Miten vältää tappelu?

Puhumallaparas?

Olen aina ollut sitä lajia, joka mieluummin juoksee pakoon kun välttämättä jää nujakoimaan, enkä myöskään näitä konflikteja provosoi.

Kumminkin jouduin työmatkallani iltavuorosta palatessani, omasta mielestäni pahaan tilanteeseen kun kolme isokokoista noin 100kg nuorehkoa kaveria päätti ,että kävelen kadun väärällä puolella.

Kuvittelin puhumalla selviäväni monesta paikasta, nyt se ei kumminkaan toiminut pikemminkin päinvastoin.

Hetkessä huomasin kun minuun käytiin takaapäin kiinni, yritettiin kuristaa tukevalla otteella ja toinen potkaisi etuviistosta, ilmeisesti tähdäten munille.
Onnekseni ei täysin osunut maaliinsa ja sain siirrettyä kuristajan maanpinnalle rauhoittumaan, minne jäikin.

Samaan aikaan kun käännyin niin tuli pari lyöntiä toinen ohi ja toinen osui olkapäähän. Enempi ajattelematta huitaisin lyöjää kohti, osuen poskipäähän, mikä ehkä olisi saanut jäädä tekemättä.
Tämän seurauksena lyönnin kohde putosi niille sijoilleen ja verta valui nenästä, suusta ja korvista.

Kolmas herra sitten alkoi huuttamaan kovaan äänen poliisia paikalle. En jäänyt tilanteen kehittymistä odotteleen, vaan poistuin paikalta autooni ja ajoin kotiini rauhoittumaan.

Ymmärsin heti, että kuinka kusessa olen jos jään kiinni. Juttuhan vääristeltäisiin aivan toisenlaiseksi ja vahingon aiheuttaja maksaisi kumminkin vammat.
Vähän kyllä vitu...a vieläkin, kun piti olla väärässä paikassa väärään aikaan.

Olen miettinyt olisinko millään voinut moista välttää, en kyllä ole vielä keksinyt mitään, tuskin.

Eipä ole mitään kuulunut ja toivottavasti ei pahemmin sattunut.
Eka ja toivottavasti viimeinen kerta.

16

1675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • one punch, one kill

      Puhumalla ei siis tässä tapauksessa ollut paras, koska tyypit päättivät hakata sinut.

      Hyvä kuitenkin, että sinultä löytyi kädentaitoa tiputella hyökkääjät.

    • Oikein teit!

      Hyvä hyvä :) tollasseille uhoojille turpaan vaan jos taito riittää :)

    • 20+13

      Ooh, sankarini. Laukesin housuuni.

      • Anonyymi

        Mnä käteen, ihanaa


    • ihraisuus

      Mun mielestä jos joku kusetushuijaus menee läpi, että joudut jotain maksamaan siitä, että kimppuus käytiin, ainakin itse tekisin lähitulevaisuuden suunnitelmakseni tappaa kyseiset tyypit pois maan kamaralta. Kun se sitten on tehty, niin jatketaan elämää normaaliin malliin jos mitenkään mahdollista, mutta tosiaan -> elämäntehtäväksi roskaväen hävittäminen seurauksista piittaamatta.

      • gingside

        Teippaa kädet ilmastointiteipillä selän taakse. Näin vältyt tappelemasta.


      • Anonyymi
        gingside kirjoitti:

        Teippaa kädet ilmastointiteipillä selän taakse. Näin vältyt tappelemasta.

        Mutta et välty turpiinsaamiselta


    • eiväkivaltaa

      Moi olen 17 vuotias nuori olen nähny useita tappeluita vierestä , en ole koskaan itse joutunu tappeluun, mutta pelkään sen tapahtuvan vielä joku päivä siis että joku tulee antamaan turpaan...joten voisiko kukaan ihan suoraa sano/kertoa miten on paras tapa ja yksinkertaisin tapa vältää/väistää tappelu/riidan??

      • Neuvoja ..

        Paras tapa on pitää pää selvänä ja välttää paikkoja joissa tappeluita esiintyy.


    • nyrkin tie

      Hieno tarina, vaikkakin todennäköisesti keksitty.

    • :::DDDD

      Paras iltasatu aikoihin :D

    • Uhhub

      Löit poskipäähän ja verta tuli nenästä, suusta ...ja KORVISTA?
      Mitäs helvettiä :D
      Ehkä sen nenän uskoisi, jos olisi murtunut poskiluu, joka olisi viiltänyt nenän auki sisäkautta, mutta tuskin sekään olisi realistista. Samoin voisi suuhun tulla haava,
      mutta jos korvistakin saat vuotamaan verta, niin olet ilmeisesti Lepakkomies.

    • Anonyymi

      Tällaisiakin juttuja kyllä opetetaan jos niitä haluaa oppia, siis sekä puhumista että pakenemista. Useat esim. portsarina toimineet kamppailulajityypit joita olen tavannut osaavat jo puhua sillä tavalla että tappelu ei yleensä edes ala. Itsepuolustus ei ole pelkkiä kamppailuliikkeitä.

    • Anonyymi

      Omalla kohdalla 190 cm ja 90-100 kg toimi nuorempana, siis ns. tappeluiässä. Nykyään keski-ikäisenä paino on 80 kg ja ja harrastuksena kestävyyslajit, mm. ultramaratonit. Ai niin, kamppailulajeja en ole harrastanut.

      Moni kavereistani, ihan "normityyppejä", on kyllä harrastanut kamppailulajeja ym., mutta aika harvoin joutuneet käyttämään niitä tosielämässä.

    • Anonyymi

      Vedät vastutajan housuta alas ja yhdyt hänen poistoaukkoonsa rajusti, kun molemmat saavuttavat hekuman huipun niin unohtuu tappelu samointein.

    • Anonyymi

      Jos mahdollista hanki Kaukaasiankoira. On hyvä vahti ja suojelee omistajaa. Ei väistä sutta eikä karhua. Tekee selvää normi ongelmajätteestä hetkessä. Ei tule toista kertaa suuta aukomaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1670
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1353
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1080
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe