Rikostutkinta entistä sosiaalityöntekijää kohtaan

Satakunnan poliisilaitos on valtakunnnansyyttäjän määräyksestä aloittanut rikostutkinnan erään satakuntalaisen kunnan entistä sosiaalityöntekijää vastaan rikosnimikkeellä perätön lausuma. Tämä lausuma annettiin käräjäoikeuden istunnossa huoltajuusasian käsittelyn yhteydessä. Mielestäni kyseessä on kuitenkin törkeä perätön lausuma koska lausuman antaja toimi tuolloin virassaan ja nautti siis myös erityistä arvonantoa ja lausumalleen annettiin suurempi painoarvo kuin tavallisen kansalaisen lausumalle. Törkeäksi lausuma muodostuu myös mielestäni siksi, että lausuma, vaikkakin samasta aiheesta, annettiin kolme kertaa ja siksikin, että lausumallaan ko sosiaalityöntekijä aiheutti vaaran että minua kohtaan olisi kohdistettu pakkokeinoja koska lausumallaan sosiaalityöntekijä tavallaan väitti minun todisteeksi esittämäni asiakirjat paikkansapitämättömiksi ja vaarana oli että minua syytettäisiin asiakirjaväärennöksestä ja perättömän tiedon esittämisestä todisteena oikeudenistunnossa. Ilmoitin tänään vaativani asiassa huomattavaa summaa korvausvaatimuksenani.

13

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outoa tekstiä

      No ei ihan auennut tuokaan kirjoitus. Kuka puhuu ja kenestä?

      • von Lagerbom

        Ei auennut vai? No kyllä tuosta pitäisi selvitä mistä kyse on ja muuta en vielä ilmoittelekaan. Tärkeintä kuitenkin on että myös viranhaltijat saadaan vastuuseen tekemisistään vaikka poliisi ja syyttäjänvirasto ei sitä alkuun halunnut tutkiakaan, vaikka esitin kiistattomat todisteet asiassa.


      • hoh3

        Ihan hyvinhän tuon tekstin ymmärsi. Ei näillä palstoilla ole aiheellista kirjoitella nimiä utelijaille. Uteliaisuudennälkäsi ei tullut tyydytettyä.


      • outoa tekstiä
        von Lagerbom kirjoitti:

        Ei auennut vai? No kyllä tuosta pitäisi selvitä mistä kyse on ja muuta en vielä ilmoittelekaan. Tärkeintä kuitenkin on että myös viranhaltijat saadaan vastuuseen tekemisistään vaikka poliisi ja syyttäjänvirasto ei sitä alkuun halunnut tutkiakaan, vaikka esitin kiistattomat todisteet asiassa.

        Siis ymmärsin kyllä lukemani, mutta en ihan ymmärtänyt mitä ap kirjoittaja ajaa sillä takaa. Eli mikä on tuon kirjoituksen tarkoitus? En tarkoittanut kuttuilla :)


      • von Lagerbom
        outoa tekstiä kirjoitti:

        Siis ymmärsin kyllä lukemani, mutta en ihan ymmärtänyt mitä ap kirjoittaja ajaa sillä takaa. Eli mikä on tuon kirjoituksen tarkoitus? En tarkoittanut kuttuilla :)

        Kirjoitukseni tarkoitus on että muutkin saisivat rohkeuta saattaa viranomaiset vastuuseen rikoksistaan. Vaikeaa se on mutta sitkeydellä ja hyvillä perusteluilla ja todisteilla se onnistuu kyllä.


      • Sivustaseur.
        von Lagerbom kirjoitti:

        Kirjoitukseni tarkoitus on että muutkin saisivat rohkeuta saattaa viranomaiset vastuuseen rikoksistaan. Vaikeaa se on mutta sitkeydellä ja hyvillä perusteluilla ja todisteilla se onnistuu kyllä.

        Et voi puhua rikoksista,ennenkuin joku on niistä saanut tuomion. Olen muuten huomannut että usein immeiset jotka itse tekevät kaikenlaista väärää ovat suureen ääneen huutamassa poliisia ja suuria korvauksia. Onneks Suomessa oikeuslaitos ei mene jenkkilinjoilla ja korvaukset eivät ole megalomaanisia. Kirjoituksesi ovat mielestäni pääosin vastenmielisiä eikä niistä tule sellaista oloa että olisit jotenkin hyvä tyyppi.


      • von Lagerbom
        Sivustaseur. kirjoitti:

        Et voi puhua rikoksista,ennenkuin joku on niistä saanut tuomion. Olen muuten huomannut että usein immeiset jotka itse tekevät kaikenlaista väärää ovat suureen ääneen huutamassa poliisia ja suuria korvauksia. Onneks Suomessa oikeuslaitos ei mene jenkkilinjoilla ja korvaukset eivät ole megalomaanisia. Kirjoituksesi ovat mielestäni pääosin vastenmielisiä eikä niistä tule sellaista oloa että olisit jotenkin hyvä tyyppi.

        Minulle taas tulee mieleen sinun kannanotostasi että sinä hyväksyt viranomaisten suorittamat rikokset. Etkä ilmeisesti ole lainkaan tietoinen kuinka suuressa mittakaavassa päivittäin sosiaalityöntekijät rikkovat esim toimeentulotukilakia, saamatta rangaistusta vaikka kyseessä ovat virkarikokset.


      • aseman nurkill
        von Lagerbom kirjoitti:

        Minulle taas tulee mieleen sinun kannanotostasi että sinä hyväksyt viranomaisten suorittamat rikokset. Etkä ilmeisesti ole lainkaan tietoinen kuinka suuressa mittakaavassa päivittäin sosiaalityöntekijät rikkovat esim toimeentulotukilakia, saamatta rangaistusta vaikka kyseessä ovat virkarikokset.

        Suurimmat rikoksentekijät ovat niitä viranomaisten asiakkaita eivätkä sitä koskaan myönnä.


    • laakerpummi

      Tuliko suurikin ansiomenetys? hhhhahahahhahahahhahahahah

      • von Lagerbom

        Ei tullut ansionmenetystä mutta perätön lausuma annettiin sellaisessa asiassa että jäi lasten tapaamiset melkein neljäksi vuodeksi eivätkä lapset enää tunteneetkaan minua kun seuraavaksi tapasimme. Eikä rikoksensa ollut ainoa vaan perätöntä tietoa sisältäviä asiakirjoja laadittiin jo v. 2004 lähtien.


    • maanrakoon poljettu

      Onnea ja jaksamista sinulle. Minulla itselläni on ollut joskus huoltajuuskiista jonka hävisin. Siksi että pienen kunnan sosiaalityöntekijä oli mieheni puolella. Mieheni kuului nimittäin kunnan erääseen lautakuntaan ja istuivat samoissa palavereissa. Mieheni sai puhuttua oikeuteen puolelleen yhteisiä tuttujamme ja jopa ex naisystävänsä ja kaikki antoivat väärän todistuksen oikeudessa. En jaksanut parin vuoden oikeudenkäynnin jälkeen nostaa sosiaalitoimea vastaan syytettä vaikka olisi pitänyt. Näin jälkeen päin olen miettinyt sitä. Tärkeintä oli kuitenkin oma jaksaminen ja terveys kaiken sen piinan jälkeen. Lapsiani olen kuitenkin tavannut säännöllisesti eikä he ole minusta vieraantuneet. Raskasta tuo on kuitenkin!!

      • Truth is out

        Millä perusteilla?


    • misu8

      Olen vierestä seurannut, erään tuttavaperheen huoltajuustaistelua lapsista. Tuntui perhetuttuna jotenkin oudolta, että työssäkäyvä kunnollinen isä ei saanut lapsia itselleen vaikka olisi heistä pystynyt huolehtimaan. Lapset sijoitettiin hoitolaitokseen, koska äiti heistä ei pystynyt huolehtimaan. Tuntui hyvin väärältä lasten isää kohtaan, että äiti kävi koko ajan sosiaali-tätien luona kertomassa ex-miehestään perättömyyksiä, mutta ei voinut väitteitään kuitenkaan näyttää toteen. Mutta näin hän sai nämä sosiaalityön tekijät puolelleen, ainakin hetkeksi, mutta lapset oli ehditty jo laittaa laitokseen. Sitten isä alkoi yrittää lapsiaan pois sieltä laitoksesta. Mutta äiti kammelsi koko ajan siinäkin ilkeyksillään vastaan. Kiusantekoa ja koston halua. se häneltä oli kun ei erossa saanut mitään. Mutta nämä viranomaiset ei nähneet taistelun todellista syytä.
      Nyt kuitenkin toinen lapsista on jo sen ikäinen, että asuu isänsä luona, mutta nuorempi on edelleen laitoksessa varmaan täysi-ikäisyyteensä saakka. Isältä on loppunut sitkeys ja rahat, erinäisissä oikeusasteissa joita on tämän vuosikymmenen aikana joutunut käymään.

      Ihmetyttää se miten paljon tämä laitos on saanut tässäkin huoltajuusriidassa itselleen rahaa lasten kustannuksella. Sillä jonkinlainen kytkös tämän laitoksen johtajan sekä näiden virkaatekevien "tätien" välillä on täytynyt olla.
      Isä olisi hoitanut nämä lapset, palkallaan ja omilla tuloillaan, ilman yhteiskunnan rahojen haaskausta jos asiaa olisi käsitelty vähääkään inhimillisemmin ja kuunneltu kummankin vanhemman kantaa.

      Säälittää vain lapsetkin siinä mielessä, kun molemmat halusivat olla isänsä kanssa jo laitokseen jouduttuaan, mutta heitäkään ei kuunnnellut kukaan.
      On väärin käyttää lapsia valtataistelun ja kostonhalun pelinappuloina. Sekä rahastaa heidän kustannuksellaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe