Aina naisia liikaa, kursseilla ja sitten myös lavatansseissa. Mitä tehdä?
Itse yritin aikoinaan saada naapuriani innostumaan, siis sitä, johon törmään joskus sattumoisin mennen tullen pihapiirissä, ja vaihdetaan muutama sana kuulumisia.
Lupaa tulla, mutta ei juuri nyt ole aikaa, sanoo.
Ei viitsi kovin monesti kysellä.
Itse yritin aikoinaan saada naapuriani innostumaan, siis sitä, johon törmään joskus sattumoisin mennen tullen pihapiirissä, ja vaihdetaan muutama sana kuulumisia.
Lupaa tulla, mutta ei juuri nyt ole aikaa, sanoo.
Ei viitsi kovin monesti kysellä.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Ei naisia ole tansseissa yhtään liikaa mun mielestä. Naisten itsensä mielestä miehiä varmaan saisi olla enemmän!
No, jos kursseilla on joka välissä vaihtotyttö ja parhaassa kaksikin, ei se ole miehillekään mikään tavoitetila. Ope laittaa silloin parinvaihtokierron aivan liian nopeaksi.
Niin, mikä on pointtisi, "tatu"? Jotain konkreettista ehdotusta ratkaisuksi?!
Eikö olekaan ongelmaa?
Ongelmaksi asia muodostuu jos tuo viejien ja seuraajien epäsuhta kasvaa liian suureksi.
Mikä neuvoksi?
Tanssihan on miesten laji. Sanotaan, että tanssi on miehille haastavampaa ja sitä myöten osallistumiskynnys kasvaa korkeammaksi kuin naisilla.
Miten tuota kynnystä sitten voisi madaltaa, jotta useammat miehet uskaltautuisivat lajin pariin. Ei tähän varmaan yhtä vastausta ole! Ei minulla ainakaan. Ehkäpä daamien tulisi olla ymmärtäväisempiä ja kärsivällisempiä miehiä kohtaan, mutta en halua tässä naisiakaan syyllistää. He ovat sellaisia kuin ovat. Rytminen liikunta ylipäätään ei kiinnosta miehiä. Se koetaan "akkamaiseksi" tai pahimmillaan homosteluksi.
Miehenä sanoisin, että 95% naisista on ymmärtäväisiä ja kärsivällisiä tällaisen aloittelevan uunon kanssa.. osa jaksaa harjoitella tanssilattialla pidempäänkin, vaikka tuskin heidän oma tanssinautinto siinä samalla tavalla oikeuksiin pääsee, kuin osaavampien tanssittajien kanssa. Loppu 5% valkkaa tanssiseuran sitten erittäin tarkasti, mutta heitähän ei tarvitse sitten uudestaan hakea, eivätkä varmasti erehdy itse aloittelijaa hakemaan. Osa nätisti ilmoittaakin, että kannattaa käydä vielä muutamalla tanssikurssilla :)
Ristorei33 viestiin kommentoisin sen verran, että oma taso on tosiaan hyvä tietää, mutta tämä on molemminpäin. Itselleni tuottaa enemmän ongelmia se, että alkeiskursseilla (jossa ei tarvi osata mitään) on naisia, jotka odottavat miesten hallitsevan varman viennin jo ensimmäisen puolentunnin jälkeen ja tuntuvat hallitsevan muutenkin peruskuviot erittäin hyvin. Toki heidän kanssaan on helpompi opetella, mutta osa tuntuu odottavan mieheltä paljon enemmän. Samoin opettajat tuntuvat odottavan, että muutaman perustunnin jälkeen pitäisi hallita jo käännökset ja kaikki.
Mitä seinäruusuihin tulee, niin tanssipaikoilla taitaa olla tilanne tosiaan niin päin, että miehiä seisoskelee enemmän kuin naisia. Jostain syystä tanssikursseilla niitä ylimääräisiä miehiä ei näytä olevan, mikä aiheuttaa aivan liian nopeatahtista parinvaihtoa.
eikö siellä 2 ongelmaa naisista tanssilattialla ja naapurista.. mistä puhut?
Itse yritin aikoinaan saada naapuriani innostumaan, siis sitä, johon törmään joskus sattumoisin mennen tullen pihapiirissä, ja vaihdetaan muutama sana kuulumisia.
Mielestäni olisi hyvä lähtökohta omata realistisuutta sen verran, että mennään ensinnäkin oikeaan tasoryhmään.
Ei tunnu mukavalta huomata jatkoryhmässä olevan ainesta joka ei hallitse edes välttäviä pohjia kyseiseen ryhmään.
Myös jotkut tulevat vieläkin enemmän harjoitelleiden ryhmään, lähes samoilla valmiuksilla mitkä riittäisivät alkeisiin. Ei pysty siirtelemään sellaista harrastajaa millä perusta on aivan hakoteillä, vaikka olisi kuinka hyvä viejä.
Monet naiset ovat melko vaateliaita miesten suhteen myös tanssillisista valmiuksista, kerrotaan melko helposti mielipiteet, jotka perustuvat omaan "asiantuntemukseen".
Ei varmasti lisää intoa tämän harrastuksen piirissä kun kerrotaan viejälle muitta mutkitta osaamattomuus ja oma mahdollinen puuttellisuus unohtuu täysin.
Naisia on joillakin kurseilla ja lavoillakin tiettyjen esiintyjien perässä enemmän kun miehiä, totta.
Tosin on päinvastaisiakin kertoja, missä miehet ovat enemmintönä.
Mielenkiintoinen ilmiö on se, että kun oikeasti aletaan osata tanssia niin eipä ole niistä naisista liikatarjontaa, vaan miehiä on seinäruusuina. Näin ainakin harjoituksissa, lavoilla ei myöskään ole osaavia naisia ollenkaan ylenmäärin.
Voitaisiin olettaa naisten olevan liikkellä myös etsimässä sopivaa ehdokasta suvunjatkamiseen/pariutumiseen ja miesten olevan innokkaampia siitä tanssillisesta puolesta.
Mun kokemukset tanssivista naisista on positiivisia, ihaniahan ne on. Joukkoon mahtuu myös sitten muutama mätä omena. Tulee voimakasta ohjastusta ja neuvontaa, jopa vientiä. Osa on hyvin itsetietoista porukkaa.
Jotkut naiset vierittää omat tanssilliset puutteensa viejän kontolle.
Kaveri on edistyneiden tasolla ja häntä eräs aloitteva daami neuvoi viemään täsmällisemmin, kun ei itse pysynyt perässä. Näitä sattuu milloin mitäkin.
Tätä kohtuutonta kritiikkiäkö ne miehet säikähtää kun eivät vaivaudu kursseille.
Meillä annettiin tanssikurssilla hyvä ohje (naisopettaja). Miehen ei tarvitse miettiä astuuko naisen varpaille, naisen tehtävä on seurata miestä ja pysyä pois jaloista :)
Aivan näin on tuon jalalle astumisen kanssa. Olen kuullut siitä sellaisen ohjeversion,
että : Jos astuu toisen varpaalle tanssiessa, syy on aina siinä kenen varvas on alimmaisena. :)
Eli miehille tiedoksi, että jos astutte naisen varpaalle tanssiessa ei tarvitse pyytää anteeksi.
Niin Justiina, syyllisyys on niin tulehtunut alue, että sitä pitää varoa mihin hintaan hyvänsä. Jos vähänkään viitsii miettiä, on riisuutuminen syyllisyydestä aika vapauttava tunne, jota kannattaa tavoitella. Me emme ole itse asettaneet syyllisyyttä päällemme, vaan joku toinen on sen tehnyt.
ehkä oli hyvä opettaja sulla )
1. uusi tasokurssi aloittelijoille - ennen alkeistuntia. Niin monella alkeistunnilla olleena miehenä , olen huomannut liian nopean etenemisen uusiin kuvioihin.
Varsinkin miehelle olisi tärkeää oppia perusaskeleet ensin kunnolla, ja sitä voisi harjoitella 1: llä kuviolla 5;tenä iltana peräkkäin.
Niin moni mies on lähtenyt alkeiskurssilta kesken pois liian nopean etenemisen vuoksi.
Jos kaikkin ne , jotka ovat heittäneet pyyhkeen kesken - saisivat uutta rohkaisua ALOITTELIJOIDEN-KURSSILTA. Näin saataisiin varmaan 100 miestä lisää jatkamaan alkeiskursseille.
ALLEKIRJOITAN TÄYSIN TÄMÄN
ALOITTELIJOIDEN-KURSSI tai alkeiskurssilla ensikertaa olevat omaan ryhmään erikseen harjoittelemaan vain perusaskelia ,rauhalliseen tahtiin .
Varsinkin sellaiset oppilat, jotka vaativat pitemmän alkuperehtymisen, kun huomaavat että heillä on 2 jalkaa.
Itselläni on myös kokemusta liian nopeasta opettamisesta. Kävin parisen viikkoa Turussa fuskun alkeiskurssilla. Opettajan vauhti oli ihan älytön. Puolentoista tunnini aikana hän oli opettanut askeleista moniin pyörähdyksiin ja italialaiseen mitä kaikkea niitä olikaan. Kun yhden liikkeen kerran sai kokeiltua niin vuorossa oli jo toinen.
Kysyinkin tunnin jälkeen apuopettajalta, miksi vauhti on noin kova ja vastaus oli: "mukana on myös pidemmälle ehtineitä ja täytyyhän heillekin olla jotain." Hei haloo! Kyseessä oli alkeiskurssi. Arvatkaa meninkö sinne uudestaan..
Nyt vaihdoin "firmaa" ja opetus on paljon rauhallisempaa vaikka kaikki eivät pysykään mukana. Opetus on kuitenkin niin laadukasta, että siitä jäi oppimisen ilo ja menen alkeiskurssille uudestaan, kunnes opin.
Kannattaa kokeilla eri tanssikouluja, käyn itse Oulussa kolmella eri tanssikoululla ja siinä missä yhdessä mennään alkeita yksi tunti viikossa ja toisessa kolme tuntia viikossa, niin opetuksen sisältö on kutakuinkin sama.. etenemistahti on vain toisessa kolminkertaisella nopeudella, eli käyvät kertaamiseen, mutta eivät oppimiseen.
Olekko Mäen Anna?
Uskon kyllä mitä sinulla on mielessä,tanssi ei sinulle riitä.
Muuhun en rupea.
Eiköhän tuo olisi ennemminkin Käen Anna, jos on Anna K.
Turkulaiset Anna Mäki ja Usko Kylmänen tapasivat kutsuilla ja fiksuina ihmisinä tietenkin esittäytyivät toisilleen:
- Mäen Anna, sanoi daami.
- Kylmäsen Usko, vastasi toinen.
Tunnen Usko Kylmäsen asuu Raisiossa,Uskoon on usko mennyt,
ei ole puheensamittanen mies.
Miehiin ei tiedä luottaa.
Ei sinne ketään kannata raahata, tanssivat sitten kun oivaltavat.
ei vain naapurisi uskoo että tanssilattialla jotakin kiinnostava koska hänen vanhemmat ja kaverit eivä näyttöivät hänelle mitä tästä..
Selvähän tämä.
Joo, tämähän oli selvästi sanottu...:))
Tuohan on yleiseen yhteiskunnassa valitsevan itsekkyyden tulos eli syy ja seuraus.
Naiset ovat siirtyneet "tanssimaan" ja täten pois parisuhteista sekä yleensäkkin kehittymisestä yhteistoimintaan miesten kanssa. Tämä oire kumpuaa edelleen tanssilattiallakin ja kurseilla.
Ei helvetti miehet halua olla ratkomassa ja "hoitamassa" sitä itsekkyyden ja minä itse tässä nyt olevaa hohkaamista asettumalla huoltohoito tanssittajiksi ilman aitoa yhteyttä ja mielenkiintoa tanssin kehittymiselle. Siksi naisia on enemmän kun se on oikeasti "pakopaikka" elämäntilanteisiin ja uusnuoruus pyrkyryyteen.
Miehet haluaa ja tulee tanssimaan kun kyseessä on paritanssi eikä tuo "tunnetyydyttäminen" ja virheämpäriksi asettuminen kursseilla.
jos tanssit- paarisi tulee. jos haluat opiskella - et tarvi paaria
Tulipa käytyä täällä pohjoisessa tanssikursseilla ja tilanne oli, että miehiä oli tuplasti naisiin nähden, eli joka toisessa välissä oli mies.. kuinka etelään pitää mennä, että kurssilla pääsee edes puolet ajasta tanssimaan naisen kanssa, muutenhan on sama tanssia yksin kotona?!
Ei useimmat miehet lähe pelleilemään. Mitä siitä mies saa loppujen lopuksi että lähtee kurssille ja ehkä oppii 10 vuoden päästä satumaiseksi tanssijaksi?
Sillä pääsee viihdyttämään naisia. Ajelemaan pitkin Suomea ihan turhaan.
Ei siitä itse loppujen lopuksi mitään saa. Akat huutelee joka paikassa ettei miehiä ole tanssittamassa juuri sitä määrää tai laatua kuin he haluavat. Tämä johtuu siitä että miehet eivät halua olla mitään viihdytyskoneita.
MIehet haluaa naisseuraa jonka päähän mahtuu muutakin kuin tanssikurssilla juokseminen
Ei kaikki naiset tanssikursseilla ravvaa vaikka tansseissa käydäänkin !
Elä luovu toivosta ;) Jospa ensi kesän lähi lavalta
se elämäsi NAINEN tuleekin vastaan....
Miehet haluavat naisseuraa, jonka alapäähän mahtuu muutakin kuin tanssikurssilla juokseminen. Nimittäin yleissivistyksen lisääminen tanssitaidolla.
Niin, pitääkö minun tulla sinne Huvikummulle vai mikä Lystilä se oli?
Joskus juosseet siirtyvät karaokebaareihin pätemään, kas kun niissäkin tanssimaan. Siellä huonompikin voi olla paras.
Näinhän meille tarpeek'seksi juosseille sinkuille käy.
Menisin tanssikurssille mutta vaimo ei anna lupaa. Jaa tossun allako? No en varmasti ole mutta ei viitsi kuunnella v......a.
Viisas vaimo ;)
Itse käyn tanssimassa, vaikka puolisko ei siitä pidäkään.. en minäkään rajoita hänen harrastuksia, vaikken itse niistä pidäkään. Kannattaa miettiä elääkö ainoan elämänsä itselleen vai jonkun toisen mielipiteille.
mies voi oppi tanssia heti. jos ei sitten tanssilattia ei varmasti paras paikka hänelle. mies ei tarvi kurssia. vain tarvi hyvää tanssia. jos lattialla on ikävä miksisi hän tulee kursseihin?
Kannattaa valita tanssisuunta oikein. Laadukkaalla paritanssikurssilla on takuulla miehiä suhteessa enemmän mitä vaikka vatsatanssi ta bollyvood kurssilla.
Sitten on viisasta odottaa että kurssi pääsee vauhtiin ja selliset paikasta toiseen säntäilevät kanat haihtuvat kuviosta. Jos sateenkaariporukat pitävät tanssiryhmässä kovaa komentoa niin paras vaihtaa parempaan ryhmään. Monessa ryhmässä tanssi sujuu kun häädetään turha paino pois kuten esim. miehet.
Sentyyppinen nainen pärjää joka tyytyy ihailemaan naiskauneutta peilin välityksellä, uskaltaa jäädä kahden miehen kanssa, suostuu jos mies jotain ehdottaa tai itse ehdottaa jotain naiselle. Mikään ratsastustunti tai jumppa yms ei ole harrastamisen este. Tanssii itse jos viedään.
Kai tuohon jotkut oppinsa on, ei sitä mies voi kuin ihmetellä miten joku voi jonkun pahalta haisevan korston lähellä viihtyä.
Sanon näin. Älä sure yhtään muiden puolesta, heillä voi olla ihan omat kemiansa. Hommaa itsellesi miesistä tanssiseuraa ja anna toisten naisten hoitaa omat asiansa.
näin miehenä ja tanssikursseja käyneenä jotta jotain uutta oppisi tulee joskus ristiriitaisija tunteita mieleen osa naisista katselee selvästi hyvin arvostelevasti jopa halveksuvasti ehkä en kuulu joukkoon mutta lavoilla on silloin tällöin mukava käydä ja uudet jutut lisäävät tanssinautintoa. sama se on lavoillakin aika arvostelevia katseita sielläkin saa selvästi oletus on että mikähän vonkaaja tuokin on tietysti ei pidä yleistää paljon on mukavia tanssikokemuksia myös ,mutta pistää miettimään kursseille menoa
Meillä miehillä on muutakin elämään, kun tanssittaa tanssihulluja naisia, joita lavoilla ja kursseilla riittää. Naisia tulee tanssipaikalle autolla vähintään 2 tai sitten 4.. miehiä usein autolla se yksi..
ja sitten vähän ottaa kupoliin lähteä myös yksin sillä autollansa!!!!
Jos oletetaan, että suuri osa miehistä on lavatansseissa etsimässä kumppania ja naisista vain pieni osa, niin miesten näkökulmasta naisia ei ole liikaa vaan liian vähän. Naiset toivovat, miehiä riittäisi jokaiselle. Miehet toivovat, että aktiivisia sinkkunaisia olisi edes jokunen. Jos naiset osoittaisivat hiukan kiinnostusta parinhakuun, miehillä olisi motivaatiota käydä tansseissa.
Naisia on todellakin enemmistö!
Näin vain on että on mies minkänäköinen rupunen tahansa niin pitäisi löytyä nuori ja kaunis! Ja lisäksi vielä naiset eivät halua yhden yön juttuihin tai haaremiin!
Lue ennen kuin vastaat. En väittänyt, etteikö naisia olisi enemmistö. En väittänyt, että naisten pitäisi olla nuoria ja kauniita. En väittänyt, että naisten pitäisi haluta yhden yön juttuihin tai seksiseuraksi. Koko viestisi on pelkkää huuhaata eikä liity minun viestiini mitenkään.
Miinuksista päätellen arvioin oikein ja totuus ei miellytä naisia.
Etsivälle miehelle kävi tuuri kun tämä ei sattunut olemaan naisten WC.
Mutta tuuri ei jatku ikuisesti, opettele lukemaan.
Aloituksessa valitettiin, että miehiä on liian vähän suhteessa naisiin, ja kysyttiin, miten miehiä saataisiin mukaan lisää. Vastasin juuri näihin asioihin. Turhaan syyttelet.
Tanssin alkeiskurssilla paikkaajat eivät pysy asiassa eli siinä, mitä opetetaan.
Tanssin kurssin jälkeen joku ylistää, että naispaikkaajat olivat paljon parempia viejiä. Lisäksi mies- ja naispaikkaajat toteavat kurssin jälkeen, etteivät miehet osanneet edes viedä.
Paikkaajaksi pyydetään pääsääntöisesti edistyneempinä pidettyjä tanssinharrastajia, joten heidän tulisi valita varsinkin vähemmän edistyneempien miesten edesottamuksia arvostellessaan sanansa hyvin varovasti, koska nämä vähemmän edistyneet miehet eivät osaa niitä kuvioita, vaan ovat tulleet opettelemaan niitä. Parasta olisi, että edistyneemmät tanssijat pitäisivät tuonsuuntaiset mölyt mahoissaan ja keskittyisivät kertaamaan aiemmin oppimiaan asioita eli sitä, mitä opetetaan.
naisia jotka käyvät jatkuvasti alkeiskurssilla saadakseen paljon
tanssiaikaa ja varmuutta vaikka osaavat askeleet mennentullen.
Olen tässä juuri lähdössä kurssille. Osaan asiat varmaan mennen tullen, mutta on kiva mennä moikkaamaan kavereita ja kiva, jos olisi joitain uusia daameja tullut mukaan.