Loitsut vaativat vuosikausien harjoittelua

Menee aika kauan että oppii tekemään edes yksinkertaisia loitsuja.

Otetaan esimerkki:
Aloin harjoittelemaan aivan tavallisen tulipallon ampumista käsistäni n. 4 vuotta sitten, opin sen muutama kk sitten. Itse prosessi ei ole kovinkaan vaikea kun sen oivaltaa, mutta se oivaltaminen on hyvin vaikeaa. Ensiksi nimittäin pitää osata keskittää energiansa niin, että avaa portaalin toiseen dimensioon. Ymmärtämisen helpottamiseksi kutsukaamme tätä dimensiota vaikkapa nimellä helvetti.

Kun opit keskittämään energian kämmeniesi väliin, kykenet avaamaan portaalin helvettiin ja vetämään energiasi mukana sieltä pienen määrän tulta tähän kolmanteen dimensioon(siis meidän todellisuuteemme), sitten vain suuntaat tämän energian kohteeseen minkä haluat polttaa(huom. tämä vaatii äärimmäistä varovaisuutta)

Tällä hetkellä opettelen vaihekävelyä(phasewalk) jonka idea on päinvastainen, eli menen itse rinnakkaistodellisuuteen avaamalla portaalin energioillani, astun sisään tästä portaalista ja kävelen siellä(rinnakkaistodellisuudessa) tietyn matkaa eteenpäin, kunnes maallinen energia vetää ruumiini takaisin tähän todellisuuteen. Käytännössä tämä näyttää teleporttaamiselta, eli katoan ja ilmestyn toiseen paikkaan(sen kävelymatkan päähän jonka olen ehtinyt sunistaa rinnakkaistodellisuudessa.

Oikeat loitsut tarvitsevat valtavan määrän energiaa, loitsujen vaativan energiatason voi saavuttaa kun onnistuu avaamaan juuri- ja sakraalichakransa täysin. Näiden chakrojen aukaiseminen päästää valon sydämeesi ja voit uudelleensyntyä rakkauden timanttivaloon täysikuun lapsena.

Vastaan kaikkiin kysymyksiinne.
8423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kuka sinulle opettaa loitsuja? Tiedätkö loitsua miten muuttua eläimeksi vähäksi aikaa tai osata ymmärtää mitä eläimet puhuvat?

Äänestä

Mielenkiintoisia tuli loitsuja sinulla. Olen kehittänyt kyvyn aistia ihmisten terveyden- ja mielentilan isostakin joukosta ihmisiä sekunnin murto-osissa. Esim. kun astun huoneeseen täynnä ihmisiä aistin välittömästi kuka huoneessa on kipeä, kenellä on kipuja, kuka on ärtynyt, kuka rakastanut tai missäkin tunnetilassa.

Pienen harjoittelun jälkeen olen oppinut myös ohjailemaan ihmisten tunnetiloja heidän huomaamattaan. Minun omaa tunnetilaani taas ei pysty ohjailemaan kukaan tunnen mielentilani ikään kuin timantiksi, joka ei muutu tapahtui ympärilläni mitä tahansa. Itse asiassa se, että aloin kokea mielentilani ikään kuin timantiksi oli ensimmäinen vaihe kun aloin huomata pystyväni havaitsemaan ja manipuloimaan tunnetiloja ympärilläni.

Olen saanut aikaiseksi romansseja ja parittanut koulun rumimman pojan koulun kauneimman tytön kanssa ja hetken päässä saanut heidät vihaamaan toisiaan. Olen saanut ihmiset tappelemaan keskenään, jolloin he ovat saaneet potkut. En ole tehnyt pelkästään pahoja asioita vaan olen myös saanut masentuneen muuttumaan onnelliseksi kun olen vaistonnut, että hän päätyy pian itsemurhaan.

Toinen loitsu jonka olen oppinut, on näkeminen ilman silmiä, korvia tai muitakaan aisteja. Pystyn aistimaan asioiden periaatteita ilman fyysisiä aistejani. Pysytyn luomaan ympäristöstäni kuvan ilman, että näen sitä silmilläni. En siis näe asioita samalla tavalla kun mitä silmillä nähdään vaan aistin niiden periaatteen ja sitä kautta olemassaolon vaikka en näkisikään niitä.

Mielenkiintoista näissä kyvyssä on se, että se ei edes tunnu uudelta kyvyltä ikään kuin olisin aina osannut sen, mutta en vain aikaisemmin muistanut sitä. Mitään energiaa minun ei tarvitse käyttää vaan käytän periaatetta, joka on aina ollut osa minua.

Nyt sitten joku ihmettelee miksi en tee kaikista ihmisistä onnellisia. En voi, koska se uhkaisi maailman kaikkeuden tasapainoa, lisäksi se häiritsisi liikaa ihmisten kehitystä. Itse asiassa alkuinnostuksen jälkeen olen lopettanut käyttämästä kykyäni, koska häiritsen maailmankaikkeuden toimintaa liikaa.

Pitkään ihmettelin miksi minulla on nämä kyvyt kun en niitä voi käyttää kunnes tajusin, että tehtäväni on etsiä erikoislaatuisia henkilöitä ja suojella heitä usein heidän tietämättään, jotta he voivat täyttää tehtävänsä maailmankaikkeudessa. Toimin ikään kuin heidän silminään ja ohjailen heitä hellävaraisesti kohti kohtaloaan.

Olen tyhjyyden ja mahdollisuuksien mestari. Olen linkki tyhjyyden ja mahdollisuuksien välissä.

Äänestä
  • Toi On Tuttua Mullekkin Ja Mulla On Muitakin Voimia Ja Kyvyjen Olemassa Olon Syyn Saat Sitten Kuolemasi Jälkeen Jolloin Siiryt Toiseen Dimensoniaan. Eli Siis Joko Taivaaseen / Paratiisiin Taikka Helvettiin / Manalaan

    Äänestä

Suoratoiminta toimii.
Jos vain haaveilet suurista rahoista, niin voit haaveilla ja käyttää taikojasi loputtomiin, mutta vain se suoratoiminta jossa alistetaan työllä muita, otetaan heidänkin palkoistaan osa mitään itse tekemättä, sijoitetaan muiden rahoja(pankista) ja vedetään välistä, myydään sellaista johon ihmiset ovat koukussa(laillista tai laitonta), tai mikä on välttämätöntä(asuminen, sähkö, terveys, kuolema) ja vedotaan tarpeisiin jotka ohjaavat ihmistä ja otetaan siitäkin ne rahat pois,,se suoratoiminta tuo rahaa, ei haaveilu(magia).
Lottokin, se on säkää, sitäkin täytyy lotota että olisi se 1 suhde 28 000 000 "mahdollisuus" voittaa pääpotti.

Äänestä
  • Raha on osittain viisaan mielikuvituksen tuotos, jolla ei tee enempää enää sen jälkeen kun valtiot lakkaavat kehittymästä, luonnonvarat hyödyntäminen vaikeutuu ja ympäristö muuttuu käyttökelvottomaksi. Rahalla ei enää tee mitään kun rahan kausi on ohi.

    Rahalla ei voi paeta sairauksia, kuolemaa, eikä kipuja. Rahalla ei enää tee mitään kun rahan kausi on ohi.

    Vaikka raha olisi TOTTA ei se automaattisesti ole TOTTA enää hetken päästä. Hetken päästä raha on VALHETTA ja rahan arvottomuudesta puhuneiden puheet ovat TOTTA. Rahan arvottomuus on yhtä totta kuin rahan arvo.

    Kaksi vaikutusta luo yhden vaikutuksen ja asiat ovat samaan aikaan TOTTA ja VALHETTA. Raha on samaan aikaan suhteellisesti totta ja valhetta, mutta absoluuttisesti vain yksi ja sama asia. Kaikki pysyy kokoajan liikkeessä ja mikään ei koskaan karkaa kohtaloaan.

    Se kuka ottaa vastaan yhden, maksaa aina toisen. Se kuka laskee elämänsä rahan arvoon hyväksyy myös elämän päättymisen rahan arvottomuuteen. Vaikka valinta ei olisi tietoinen ei kukaan voi paeta valintaan liittyvää lakia.

    Jokaisen päätöksen takana ovat syyt ja seuraukset, jotka ulottuvat pitemmälle kuin mieli voi ylettää. Mikä voima sinua ohjaa pelilaudalla se voima päättää, koska sinut lasketaan sivuun kun peli päättyy. Se kuka hallitsee tässä maailmassa palvelee seuraavassa.

    Suurin osa elää koko elämänsä koskaan tajuamatta mitkä heitä liikuttavat tapahtumasta toiseen. "Minä haluan" on ainoa vastaus, koskaan näkemättä mistä "Minä haluan" tulee.

    Raha ei tuo rikkauksia sen enempää kuin rahattomuus.

    Äänestä

  • Tyhjyys_Mahdollisuus kirjoitti:

    Raha on osittain viisaan mielikuvituksen tuotos, jolla ei tee enempää enää sen jälkeen kun valtiot lakkaavat kehittymästä, luonnonvarat hyödyntäminen vaikeutuu ja ympäristö muuttuu käyttökelvottomaksi. Rahalla ei enää tee mitään kun rahan kausi on ohi.

    Rahalla ei voi paeta sairauksia, kuolemaa, eikä kipuja. Rahalla ei enää tee mitään kun rahan kausi on ohi.

    Vaikka raha olisi TOTTA ei se automaattisesti ole TOTTA enää hetken päästä. Hetken päästä raha on VALHETTA ja rahan arvottomuudesta puhuneiden puheet ovat TOTTA. Rahan arvottomuus on yhtä totta kuin rahan arvo.

    Kaksi vaikutusta luo yhden vaikutuksen ja asiat ovat samaan aikaan TOTTA ja VALHETTA. Raha on samaan aikaan suhteellisesti totta ja valhetta, mutta absoluuttisesti vain yksi ja sama asia. Kaikki pysyy kokoajan liikkeessä ja mikään ei koskaan karkaa kohtaloaan.

    Se kuka ottaa vastaan yhden, maksaa aina toisen. Se kuka laskee elämänsä rahan arvoon hyväksyy myös elämän päättymisen rahan arvottomuuteen. Vaikka valinta ei olisi tietoinen ei kukaan voi paeta valintaan liittyvää lakia.

    Jokaisen päätöksen takana ovat syyt ja seuraukset, jotka ulottuvat pitemmälle kuin mieli voi ylettää. Mikä voima sinua ohjaa pelilaudalla se voima päättää, koska sinut lasketaan sivuun kun peli päättyy. Se kuka hallitsee tässä maailmassa palvelee seuraavassa.

    Suurin osa elää koko elämänsä koskaan tajuamatta mitkä heitä liikuttavat tapahtumasta toiseen. "Minä haluan" on ainoa vastaus, koskaan näkemättä mistä "Minä haluan" tulee.

    Raha ei tuo rikkauksia sen enempää kuin rahattomuus.

    -Se kuka hallitsee tässä maailmassa palvelee seuraavassa.- ...>tuo olisi yksi ratkaisu elämän epäoikeudenmukaisuuteen, jos jokainen kokee kaikkea vuorollaan?

    Raha ratkaisee kaiken, sen puute henkisen heräämisen kärsimyksestä, rahan paljous nukahtamisen rahan tuudittavaan voimaan.
    Rahalla saa terveyttä, rakkautta, huomiota, kokemuksia, rahlla saa helpotusta, sillä saa myös ahdistusta, pintaa, teenäsitä ystävyyttä,,,sillä rahalla saa, mutta vasta se asenne rahaan, kuten kaikkeen, se ratkaisee tuloksen ja kehityksen.

    Äänestä

Olen välillä saanut tehtyä jotakin yliluonnollista kuten käöntämällä tuuleen suuntaa keskittymällä siihen kääntämiseen oon välillä saanut nostettua lankaa xD mutta haluaisin oppia enemmän! Aijon harjoitella viellä enemmän! Onko kemmää hyviä loitsuja aloittelioille? Kuten esim. Tavaran nostaminen??

Äänestä

Tritin juuri äskettäin loitsua jolla saisin nostettua esinettä joka edessäni oli! Tunsin käsissäni energiaa, nyt kättä heikottaa ja se vetää kippuraan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vitaalia valoa kirjoitti:

Menee aika kauan että oppii tekemään edes yksinkertaisia loitsuja.

Otetaan esimerkki:
Aloin harjoittelemaan aivan tavallisen tulipallon ampumista käsistäni n. 4 vuotta sitten, opin sen muutama kk sitten. Itse prosessi ei ole kovinkaan vaikea kun sen oivaltaa, mutta se oivaltaminen on hyvin vaikeaa. Ensiksi nimittäin pitää osata keskittää energiansa niin, että avaa portaalin toiseen dimensioon. Ymmärtämisen helpottamiseksi kutsukaamme tätä dimensiota vaikkapa nimellä helvetti.

Kun opit keskittämään energian kämmeniesi väliin, kykenet avaamaan portaalin helvettiin ja vetämään energiasi mukana sieltä pienen määrän tulta tähän kolmanteen dimensioon(siis meidän todellisuuteemme), sitten vain suuntaat tämän energian kohteeseen minkä haluat polttaa(huom. tämä vaatii äärimmäistä varovaisuutta)

Tällä hetkellä opettelen vaihekävelyä(phasewalk) jonka idea on päinvastainen, eli menen itse rinnakkaistodellisuuteen avaamalla portaalin energioillani, astun sisään tästä portaalista ja kävelen siellä(rinnakkaistodellisuudessa) tietyn matkaa eteenpäin, kunnes maallinen energia vetää ruumiini takaisin tähän todellisuuteen. Käytännössä tämä näyttää teleporttaamiselta, eli katoan ja ilmestyn toiseen paikkaan(sen kävelymatkan päähän jonka olen ehtinyt sunistaa rinnakkaistodellisuudessa.

Oikeat loitsut tarvitsevat valtavan määrän energiaa, loitsujen vaativan energiatason voi saavuttaa kun onnistuu avaamaan juuri- ja sakraalichakransa täysin. Näiden chakrojen aukaiseminen päästää valon sydämeesi ja voit uudelleensyntyä rakkauden timanttivaloon täysikuun lapsena.

Vastaan kaikkiin kysymyksiinne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu