Haluaisin kuulla nykyisiltä, ja entisiltä vl:ltä vanhoillislestadiolaisuuden hyviä ja huonoja puolia.
Miksi koette, että haluatte olla mukana liikkeessä? Mitkä asiat näette positiivisina? Mikä tekee uskovaisena elämisestä vl-liikkeessä positiivista? Vai koetteko sen kenties taakkana? Mitkä asiat koette liikkeessä tärkeinä? Missä asioissa kaipaisitte muutosta? Vai onko kaikki hyvin näin?
ps. vastauksia mielellään nykyisiltä ja ex-vl:ltä.
Miksi koette, että haluatte olla mukana liikkeessä? Mitkä asiat näette positiivisina? Mikä tekee uskovaisena elämisestä vl-liikkeessä positiivista? Vai koetteko sen kenties taakkana? Mitkä asiat koette liikkeessä tärkeinä? Missä asioissa kaipaisitte muutosta? Vai onko kaikki hyvin näin?
ps. vastauksia mielellään nykyisiltä ja ex-vl:ltä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Parasta on liikkeen kautta saatu iänkaikkisen elämän toivo ja pelastusvarmuuden tunne. Niin kauan kun se tunne on. Kun tunne menee, niin sut on vaikeaa ja väkinäistä olla mukana.
Huonot puolet on samat kuin missä tahansa elämän alueella. Seurat tuovat yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta arjessa samat ongelmat kuin muillakin.
Hyvä kysymys aloittajalta.
Itse olin 19 vuotiaaksi asti vl. 19-25vuotiaana en ja sittemmin "tulin" takaisin. Ja toisin kuin väitetään, kukaan ei millään tavalla estänyt lähtöäni aikanaan eli kyllä se on jokaisen oma asia. Aivan kuin takaisin tulokin. Kaikki vastaanotetaan kenellä on halu uskoa. Ei ketään eroteta, "heitetä saatanalle" kuten täältä usein lukee. Saatetaan sanoa että olet teoillasi kieltänyt uskon mutta elämä jatkuu täysin normaalisti jos hän haluaa seuroissa käydä.
Plussia on paljon. Mielenrauha, maailman pineet ja pahuus ei pelota toisin kuin pelotti 19-25 vuotiaana jollloin oikeasti opin tietämään mitä on sisäinen hätä ja pelko tulevasta. Seurat luovat tosiaan yhteenkuuluvuutta. Harva uskovainen syrjäytyy ellei tietoisesti itse jää pois seuroista.
Miinuksia ei mielestäni ole juurikaan. Jos on halu olla mukana, ei asiat tunnu rajoitteelta.Esimerkiksi baareissa käyntiä, alkoholia ym en haluaisi enää elämääni. Krapulat baari iltojen jälkeen ja henkinen epävarmuustila jopa seuraavan viikon, alkoi riittämään.
Edes vl:ien vastustusta en näe miinuksena koska Raamatussa sanotaan monessa kohtaan että se on nimeenomaan merkki että ollaan oikealla tiellä. Jos alkaa sulautumaan maailmaan, on jotain pielessä.
Minusta suurin miinus on se että kun suostuu olemaan vl niin silloin ei ole omantunnon ratkaisuvaltaa itsellä vaan sen on antanut muitten määriteltävksi.
Ajattelen nykyisin niin että en välitä erityisesti mistään uskonnosta. Siitä on tullut yhdentekevä asia. Tämä on helpottava ja hyvä tilanne.
En koe mitään erityistä vihaa ketään uskovaista enkä vl uskoa kohtaan vaikak kärsin aika paljon silloin kun kävin ry:llä. (Takanapäin puhumiset, juoruilut, syrjinnät jne.)
Nyt on rauha sydämessä.
Minusta omantunnon tuskakin on aivopestyä tuskaa. Muistan nuoruudesta kun tuli tunnontuskia jostakin, en nyt muista oliko viinasta vai huorista vai televisiosta. Eihän tänään televisio ole edes syntiä ja siitä on ollu "tunnon tuskia" :-P
Aitoa omantunnontuskaa on ryyppypurtken jälkeen tullut krapula, se tulee syvältä. Mutta sekin tuska taitaa olla ihan tieteellisesti todistettavissa olevaa, joten ei taida liittyy mitenkään noihin uskonnollisiin tuskiin .