Olenko ainut toivoton tapaus, joka on "kokeillut" ½-1 vuoden sykleissä jokaisen syömishäiriön läpi? Tarkoitan siis anoreksiaa, bediä, bulimiaa sekä myös ortoreksiaa. Ortoreksia tuli epätoivoisesta yrityksestä alkaa syömään terveellisesti, mutta äkkiäkös se olikin sitten tuota ortoreksiaa. Mitään järjestystä näillä ei ole, voin yhtä hyvin hypätä esim. bedistä anoreksiaan kuin bulimiaankin, aivan sama.
Otsikko on hieman liian kärjistävä, mutta pilee siinä totuuskin. Syömisen pitää aina tuottaa minulle iloa tavalla tai toisella. En koe tavallisen syömisen sitä tekevän. Onko näin paatuneelle terapia ainut oikea vaihtoehto?
Otsikko on hieman liian kärjistävä, mutta pilee siinä totuuskin. Syömisen pitää aina tuottaa minulle iloa tavalla tai toisella. En koe tavallisen syömisen sitä tekevän. Onko näin paatuneelle terapia ainut oikea vaihtoehto?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et ole ainut.. Itselläni oikestaan sama, nyt ajautunut bulimiaan.. Syön vain joka toinen päivä, joka toinen päivä mässään. Kun sais sen tasapainon elämään niin olis helpompi yrittää olla "normaali". Mutta miten ihmeessä syöminen 5 kertaa päivässä pienillä annoksilla kirjojen mukaan onnistuu, jos ensinnäkin on ihan hukassa, työ ei todellakaan ole säännöllistä, on täysin yksin ja ainoa mikä kiinnostaa on enää ruoka, ainoa nautinto? :D Nyt pitää vaan tarkkailla ettei liho, hui.
Ja laihduttaa tietty samalla.
Kukaan lääkäri, jolle asiasta koitin puhua ei ymmärtänyt. Apua ei kuulemma ole saatavilla minulle paitsi jos maksan itse terapiani, mutei minulla ole tällä hetkellä siihen varaa.
Pitäis kai näyttää ulospäin olevansa kuolemaisillaan, että otettaisiin vakavasti.
Terapia olis kiva.. Toivottavasti sut otetaan vakavasti! :)
Ai sinä olet ihan puhunutkin tuosta omasta tilanteestasi lääkäreille? Rohkeaa. Ikävä kuulla, että siinä on käynyt noin. Minulla ei ole tuosta kokemusta, kun en ole tästä ikinä lääkäreille suutani avannut. Rehellisesti sanoen en usko, että mihinkään terapiaan menisin vaikka pääsisinkin. Jonkinlainen vastenmielisyys piilee sellaista kohtaan.
Vaikeaa vaan taitaa olla itse parantua, kun se on vaikeaa jo yhdenkin syömishäiriön ihmisille. Näiden kaikkien tunnettujen syömishäiriöiden kaltaisten käyttäytymisten kanssa ihmistä revitään tavallaan joka suuntaan. Noin henkisesti siis. Ehkä näin on jopa fyysisesti terveellisempää kuin sairastua kunnolla yhteen. Ei esim. koskaan pääse alipainoiseksi anoreksian kaltaisen käyttäytymisen johdosta, kiitos bedin kaltaisen käyttäytymisen.
Käytin termejä "sen ja sen kaltaisen käyttäytymisen", koska joku tulisi kuitenkin sanomaan, ettei minulla ole bediä, anoreksiaa, bulimiaa tai ortoreksiaa ja hän lieneekin oikeassa.
Juups. Niinpä. Toiset on vaan alttiita tiettyihin riippuvuuksiin. Onkohan tietyn tyyppiset syömishäiriöt yleisiä juuri niillä riippuvuuksiin taipuvaisilla ihmisillä? Itse olen aina ollut ääripää-ihminen. Ruoka on riippuvuuteni. Tahdonvoimalla käänsin kaiken "parhain päin", kunnes huomasin olevani ulkosesti eri näköisessä, mutta sisältä yhä samassa jamassa. Itselläni oli helpompaa, kun oli mies ja justiinsa arki oli normaalia. Nyt kaikki elämäntilanteet muuttunut, mies oli hullu ja erosin siitä ja kavereitakaan ei enää ole/toisaalta erotan heitä minusta melkeen kun tahalteen. (syömisjuttujen takia vai syömisjutut niiden takia, hmm? :o)
Mulla kanssa usko noihin psykiatreihin yms vähän horju kun yritin saada apua.
Kävin työterveydessä juttelemassa asioista, yksi huutaa että se on itsestäsi kiinni (no, tämän mukaan olen elänyt mutta kaipaisin tukea nykyään), toinen ei usko että en oksenna ruokia (niihin aikoihin en vielä oksentanut:(,koska olin kuulemma niin laiha) ja nyt paino-indeksin mukaan normaalipainon ylärajoilla lääkäri totesi minun parantuneen koska paino on noussut. :D
Sen enempää en kehdannut alkaa asioista puhumaan, koska lääkäreiden tietämys syömishäiriöistä on näköjään ihan mitätöntä luokkaa? :/
Uskon että noi erikoistuneet tyypit varmasti auttaisi, kuhan olis vähän rahaa ja uskoa ja löytäis sopivan ihmisen jonka kanssa puhua asioista.
Elämästä kun saa kiinni niin uskon että helpottaa. Kaikki aikuistuminen ja stressi ja itsensä etsiminen........ Äshh! Sitä pitäis vaan koko ajan jaksaa mennä eteenpäin, oliskohan sit kaikki hyvin? Olis varmasti jos olis vaikka sosiaalinen verkosto ympärillään mutta kun on yksin ongelmiensa kanssa niin en tiedä mitä tehdä.. :) :(
Mieti vaikka peliriippuvaisia, alkoholisteja... Ihmisillä on vaikka mitä juttuja. Noi on vaan tolleen kerrasta poikki- addiktioita. Mutta syöminen.. Se on nii loputonta ja stressaavaa.