- miettijä
fretti kirjoitti:
Niin ja tosiaan, raakaruokinta frettien kanssa on aika tarkkaa, jotta fretti varmasti saisi kaiken tarvitsemansa. Kannattaa lukea frettifoorumeilla olevia raakruokintakeskusteluja, siellä puhutaan paljon siitä, mitä kaikkea fretille kannattaa antaa ja mitä ei.
mistä saa raaka ruokaa? miten hammaskiveä hoidetaan tai ientulehdusta? kuinka paljon rahaa menee kuukaudessa?
- Syanidi
Hammaskiveä hoidetaan ssiis juuri raakaruoalla, jokka ehkäisee myös ientulehduksia. Jo syntyneen ientulehduksen hoitoon taas tarvitaan antibiootteja. Raakaruokaa saa useimmista eläinkaupoista (esim. musti&mirri, faunatar) ja www.vauhti-raksu.net ja www.kennelrehu.fi jotka toimittavat suoraan kotiovelle.
Frettien raakaruokintaan on muitakin syitä, kuin ylläluetellut. Hammaskiven ehkäisemisen lisäksi raakaruoassa ei ole terveyshaittoja aiheuttavaa viljaa, kuten kuivaruoassa. Kuivaruokinta vaikuttaa negatiivisesti fretin yleiskuntoon ja terveyteen sekä aiheuttaa terveyshaittoja ja sairauksia kuten mm. insulioomaa. Raakaruokinnasta taas on hyötyä sairauksissa ja niiden hoitovaiheessa, se pitää fretin yleiskunnon hyvänä ja ravintoarvot täyttyneenä, pitää fretin turkin kunnossa ja pehmeänä (kuivaruoka ei pidä!) ja fretin terveys on raakaruokitulla fretillä keskimääräisesti aina parempi kuin kuivaruokitulla. Kuivaruoassa ei myöskään ole rasvapitoisuuden sesonkivaihtelua kuten raakaruokinnassa tehdään joten kuivaruokitut fretit jäävät usein ikävä kyllä ilman tarpeellista rasvamäärää pimeään vuodenaikaan, joka taas aiheurtaa sen että keväällä paino putoaa liian alas ja fretti jää alipainoiseksi sillä kuivaruoalla paino-ongelmaa on vaikea korjata.
Fretin raakaruokinnasta voit lukea tarkempaa tietoa täältä:
http://taskuvarkaani.blogspot.fi/2012/09/fretin-ruokalautanen.html?m=0
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.931477Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471013- 15886
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40838Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82758- 92741
- 46728
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17727Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27687- 68672
- 12665
- 47664
- 59662
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557- 43544
Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla147528Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31525