Tajusin itse juuri äsken, 10 vuoden suhteen päättymisen jälkeen, että mies ei ole rakastanut minua ikinä. Ja onhan hän sitä yrittänyt väillä sanoakin, mutta minä en kai vain ole halunnut kohdata sitä. "Rakkaus" hänen osaltaan loppui ihastumiseen. Hän ei vain ole osannut lähteä. Ei ole osannut kohdata sitä surua minkä se minussa on herättänyt, kun asiasta välillä vuosien varrella on keskusteltu, niin hän on lopulta aina pyörtänyt sanansa. Ja minä olen epätoivoisesti halunnut pitää kiinni harhakuvasta. Ja hän on halunnut pitää kiinni perheestä. Ollaan satutettu toisiamme. Minä pitämällä miehen kiinni sellaisessa missä hän ei halua olla ja hän purkamalla sitä pahaa oloaan minuun, kun näkee minut syypäänä siihen, että siinä joutuu olemaan vasten tahtoaan.
Hän on sanonut anteeksipyyntönä niille teoilleen mitä on tehnyt, että hänen olisi pitänyt jättää minut aikoja sitten. Se on tuntunut loukkaukselta anteeksipyynnön sijaan, mutta tottahan hän vain on puhunut. Hän on tehnyt sen kaiken juuri tuosta syystä, kun ei ole jättänyt vaikka olisi pitänyt. Se on ollut hänen suurin virheensä.
Tuntuuhan se pahalta, että 10 vuotta kanssani on ollut hänelle kärsimystä. Elämä mennyt hukkaan, kun ei vain ole pystynyt lähtemään ja kohtaamaan sitä että väkisin se toiseen sattuu, eikä se ole hänen syynsä.
Nyt ymmärrän ne kaikki syytökset, sen vuosien tuskan. Miten minä saan hänet juomaan, miten minä olen pilannut hänen elämänsä. Vaikka tietysti hänellä se vastuu siinä on, että ei ole lähtenyt, niin ymmärrän täysin. Hän ei ole kestänyt kyyneleitäni, ei ole halunnut satuttaa, vaikka on satuttanut jäämälläkin, mutta niihin tekoihin hän on nähnyt sen oikeutuksen.
Niin surullista ja niin hävettävää...
Hän on sanonut anteeksipyyntönä niille teoilleen mitä on tehnyt, että hänen olisi pitänyt jättää minut aikoja sitten. Se on tuntunut loukkaukselta anteeksipyynnön sijaan, mutta tottahan hän vain on puhunut. Hän on tehnyt sen kaiken juuri tuosta syystä, kun ei ole jättänyt vaikka olisi pitänyt. Se on ollut hänen suurin virheensä.
Tuntuuhan se pahalta, että 10 vuotta kanssani on ollut hänelle kärsimystä. Elämä mennyt hukkaan, kun ei vain ole pystynyt lähtemään ja kohtaamaan sitä että väkisin se toiseen sattuu, eikä se ole hänen syynsä.
Nyt ymmärrän ne kaikki syytökset, sen vuosien tuskan. Miten minä saan hänet juomaan, miten minä olen pilannut hänen elämänsä. Vaikka tietysti hänellä se vastuu siinä on, että ei ole lähtenyt, niin ymmärrän täysin. Hän ei ole kestänyt kyyneleitäni, ei ole halunnut satuttaa, vaikka on satuttanut jäämälläkin, mutta niihin tekoihin hän on nähnyt sen oikeutuksen.
Niin surullista ja niin hävettävää...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Traumaattinen suhde sulla, toivottavasti tapaat jonkun ihanan joka ymmärtää.
Ihastuminen kestää eri pituisia aikoja, itsellä myös kokemus jätetyksi henkisesti tulemisesta suhteessa, puheet aina pyörrettiin mutta en tuntenut itseäni kovinkaan ihailluksi ja rakastetuksi.Turha sitä on hävetä, mieti vaikka entisaikoja, ja ovatko ihmisten motiivit niin puhtaita avioon menossa joka toisellakaan.Olet varmasti ollut hyvä pakkaus ja järkevä ratkaisu piirteenne huomioon ottaen, oletko ajatellut tältä kannalta.Ei toisen juominen ole sun syy, etenkään jos hän itse ei ole rakastanut tai antautunut rakkaudelle.
minun tarinani miehenä...ja vain lasten vuoksi kestin, yhteisiähän ne.
olen kovin pahoillani, muista kuitenkin että suhteessa on ollut hyviäkin asioita eikä ne ne mitätöidy pois vaikka tilanne on tämä...vaikka tämä mies ei rakastanut sinua, joku muu voi rakastaa, älä ikinä epäile sitä yhden miehen takia. Toivon että tulet onnelliseksi.
Rakastumisella on logiikkansa, toisinaan ei vain halua päästää irto kaikin puolin itselle sopivaa vaan odottaa ja odottaa että kaikki muuttuisi kauniimmaksi seuraavana päivänä ja ne tunteet syttyisivät mutta eivät ne syty. On kuivaa puhetta ja kovaa argumentointia, läheisyyttä osoitetaan hiprakassa, muille kaikki hyvin.
Hyvän ja luotettavan kumppanin kanssa on hyvä tehdä lapset, sinkkumaailma on rajua eikä lapsia ole helppo hoitaa yksin, puhumalla moni asia selviää. Jos ei kannattaa erota tai alkaa etsiskellä uutta partneria. Asiat ei mustavalkoisia, yhtä on jostain syystä pidetty noinkin kauan, ehkä jotain hyvääkin.....ajattele, olet sentään päässyt alttarille ja liittosi kesti seesteisenä pitkään kuitenkin kumppanuutena.
Voi , voi sentään. Menehän siitä suomen kielen kurssille.
Järkyttävää luettavaa.
Vuosikaudet hän yritti muokata minusta rakastettavaa, mutta kun ei sitä rakkautta ole niin ei se tule toista muokkaamallakaan. Minä kyllä yritin. Mutta en vain ollut se jota hän voi rakastaa.
Niin ja tosiaan hyvänä ystävänä hän minua ilmeisesti pitää. Haluaa olla ystäväni jatkossakin.
Ehkä sekin on yksi syy miksi on jäänyt, jotain siinä kuitenkin on ollut, ei vain sitä romanttista rakkautta ja läheisyyttä.
Kerran hän kuvasi tunteitaan sellaisiksi miten wikipedia määrittelee platonisen rakkauden: syvää psyykkistä tai toverillista rakkautta. Platonisessa suhteessa kaksi henkilöä tuntee voimakasta kiintymystä toisiaan kohtaan.
Suutuin hänelle aluksi tuosta, kun sanoi platoninen rakkaus, mutta hän selitti sen silloin niin hyvin että en uskonut hänen tarkoittavan toverillista rakkautta.
Minulla sama. Olen ollut 15v suhteessa. En osannut lähteä. Nyt rakastuin. En voi jäädä.
Sanokaas sitten miehet, jotka olette tälläisessa suhteessa pysyneet, että mistä johtuu se sairaalloinen mustasukkaisuus ja omistushalu, eristäminen? Jos ei rakasta ja ei halua olla siinä, niin eikö se olisikin helpoitus, kun toinen tekee sen ratkaisun sitten? Vai onko se tapa yrittää ajaa toinen pois? Ei vaan pää taivu tähän yhtälöön nyt... Niin paljon kysymyksiä, joihin ei kai ikinä saa vastausta.
ei vain ole uutta näköpiirissä, mutta halu päästä etsimään.Ehkä mustasukkaisuus ja
omistushalu on vain joku jäänne suhteen alkuajoilta..takauma, joka tulee esille, kun
tuntee että menettää hänet, jota eroaminen on.Mulla ei itsellä tuo mustasukkaisuus
ole kuulunut suhteeseen koskaan, joten arvelen vain.Mutta luulen että se voi olla myös provosointia saada toinen lähtemään.
eli olet ollut suhteessa narsistiin??estäminen ja eristäminen, muokkaaminen ei kuulosta hyvälle.he ovat kuin 5-vuotiaita lapsia älä välitä
Onkohan sairaalloinen mustasukkaisuus ja eristäminen myös sitä toisen muokkaamista käyttäytymään soveliaammin? Tai omanlaistaan riskienhallintaa ;) - minuahan ei loukata, nolata, petetä... ei ilmeisesti luottanut sinun luonteeseesi?!!
ei hävettävää.
..terapeuttista lukea ja huomata kuinka hyvin on jo jättänyt tuon kaiken (eron) taakseen, ymmärtänyt toisen vajavaisuuden ja vihdoin nähnyt myös omat puutteet, jotka hiertymiä aiheuttivat.
Kun aikansa märehtii ja murehtii, niin "möröt" pikkuhiljaa vaikenevat ja huomaa ehjääntyneensä :)).
Luin tarinan kaksi kertaa. Huomasin ja hoksasin, mulla on yksi tuttu jolla ehkä (?) ollut samantyylinen suhde. Toki ei varmasti samanlainen, mutta oli tuossa paljon samaa..eli et ole ainut. Ja löydät varmasti jonkun joka sinua rakastaa. Voimia..
sitä minä tässä ajankin takaa, että kun miehen käytöstä minua kohtaan on sanottu narsistiseksi, mutta jos se kaikki olikin sitä, että on vain ollut väärän ihmisen kanssa suhteessa mistä ei ole osannut lähteä.
on itse kärsinyt niin että on purkanut sen kaiken toiseen, kun toinen ei vaan ole rakastettava. ei vaikka yrittää muokata sellaista. on yrittänyt lähteä mutta ei olekaan pystynyt niin satuttaa, kohtaamaa huonoa omaa tuntoa ja toisen kipua. sitten jo tottunut siinä olemaan, odottaa että ehkä se siitä kun ei ole muutakaan, sitten vieläpä ehkäisy pettää ja tulee lapsi, onkin pakko jäädä kun ei halua rikkoa perhettä ja se kaikki turhautuminen ja elämän lipuminen turhassa suhteessa purkautuu pahana käytöksenä toista kohtaan. miehellä kuitenkin on omatunto ja hyvä sydän, ei vain minua kohtaan.
Juu ei se välttämättä narsisti ole.
no, lohdutukseksi voi kai sanoa että näitä samankaltaisia suhteita kuin sinulla, on pilvin pimein ja mikä surullisinta niissä vietetty turha aika on koko elämän pituinen. Virheitä tehdään ja väärän kanssa solmitaan liittoja joissa kenkä hiertää alinomaan, mutta tottumuksesta vain riiputaan ja roikutaan vaikka kummankin onni on aivan jossain muualla jonkun muun luona.
Ihminen on itsekäs ja haluaa pitää kiinni vaikka huonostakin omastaan. Kun ymmärrämme rakkauden merkityksen, niin osaamme myöskin päästää irti. Omastani aloin päästämään irti vasta kun tajusin, että hän tosiaan on tunneälyltään vajaa luonnehäiriöinen narsisti, joka ei koskaan tule minusta ja lapsista välittämään lattiamattoa kummemmin. Välitin kuitenkin hänestä ihmisenä vaikka romanttisessa mielessä minulla ei koskaan häneen mitään tunteita ollut. Ero oli kummallekin helpotus ja kumpikin löysi sen oikean, jolta saa juuri sitä mitä haluaa.
Ihminen on kummallinen otus kun sitä näin jälkeenpäin miettii. Siinä hetkessä, kun eroa miettii se tuntuu tuskalliselta ja niin kovin vaikealta vaikka ei ole mitään minkä vuoksi siinä suhteessa roikkuisi, eikä mitään järkeä noin järjellä ajatellen. Järki ymmärtää, mutta tunnetasolla olemme niin heikkoja, omistushaluisia, turvattomia, yksinäisyyttä kammoksuvia ja mustasukkaisia, että mielummin kituutamme tyhjääkin tyhjemmässä kun uskaltaudumme päästämään irti ja uskaltaisimme luottaa siihen, että se oikeanlainen ihminen minulle on tuolla jossain.
Uuden aloittaminen on aina raskasta. Ihminen on sopeutuvainen ja tyytyy huonoonkin, jos uusi tuntematon tuntuu liian pelottavalta ja tuttuun totuttuun on jo sopeutunut montakin vuotta. Se kysyy rohkeutta ja päättäväisyyttä, mutta myöskin itsensä ja toisen kunnioittamista inhimillisenä rakastettavana ihmisenä...
mitään hävettävää sinulla ei ole. Sinulle on avauttu silmät näkemään, pidä ne auki ja katsele uusin silmin nyt ympärillesi, niin näet asiat aivan uudella tavalla.
Onnea matkaasi, olet jollekin