Ikävöin, jatkuvasti haikailen ex poikaystäväni peään, jonka kanssa suhteemme oli loppuvaiheessa jatkuvaa vääntöä ja itkua. Suhteemme eteni nopeaa tahtia ja rakastuimme palavasti toisiimme. Alussa oli jo merkkejä tulevista vaikeista ajoista, mutta intohimo jätti merkit noteeraamatta, Miehen maine kylmänä pelimiehenä aluksi arvellutti, mutta tietenkin luulin olevani hänelle jotain erityistä. Alusta asti näimme hänen ehdoillaan. Ajattelin tämänkin olevan normaalia, koska hän teki paljon töitä ja tietenkin ohessa halusi harrastaa. Olin vain kiitollinen, että näimme kuitenkin lähes päivittäin, vaikka usein se tarkoitti vain yhdessä nukkumista.Pian mies alkoi puhua tulevista lomamatkoista ja muutenkin tulevaisuudesta. Varattiinkin yhteinen matka.. Ennen matkaa suhteemme arkistui ja en oikein tiennyt omaa paikkaani miehen elämässä, Mies halusi viikonloppuisin juhlimaan ja minä istuin kotona odottelemassa miestä kotiin. Lopulta sain kuulla miehen pettäneen minua. Olin jättämässä miestä, mutta hän rukoili minun jäävän ja vetosi tunnevammaisuuteensa. Hän kertoi kuinka paljon merkitsin, Annoin anteeksi. Aloin kuitenkin ehkä typerästikin vaatimaan miestä kertomaan, mitä oikeasti tuntee minua kohtaan. Hän sanoi minun ahdistavan häntä kysymyksilläni. Lopulta erosimme, mutta hän taas rukoili minua palaamaan. Ja minä palasin. Ikinä en saanut häneltä vasta rakkautta siinä määrin, että epävarmuuteni olisi kadonnut. Jatkoin huomionhakua ja hän kyllästyi siihen ja jätti minut.
Tämän eron jälkeen mies taas lähetteli viestejä, jossa kertoi minun olevan täydellinen, mutta tarvitsevansa etäisyyttä. Menin aivan sekaisin ja huomasin pian itse rukoilevani hänen ottavan minut takaisin. Olemme nähneet yms. Välillä mies on ihana ja puhuu omasta tunnevammaisuudestaan ja minun olevan hänelle liian hyvä. Välillä taas syyttää ja haukkuu silmittömästi,
Kirjoittaessani tätä huomaan, kuinka vääristynyt suhteemme oli. Tottakai jätin kertomatta kaikki upeat hetket ja ajat.. Kuitenkin loppupeleissä käteen jäi vain särkynyt sydän. Päivät kuluvat häntä miettien ja viestejä odottaen. Olemme taas näkemässä. Olenkohan vain sekaisin siksi, ettemme ikinä puhuneet asioita halki, koska hän ei pystynyt avautumaan. Tarvitsisinko jonkin lopetuksen, jotta voin jatkaa elämääni vai olenko oikesti seonnut. Tiedän kuitenkin, että vaikka näkisimme ja meillä olisi hauskaa yhdessä, emme kuitenkaan saisi puhuttua asioita selväksi, koska mies ei yksinkertaisesti pysty siihen, Olen miettinytkin voiko hänellä olla jokin tunnelukko, koska ikinä en ole tavannut yhtä helposti ahdistuvaa miestä. Toisaalta haluaa olla toisen kanssa ja jakaa elämäänsä, mutta samalla vetäytyy kuin viimeistä päivää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vesimies?
Minulla suhde itseäni vanhempaan vesimieheen. Haluaa palavasti naimisiin, ja minut itselleen, mutta kaipaa vapautta. En tiedä pystynkö epävarmaan suhteeseen, kun nyt on varma suhde alla ollut jo pitkään.
Mun mielestä sun nyt pitäisi keskittyä enemmän itseesi kuin siihen mieheen.
Siihen miksi sinä haluat vahingollisen suhteen. Siihen on syynsä. Ja kun sä tunnistat ne, pystyt muuttamaan elämäsi käsikirjoitusta.
En ole mikään kyökkipsykologi mutta ihan ekana tulee mieleen ihminen joka on oppinut hylätyksi tulemiseen, ei arvosta itseään jne ja toistaa tätä kaavaa ja näin samalla todistaa itselleen omaa arvottomuuttaan suhde suhteelta.
Ensimmäiseksi mä repisin itseni irti tosta kuviosta. Kokonaan ja lopullisesti. Ja alkaisin käsittelemään asiaa pikkuhiljaa. Helppoa se ei ole, mutta kannattaa.
Jos vahingollisista suhteista lukeminen kiinnostaa niin tossa pari linkkiä, en tiedä onko noista mitään jeesiä minkään suhteen mutta itse olen ihan mielenkiinnolla lueskellut
http://www.healingeagle.net/Fin/Burney/Romantic.html
http://www.baggagereclaim.co.uk/