Kirjoitan tämän hoitajalleni joka pitää minua skitsofreenikkona. Tulostan tämän kirjastossa huomenna, ja vien tämän mt-toimistoon.
Hän on parantunut juuri vakavasta sairaudesta eikä varmaan jaksa lukea. Kirjoitan silti.
Hei Maija.
Käyn päivittäin tällä, skitsofreniapalstalla. Kirjoituksiini ei vastata. Muut kirjoittavat omituisia asioita: siitä mitä ne äänet sanoo, joillain blogi aiheesta. Sitten on sekavia kirjoituksia joista ei saa mitään tolkkua. Joku kirjoitti tänään lohikäärmeistä. Tällä palstalla.
Ja sitten on omaisten kirjoituksia tyyliin: millä saan puolisoni pakkohoitoon.
Miten sinä voit? Järkytyin kun kuulin sinun sanovan puhelimessa että olet vakavasti sairas. Ymmärsin että kävit leikkauksessa eikä sinulla pitäisi olla enään mitään hätää.
Ehkä pelkäät että se uusii? Miksi kerroit asiasta minulle? Mitä odotat minulta?
Minun elämässäni ei ole enään kuin tämä terapia.
Kysyt aina samat kysymykset: "miten sujuu lasten kanssa"- Hyvin. "Miten menee miehen kanssa?"-Hyvin. "Oletko ottanut lääkkeesi?"-Olen. "Mites se lapsettomuusasia?"-Ei sille mitään voi.
Mun vuoro! Miten sinulla menee miehesi kanssa? Miten hän otti sairautesi? Hän varmaa tukee sinua. Sinulla on aikuisia lapsia. Kaksi koiraa, mökki, ja omakotitalo.
Kerran sanoit kun kerroin erääksi sairauteni puhkeamisen syyksi sen että minut yritettiin tappaa, että ei sinulle koskaan ole tapahtunut sellaista.
Sinulla on ollut hyvä elämä.
Niin minullakin olisi jos ei olisi tätä lapsettomuutta. Kun kysyt siitä niin menen aina jotenkin lukkoon.
Pelkään että meille tulee ero sen vuoksi. Mieheni on vain lainaa. Joskus hän etsii jonkun jonka kanssa perustaa perhe. Minä haluan niin. En halua pilata hänen elämää.
Minä menen silloin mielisairaalaan.
Se on tulevaisuudenkuvani. Ja siellä mielisairaalassa tulee olemaan yhtä ankeaa kuin aina.
Sinun kysymyksesi asiasta tuntuu aina yhtä pahalta. En haluaisi ajatella yksinäistä tulevaisuuttani.
Yritän olla kiitollinen pojastani. Olen saanut olla äiti.
Sinun kysymyksesi tuntuvat tungettelevilta, olen kuin kissa joka haluaa nuolla haavansa piilossa muiden katseilta.
Niin sinäkin.
Sinä olet siinä samanlainen kuin minä. Et aio kertoa minulle miten miehesi otti sairautesi, tai mitään.
Olen mielenterveyshoitaja koulutukseltani ja tiedän käsitteen "distanssi": välimatka hoitajan ja potilaan välillä.
Hoitaja ei ole koskaan ystävä. Se on sääntö.
Hoitajan ei tule kertoa omista asioistaan potilaalle.
Se on suoja. Itsensä suojaamista.
Minä opin sen. En koskaan kertonut potilaalle itsestäni.
Lopulta en kertonut kenellekään.
Miksi minun on vastattava kysymyksiisi? Se ei ole minua. En haluaisi puhua lähes tuntemattomalle ihmiselle itsestäni.
Koska aina vain kyselet, ja haluat tietää niin kerron sinulle että minulle tällä hetkellä on tärkeintä laihtua. Minä pärjään paremmin ihmisten kanssa jos kuva itsestä on ookoo. Nyt en pidä itseäni kauniina. Olen dieetillä.
Minulla on vielä kolme vuotta aikaa. Biologinen kello tikittää. Sen ajan olen mieheni kanssa yhdessä. Sitten lähden.
En usko että kroppani suostuu toimimaan, ja että me saadaan se lapsi.
Tässä on minun päivittäiset mietteeni. Näitä olen miettinyt ne vuodet kun ollaan oltu tekemisissä.
En halua enään vastata kertaakaan kysymyksiisi.
Minä vain odotan. Suren lapsettomuutta.
Älä ainakaan siitä kysy, se on kuin puukko haavaan.
Skitsofrenia. Puhu siitä, miten siitä voi parantua.
Kysy asioita jotka tähtäävät tulevaisuuteen. Minne voisin mennä töihin. Tällä koulutuksella, tällä työkokemuksella. Minua on kiitetty vain mielenterveystyön osaamisesta.
Olen psykonomi, ja käynyt kriisikeskuksen kurssin.
Kaikki osaamiseni liittyvät jollain lailla hoitamiseen.
Miten tervehdyn? Tarvitsen siihen sinun apuasi, sillä sinä vaikutat lääkäreiden ym.mielipiteisiin.
Mitä sinä olet siitä mieltä kun minulle on sanottu että ennuste on hyvä?
- Korvatkoon tämä kirje ensi hoitokäynnin.
Hän on parantunut juuri vakavasta sairaudesta eikä varmaan jaksa lukea. Kirjoitan silti.
Hei Maija.
Käyn päivittäin tällä, skitsofreniapalstalla. Kirjoituksiini ei vastata. Muut kirjoittavat omituisia asioita: siitä mitä ne äänet sanoo, joillain blogi aiheesta. Sitten on sekavia kirjoituksia joista ei saa mitään tolkkua. Joku kirjoitti tänään lohikäärmeistä. Tällä palstalla.
Ja sitten on omaisten kirjoituksia tyyliin: millä saan puolisoni pakkohoitoon.
Miten sinä voit? Järkytyin kun kuulin sinun sanovan puhelimessa että olet vakavasti sairas. Ymmärsin että kävit leikkauksessa eikä sinulla pitäisi olla enään mitään hätää.
Ehkä pelkäät että se uusii? Miksi kerroit asiasta minulle? Mitä odotat minulta?
Minun elämässäni ei ole enään kuin tämä terapia.
Kysyt aina samat kysymykset: "miten sujuu lasten kanssa"- Hyvin. "Miten menee miehen kanssa?"-Hyvin. "Oletko ottanut lääkkeesi?"-Olen. "Mites se lapsettomuusasia?"-Ei sille mitään voi.
Mun vuoro! Miten sinulla menee miehesi kanssa? Miten hän otti sairautesi? Hän varmaa tukee sinua. Sinulla on aikuisia lapsia. Kaksi koiraa, mökki, ja omakotitalo.
Kerran sanoit kun kerroin erääksi sairauteni puhkeamisen syyksi sen että minut yritettiin tappaa, että ei sinulle koskaan ole tapahtunut sellaista.
Sinulla on ollut hyvä elämä.
Niin minullakin olisi jos ei olisi tätä lapsettomuutta. Kun kysyt siitä niin menen aina jotenkin lukkoon.
Pelkään että meille tulee ero sen vuoksi. Mieheni on vain lainaa. Joskus hän etsii jonkun jonka kanssa perustaa perhe. Minä haluan niin. En halua pilata hänen elämää.
Minä menen silloin mielisairaalaan.
Se on tulevaisuudenkuvani. Ja siellä mielisairaalassa tulee olemaan yhtä ankeaa kuin aina.
Sinun kysymyksesi asiasta tuntuu aina yhtä pahalta. En haluaisi ajatella yksinäistä tulevaisuuttani.
Yritän olla kiitollinen pojastani. Olen saanut olla äiti.
Sinun kysymyksesi tuntuvat tungettelevilta, olen kuin kissa joka haluaa nuolla haavansa piilossa muiden katseilta.
Niin sinäkin.
Sinä olet siinä samanlainen kuin minä. Et aio kertoa minulle miten miehesi otti sairautesi, tai mitään.
Olen mielenterveyshoitaja koulutukseltani ja tiedän käsitteen "distanssi": välimatka hoitajan ja potilaan välillä.
Hoitaja ei ole koskaan ystävä. Se on sääntö.
Hoitajan ei tule kertoa omista asioistaan potilaalle.
Se on suoja. Itsensä suojaamista.
Minä opin sen. En koskaan kertonut potilaalle itsestäni.
Lopulta en kertonut kenellekään.
Miksi minun on vastattava kysymyksiisi? Se ei ole minua. En haluaisi puhua lähes tuntemattomalle ihmiselle itsestäni.
Koska aina vain kyselet, ja haluat tietää niin kerron sinulle että minulle tällä hetkellä on tärkeintä laihtua. Minä pärjään paremmin ihmisten kanssa jos kuva itsestä on ookoo. Nyt en pidä itseäni kauniina. Olen dieetillä.
Minulla on vielä kolme vuotta aikaa. Biologinen kello tikittää. Sen ajan olen mieheni kanssa yhdessä. Sitten lähden.
En usko että kroppani suostuu toimimaan, ja että me saadaan se lapsi.
Tässä on minun päivittäiset mietteeni. Näitä olen miettinyt ne vuodet kun ollaan oltu tekemisissä.
En halua enään vastata kertaakaan kysymyksiisi.
Minä vain odotan. Suren lapsettomuutta.
Älä ainakaan siitä kysy, se on kuin puukko haavaan.
Skitsofrenia. Puhu siitä, miten siitä voi parantua.
Kysy asioita jotka tähtäävät tulevaisuuteen. Minne voisin mennä töihin. Tällä koulutuksella, tällä työkokemuksella. Minua on kiitetty vain mielenterveystyön osaamisesta.
Olen psykonomi, ja käynyt kriisikeskuksen kurssin.
Kaikki osaamiseni liittyvät jollain lailla hoitamiseen.
Miten tervehdyn? Tarvitsen siihen sinun apuasi, sillä sinä vaikutat lääkäreiden ym.mielipiteisiin.
Mitä sinä olet siitä mieltä kun minulle on sanottu että ennuste on hyvä?
- Korvatkoon tämä kirje ensi hoitokäynnin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.