Nahkatakkeja Turkista

Turkkiin liikaa uskoin

Jos lähdet Turkkiin ja haaveilet nahkatakin ostosta niin kerron oman tarinani miten minulle kävi ostoksen kanssa. Ostin group on matkan Alanyaan syksyllä 2012. Matkan tarjosi WOW travel. Matka meni melko hyvin ja luotin sinisilmäisesti oppaisiin kuin kohteisiin minne meitä vietiin.
Matka kesti viikon ja kolmanneksi viimeisenä päivänä bussi vei meidät isoon nahkaliikkeeseen. Meille vakuutettiin, että pohjoismaissa kiertää liikkeen myyjä joka auttaa meitä jos kotimaassa nahkatakille tapahtuu jotain sekä jos tuote ei ole mieleinen saamme rahamme takaisin.
Ostin takin ja oli puhetta, että takki tulee hotellille minun koolla. Takki oli sopiva hartioista mutta aivan liian iso vatsan kohdalta. Minut mitattiin ja luvattiin niin oppaan voimin, että kaikki onnistuu ajallaan.
Takki tuli ajallaan hotellille, mutta sille ei oltu tehty mitään. Palautin takin ja heti seuraavana aamuna opas soitti liikkeeseen ja kertoi tilanteen johtajalle. Minulle luvattiin, että seuraavana päivä kun lento lähtee takaisin Suomeen niin liikkeen oma myyjä tulee lentokentälle tuomaan minulle takki rahat.
Lentokentälle tuli myyjä, mutta mukana oli sama takki ilman korjauksia. Ei rahoja.
Opas ja myyjä vakuutti, että kaksi viikkoa niin rahat minun tilillä.
Kulunut kolme kuukautta ja ei rahoja eikä takkia. WOW travel ei vastaa enää viesteihin eikä nahkaliike. Opas, joka pyysi henkilökohtaisesti ottamaan yhteyttä kun rahat tullut ei vastaa myöskään viesteihin.
Mitä opin? No älä luota matkatoimistoihin tai heidän työntekijöihin, älä luota turkkilaisiin. Äläkä ainakaan että saat mitä sinulle luvataan. Tyhmä ku olin. :/

11

4594

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuittiko

      Onko sinulla käyntikorttia nahkaliikkeestä? Tai saitko kuittia? Onko sinulla liikkeen yhteystiedot. Onko liike Alanyassa?
      Jos sinulla on liikkeen tiedot ja päivämäärä milloin sen nahkatakin maksoit niin kerro julkisesti näillä sivuilla niin koitan auttaa jos voin. Laita siinä tapauksessa joku yhteystieto osoite näille sivuille. Ei kuitenkaan omaa sähköposti osoitettasi.
      Jos sinulla on ostoksestasi kuitti niin asian voi viedä kuluttaja-asiamiehelle Alanyassa. Ilman kuittia on hankala tehdä mitään.
      Kuitenkin voit auttaa muita kanssamatkustajia kertomalla liikkeen nimen.
      Oliko mahdollisesti Mehmet Leder?

    • 4+5

      Kun kerran kerroit noin seikkaperäisesti tapahtuman, niin jos halusit varoittaa muita niin liikkeen nimi olisi kyllä enemmän kuin tarpeen. Koska ei kaikkia nahkaliikkeitä voi alkaa varoa tuon kertomuksen perusteella.....

    • vesta1

      Kuullosti vähän keksitylle tarinalle.Miksi liikkeen nimeä ja sijaintia ei kerrottu???

    • TAXFREE

      Ei tarinan tarvitse olla keksitty. Jos ensimmäistä kertaa on Alanyassa niin todellakaan ole helppo muutamassa päivässä tuntea paikkaa niin hyvin että osaisi kertoa paikan hyvin ja seikkaperäisesti. Varsinkin jos vielä on kuskattu esim autolla.
      Tuttavani on ajanut isolle nahkaliikkeelle Cevre Yolulla asiakkaita ja kun juttelimme niin asiakkaita oli eruooppalaisten lisäksi venäläisiä, joten ota siitä selvää missä mahdollinen nahkaliike on, koska nahkaliikkeitä on niin pilvin pimein.

      • NAAAAAA

        Eikä varmastikaan ole ainut paikka missä huijataan.Ei asiakkaita voi riittää joka nahkaliikkeeseen,mutta jokaisen pitäs leipänsä saada.


    • Ostinpa nahkatakin..

      Muutama vuosi sitten ostin minäkin nahkatakin Alanyasta. Liike oli pääkadulla, 1,5 - 2 km pääpostilta (PTT) länteen.
      Takki nätti, hintakin tingittynä sopiva.
      Kotona ilmeni, että vuorista lähtee väriä niin, että värjää pahasti kaikki alla olevat vaatteet.
      Seuraavana vuonna taas Alanyassa. Kauppias seisoi nahaliikkeensä pihassa ja kutsui meidät sisälle omenateelle. Kun jututsteltiin, hän muisti hyvin, että olin ostanut häneltä takin, myös mallin ja värin.
      Sanoin, että takki on tässä vieressäni kassissa. Kun kerroin väriongelmasta, hän oli sitä mieltä että hänen takeissaan ei vastaavaa ongelmaa ole ilmennyt koskaan aiemmin. Hän otti takin, lupasi että vuori vaihdetaan ja takin saa noutaa muutaman päivän kuluttua.
      No, mentiin noutamaan takkia. Eipä ollut valmiina, ongelmia tehtaalla. Meni pari päivää, taas kävimme kysymässä: Ei ollut takkia, lakko tehtaalla. Sitten tuli loman viimeinen päivä, eikä takkia edelleenkään ollut kaupassa.
      Kerroin, että lähtöpäivä käsillä, lähtö hotellilta klo 23.30 lentokentälle. Kauppias vakuutti, että ennen sitä takki on hotellin respassa.
      Ajattelin, että niinpä meni rahat ja takki myös.
      Kävimme syömässä lähtöillallisen ja kun palasimme hotellille n. klo 23.00 niin YLLÄTYS, respan virkailija antoi muovikassin, jossa korjattu takkini oli. Nyt on takkia moneen otteeseen testattu ja vuori on kunnossa, eipä irtoa väriä enää. Että näinkin voi nahkatakkikauppjen kanssa käydä!

    • Anonyymi

      joo eikä ainakaan niihin kauppoihin kannata mennä mitä opas suosittelee. niillä on ns. oma lehmä ojassa.

      • Minkä hiton takia ostaa mitään nahkatakkia Turkista? Eivät ne siellä ole yhtään halvempia kuin täälläkään.

        Aloittaja ei ole taatusti saanut korjausta asiaansa.
        Kommentoijan piti matkustaa vuorin vaihdon takia uudelleen Alanayaan; ei helvetti...

        Löysin polvipituisen ja loistokuntoisen mustan nahkatakin kotimaan huutokaupasta hintaan 55 €.
        Ystävät luulevat sitä monen tonnin takiksi.


      • Anonyymi
        nasuvaan kirjoitti:

        Minkä hiton takia ostaa mitään nahkatakkia Turkista? Eivät ne siellä ole yhtään halvempia kuin täälläkään.

        Aloittaja ei ole taatusti saanut korjausta asiaansa.
        Kommentoijan piti matkustaa vuorin vaihdon takia uudelleen Alanayaan; ei helvetti...

        Löysin polvipituisen ja loistokuntoisen mustan nahkatakin kotimaan huutokaupasta hintaan 55 €.
        Ystävät luulevat sitä monen tonnin takiksi.

        Löysin polvipituisen ja loistokuntoisen mustan nahkatakin kotimaan huutokaupasta hintaan 55 €.
        Ystävät luulevat sitä monen tonnin takiksi.

        Kannattaisi ehkä vaihtaa ystäväpiiriä.


      • Anonyymi
        nasuvaan kirjoitti:

        Minkä hiton takia ostaa mitään nahkatakkia Turkista? Eivät ne siellä ole yhtään halvempia kuin täälläkään.

        Aloittaja ei ole taatusti saanut korjausta asiaansa.
        Kommentoijan piti matkustaa vuorin vaihdon takia uudelleen Alanayaan; ei helvetti...

        Löysin polvipituisen ja loistokuntoisen mustan nahkatakin kotimaan huutokaupasta hintaan 55 €.
        Ystävät luulevat sitä monen tonnin takiksi.

        Älä nyt ole tyhmä: Enhän minä sinne Alanyaan uudestaan matkustanut sen nahkatakin vuoksi. Olisimme menneet joka tapauksessa. Ja senkin jälkeen käytiin useamman kerran.
        Hienosti vain onnistui takin vaihto. Olen nimittäin sitä mieltä, että saamani takki on ihan eri, kun se, mistä väriä lähti.
        Täysin samanlainen, samanvärinen jne. mutta mitään ommelten purkujälkiä ei näy missään.
        Hyvä takki ja koko homma ok.


      • Anonyymi
        nasuvaan kirjoitti:

        Minkä hiton takia ostaa mitään nahkatakkia Turkista? Eivät ne siellä ole yhtään halvempia kuin täälläkään.

        Aloittaja ei ole taatusti saanut korjausta asiaansa.
        Kommentoijan piti matkustaa vuorin vaihdon takia uudelleen Alanayaan; ei helvetti...

        Löysin polvipituisen ja loistokuntoisen mustan nahkatakin kotimaan huutokaupasta hintaan 55 €.
        Ystävät luulevat sitä monen tonnin takiksi.

        Miltä vuosikymmeneltä takki oli?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1348
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      94
      457
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe