Onhan Karstulassa vähän juroa porukkaa.

Aika harvoin käyn, no nyt kävin joulun ja Uuden Vuoden ajan siellä. Muutamia päiviä vuodessa ehkä muutama enemmän.
Mutta yritin jotain sanailla, joillekin, kun vitsikäs olin olevani. Mutta eihän kaikkia enää edes tunnista kun ihmiset muuttuvat.

Sinänsä jos vertaa jykylään, niin aika paljon rempseämpää porukkaa on täällä, liika ujous ehkä Karstulalaisia saattaapi vaivata.

Kävin paikallisessa alkossakin, myyjä heti kysyi (näin kun asiakasta, herraa palvellaan, kuuluu tehdä), "Mitä saisi olla?"

Kyllä joo, oikein kurkistaen sieltä hyllyjen takaa, melkein säikähdin että oliko tuo kummitus joka pomppii hyllyjen välissä.

Minä: "No tuota halvinta viinaa, Suomi-viinaa olen monesti juonut, mutta tämä on uusi, myyjä näytti pullon Tasavaltaa" Muutaman sentin halvempaa ja samasta tehtyä kai.

Harvainvalta -merkkistä viinaa ei ollut, joka olisi sopinut hyvin Suomen nykytilanteeseen. Piti tyytyä Tasavaltaan.
3152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ketään ei kiinnosta tällaiset paskat sönkötykset. Työnnä viinapullo perseeseesi ja hiihdä vittuun täältä forumilta.

Äänestä

Minäpä työnnän isäsi ja koko sukusi persereikiin dynamiittia suuhunkin noin 3kiloa, katsotaan sitten seuraavana UUtena Vuotena kenen pään aivot levähtää korkeimmalle.

Nartunpenikka painu sinä talliisi takaisin äitisi hoiviin...

Äänestä
  • Voi yyhyhyyyhyy kun ei paskapään paskalässytyksistä tykättykään. Turpa kiinni räkävittu, kamelihuora, koiranpaskojen haistelija. Pötkö perseessä ynisevä dynamiittihintti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harvainvaltaviinaa kirjoitti:

Aika harvoin käyn, no nyt kävin joulun ja Uuden Vuoden ajan siellä. Muutamia päiviä vuodessa ehkä muutama enemmän.
Mutta yritin jotain sanailla, joillekin, kun vitsikäs olin olevani. Mutta eihän kaikkia enää edes tunnista kun ihmiset muuttuvat.

Sinänsä jos vertaa jykylään, niin aika paljon rempseämpää porukkaa on täällä, liika ujous ehkä Karstulalaisia saattaapi vaivata.

Kävin paikallisessa alkossakin, myyjä heti kysyi (näin kun asiakasta, herraa palvellaan, kuuluu tehdä), "Mitä saisi olla?"

Kyllä joo, oikein kurkistaen sieltä hyllyjen takaa, melkein säikähdin että oliko tuo kummitus joka pomppii hyllyjen välissä.

Minä: "No tuota halvinta viinaa, Suomi-viinaa olen monesti juonut, mutta tämä on uusi, myyjä näytti pullon Tasavaltaa" Muutaman sentin halvempaa ja samasta tehtyä kai.

Harvainvalta -merkkistä viinaa ei ollut, joka olisi sopinut hyvin Suomen nykytilanteeseen. Piti tyytyä Tasavaltaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu