Miten perustan kasvimaan ensi kevääksi/kesäksi ? Meillä on niitty jossa
on joskus kasvatettu perunaa. Nyt se on ollut monta vuotta vapaasti kasvaneena
peltona. Tänä keväänä pelto käännettiin ja jyrsittiin. Kuluvan kesän aikana
kasvusto on pidetty matalana ruohonleikkurilla. Rikkaruohojen ja heinän kasvu
on todella kovaa, maata kun kääntää se on täynnä valkoista juurta, kuin spagettia.
Nyt kysynkin niiltä jotka paremmin tietävät: mitä pitää nyt syksyllä tehdä maalle jos haluan ensi keväänä istuttaa siihen esim. porkkanaa, hernettä, maissia ja mahdollisesti
perunaa ? Kiitos vastauksista!
Kasvimaan perustaminen
2
319
Vastaukset
- jusu
vois sanoa että tämän kesän ois pitäny kesannolla ja välillä jyrsiny ja keränny juuria pois. vielähän tuota kerkii jyrsimään ja juuria keräilemään pois¨ennen talven tuloo. jos et halua käyttää rikkaruohontorjuntaa niin ei kai siihen muuta lääkettä oo kuin se jyrsiminen ja juurien kerääminen. kerää keväällä sit lisää ennen kasvien tekoa, kyllä ne siitä ahkeralla kitkennällä häviää ajan myötä
- työlästä tämäkin
Jos omistat kompostiseulan, voit nakella mullat seulan läpi. No, kuiva menisi paljon helpommin kuin märkä, mutta siitä tuskin on tänä vuonna ollut missään vaiheessa toivoakaan. Juuret jäävät mukavasti seulaan, joskin rikkakasvien siemenet menevät läpi, jos tänä vuonna kasvit ovat päässeet siementämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380