Työreformi

Esko Ahon työreformi meni aikoinaan puihin ja toi poliittista hallaa ehdottajalleen. Silloin yksi mies eli Aho pantiin reformiehdotuksen kärkimieheksi. Samaan tapaan Matti Vanhanen pantiin eläkeiän alentamisehdotuksen kärjeksi. Vanhanenhan oli jo työreformi-idean henkinen isä, joten ei se mikään yllätys ollut. Jonkinlainen yllätys on ollut sen sijaan se, että näiden ehdotusten kärjet ovat olleet kepulaisia.

Nyt taktiikkaa on muutettu, koska on ilmeisesti havaittu, ettei kepuvetoinen yhden miehen taktiikka kerta kaikkiaan toimi. Työreeformia vyörytetään nyt monelta suunnalta yhtä aikaa. On syntynyt suorastaan kilpalaulanta siitä, kuka julkeaa tehdä röyhkeimpia esityksiä. Pääosissa ovat olleet nyt elinkeinoelämän edustajat Ilpo Kokkila, Jyri Häkämies ja Lasse Laatunen sekä VATTin uusi pääjohtaja Juhana Vartiainen. Myös presidentti Niinistö työnsi lusikkansa soppaan. Kepulaisiin ei enää luoteta, joten ehdotukset eivät ole ohjautuneet nyt Juha Sipilän suusta. Hän on ollut jopa yllättävän vaitonainen näissä asioissa.

Nyt nähty vyörytys on pojustusta tuleviin palkkaneuvotteluihin. Ilmipiiri yritetään luoda sellaiseksi, että nollaratkaisu toteutuisi. Ay-liike pitäisi saada näkemään nollaratkaisukin psykologisesti voittona.

Poliittisella puolella tässä on myös kova pohjustus edessä. Seuraaviin vaaleihin tullaan menemään näillä teemoilla. Kokoomus saattaa hyvinkin siirtyä silloin työväenpuolueesta taas enemmän perinteiseen rooteliinsa pääoman ja työnantajien puolueena. Perusteeksi riittää edelleen hyvinvointivaltion pelastaminen.

Vyöryttäjillä on vimmainen usko siihen, että Suomi menestyy, kun siitä tehdään matalapalkkamaa. Vyöryttäjät eivät suostu tunnustamaan sitä tosiasiaa, että heikentyneen kilpailukyvyn takana eivät suinkaan ole työntekijät vaan yritysjohdon taitamattomuus. Ei ole osattu johtaa yrityksiä niin, että muuttuvaan kilpailutilanteeseen olisi reagoitu suunnittelemalla esim. kilpailukyisempiä tuotteita ja uusia innovaatioita. Tämän tempunhan teki yritysmaailmassa esim. amerikkalainen Apple, joka oli konkurssin partaalla ennen sitä. Ei se noussut palkkoja alentamalla, vaan uusilla innovatiivisilla tuotteilla, jotka polkivat mm. Nokian alleen. Oikea toimenpide olisi pudottaa roimasti yritysjohtajien palkkoja, koska heheän tässä ovat epäonnistuneet eivätkä työntekijät, jotka tekevät niitä tuotteita, joita käsketään tehdä.

32

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surullistahan tämä

      Todella hyviä visioita tulevaisuuden kuvioista ja siitä minkälaisilla keinoilla yritetään meihin kölin alta vedettäviin vaikuttaa. Ei olisi uskonut tuon koko kansan presidentin osallistuvan tähän "likaiseen työhön", mutta sanansahan hänekin piti sanoa ja vieläpä uuden vuoden puheessa? Nyt noita sanoja luetaan, kuin "piru raamattua" jokaisessa uutislähetyksessä ja asiantuntijoita raahataan studioon. Jokainen selittelee oman puoluetaustansa mukaisesti ja hämmentää soppaa.

      Kuitenkin yksi asia valtakunnassamme on päivänselvä, kepulaiset eivät ole koskaan olleet "työnekijöiden ystäviä" Yleensä kepulaisten mielestä työntekijät kaikki ovat kommunisteja ja tämän takia ei juuri ihmisiä. Kepulaisten kantsantokanta ei ole muuttunut mihinkään, vaikka maailma on muuttunut ja muttuu koko ajan. Työntekijöiden tuottamista tuotteistahan se vientimmekin on riippuvainen, mutta silti pitää vain koko ajan rassata työntekijöiden "hermoja" yt-neuvotteluilla, lomautuksilla ja irtisanomisilla.

      Eihän tällainen ilmapiiri tuo muuta, kuin tyhjää ja tyhjiä tehdastiloja? Suomessa äimistellään nyt, että mitähän meidän pitäisi tehdä, kun tuo Nokiakaan ei enää noita kapuloita rakentele Suomessa. Nokian työntekijöitä on rassattu rassaamasta päästyään ja Suomen Nokiassa on nyt hiljaista, kuin "huopatossutehtaassa". Edellisen hallituksen aikana oikein hehkutettiin sitä, kun kokonaisia laitoksen Espoossa tuo Nokia Siemens Networkskin tyhjensi ja pystytti samanlaisen Intiaan. Tätä työpaikkojen pystyttämistä sitten oikein piti pääministerin eli Matti Vanhaseni käydä Intiassa juhlimassa ja kaveriksi piti ottaa tuleva YLE:n johtaja.

    • Ei EU ääntä

      Trio täydennettynä Juhana Vartiaisella on aika uutta johtajuutta edustavaa polvea joka ei halua olla näyttämättä mihin he pystyvät, kun ei hyvässä niin sitten pahassa.

      Pyrkyä heillä on ollut, ja hyväveli järjestelmä palkitsee, edellistenkin virheitten tekemisissä ovat mukana olleet ja niiden hautakumpujen peittelemiseen tarvitaan voimavaroja.
      Juhanahan pistää vastustajansa siivoilemaan 5 e palkalla muutamiksi tunneiksi päivässä ettei valtion kassakulu eikä Ay ym, työttömyyskassa varantojen olemattomuus paljastuisi.
      Ja nämä toiset sitä EU kuilun ammottavaa aukkoa vartioivat ettei kansa huomaisi ennen kuin ovat siitä itselleen riittävän hyödyn saaneet.

      Totta kait Ay pomot kuuluvat siihen hyväveliverkostoon , heidän kasvojen pesu on jo käynnissä täyttä päätä,

      kansanedustajathan ovat Kansanedustajia, eivät oikeasti ulkovaltojen EUn edustajia, vaan Huom! Suomenkansan .

      Niin kuuluuko SUOMALAISTEN maksaa kansan edustajille enemmän , Kansamme sortajille EU parlamentin kautta ?

      Miten oli ,kuukuiko Suomalaisten maksaa O.W Kuusiselle ?

    • Suomalainen1

      Vartainen ajaa Urpilaisen työreformia. Pienet kyykkyy kuuluu Jutan kimakka huuto.

    • Eskon puumerkki

      Jutta Urpilainen ei taatusti ole sellainen politiikko, joka ensimmäisenä olisi työntekijöiden kimpussa niiden työehtoja heikentämässä. Jutta Urpilainen ei ole viettänyt tuolla Rukallakaan unettomia öitä sen takia, että me suomalaiset raatajat lähdemme liian aikaisin eläkkeelle. Kyllä ne nuo unettomien öiden viettäjä ovat löytyneet kepulaisten piiristä ja lomansakin tuhlaavat miettimällä, miten päästäisiin työntekijöiden asemaa heikentämään. Työreformi on elänyt noiden kepulaisten politiikkojen mielessä jo vuosikymmenet ja elää edelleen muodossa jos toisessa.

      SDP ja Jutta Urpilainen ovat vaatineet hallitusohjelmaan kirjauksen, että tämä hallitus ei nosta eläkkeellelähtöikää ja siihen sanaan luotamme. Suomessa on rokulissa olevia työn tekijöitä, niin miksi ei näitä sitten sorvin ääreen hoputeta, vaan vanhoja ja ikääntyneitä. Tuo Juhana Vartiainen vielä pisti kepulaisia paremmaksi ja hänen mielestä vanhoille ei pitäisi maksaa sitä liksaa, minkä he ovat monivuotisella osaamisellaan ansainneet.

      • näin se on

        Kyllähän se vain niin on, että Urpilaisen ja SAK/demareiden politikoinnin seurauksia tässä aletaan vähitellen korjaamaan.
        Ensin riistetään maa köyhäksi ökyrosvojen pussiin, ja sitten tehdään kansalaisista orjia nälkäpalkalla.
        On aivan turhaa yrittää valkopyykätä demarirosvoja, kun ne toimivat paljon työläisiä sortavammin, kuin kokoomus tai mikään puolue olisi ikinä tehnyt
        Demujen poliittinen suojatyöverkosto pitäisi purkaa tyystin, mikä kyllä samalla siivoasi muutkin tyhjäntoimittajat pois loisimasta suurella palkalla ja myöhemmin hirmueläkkellä yhteiskunnan työtätekevän väestön selkänahassa.

        Ottaka nyt rehellisesti järki käteenne, ja tunnustakaa, että demarit SAK:n kera ovat tehneet yhteiskunnastamme sellaisen loisimisyhteiskunnan, ettei täällä työsanaa enää poidetä kuin kirosanana.

        Demarit kylvivät maamme valuuttavarannon etelän rosvoille tyhmyyksissään, ja tietenkin siitä nyt syyttävät jopa oppositioa, joka on vastustanut tuollaista toimintaa.
        Demarit ne ovat suurimat syylliset nykyhetken kurjenevaan tilanteeseen, ja ovat tähän tilanteeseen maamme johdattaneet kieroilemalla perustamisestaan asti työläisten nimissä.

        Kyllä näkee että tällä palstalla on järjenvalo täysin sammunut demareiden vakipalstapaskureilla.
        On sitä syytä ollut kepussakin, mutta mikä ihme siinä on, ettei demaripalsturit pysty näkemään, kuinka yhteiskuntarosvopuolue demarit ovat, ja kuinka ne kansaamme kusettaa vuodesta toiseen ökyrosvojensa pussiin.

      • """""""""""""""

        EIKÖ???

        MIkä se nuosrten takootyömä'äräys on?

        Eikö se JUUri ole työä'isen työehtojen heikentämistä???

        TYömarkkinatuki on vajaa 500 euroia kuussa. Urpilaisen vuoden vaihteen talkootyöpakko nuorille pakottaa nuoren sanktion uhalla lähtemään tuolla rajhalla töihin. LOhdutuklseksi työhön pakosta saa 160 euroa "kulukorvausta".

        Tosi ASIASSA deMARI ON KOVIN TYÖLÄISEN KUSETTAJA.

    • Sonnimies, se komea

      Punatollon edellinen ulostus kuskattiin makin alle. Tälle haisevalle, kevyelle kamalle käy samoin. Hoh, hoh, hooooooooooo, punikkitollakkoa ottaa isoon tyhjään maljakkoon!

      • Voi, voi ressukkaa

        Vaikka sinussa ei ole komeutta enempää kuin "sonnia" tai miestä muussakaan merkityksessä, tuot sentään viestejä, joissa on todella painavaa asiaa;)).

        Varmaan luit moneenkin kertaan mielipidepankin avauksen, joka oli pitkään palstalla ja sai paljon lukijoita. Perille näkyy sanoma menneen. Nytkö vasta sait sen avauksen poistetuksi.

        Kaikkeen se kateus ja katkeruus ihmispolon ajaa kuin tuollaiseenkin. Kepu on varmaan sinusta ylpeä;))

      • Voi, voi kapi ressua
        Voi, voi ressukkaa kirjoitti:

        Vaikka sinussa ei ole komeutta enempää kuin "sonnia" tai miestä muussakaan merkityksessä, tuot sentään viestejä, joissa on todella painavaa asiaa;)).

        Varmaan luit moneenkin kertaan mielipidepankin avauksen, joka oli pitkään palstalla ja sai paljon lukijoita. Perille näkyy sanoma menneen. Nytkö vasta sait sen avauksen poistetuksi.

        Kaikkeen se kateus ja katkeruus ihmispolon ajaa kuin tuollaiseenkin. Kepu on varmaan sinusta ylpeä;))

        Kapi Kapi... mitä sinä puskasta taas ruikit.

        Olet sinä ressukka kun tuollalailla palstaa vahtaat etkä kehtaa naamaasi näyttää

      • Kapi päässä?
        Voi, voi kapi ressua kirjoitti:

        Kapi Kapi... mitä sinä puskasta taas ruikit.

        Olet sinä ressukka kun tuollalailla palstaa vahtaat etkä kehtaa naamaasi näyttää

        Vai mikä selittää? Puskasta tosin ruikin niin kuin sinäkin. Mutta ei täällä näy muita kuin sinä ja pari muuta kepulaista.

      • No sitten
        Kapi päässä? kirjoitti:

        Vai mikä selittää? Puskasta tosin ruikin niin kuin sinäkin. Mutta ei täällä näy muita kuin sinä ja pari muuta kepulaista.

        olet mielipidepaniikki itse.Saatat olla kapin sivupersoona.

      • se koira älähtää...
        Kapi päässä? kirjoitti:

        Vai mikä selittää? Puskasta tosin ruikin niin kuin sinäkin. Mutta ei täällä näy muita kuin sinä ja pari muuta kepulaista.

        Hohhohhoooooooo

        Kolahti kun noin älähdit

      • Niin älähti
        se koira älähtää... kirjoitti:

        Hohhohhoooooooo

        Kolahti kun noin älähdit

        jo moneenkin kertaan, johon kolahti tämä kalikka

        ""Vaikka sinussa ei ole komeutta enempää kuin "sonnia" tai miestä muussakaan merkityksessä, tuot sentään viestejä, joissa on todella painavaa asiaa;)).

        Kaikkeen se kateus ja katkeruus ihmispolon ajaa kuin tuollaiseenkin. Kepu on varmaan sinusta ylpeä;))"

        Mitä sillä on väliä, kuka kalikan heitti. Toden se kuitenkin heitti. Tietenkin hän on vakavissaan siinä, että asiasi oli painava ja kepu oin sinusta ylpeä;))

      • No kopio kapihan...
        Niin älähti kirjoitti:

        ...se siellä. Omia juttujaan kopioden. Hohohohooooooooooooo

        Uusi vuosi vanhat kujeet, siis puskasta ruikkiva omia juttujaan kopiova Kapi jatkaa palstapäivystystään uupumattomalla tarmolla.

        Jatkakaa...

      • Toistan vielä
        No kopio kapihan... kirjoitti:

        ...se siellä. Omia juttujaan kopioden. Hohohohooooooooooooo

        Uusi vuosi vanhat kujeet, siis puskasta ruikkiva omia juttujaan kopiova Kapi jatkaa palstapäivystystään uupumattomalla tarmolla.

        Jatkakaa...

        jotta tyhmempikin ymmärtäisi. Mitä sillä on väliä, kuka sanoo, vaan tärkeää on, mitä sanotaan. Totta siinä puhutaan, sen kai sinäkin ymmärrät.

        Mikä sinä siellä puskassa olet paheksumaan, jos joku muukin tekee samoin. Suurin osa meistä on puskaruikkuja. Kaksi täällä varmaksi tietää, että en ole kapi. Tämä taisi olla sinulle liian vaikeaa ymmärtää;))

      • Emme paheksu
        Toistan vielä kirjoitti:

        jotta tyhmempikin ymmärtäisi. Mitä sillä on väliä, kuka sanoo, vaan tärkeää on, mitä sanotaan. Totta siinä puhutaan, sen kai sinäkin ymmärrät.

        Mikä sinä siellä puskassa olet paheksumaan, jos joku muukin tekee samoin. Suurin osa meistä on puskaruikkuja. Kaksi täällä varmaksi tietää, että en ole kapi. Tämä taisi olla sinulle liian vaikeaa ymmärtää;))

        Eihän kukaan sinua Kapi siellä puskassa paheksu, päinvastoin, huvittaa ja naurattaahan se tuollainen naurettava pelleily jota harrastat...

    • ????????????????

      Mitä Sinä vielä jauhat siitä työreformista kun sen toteutti jo Paavo Lipposen hallitus?

    • Oleellista olisi

      että punikkiruunat alkaisivat itse elättämään itsensä, eivätkä loisisi yhteiskunnan piikkiin ylisuurilla eläkkeillä?

      • Olet outo kepulaiseksi, kun pidät yhteiskunnan maksamia eläkkeitä ylisuurina. Niitähän ovat kansaneläke, takuueläke ja maataloustuottajien eläkkeet ja luopumistuet. Kepuhan on näitä eläkemuotoja aikoinaan ollut kovasti ajamassa. Nyt kepulainen haluaisi siis ottaa tuhkatkin pesästä kaikkein köyhimmiltä ja heidän lisäkseen myös maajusseina olleilta.

        Muuthan saavatkin sitten eläkeensä eläkeyhtiöiltä, joita rahoittavat työantajat ja työntekijät, mutta ei yhteiskunta.

      • asiaaaaaaaa
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Olet outo kepulaiseksi, kun pidät yhteiskunnan maksamia eläkkeitä ylisuurina. Niitähän ovat kansaneläke, takuueläke ja maataloustuottajien eläkkeet ja luopumistuet. Kepuhan on näitä eläkemuotoja aikoinaan ollut kovasti ajamassa. Nyt kepulainen haluaisi siis ottaa tuhkatkin pesästä kaikkein köyhimmiltä ja heidän lisäkseen myös maajusseina olleilta.

        Muuthan saavatkin sitten eläkeensä eläkeyhtiöiltä, joita rahoittavat työantajat ja työntekijät, mutta ei yhteiskunta.

        Kukaan ole varmaan moittimissa noiden kitueläkkeiden suuruutta, mutta kaikki eläke mikä on tällähetkellä yli 2000 euroa on jo ryöstöeläkettä, ja se pitäisi leikata isontamaan minimieläkkeitä.
        Kukaan tule toimeen jollain pelkällä takuueläkkeellä, vaikka tuo silloin tulikin suureen tarpeseen demareiden vastustuksesta huolimatta.
        Nythän nykyhallitus on onnistunut jo tuosta takuueläkkeestä tekemään täysin riittämättömän, kun on vajaassa kahdessa vuodessa saanut sen ostovoimaa nyysittyä noin parillasadalla eurolla.Eli demarit poisti sen, minkä Keskusta onnistui antamaan.

        Mpp kieroilee kaikissa kirjoituksissaan, eli on tyypillinen demari, joka ei ymmärrä normaalielämästä ja sen kurjuudesta tuon taivaallista, vaan olettaa, kuten demupäättäjät ylensäkin, että kaikilla tuhansien eurujen tulot.
        Sosialistit ne sai Espanjankin varat kavallettua, ja niin se näyttää käyneen/käyvän Suomessakin.

      • Hiohihihihihiih
        asiaaaaaaaa kirjoitti:

        Urpilainen "Köyhyysraja 4000 euroa kuukaudessa".

      • asiaaaaaaaa kirjoitti:

        Kirjoittaja, jolle vastasin, moitti nimenomaan kitueläkkeiden suuruutta (=yhteiskunnan maksamat eläkkeet).

        Itse ole aina ollut vähintään eläkekaton kannalla. Vielä tätäkin parempi systeemi olisi kaikille samansuuruinen kansaneläke, joka saattaisivat eräiltä osin lapset ja vanhukset samanlaiseen asemaan (lapsilisä/kansaneläke).

        En suinkaan oleta, että kaikilla olisi tuhansien eurojen eläke. Kuten edellä kerroin, kannatan kaikille tasaeläkettä ansaintaeläkkeen sijaan. Työstä maksettaisiin vain palkka ja kansaneläkkeet rahoitettaisiin työnantajien, työntekijöiden ja yhteiskunnan toimesta osin rahastoimalla, osin reaaliaikaisesti. Joka haluaa kansaneläkettä paremman vanhusturvan, voi sitten itse panna sukan varteen sitä aikaa varten. Tasaeläkkeen suuruus olisi tietysti nykyistä kansaneläkettä suurempi ja jäisi mainitsemasi 2000 euron alapuolelle.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Kaikille samansuuruinen kansaneläke oli aikoinaan kovasti kepun intresseissä, mutta se näyttää nykyään olevan samoilla linjoilla kuin "palkansaajapuolueet", ehkä siksikin, että myös kepun kannattajakunta on nykyisin valtaosin palkansaajia.

        Olen kanssasi samaa mieltä. Yhteiskunnan velvollisuutena ei ole taata, että palkkahaitarin pituudesta ja työttömyydestä aiheutuva epätasa-arvo jatkuu eläkkeiden muodossa hautaan asti. Jolle ei kansaneläke riitä, ottakoon vaikkapa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen yksityisiltä eläkeyhtiöiltä.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kepun kannan muutoksen voi ymmärtää myös siten, että tasaeläkejärjestelmän saavuttaminen olisi kaukana tulevaisuudessa. Kun osa eläkkeistä on jo ansaittuja, järjestelmän muutos koskisi täysimääräisesti kaikkia vasta joskus 45 vuoden päästä.

    • työreformista

      Ei työreformi mihinkään puihin mennyt. Lipposen hallitukset toteutti sen lähes kokonaan, itrse asiassa meni paljon pidemmälle niin julkisten menojen leikkauksissa kuin työehtoihin liittyneissä kevennyksissä. Vain työehtosopimusten yleissitovuus jäi toteuttamatta.

      Nyt elämme samanlaista talouden kriisiytymisen aikaa. Kilpalaulannan tarvittavista leikkauksista ja muista työelämän uudistuksista aloitti demarivirkamiehet, Sailas heistä kovaäänisimpinä, mutta kuorossa ovat olleet mm Virtanen ja Vartiainen. Sittemmin, hallituksen edelleen uinuessa unelmahöttöisessä ruususen unessa, tervehdyttämisvaatimuksia on alkanut tulla myös EK:n suunnalta.

      • Kirjoituksessasi on totta toinen puoli.

        Työreformin ideoita on toteutettu, mutta ei niitä, joita ay-liike vastusti kaikkein eniten eli juuri työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista ja työttömyyskassojen hallinnointioikeutta. Ay-liikkeen vaikutusvaltaa on toki koko ajan saatu purettua. Myös työväenliikkeen poliittinen mahti on pitkälti murentunut kahta kautta. Toinen on väestön keskiluokkaistuminen elintason noustua ja toinen poliittisen kiinnostuksen ja vaikuttamisen uupuminen, mikä näkyy koko ajan pienevinä äänestysprosentteina. Näiden taustalla vaikuttaa globalisaatio, jonka edessä työväenliike on ollut jokseenkin voimaton.

        Virkamiehistä on turha puhua mistään demarivirkamiehistä. Heillä ei ole mitään poliittista mandaattia, joten he puhuvat virkamiehinä tai yksityishenkilöinä. Sailas & Vartiainen eivät puhu ihan samassa sävellajissa SDP:n poliittisen johdon kanssa.

        Tervehdyttämisesitykset ovat tietysti aina tervetulleita. EK:n osalta olisi kuitenkin kuvitellut, että ne olisi aloitettu ensin kotipesästä. Suomen kilpailukyvyn suuri ongelmahan näyttää olevan ennen muuta kädetön yritysjohto, joka ei ole kyennyt kehittämään kilpailukykyisiä tuotteita Suomen viennin edistämiseksi. Mitkään palkkamaltit eivät tehoa, jos tuotevalikoima on surkea. Kuten jo aiemmin huomautin Apple/Nokia -historia on tästä hyvä esimerkki. Applen tuotekehitys ajoi Nokian yli, ei suinkaan mitkään työvoimasta johtuneet seikat tai sosiaaliturvan korkeus/mataluus.

      • !!!!!!!!!!!!!!
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kirjoituksessasi on totta toinen puoli.

        MInkähän naasian Lippinen jätti toteuttamatta?

        Eniten vastuttettiin paikallisat sopimista! Se toteutui ensimmäisenä:D
        Valtionhallinnon irtiotto suurten yritysten työpaikkapäätöksistä loppui toisena. Valtio ei enää puuttunut irtiosaniomisiin vaan laati YT-menettelyn:D

        Siinäpä ne oleellisimmat työreformin osat olivat. Ja kaikkein eniten DEmareiden vastustamat osat.

        En muista yhtään työreformin osaa jota EI TOTEUTETTU LIPPOSEN HALLITUKSiEN AIKANA. Saatoi siinä jokin pieni merkitseön osa jäädä toteuttamatta mutta ne joilla popylisoimalla LIpponen sen vaalivoiton otti toteutettiin täydellisesti.

        Työäreformia luettiin Demarioppositiossa kuin piru raamattua. Väännettiin ja käännettiin se täysin nurinniskoin ja saatiin siitä vaaliase. Demariäänestä'jät ei edes lukeneet reformia vaan kuuntelivat mitäö DEmarit ja SAK siitä valehtelivat:D Jos olisivat lukeneet Demarit ei olisi voittaneet seuraavia vaaleja, vaan voittaja olisi ollut Kesksusta.

        Huomaan että SINÄKÄÄN ET ole lukenut sitä Keksustan laatimaa työreformiohjelmaa:D:D Et siis ole lukenut sitä vieläkään!

      • Näin oN
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kirjoituksessasi on totta toinen puoli.

        Työreformin ideoita on toteutettu, mutta ei niitä, joita ay-liike vastusti kaikkein eniten eli juuri työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista ja työttömyyskassojen hallinnointioikeutta. Ay-liikkeen vaikutusvaltaa on toki koko ajan saatu purettua. Myös työväenliikkeen poliittinen mahti on pitkälti murentunut kahta kautta. Toinen on väestön keskiluokkaistuminen elintason noustua ja toinen poliittisen kiinnostuksen ja vaikuttamisen uupuminen, mikä näkyy koko ajan pienevinä äänestysprosentteina. Näiden taustalla vaikuttaa globalisaatio, jonka edessä työväenliike on ollut jokseenkin voimaton.

        Virkamiehistä on turha puhua mistään demarivirkamiehistä. Heillä ei ole mitään poliittista mandaattia, joten he puhuvat virkamiehinä tai yksityishenkilöinä. Sailas & Vartiainen eivät puhu ihan samassa sävellajissa SDP:n poliittisen johdon kanssa.

        Tervehdyttämisesitykset ovat tietysti aina tervetulleita. EK:n osalta olisi kuitenkin kuvitellut, että ne olisi aloitettu ensin kotipesästä. Suomen kilpailukyvyn suuri ongelmahan näyttää olevan ennen muuta kädetön yritysjohto, joka ei ole kyennyt kehittämään kilpailukykyisiä tuotteita Suomen viennin edistämiseksi. Mitkään palkkamaltit eivät tehoa, jos tuotevalikoima on surkea. Kuten jo aiemmin huomautin Apple/Nokia -historia on tästä hyvä esimerkki. Applen tuotekehitys ajoi Nokian yli, ei suinkaan mitkään työvoimasta johtuneet seikat tai sosiaaliturvan korkeus/mataluus.

        Työehtosopåimuksen yleisitovuuden purkamista ei ole koko työreformissa:D

        Kä'ytä'nnäss'ä se on ollut aina "kuollut kirjain" koko työehtosopumuksessa.

        Joka ei ole ammtiyhdistysliikkeen jäsen ei ole sopimuksien piirissä.

        Jos "palkkaalesta" ilmoittaa AY-liittoon tulee sitovuus voimaan AInoastaan JOS liittyy samalla liittoon. Liitto käy asialla kauppaa. Jos ilmoittaja ei liity liittoon ei liitto asiaa ota ajaakseen. Jos liittyy niin silloin on kyse liiton jäsennen asiasta ja silloin kyllä alkaa rulla pyörimään.

        Yleisistovuudella ei siis ole mitään merkitystä todellisilla työmarkkinoilla.

        Itseasiassa kuitenkin on käytännössä niin että suurimmalla osalla liittoon kuulumattomista on korkeammat palkat kuin liittoon kuuluvilla. On kuitenkin paljon sellaisia joilla on sopimuksia pienenmmät palkat.

        Nyt Urpilainen ja se Demari Volanenkohan se oli on murtamassa lopullisesti tuon yleisitovuuden.

        Nuorten yhteiskuntatakuu sen murskaa. Sitten kun tulee vielä se "vastikkellinen" työlttömyyskorvaus myös ansiosidonnaiseen tuo yleisitovuus on täyttä historiaa myös liiton jäsenille. Yleisistovuus ei sen jälkeen koske edes edes liiotn jäseniä.

        Mutta ei haittaa mittää. Yleissitovuuden purkajana on Demari, Ei keskusta. Ei siis aihetta yleislakkoon:D

    • Voi voi taas

      Niinhän se on, että MPP:n mielestä ei ole mitään demarivirkamiehiä, mutta kas kummaa kuinka kepuvirkamiehiä sitten löytyy syyllistettäväksi vaikkapa maatalousasioista... Olet säälittävä aina välillä noissa seliseliseli jutuissasi. Tuo älyllinen epärehellisyytesi estää sen, että voisit olla vakavastiotettava keskustelija. Ikävää

      • Ole muistaakseni kirjoittanut sen paremmin demari- kuin kepuvirkamiehistäkään. Maatalousasioissa kepuvirkamiehet eivät edes ole asian ydin. He tekevät vain sitä työtä, mihin puolue heidät ohjeistaa. Tämä johtuu siitä, että maatalousministeriö on perinteisesti ollut siivojia myöten kepulaisia. Maatalouspolitiikka on puolue- ja MTK-lähtöistä. Siinä ei virkamiehillä ole paljon sanan sijaan. He ovat enemmän teknokraatteja.

      • Voi voi taas kerran
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ole muistaakseni kirjoittanut sen paremmin demari- kuin kepuvirkamiehistäkään. Maatalousasioissa kepuvirkamiehet eivät edes ole asian ydin. He tekevät vain sitä työtä, mihin puolue heidät ohjeistaa. Tämä johtuu siitä, että maatalousministeriö on perinteisesti ollut siivojia myöten kepulaisia. Maatalouspolitiikka on puolue- ja MTK-lähtöistä. Siinä ei virkamiehillä ole paljon sanan sijaan. He ovat enemmän teknokraatteja.

        Muistaakseni noita seliseliseli tyyppisiä juttuja sinulta tulee yhtenään, niin nytkin.

        Siis maa- ja metsätalousministeriössä keskustalaiset virkamiehet ovat puolueen ohjauksessa ja tekevät vain mitä puole käskee, kun demarivirkamiehet sitten muualla ovat täysin itsenäisiä ja horisevat omiaan jos patistavat hallitusta talouden kuntoon saattamisessa.

        Uskotko itsekkään noita epä-älyllisiä selityksiäsi. Olet sinä melkoinen surkimus koulutetuksi ihmiseksi

    • heh heh

      heh heh En ole kirjoittanut... ja samassa ketjussa löytyy joukko kirjoituksia. Onko Pankkia tyhmempää? heh heh

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1127
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe