Miten pääsen eroon kostonhimosta?

noh aika helpottaa. Ainakin normi tappelutilanteissa. Erään sukulaisen kanssa otettu toisinaan nyrkeinkin yhteen ilman poliiseja jne. ja toimeen tulemme aivan mainiosti muuten, eikä ne jää mieltä kaivamaan. Jos yhtään lohduttaa niin selvinpäin olija voittaa yleensä humalaisen...

En tiedä auttaisko jos katsoisit tilannetta hoitajan näkökulmasta. En tiedä minkä suunnan sairaanhoitaja olet, mutta kuvitellaan vaikka että hoidat sairasta potilasta. Potilas voi olla mieleltään sairas tai vaikka dementikko. Tai hän voi olla vahvan lääkityksen alaisena. Tai kaikkea edellä mainittua yhteensä. Ja hän alkaa riehumaan ja lyömään hoitajia. Siinä tapauksessa hoitajat varmasti ymmärtävät ammatillisesti tilanteen, että tämä törkeä ja aggressivinen käytös johtuu potilaan sairaudesta/lääkityksestä eikä kukaan ammattitaitoinen hoitaja ota silloin lyömistä mitenkään henkilökohtaisesti niin että toivoisi kostoa potilaalle. Silloin yritetään nähdä se ihminen siellä käytöksen alla ja annetaan hänelle tasavertaisesti hoitoa kuten kelle tahansa hyväkäytöksisellekin potilaalle, eikö vain? Ajatteleppa asiaa tältä kantilta. Töissäkin voisi sattua tällainen tilanne. Tämä mies saattoi olla sairas tai vain päihtynyt eikä siksi tiennyt mitä teki. Hänen käytös oli oire tietystä sairaasta mielentilasta. Tunteesi ovat tietenkin täysin inhimillisiä ja ymmärrettäviä, mutta hoitajan asemassa ymmärrät varmasti toisenkin osapuolen näkökulman. Jos viiraa päästä ja päihteet sekoittaa arvostelukykyä niin käyttäytyminen on sen mukaista eikä sitä voi ottaa vakavasti ja henkilökohtaisesti.

Suurin osa sairaanhoitohenkilöstöstä kostaa potilailleen jossain vaiheessa työuraansa koska eivät itse ole alunalkaenkaan ole olleet kykeneviä kyseiselle alalle.

AP:lle. Ajattele, että sinun elämäsi arpineen kaikkineen on luultavasti kuitenkin paljon paremmalla mallilla, kuin sen humalaisen miehen. Jos on taipuvainen käyttämään väkivaltaa niin ongelmia on odotettavissa elämässä!

Itseäni auttaa ainakin se, että on jonkinlainen elämänfilosofia, joka ohjaa käytöstäni. Mahatma Gandhin sanoin "silmä silmästä tekee koko maailmasta sokean". Väkivalta johtaa koston kierteeseen. Itse yritän olla sellainen, jollainen toivoisin muiden olevan minua kohtaan. Aina se ei onnistu, mutta se on pyrkimykseni. Jos toivon, että minua kohtaan voitaisiin olla lempeitä, anteeksiantavia ja ystävällisiä, pyrin käyttäytymään siten myös itse.

Olen itse joutunut useita kertoja erilaisen väkivallan kohteeksi ja ymmärrän, miten vaikeaa on joskus antaa anteeksi ja luopua vihasta, mutta se olisi suotavaa jo oman itsen takia - viha ja katkeruus syö hirvittävästi henkisiä voimavaroja ja se sitoo ihmisen menneeseen.

Kannattaa pyrkiä erittelemään ajatuksiaan ja tunteitaan itselleen ja vaikka toisellekin ihmiselle, tarvittaessa terapeutille. Mikä siinä tilanteessa oli se juttu, joka jäi traumatisoimaan? Koitko kenties itsesi avuttomaksi, epämiehekkääksi? Oliko kyseessä mielestäsi miesten välinen "kilpailutilanne", jonka sinä hävisit? Olisi varmasti auttanut kostonhimoon, jos poliisi olisi saanut miehen kiinni ja hänet olisi tuomittu sakkoihin ja mahdollisesti lyhyeen vankeusrangaistukseenkin? Hän kuitenkin pakeni paikalta ja jäi varmasti jännittämään moneksi kuukaudeksi sitä, käykö käry. Tuskin hän on ylpeä teostaan, vaan saattaa pitää itseään luuserina, joka ei pysty käyttäytymään fiksujen ihmisten tavoin. Mietitkö paljon sitä, miten onnistuisit välttämään tällaiset tilanteet tulevaisuudessa? Kadutko kenties käytöstäsi, jota pidät jälkeenpäin epäkohteliaana ja moitit itseäsi siitä, että olisit voinut selvitä tilanteesta ilman väkivaltaa?