Sanotaan vaikka riman alitus

tai rehellisyyttä kirjoitti:

Ilman turhia jaarittelua.. Oon pikkuhiljaa päässyt eroon ajatuksista. Pidän yllä täydellistä ajattelukieltoa niin hyvin kuin pystyn. Se on alkanut toimia. En ajattele sua esim. ennen nukahtamista, vaikka joskus ajattelin melkein joka yö. On eräs uusi ihminen elämässä. Sanotaan sitä vaikka ihastukseksi. Sen kanssa ollessa huomaan unohtavani sua enemmän ja enemmän. Se tuntuu hyvältä, mutta osa musta ei pidä tästä kehityksestä ja yrittää pistää vastaan. Se puoli, joka on jo kanveesissa, mutta mä oon aina ollut salaa altavastaajan puolella.
Meistä ei voi enää tulla mitään, se on molemmille selvää. Yritin ajatella miten voisin pitää sut vielä mun elämässä oikeasti. Mahdollisuus, joka tulee mieleen on se, että pala susta säilyisi lapsen muodossa. En oo ajatellut silloin aikaisemmin kovinkaan paljon sellaisia asioita susta. Tietty joskus hetkittäin. Nyt se vaan on ainut jäljellä oleva tapa olla unohtamatta sua. En tiedä olisiko se silti kivuliasta. Mutta kestäisin sen ihan hyvin.

Koko juttu vaatisi multa asioita, jotta kaikki olisi hyvin. Joutuisin lopettamaan kaiken sen ihastuksen kanssa. Voisin tehdä sen vielä tässä vaiheessa. Luulen, että kohtalon kannalta oikeampi ratkaisu. Voisin palata takaisin entisen poikaystävän luo, joka rakastaa mua todella paljon ilman itsekkyyttä. On nähnyt millainen oon kun oon surullinen ja antaisi vaikka jalkansa mun puolesta, jos se vain tarkoittaisi, että tulen onnelliseksi. Se suostuisi siihen, tiedän sen. Se on kaikinpuolin hyvä mies. Ainoastaan hieman tylsä, mutta sellainen vastuuntuntoinen, joka hoitaa kaikkia asioita huolella.

Saisit näistä ja kaikista asioista tarkemman selonteon, jos sen haluaisit. Jonkin verran suostuisin hyväksymään sulta vaatimuksia. Pystyn esimerkiksi lupaamaan, että jos niin tehtäisiin, niin en joisi enää koskaan kertakaan. Ei ole edes vaikea lupaus. Mutta sellaista. Mun pyyntö on niin hullu, että hullua saisi tulla sieltäkin ihan niin paljon kuin on tullakseen. Eikä se juomisjuttu nyt niin hullu ole.

Meidän ei siis tarvisi kohdata koskaan enää. Voisit mennä klinikalle omassa kaupungissasi tai jossain toisessa. Nimeäisit tietyn vastaanottajan, jolloin se toimitetaan vain minulle. Sitten rastittaisit kohdan, jossa luovut kaikista oikeuksistasi ja velvollisuuksistasi. Se on niin tehtynä täysin sitova, eikä sitä pystyisi muuttamaan vaikka haluaisi. Rastimalla se kohta suostutaan myös siihen, että joku muu voidaan merkitä lailliseksi vanhemmaksi, pysyvästi. Ainut pieni haittapuoli on se, että lainsäädännön mukaan jokaisen luovuttajan täytyy rekisteröityä ja syntyneillä lapsilla on oikeus pyytää tieto vanhemmastaan 18-vuotta täytettyään. Kenelläkään muulla ei ole oikeutta saada tietoonsa sitä, ei edes vanhemmilla. Sen tiedon hankkiminen tosin vaatii sen, että tietää olevansa syntynyt niin ja sen voi täysin estää. Jos kysymyksiä tulisi esiin, voisin väittää että se oli jokin suhde tauon aikana. Paras sanoa olisi vaan, että jokin yhdenyönjuttu, jonka nimeä en edes tiennyt ja vaikka Ruotsissa, niin se ei herätä mitään mahdollisuuksia tutkia asiaa, kuten joku kaunis tarina vanhasta rakkaudesta väärillä yksityiskohdilla herättäisi. Voisi myös olla, että niitä kysymyksiä ei tulisi ollenkaan.

Et olisi periaatteessa siis tehnyt yhtään mitään väärää, koska jokaisella on oikeus omaan kehoonsa. En ainakaan tekisi itse mielestäni mitään väärää, jos esim. luovuttaisin munasoluja auttaakseni lapsettomia. Minullehan ne kuuluvat. Moraalinen ongelma ei siis ole kovin suuri. Olisithan voinut tehdä niin jo aikoja sitten ihan muuten vaankin, eikä sua siitä voisi syyttää.
Sen jälkeen meidän ei tarvisi olla yhtään missään kontaktissa toisiimme. Jos siihen suostuisit, niin saisit kaiken oikeuden päättää minkä verran tietoa haluat ja minkälaista vai haluatko ollenkaan. Ainut ehto olisi, että ei mielellään kuin yksisuuntaista, eli että lähetän sulle sen verran ja niin usein kuin on sovittu, mutta et vastaa koskaan mitään. Paras voi olla että ei ollenkaan.

Tää on aika hullu ja iso asia, joten en ota pahalla sitä, vaikka suostuisitkin asiaa pohtimaan ja sitten sanoisit ei. Jos olisi toisinpäin niin en varmasti löytäisi kovin helposti varmaa vastausta. En ota pahalla. Tuskin itsekään olen ihan varma tällaisesta hullutuksesta, mutta vaikken ihan mikään Baumgartner vai mikä olikaan ole, niin oon tosi hyvä hyppäämään. Meen kohtalon mukana.

Asian toteuttamisen kannalta tää ei ole päivänpolttava, mutta luulen, että lopetan tämän miettimisen pian. Eli jos sua kiinnostaa edes miettiä sitä, niin vähän bensaa ei olisi pahitteeksi, mutta tuskinpa kiinnostaa. Menen hulluilemaan nyt ihan muualle. Sori jos järkytyit, en tosin olisi uskonut joskus susta, että sä oletkin se, joka ei kestä kohtuullista hulluutta :) Niin ne asiat pyörähtää ympäri.

Niin ja jos sillä on väliä, niin se olisi poika, luulen.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä