Miksi suomalaiset kokevat katkeruutta ruotsalaisia kohtaan?

Selitys on yksinkertainen. Suomen kielipolitiikka (sekä myös Ruotsin ja Norjan kielipolitiikka) antaa selkeästi ymmärtää, että SUOMEN KIELI JA KULTTUURI EI OLE YHTÄ ARVOKAS KUIN MUUT POHJOISMAISET KIELET JA KULTTUURIT. Näin se on ollut jo pitkään. Tästä syystä suomalaiset edelleenkin kokevat pientä katkeruutta kaikenlaista pohjoismaisuutta ja ruotsalaisuutta kohtaan. Riippumatta siitä minkälaisesta suomalaisesta on kyse. Väittäisin että suurimmalla osalla suomalaisista jonkunlainen pieni katkeruus siellä taustalla on, vaikka ei sitä myöntäisikään. Mutta se ei ole ihme.

Siksi meidän kielipolitiikkaamme en tultava muutos ja NOPEASTI. Suomen kieli ja kulttuuri todellakin ON aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin kielet ja kulttuurit. Meidän ei tarvitse alistua tällaiselle nöyryytykselle.
366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pitäisi panna ne mätämunat vastuuseen jotka ovat tehneet sopimuksia Pohjoismaiden Neuvoston kanssa jossa suomenkieltä ei hyväksytä viralliseksi kieleksi. Entinen opetusministeri Antti Kalliomäen allekirjoitus löytyy niistä papereista joilla suomen kielen arvo alasajettiin.

Äänestä
  • Kielivapaus on vahva voima.
    Pohjoismaiden neuvosto on kahvikuppiseura jolla ei ole merkitystä

    http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194703648757/artikkeli/puheenaihe onko pohjoismaiden neuvostossa enaa mitaan jarkea .html


    LISÄKSI Suomi ei ole pohjoismaa vaan pohjoinen maa ja siksi suomalaiset
    kannattavat pohjoista ulottuvuutta,
    jossa tietenkin myös Eesti (Viro) on mukana. Ja mahdollisesti muitakin.

    Käyttökielenä on tietenkin englanti.


    Sen sijaan ongelmaksi ovat tulleet heikkokielitaitoiset Stubb ja Katainen

    jotka eivät puhu saksaa (Euroopan tärkein maakieli) eivätkä venäjää (tärkeä
    kauppakieli).

    Ministereiksi ei pitäisi valita vain pakkoruotsia ja englantia osaavia enää,
    enää ei olle Kekkosen kaudessa eikä pakkoruotsilla pärjää smooltookissa
    eurooppalaisten kanssa.

    MAINITTAKOON ETTÄ PUTIN PUHUU SUJUVASTI SAKSAA JA MERKEL
    SUJUVASTI VENÄJÄÄ MUTTA HEIKOLLA KIELIVALMIUDELLA VARUSTETUT
    STUBB JA KATAINEN VAIKENEVAT NÄILLÄ KIELILLÄ.

    Ei kannata tuhlata ruutia pohjoismaiden riutuvaan neuvostoryhmään.

    Äänestä

Suomalaiset eivät koe katkeruutta kielipolitiikasta. Suomalaiset (SIIS perussuomalaiset The Finns) taistelevat kansan tuella pakkoruotsikyykytystä vastaan.

Pakkoruotsi ei ole kieli vaan Rkp-eliitin ansaintalogiikka, jonka avulla he saavat
virkoja kunnista ja valtiolta veronmaksajien laskuun. Ruotsin kieltä vaadittaviin
virkoihin ei koulussa opetettu pakkoruotsi kelpaa joten ruotsia vaadittavat
virat jäävät Rkp-eliitiin käsiin.

Katkeruuden sijasta suomalaiset taistelevat pakkoruotsia ja Rkp-valtaa vastaan
kansan tuella.


SEURAAVA JULKISESTI TODETTAVA TAISTELU KÄYDÄÄN 2014 EU-vaaleissa,
joissa

- pakkoruotsittaja-Rkp menettää paikkansa EU-parlamentissa ja menettää sen pysyvästi tästä eteenpäin

- perussuomalaisista tulee suurin Suomen EU-puolue neljällä paikalla


Taistelu kansan tuella pakkoruotsitusta vastaan jatkuu heti tammikuussa
2013

Itä-Suomen pakkoruotsituksesta on perussuomalainen tohtori Jussi Niinistö
jättänyt Kataisen hallitukselle kysymyksen

http://jussiniinisto.fi/index.php/2013/01/venajan-osaajia-tarvitaan/
Edellä mainittujen perustelujen johdosta olen tänään jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen, miksi hallitus ei ryhdy koko Suomen, mutta erityisesti Itä-Suomen elinkeinoelämän kipeästi kaipaamiin toimenpiteisiin, jotta laki mahdollistaisi venäjän kielen opettamisen kokeiluluontoisesti peruskouluissa B1-kielenä ruotsin kielen sijaan.


LUE LISÄÄ MYÖS TÄÄLTÄ

http://jussiniinisto.fi/index.php/category/politiikka/kielipolitiikka/

http://www.sampoterho.net/?p=1603
Pakkoruotsin kumotut perustelut

http://www.sampoterho.net/?cat=12
Kieliriita syvenee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muutos pikaisesti! kirjoitti:

Selitys on yksinkertainen. Suomen kielipolitiikka (sekä myös Ruotsin ja Norjan kielipolitiikka) antaa selkeästi ymmärtää, että SUOMEN KIELI JA KULTTUURI EI OLE YHTÄ ARVOKAS KUIN MUUT POHJOISMAISET KIELET JA KULTTUURIT. Näin se on ollut jo pitkään. Tästä syystä suomalaiset edelleenkin kokevat pientä katkeruutta kaikenlaista pohjoismaisuutta ja ruotsalaisuutta kohtaan. Riippumatta siitä minkälaisesta suomalaisesta on kyse. Väittäisin että suurimmalla osalla suomalaisista jonkunlainen pieni katkeruus siellä taustalla on, vaikka ei sitä myöntäisikään. Mutta se ei ole ihme.

Siksi meidän kielipolitiikkaamme en tultava muutos ja NOPEASTI. Suomen kieli ja kulttuuri todellakin ON aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin kielet ja kulttuurit. Meidän ei tarvitse alistua tällaiselle nöyryytykselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu