Ihmisten huulilla on pitkään ollut tuet,työttömyys ja muu asiaan liittyvä joten heitämpä yhden henkilökohtaisen kokemukseni tähän. Sairastuin muutamia vuosia sitten henkisesti niin huonoon kuntoon että olen joutunut jättäyttymään työelämästä toistaiseksi joten menin hakemaan luonnollisesti tukea arkeeni. Tuen alulle saaminen kesti noin3kuukautta ja sinä aikana menetin vuokra-asuntoni koska minulla ei ollut varaa maksaa enään sitä. Tuen saaminen oli joka kuukausi yhtä helvettiä ja virastoissa pyörimisiä (täysin turhia) Oletin että tässä hyvinvointiyhteiskunnassa pidetään huolta ainakin omista. PASKAT. Alkoholisoiduin suhteelliisen pahasti ja asuin alkoholistiystävieni kanssa tai rapuissa, kerran vessassa! Yksi aamu heräsin sairaalasta keho täynnä jos jonkin näköistä ja kokoista letkua ja mittaria, Olin saanut tarpeekseni ja myrkyttänyt itseni mutta paskan tuurini takia joku löysi minut. Tässä vaiheessa yhteiskuntaa rupesi kiinnostamaan arkeni(mutta vain todella lyhyen aikaa) asunnottomuus jatkui vaikka tiesin sillä sairaalallakin olevan vapaita asuntoja mielenterveyskuntoutujille ja alkkareille ja brenkkukin rupesi taas maistumaan. Päätin että nyt saa riittää että kokeillaan nyt selvimpäin näitä asioita järjestää kun kaikki sanovat että tällä tavoin asiat järjestyy. Sainkin järjestettyä itselleni asunnon mutta kävi niin että taas kesti rumban rattaissa niin kauan että jäi vuokrarästejä. Vittu!!! sosiaaltitoimi sanoo että hei ei maksa enään rästejä ja kelalta sanotaan että sosiaalitoimisto maksaa..hmmmhh.. Ohjeistivat menemään kirkkoon joka tarjosi minulle uusia vaatteita,sämpylän ja sohvan???? Herään joka aamu ja mietin riittäiskö munat tekemään itsari! Voi olla! Nyt kuun lopussa voin myös kärrätä kaikki tavarani ulos. eikä tarvitse muuttoapua kun kunta on ihan jätelavan luvannut tilata minua varten! Viinakin on yllättävän hyvää näin pitkän selvänä olon jälkeen. Aijuu ja yks päivä otin ketterää tossa grillikatoksessa niin ahmed muhammed joka ottaa välillä kanssani esitteli minulle sosiaalitoimistosta saamaansa maksusitoumusta giganttiin pesukoneen ostamista varten. Uskonto kiieltää pesemästä pyykkiä muiden kanssa samassa koneessa. On se vitun hienoa että profeetta muhammed keksi pesukoneen ja kirjoitti koraaniin pykälän siitä. Rauhaa,Rakkautta ja voimaa samoissa asioissa pyörivät ystäväni!
Pieni tarina köyhältä ja syrjäytetyltä
Jyrki Katainen
2170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Byrokratian rattaat ovat hitaat, mutta "toimivat".
Kovaan rääkkiin olet joutunut, asiallinen tarina nykypäivän suomesta. Uskon jokaisen sanan, ei ole helppoa olla tarttumasta pulloon kun tuollein asiat menevät.
En misään nimessä halua arvotella sinua, mutta omalla kohdallani olisin kyllä saanut viimeistään siinä toisessa asunnossasi vietyä vuokrat sossuun ja myöhemmin kelaan kun sieltä olisivat saaneet asumistuki prosessin päätökseen.
Monille voi olla yllätys kun joutuu ensimmäisen kerran hakemaan asumistukea kun aikaisemmin ei ole tarvinnut tukia kun on ollut duunia, että minkälainen rumba se oikein on. Itselläni kokemusta asumistuesta kun hain tukea omistusasuntoon. ( korkoihin ja yhtiövastikkeeseen )
Olen kouluja käynnyt ja oli myös pääpaskana, luin ohjeet moneen otteeseen paperilta ja netistä ja vein omasta mielestäni "täydellisen" hakemukse liitteineen henkilökohtaisesti kelaan ja yhdessä kävimme tädin kanssa läpi kaikki liitteeni ja kelan täti sanoi minulle, että sulla on hyvät liitteet ja tähän ei varmaan tarvii mitään lisätä.
No seuraavan kuukauden aikana sain vielä kaksi täydennyskehotusta, muutoin päätös joudutaan tekemään nykytietojen valossa diipadaapa jne..
Ensimmäinen asumistuki hakemuksen läpivienti kesti kokonaisuudessaan ekasta hakemuksesta ensimmäiseen tilitykseen 3kk.
Kerran olen ollut täysin ilman tuloja ja hain taas asumistukea, sain yksiselitteisen vastauksen. Emme voi myöntää asumistukea kun emme tiedä sinun tulojasi. ( olin siinä vaiheessa isommassa patti tilanteessa ja työkkäri/kela ansisidonnainen/ sairasloma hakemukset eivät kelvanneet mihinkään )
Mutta tässä olen nyt 4 vuotta opiskellut AMMATTI VALITTAJAKSI.
Kun minä jonain päivänä valmistun lopullisesti tulen jakamaan tietoa, menettely tapoja, porsaanreikiä ja jippoja ja kaikkea miten voi jotenkin saada itsellensä maksimi tuet ja mitä LAKI sanoo siihen. Ennakko tapauksia on netissä riittävästi ja niitä pitää sitten vaan osata soveltaa.
Vakuutusoikeus on näillä näkymin kaikista haastavin yksittäisistä eduista mitä voi hakea ja minne voi valittaa kun siitä ei ole riittävän selvästi ennakko tapauksia. Se että ymmärtää mitä laki sanoo, ei tässä tieteen lajissa taida riittää.
Mutta mikäli jonain päivänä saan tuon vielä hoidettua niin nimitän itseni Maisteriksi, ""Valitustieteen maisteri valmistunut elämän koulustusta vuonna 2016.."