Mitä ihmettä?

Lauri Ihalainen SDP, on ykkösenä vaatimassa työläisiltä malttia ja samaan hengenvetoon Late toteaa että eläkeikiä on nostettava?! Eikö Ihalainen muista tai tiedä sitä että ketkä hänet ovat äänestäneet eduskuntaan ja miksi! Olisi luullut että tuollaiset maltti-huudot kuuluisivat jollekkin kokoomuksen edustajalle, ja mitä sitä malttia vielä huutamaan kun neuvotteluita ei ole vielä edes aloitettu? Onkohan Late ihan oikeassa puolueessa vai pitäisikö Ihalaisen harkita kokoomukseen loikkaamista.

Eläkeikien nostamisessa pitää ottaa järki käteen. Sellaiset ihmiset jotka työskentelevät lämpimissä ja kevyissä toimistotöissä voivat nostaa eläkkeelle sirtymisikäänsä jos niin haluavat mutta se ei käy kaikissa ammateissa sillä jotkut työt ovat niin kuluttavia ettei niissä kestä edes kuusikymppiseksi. Sitten on esim. palomiehet jossa 70 vuotias tuskin kykenee läpäisemään savusukellustestejä yms. Eli tapaus ja ammattikohtaisesti.

Sitten tämä maltti jonka synonyymi on pitkämielisyys. Kuka muistaa milloin on tehty sellainen tuporatkaisu jossa työläisiltä ei olisi vaadittu malttia? SDP:n Paavo Lipponen harhautti suomen työväestön maltillisiin tuporatkaisuihin vaikka teollisuus teki samaan aikaan ennätystulosta. Lipponen valehteli työläisille että teollisuuden pitää saada hengähtää että se voisi investoida suomeen. Teollisuus ei investoinut suomeen mitään ja johtajat jakoivat työläisten palkakorotusrahat itselleen ja työläiset jätettiin nuolemaan näppejänsä.

Kaikkein hämmentävintä tässä on se, että kovimmat teollisuuden ja herrakansan etujen puolustajat löytyvätkin SDP:stä jonka pitäisi olla työväen etujen puolustaja?
1484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Seuraavassa eduskuntavaalissa voi SDP kokea karvaan yllätyksen sillä ainakin yksi ääni vaihtaa nyt puoluetta!

Äänestä

Ihalaisen Latelta ei voi paljoa odottaakaan. Late on tavallinen kirvesmies, ei muuta. Herrojen perseennuolennan Late oppi jo raksa-aikoina kun toimi työläisten äänestämänä pomon luottamusmiehenä.

Äänestä
  • Latella (alkuperäinen ammatti kirvesmies) on jo nyt niin kovat tulot SAK:n mahtieläkkeestä ja nykyisistä ministerituloista, että jo vain on syytä vaatia malttia työläisiltä. On tainnut arkirealiteetit unohtua siellä SAK.n johtajakerroksessa tältä Keski-Suomen kasvatilta. Herrahissi on vienyt Laten aivan muihin sfääreihin.
    Riittähän se hyvin, kun oma osa on ns. turattu ja sitten vaan vaaditaan sitä kuuluisaa palkkamalttia matalapalkkatyöläisiltä.

    Äänestä

Tiedättekö mitä Ihalainen sanoi mennesään myöhässä englanninkielen tunnille? I'm sorry, i'm Late.

Äänestä

Koko eläkeiän nostospekulointi johtuu ainoastaan siitä että jo maksetut eläkerahat on pelattu maailman tuuliin ja nyt ollaan hätää kärsimässä. Ihmettelen että mitä järkeä rakennustyömiehen on maksaa mitään eläkettä jos eläkeikää nostetaan koska työ on sen verran raastavaa että mies ehtii kuolla ennen eläkeikää.

Sitävastoin eläkeikäkeskustelu voitaisiin muuttaa eläkekatto keskusteluksi koska maasamme on sellaisia joiden eläke on paitsi suurudenhullu kuin myös aivan kohtuuton, sellainen jota suomella ei ole varaa maksaa tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa.

Ruotsissa voi saada vain yksityistä eläkettä tai sitten valtion maksamaa eläkettä mutta kuitenkin niin ettei molempia voi saada yhtä aikaa. Myös suomessa pitäisi lakia muuttaa niin että ihminen saisi itse valita kumman ottaa mutta ei molempia.

Eläkekeskustelussa harmittaa se että ihan ensimmäiseksi ollaan köyhän kimpussa vaikka eläkelaeissa olisi niin paljon muutakin ensin mutta tätä on sosialidemokratia tänäpäivänä.

Äänestä

Miksi Demari ei saisi sitten puhua järkeä? Oli Demari sitten Lipponen, Ihalainen, tai Vartiainen niin hänen ei saisi puhua järkevästi. Koko ikänne olemme näitä palvelleet ja sitten kun tulevat järkiinsä alamme haukkua heitä. Mikä ihme meissä on vialla? Kertokaa se nyt!

Äänestä
  • Raimo Sailas taitaapi olla Suomen viisain mies? Häntä ei moiti sosialidemarikaan.

    Äänestä

  • Kyllä demari järkeä saisi puhua ja itse asiassa sitä tässä on jo odoteltukin. Se, että kenen puolesta se demari sitä järkeä puhuu ja kenen kantilta asioita tarkastellaan on juttu joka kannattaisi huomioida myös demareissa. Minusta demareiden olisi järkevää puhua työläisten puolesta sillä en jaksa uskoa että kokoomuksesta heruu kovinkaan montaa ääntä demarien laariin.

    Paavo Lipponen oli hyvä puhumaan järkeä teollisuuden, varakkaiden ja suomenruotsalaisten puolesta. Niiden puolesta jotka Lipposen äänestivät edeuskuntaan ei Paavo sanonut sanaakaan.

    SDP on ollut samoilla linjoilla RKP:n ja kokoomuksen kanssa muutamaa poikkeusta lukkunottamatta missä demarit ovat olleet hieman oikeistolaisempia kuin kokoomus. Ennustan että seuraavissa vaaleissa SDP tulee maistamaan sitä satoa jota Paavo Juudas Lipponen alotti kylvämään vallassaoloaikanaan.

    Omasta puolestani voin sanoa että minäkin kuuntelin järjen ääntäni ja päätin että SDP EI ole se puolue joka tulee saamaan ääntäni seuraavissa tai sitä seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

  • viisaus järkevyyttä kirjoitti:

    Raimo Sailas taitaapi olla Suomen viisain mies? Häntä ei moiti sosialidemarikaan.

    Mitä sillä suurella viisaudella nyt enää tekee?
    Sailas kuuluu, niinkuin monet muutkin lähellä eläkeikää olevista vaikuttajista, tähän suureen myöhäisheränneiden kerhoon. Nyt vasta uskalletaan sanoa ääneen totuuksia.
    Tämä lainaus kertoo kaiken "- Nyt voi sanoa jo ääneen, että euroa perustettaessa mukaan otettiin raskaasti korruptoituneita maita, Sailas sanoo."

    Äänestä

Suomessa alhaisin eläkeikä. Mössötys, kun demut murjas vaalivaleen eläkeiästä ja pääsi nuolee kokoomuksen persettä hallitukseen!

Äänestä

Nostetaan eläkeikä yhtä korkeaksi kuin ihmisen eliniän odote on. Nyt saa olla töissä 67 vuotiaaksi kun keskimääräinen kuolinikä tulee vastaan raskasta työtä tehneellä duunarimiehellä noin 70 vuotiaana. Rakenustyö on tosin niin kuluttavaa että mies kuolee asbestoosiin tai muuhun vastaavaan pölykeuhkoon, tai kulumaan jo paljon aikaisemmin. Ahtisaaren tapaisilta helppoheikeiltä ja easy leadereilta voisi poistaa eläkkeen kokonaan koska koko heidän työuransa on yhtä eläkettä, ja hyvä palkkaista sellaista.

Äänestä

Hyvä Lauri! Kokoomuksesta taputetaan taas olkapäät kipeäksi ja kehutaan miten viisas mies sinä Lauri oletkaan.

Äänestä

Late on tyypillinen porvarisossu!!

Äänestä

SAK on yli miljoona jäseninen liitto jolla on omaisuutta vaikka muille jakaa. Kuitenkin työväen palkka-asioista neuvottelevat entiset kirvesmiehet ja ruosteharjarit kun teollisuus on palkannut parhaat asianajajat, ekonomistit ja matematiikot jotka vievät jätkäpokia kuin pässiä narussa. Tuloksena on että ne edut jotka isämme ja isoisämme ovat meille kovilla uhrauksilla taistelleet alkaa olla myyty. SAK:lla olisi mahdollisuus palkata parhaat asiantuntijat työväen puolelle niin että tämä jatkuva työväestön etuisuuksien polkeminen loppuisi vähitelle täältä suomenmaastakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lisää mamuja jne..?! kirjoitti:

Lauri Ihalainen SDP, on ykkösenä vaatimassa työläisiltä malttia ja samaan hengenvetoon Late toteaa että eläkeikiä on nostettava?! Eikö Ihalainen muista tai tiedä sitä että ketkä hänet ovat äänestäneet eduskuntaan ja miksi! Olisi luullut että tuollaiset maltti-huudot kuuluisivat jollekkin kokoomuksen edustajalle, ja mitä sitä malttia vielä huutamaan kun neuvotteluita ei ole vielä edes aloitettu? Onkohan Late ihan oikeassa puolueessa vai pitäisikö Ihalaisen harkita kokoomukseen loikkaamista.

Eläkeikien nostamisessa pitää ottaa järki käteen. Sellaiset ihmiset jotka työskentelevät lämpimissä ja kevyissä toimistotöissä voivat nostaa eläkkeelle sirtymisikäänsä jos niin haluavat mutta se ei käy kaikissa ammateissa sillä jotkut työt ovat niin kuluttavia ettei niissä kestä edes kuusikymppiseksi. Sitten on esim. palomiehet jossa 70 vuotias tuskin kykenee läpäisemään savusukellustestejä yms. Eli tapaus ja ammattikohtaisesti.

Sitten tämä maltti jonka synonyymi on pitkämielisyys. Kuka muistaa milloin on tehty sellainen tuporatkaisu jossa työläisiltä ei olisi vaadittu malttia? SDP:n Paavo Lipponen harhautti suomen työväestön maltillisiin tuporatkaisuihin vaikka teollisuus teki samaan aikaan ennätystulosta. Lipponen valehteli työläisille että teollisuuden pitää saada hengähtää että se voisi investoida suomeen. Teollisuus ei investoinut suomeen mitään ja johtajat jakoivat työläisten palkakorotusrahat itselleen ja työläiset jätettiin nuolemaan näppejänsä.

Kaikkein hämmentävintä tässä on se, että kovimmat teollisuuden ja herrakansan etujen puolustajat löytyvätkin SDP:stä jonka pitäisi olla työväen etujen puolustaja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu