MTV3:n kysely: Opposition yhteistyö tökkii

Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja keskusta eivät ole tyytyväisiä yhteistyöhönsä, ilmenee MTV3:n kyselystä.

Sekä perussuomalaisten että keskustan riveissä oppositioyhteistyötä pidetään ongelmallisena. Keskustan piirihallitusten jäsenet antavat oppositioyhteistyölle keskimäärin arvosanan 6,3 asteikolla neljästä kymmeneen. Perussuomalaisten antama arvosana on 6,6.

Molemmat puolueet syyttävät oppositioyhteistyön toimimattomuudesta toisiaan. Keskustalaisista perussuomalaisten rooliin tyytymättömiä oli 54 prosenttia, perussuomalaisista tyytymättömiä keskustaan oli 48 prosenttia.

MTV3:n joulukuussa tekemään kyselyyn vastasi sähköpostitse 224 keskustan ja 195 perussuomalaisten piirihallitusten jäsentä. Vastausprosentti oli keskustalla 61 ja perussuomalaisilla 71.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miten perussuomalaiset luulee pärjäävänsä hallituksessa kun oppositiossakin menevät sukset ristiin?

Äänestä

Niin, onhan se kumma, että äärioikeistoa symppaavat ja Lapuan liikkeen perinteitä avoimesti ihailevat persuöyhöttäjät eivät herätä yhteistyöhalukkuutta. Tähän kun lisätään monen persun julkilausuma toive heidän diktatuuristaan, voi vain ihmetellä, etteivät muut ole pahemmin persujen oville koputelleet.

Äänestä
  • Näitä perinteisiä arvoja aletaan kunniottaa kohta muissakin puolueissa kun nähdään mihin nykymeno on meidät johtanut. Mitä tulee diktatuuriin niin parempi niin kuin toimimaton sekasikiöhallitus. Jos nyt puolue voi toimia diktaattorimaisesti. Minusta pikemminkin kansan tahdon mukaan.

    Äänestä

  • Vaaliäänet ratkaisee kirjoitti:

    Näitä perinteisiä arvoja aletaan kunniottaa kohta muissakin puolueissa kun nähdään mihin nykymeno on meidät johtanut. Mitä tulee diktatuuriin niin parempi niin kuin toimimaton sekasikiöhallitus. Jos nyt puolue voi toimia diktaattorimaisesti. Minusta pikemminkin kansan tahdon mukaan.

    Jos hallituksessakin jokainen ajaisi vain omia etujaan niin kauanko se pysyisi pystyssä? En ennustaisi Perussuomalaiselle hallitukselle kovin pitkää ikää.

    Äänestä

.

Mitään muuta oppositiota ei edes ole

KEPU! on oppositiossa oleva hallituksen tukija

.

Äänestä
  • Soinikin sanoi hallituskauden alussa että tukee hyviä ehdotuksia. Montaako ehdotusta on tukenut? Olen siitä samaa mieltä kanssasi että Perussuomalaisten oikea paikka on oppositio.

    Äänestä

Kiviniemihän oli valmis ryntäämään kontalleen Jykän eteen, jos Jutta ei olisi ehtinyt..

Äänestä
  • Nyt ohjaksista vastaa Sipilä. Olen samaa mieltä kanssasi Kiviniemestä. Huono valinta puheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • Tahti muuttui kirjoitti:

    Nyt ohjaksista vastaa Sipilä. Olen samaa mieltä kanssasi Kiviniemestä. Huono valinta puheenjohtajaksi.

    Sama puolue, minkä Kiviniemi valmis rähmälleen viemään Jykän eteen?

    Äänestä

Kyllä on suomen touhu mallillaan, kun ei toimi hallitus eikä toimi oopositiokaan!!

Äänestä
  • Eipä sinun korvien välikään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Missä mättää? kirjoitti:

Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja keskusta eivät ole tyytyväisiä yhteistyöhönsä, ilmenee MTV3:n kyselystä.

Sekä perussuomalaisten että keskustan riveissä oppositioyhteistyötä pidetään ongelmallisena. Keskustan piirihallitusten jäsenet antavat oppositioyhteistyölle keskimäärin arvosanan 6,3 asteikolla neljästä kymmeneen. Perussuomalaisten antama arvosana on 6,6.

Molemmat puolueet syyttävät oppositioyhteistyön toimimattomuudesta toisiaan. Keskustalaisista perussuomalaisten rooliin tyytymättömiä oli 54 prosenttia, perussuomalaisista tyytymättömiä keskustaan oli 48 prosenttia.

MTV3:n joulukuussa tekemään kyselyyn vastasi sähköpostitse 224 keskustan ja 195 perussuomalaisten piirihallitusten jäsentä. Vastausprosentti oli keskustalla 61 ja perussuomalaisilla 71.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu