Luin leffasta arvostelun ja sen perusteella kyseessä on jälleen yksi turha uudelleen filmatisointi, jossa luotetaan pelkkään verellä läträämiseen, mutta pelkällä verellä läträämisellä ei ole pienintäkään tekemistä kauhun kanssa.
Jos leffassa olisi edes kunnon Kauhumusiikit, voisi siinä ollakin kauhutunnelmaa, mutta eiköhän siihen taas olla tungettu jotain Paskamusiikkia, kuten 2003 vuoden pökäleessä. Lisäksi luulisi olevan helppoa pistää Markus Nispelin pökälettä paremmaksi ja on typerää sotkea 3D elokuvaan. 3D:(
The Texas ChainSaw 3D
3
206
Vastaukset 3
- fger5er5
Luvassa jälleen turhake joka sivuuttaa alkuperäisen tarinan ja siirtää tapahtumat nykyaikaan. Nispel onnistui omassaan kohtalaisesti mutta tämä uusin (turhake) tekele hakee momenttinsa ainostaan verestä. 3D-versio onkin suunnattu nuorille aikuisille jotka eivät ole (eivätkä tiedä tuon taivaallista) nähneet alkuperäistä Tobe Hooperin klassikkoa vuodelta 1974 (joka edelleen on paras kauhuelokuva mitä on tehty). Jos yhtään kunnioittaa kauhuelokuvia ja odottaa niistä muutakin kuin verta ja suolenpätkiä, kannattaa kiertää kaukaa tämä leffa. Kaikki laatukauhusta on menetetty. Juoni lyhykäisyydessään on että päähenkilö kuulee perinteestä ja tarinan moottorisahamurhista ja lähtee ystäviensä kanssa tutustumaan taloon. Lopun voi jo arvata, idiootti-kaverit ja luulen että joukon tyhmä blondin kuolee ensimmäisenä. Mutta onhan mukana leffassa Hansen itse.
- sontapärkäne
"Luin leffasta arvostelun"
toi on se suurin virhe ain ku ettii jotain kattomista :D..
itte luotan omaan mielipiteeseeni reippaasti enemmän ku jonku "pro arvostelijan" - dwferhyj
Arvostelut ovat aina yliarvosteisia. Lähes kaikki tähän mennessä tulleet remaket (ainakin kauhussa) ovat olleet täysin turhakkeita ja ajan haaskausta. Jos joistain remakeista odottaa edes jotain potentiaalia ja odottamisen arvoisia, ovat tulevat Hellraiser ja Evil dead. Texas chainsaw massacre jatkaa siitä mihin edellinen jäi: samoilla linjoilla ja hylkää lähes täysin alkuperäisen leffan vuodelta -74.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162416Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381501Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6431016- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686