Narsistin äiti on syyllinen lapsensa narsismiin. Tunteeko äiti syyllisyyttä, hävettääkö äitiä koskaan, millaisen vääristymän on maailmaan luonut ? Yrittääkö äiti koskaan oikaista virheitään ?
Kuinka oma tuotos suhtautuu luojaansa ?
Minkälainen suhde heillä on keskenään ?
Kuinka oma tuotos suhtautuu luojaansa ?
Minkälainen suhde heillä on keskenään ?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tuskin tuntee, kun on varmasti itsekin narsisti. Tuskin on kovinkaan toimiva suhde.
suurperheissä tulee niitä narsisteja kun on 6 penskaa ja vain yksi äiti.
joku lapsi jää väkisinkin "pois matkasta" moninkin tavoin.
Yleensä lapsilukumäärästä voi päätellä, kuka saa eniten narsistisia piirteitä. Narsismin syntyvyyteen lukumäärällä ei ole yhteyttä, sillä narsismi tosiaan johtuu äidin suhtautumisesta lapseen.
Monissa tapauksissa äiti, ellei ole itse narsistinen, häpeää lapsensa käytöstä.
Narsistit ovat kiusankappaleita, -virheitä, joita ei pysty kukaan korjaamaan.
"Narsistit ovat kiusankappaleita, -virheitä, joita ei pysty kukaan korjaamaan. "
Miten on - onko olemassa mitään tai ketään, joka pystyisi korjaamaan tuon ajattelumallisi, ts muuttamaan sitä?
Mistä olet eri mieltä?
Jos olet valinnut ajattelutavan; 'ei kukaan koskaan pysty..', sinun on ehdottomasti itse noudatettava sitä politiikkaa. Olet politiikkasi vanki tavallaan. Ei hätää - tuollaisesta ajatusvankeudesta pääsee pois. Jos siihen ei kykene valveilla, niin unimaailmassa sielu on vapaa rajoituksista. Oletko muuten pohtinut sitä - et pysty hallitsemaan tiedostamattomuuttasi, joka herää aina kun nukahdat ;)
Samaan epäloogisuuteen syyllistyvät ihmiset jotka huudahtavat jotain moraalitonta nähdessään: 'minä en ainakaan koskaan...'
Y, muista, että sun äitis on syyllinen sun narsismiin.. ;)
Samalla tavalla kuin ei-narsistien äidit ovat oikeutettuja kaikkeen kunniaan ja ylenpalttiseen höttöilyyn sen edessä, että he ovat kasvattaneet poikkeuksellisen ei-narsistin, ihmisen, joka ei ole narsistinen ollenkaan.
Homojen äidit... Huoh, voiko kaikkea mainitakaan samana päivänä..
Maahanmuuttajien äidit ovat kasvattaneet maahanmuuttajia..
Entäpä tappajien, murhaajien, raiskureiden, alkholistien tai muuten vaan epämääräisessä seurassa viihtyvien ihmisten äidit? Oh-hoh.. Mitä ovat tehneet?
Kuinka suuri määrä häpeää toisen käyttäytymisestä ON tarpeeksi, jotta se kumoaa syyllisyyden? Vai onko äiti aina syyllinen? Entä isä? Muut aikuiset, jotka tekevät lapselle suomalaisen aikuisen tavoin monia asioita selväksi vihjailevan elekielen turvin, kaksoisviestinnällä ja suoranaisella tunteisiin vetoavalla manipuloinnilla, ostamalla lapselle tavaroita vaikkapa, olemalla se lapsen paras kaveri ja mielipidevaikuttaja mitä omituisemmissa asioissa tai parhaimmillaan tapakouluttaja, joka kouluttaa, kuinka toisesta ihmisestä SAA ja PITÄÄ puhua pahaa selän takana ja niin, että se puheiden kohde on aina se oma äiti tai oma perhe yleensä??
Häpeävätkö nämä muut aikuiset/kasvattajat/kouluttajat/tuki-ihmiset/isät ja äitipuolet, mummot, kummit, serkut OMAA käytöstään, vai selittävätkö lapsen käytöksen aina äidin syyksi ja auttavat vielä lastakin tajuamaan asian niin, että lapsi lamaantuu lopullisesti arjessaan käytöshäiriöihin ja kiukutteluun, vai onko se paljon puhuttu tuki oikeasti tukevaa tukea?
Eleet ja ilmeet ja vihjaileva puhe. Siitä on suomalaisen lapsen arki tehty. Ja niin, että terä osoittaa aina lapsen perheeseen, jota tämän pitäisi oppia häpeämään milloin mistäkin syystä... Tai alistuu koulukiusaamiselle jos ei opi osoittamaan riittävästi häpeän tunnusmerkkejä käytöksessään ja puheessaan. Mikäli ei mielistele tarpeeksi siis.. Ja yksinhuoltajien lapset.. AINA ja poikkeuksetta narsisteja. (yksinhuoltajathan ovat aina narsisteja niin, että se äiti on se narsisti, ei isä joka meni omia teitään tai vahingossa kuoli pois tai mitä noita on noita syitä)
Kastijakoisen suomalaisen yhteiskunnan alin kasti ei ole yksinhuoltajat, vaan yksinhuoltajien lapset :)
Sulatelkaa tietoa hetki ennen kuin vastailette herneet nenässä :D Tai intoilette miinustelemaan suotta.
"Ei hätää", minä pääsen itse kyllä eroon kaikista narsisteista elämässäni. Mutta olen huolissani lähimmäisistäni, jotka eivät pääse. En ole tässä keskustelussa väittelemässä psykologian herruudesta, jotenka saat rauhassa pitää ylemyydentunntoiset ajatuksesi. Sattuupi olemaan piru irrallaan ja siihen lähinnä etsin ratkaisuja eri teitä pitkin.
Tämä keskustelu taitaa olla väärä paikka etsiä vastauksia, sillä tänne jymähtäneet vaikuttavat enemmän narsisteilta kuin uhreilta.
Sinä sininuttu voit kokea oman elämäsi miten lystäät, minä koen nyt suurinta tuskaa ikinä. Älä tule viisastelemaan omilla mielipiteilläsi, sinä et tiedä kenenkään kokemuksista yhtään mitään. Minä en lue näitä asioita kirjoista, kaikki perustuu omiin kokemuksiin.
Ehkä lähimmäistesi on tarkoitus olla pääsemättä eroon, tai päästä eroon ajallaan? Kaikkea ei kannata yrittää mestaroida ja säätää. Elämän varjopuolillakin voi olla tärkeä merkitys pitkässä juoksussa.
Olen pahoillani tuskastasi, tuntematon. En voi kantaa sitä puolestasi. Tsemppiä tiellesi.
TIETENKIN äiti on syyllinen mun narsismiin :D
Olen tästä häntä monta kertaa syyttänytkin, tosin sanoin; kiitos äiti elämästäni. Isäni on osasyyllinen, samoin esi-isät aatamiin asti. Kilpajuoksussa munasolun luo minä olin nopein, paras ja ovelin. Luontainen vaatimattomuuteni on vasta myöhempää perua.. ;)
En tykkää sininuttu tyylistäsi tulla "iholle" mielipiteinesi.
"Kastijakoisen suomalaisen yhteiskunnan alin kasti ei ole yksinhuoltajat, vaan yksinhuoltajien lapset :) "
Niin tosiaan olin jo nelikymppinen kun erosin ja minusta tuli yksihuoltaja...vanhin lapsistani oli jo täysi ikäinen, muuttanut hiljattain omilleen...kaksi tytärtäni sitten joutui kokemaan myös yksinhuoltajan arkea...
joiltain osin voin kyllä yhtyä ajatuksiisi...eroni lapseni joutuvat kyllä kokemaan olevansa ns. epämääräisestä kodista ja sen vuoksi epäiyttävää seuraa...
Silloin ala-asteikäiselle ikäiselle tyttärelleni tuo asia tuli selväksi jonkin ajan kuluttua uskovaisesta kodista ollut ystävä oli kertonut ettei saa olla tyttäreni kaveri...kun isäs on juoppo ja muutenkaan hän ei ystävän äidin mielestä ollut sopivaa seuraa...kun ei tiedä millaista siellä kotonakin mahtaa olla, kunnei ole isääkään...
vastaavanlainen kokemus tuli myös vanhemman teini ikäisen kohdalle...hänen ystävänsä äiti, joka oli aviomieheni sukuakin...oli ilmaissut myös huolensa siitä ettei tyttäreni ollut sopivaa seuraa hänen tyttärelleen...kun oli niin epämääräisestä kodistakin...
samoin jopa joku opettajakin...alkoi olla huolissaan lapsistani, heidän koulumenestyksestään...juurikin kotiolojen vuoksi...avieroni jälkeen...
Sitä en tiedä...mitä ihmiset mahtoivat puhua siitä, että minulla oli jonkin aikaa jopa sijaislapsi...lastensuojelun sijoittamana...omieni lisäksi...
Mutta mitään tuollaista huolta epämääräisestä kodista ...ei kukaan esittänyt silloin kun olin naimisissa alkoholistin kanssa...vaikka voisin olettaa, että juurikin silloin ympäristön aikuisten olisi pitäny kantaa huolta heidän koti oloistaan...
Noh...toinen tyyttäreni työskentelee nykyään koulumaailmassa...ja hän puhuu samasta asiasta...miten opettajat tuntuvat leimaavan oppilaita heidän taustansa vuoksi jo ikäänkuin ennakkoon...ja on pohtinut että mitähän kaikkea meidän perheestä opettajan huoneessa on mahdettu puhua silloin kun he kävivät koulua...
Mutta olen minä toki saanut toisenlaistakin palautetta joiltain harvoilta ihmisiltä...on koettu ihmetystä siitä, että miten kummassa minä olen saanutkin kasvatettua niin tervepäisen tuntuisia lapsia, ja vielä kaikki ovat sijoittuneet samantien työelämään ammattinsa hankittuaan...
ja jonkin "miten normaalit elävät" kriteerin mukaan lapsenikin elävät normaalisti...on työpaikat, asunnot, kumppanit, taloudellisesti pärjäävät kaikki omillaan...
mutta me perhepiirissä kyllä joskus puhumme siitä surustakin...mikä ei näy ulospäin...ja jopa joskus kilistelemme...sille että olemme selvinneet...mitä se sitten tarkoittaneekin...
joskus halauksetkin kestävät tosi pitkään...ilman sanoja...jos tapaamisesta on pitempi aika...ja se isäkin...on tavallaan osa perhettämme...jossain taustalla suruna...että joskus vaan lastenkin elämä on sellaista...vähemmän onnellista...
Kiitos kertomuksestasi. Voit olla varma siitä, että sinä ja lapsesi ette ole yksin näissä kokemuksissanne tässä valtiossa.
Selvitähän täällä pitää. JA TÄÄLLÄ PITÄÄ NIMENOMAAN SELVITÄ.
SELVITÄ. Muualla eletään, Suomessa selvitään. Ja vähemmistö määrää tahdin. Vähemmistö, jonka siipien suojassa kasvaa seuraavat narsistit?
"Ja vähemmistö määrää tahdin. Vähemmistö, jonka siipien suojassa kasvaa seuraavat narsistit?"
Nyt en tiedä mitä/keitä tarkoitat tuolla vähemmistöllä...
Jos tarkoitat...ns. rikkaita, ulospäin hyväosasilta näyttäviä...
niin sekään ole mikään hyvän elämän laadun tae lapsillekkaan...aina ei tiilitalossakaan asu onnelllisia perheitä...
yhtälailla siellä juodaan, lyödään, kohdellaan huonosti...niin puolisoa kuin lapsiakin...
Vähemmistön muodostavat ne ei-epäilyksenalaiset ryhmät, tietenkin. Huolimatta tosiasioista.
"Vähemmistön muodostavat ne ei-epäilyksenalaiset ryhmät, tietenkin. Huolimatta tosiasioista."
Noh...minä taidan olla niin skeptinen ihminen...että epäilen lähes kaikkea...ja varsinkaan niin monimuotoiseen ja abstraktiin asiaan kuin ihmisluontoon ja ihmisen elämään liittyen ei ole olemassa ns. faktaa...
Kun tavallaan niiden suhteen...ns. tosiasiat ovat ovat vain meidän omassa päässämme...kun voimme elää vain omaa todellisuuttamme...
Ännä suhteeseen liittyen ajattelen, että miksi minä...ajaduin suhteeseen hänen kanssaan...minun tosasiani sen suhteen lienee kaiketi se että pohjimmmaltaan se johtui kyllä minusta...
Jos olisin ollut ns. terve/tasapainossa ...mitä ikinä tuokin tarkoittaa...niin tuskin olisin alun alkaenkaan millään lailla viehättynyt hänestä...hän ikäänkuin vastasi johonkin tarpeeseen minussa...
joka kaiketi lie sitten tarvetta elää edelleen sitä draamaa...kun ei olllut kokemusta ns. tavallisesta/normaalista elämästä...liittyen läheisiin ihmissuhteisiin...
Se on sinun ongelmasi, ei minun..ymmärrätkö tämän tosiasian?
Onko narsisteja saatu parannettua ? Millä keinoilla ? Minkälainen ihmisestä tulisi narsismista parantumisen jälkeen ?
Mielestäni ei syy aina/pelkästään äidissä. Yh isä kasvattanut oman kuvansa tyttärestään. Kumpikaan ei koskaan myönnä virheitään, jos mahdollista vieritetään syy millä hyvänsä kolmanteen persoonaan, siihen. Kumpikaan ei puhu muista ihmisistä nimellä tai muutenkaan kunnioittavasti puhutaan se, tuo, se yks, no ne yhet myös muiden henkilöiden ollessa paikalla.
Häpeää ei kumpikaan tunnusta, eikä tunne katumusta. Usein lyöttäytyvät kimppaan saadakseen vielä enemmän sekasortoa aikaan. Yhdessä ovat vielä vahvemmin oikeassa.
Suhde lähellä oidipus(tai kuinka se nyt kirjoitetaankaan) kompleksia. 15 vuotias haluaa päivällä isänsä kainalossa pötköttää. Tytär palvelee isäänsä ja saa tahtonsa läpi kuten haluaa.
Oma kokemukseni on tämä.
Niin, mikä meihin vaikuttaa, olemmeko tyhjiä tauluja syntyessämme, siitä on kiistelty ja tullaan kiistelemään. Teoria missä meihin vaikuttaa geenit ja ympäristö yhdessä lienee uskottavin. Sivistynyt käytös on oppimisen tulos. Yh-lapset eivät ole huonommassa asemassa kuin muutkaan, jos eivät joudu kaltoinkohdelluiksi. Kaltoinkohtelustakin selviää aikuisena jos on oppinut kyvyn hyväksyä tapahtuneet ja antamaan tapahtuneille anteeksi.
Ajattelemme arkkityyppisesti asioita, ts meillä kaikilla on lapsuudesta asti opittu näkemys äidin arkkityypistä, isän arkkityypistä, sankarin jne.. Yh-äidin lapsi muodostaa isän ja aviomiehen arkkityyppistä kuvaa automaattisesti kaikista mahdollisista saatavilla olevista lähteistä - miten esim kaverin isä käyttäytyy, mitä leffan sankari-isä tekee, millainen ukki on mummille. Aikuisten vastuulla on olla esimerkkeinä lapsille, kaikkien aikuisten siis, pyrkiä olemaan rauhallisia ja välttämään virheitä, ja, ennenkaikkea, kun niitä virheitä kuitenkin sattuu itsekullekin, osoittaa esimerkillisesti lapselle vastuu omasta virheestä, ja sen virheen korjaaminen.
En tunnista isästä ja tyttärestä narsisteja tuon perusteella. Olisiko tytär miehelle vaimona, jos isä on ollut kokonaaan naiseton yh? Ei välttämättä insestiin asti, mutta tunnepuolella?
Narsismi on ihan jotain muuta. Kun opit tuntemaan yhden narsistin, sen jälkeen tunnistat kaikki narsistit ensitapaamisella.
"Yh-lapset eivät ole huonommassa asemassa kuin muutkaan, jos eivät joudu kaltoinkohdelluiksi. Kaltoinkohtelustakin selviää aikuisena jos on oppinut kyvyn hyväksyä tapahtuneet ja antamaan tapahtuneille anteeksi"
Tosiaan tuossa jo vastasinkin, että pitää osin paikkansa, että yh-lapsia tarkastellan kyllä suurennuslasilla...ja helposti kyllä yleistetään että kaikki kaljapussien kanssa kulkevat nuoret ovat yksinhuoltajan lapsia...
Olen itsekin kuullut....tehdessäni kymmenisen vuotta vapaaehtoistyötä nuorison parissa...ja kerran jopa laskeskelin...miten suuri joukko pihalla olleista kaljapussien kantajista oli todella yh-lapsia...ja ainakin sillä kertaa enemmistö oli ns. ehjistä perheistä...
ja tosiaan itsekin olin ns. yh äiti kymmenen vuotta...jos ajatellaan, että siihen saakka nuorin tytär muutti pois...
Aiheesta ollaan lasten kanssa keskusteltu ja heilläkin kokemus kyllä on...että ovat ikäänkuin joutuneet pinnistelemään enemmän..tullakseen hyväksytyiksi...kuin ns. ehjien perheiden lapset...
Mutta sitten kun ovat jo tulleet aikusiksi ja ikävistäkin kokemuksistakin on puhuttu hyvinkin suoraan...joskus jo maininnutkin varmaan, että nuorin tytär sanonut sinulle, että vielä lapsenkin teit siihen perhehelveittiin...kysyen olenko katunut...
Johon vastasin, etten ole katunut sitä koskaan ja kotimatkalla "räyhäsin" hänelle äidin oikeudella...korostaen aikuisen vastuuta oman elämänsä suhteen...ettei pelkästään sen kurjan lapsuutensa taakse voi piilotua jos elämä menee kokonaan ns. pilalle aikuisena...
johon tytär minulle yhtä painokkaasti vastasi, että joo joo, tiedetään kyllä ja erotessamme halasimme toisiamme...taisimme olla pikkusen liikuttuneitakin...ainakin äiti...
Ei ollut tarkoitus yleistää yh isejä ja äitejä. Kaikissa perhe kokoonpanoissa löytyy hankalia persoonallisuuksia.
Et varmaankaan tunnistanut narsismia, koska en viitsinyt itseäni toistaa. Aiemmin olen omaan kokemukseeni perusten kirjoittanut hankalasta persoonasta "täys m*lkusta"
Enkä voi tietenkään 100% varmuudella sanoa "täys m*ulkkua" narsistiksi, koska ei hänellä ole sitä diagnosoitu.
Maailmaan mahtuu monenlaista kulkijaa ja osa jää vielä laiturille...
Kaljapussi-lapset ovat varmaankin kulttuuriperintöämme. Hävetkäämme koko kansa. ;)
Toisaalta - elämän varjopuolellakin on merkityksensä, sitä ei olisi muuten olemassa.
"Aikuisten vastuulla on olla esimerkkeinä lapsille, kaikkien aikuisten siis, pyrkiä olemaan rauhallisia ja välttämään virheitä, ja, ennenkaikkea, kun niitä virheitä kuitenkin sattuu itsekullekin, osoittaa esimerkillisesti lapselle vastuu omasta virheestä, ja sen virheen korjaaminen."
Kaunis ajatus, mutta kun noin ei vaan aina ole. Lapsen oppima malli saataa olla se väärä ja syitä on vaikka mitä.
Miksi jostain lapsesta tulee "huono" ihminen ja toisesta hyvä, vaikka kummallakin on sama perimä ja kasvuympäristö?
Onko toinen vaan heikompi ja näin hänesta tulee vaikkapa narsisti?
Narsistin käytöksestä kärsii kaikki, myös hän itse ja näin ollen kukaan ei varmaan vapaaehtoisesti halua olla mätä omena.....
Identtisillä kaksosillakaan ei ole koskaan täsmälleen sama kasvuympäristö, siitä ne kokemukselliset erot pikkuhiljaa tulee.
Tarttee mennä. Tsau. Palataan..
Joo toi onkin mielenkiintoista. Olisko sulla heittää jotain esimerkkiä kaksosista joista toisesta on tullut jotain "pahaa" ja toisesta ei?
Minne sun piti mennä?
Joo paalataan...
En kyllä tunne yksiäkään kaksosia, joista toinen olisi paha ja toinen hyvä. Kaikki tuntemani kaksoset ovat itse asiassa muita parempia. Ehkä kaksoset kasvattavat toisiaan ,jos kasvatus muuten pettää.
Ei mulla ainaskaan ollu siskoni kanssa sama kasvuympäristö vaikka olikin ;)
Meitä kohdeltiin eri tavoin ja me kohdeltiin vanhempiamme erilailla.
Eri kaveripiirit, kouluympäristöt, harrastukset jne lisäksi.
Kun kotoa lähdettiin ajallamme, musta oli tullut jyrä ja siskosta vässykkä. Tasapainottunut koko ajan vuosien vieriessä mutta anyway, se oli kotoa lähtiessä alkutilanne.
Ei mun narsististinen tasapaino ole vieläkään ookoo, kuin ajoittain ehkä, mutta jos mut ois tuomittu heti silloin - hoh hoijaa. Että tässä se nyt sitten on, turha koettaa mitään. Ikinä. Mee häkkiis häpeämään.
Pidin tai pidän itseäni 50-60 periaatteella ympäristöni ja perimäni tuotteena. Loput onkin sitten omissa käsissä, siis siten, etteikö sitä ympäristön tuomaa osuutta voisi kehittää jos tarvetta tuntee.
Tääh, ooksä siskos kanssa identtinen kaksonen?
Mutta joo. Erään kirjan (jonka nimeä en valitettavasti vaan muista) tuohon voisi todeta, että toisinaan sisaruussuhteissa jyllää sellaiset sanattomat periaatteet, että se osa, jonka toinen ottaa omakseen, se olis niinku sille sit varattu kokonaan..
Eli jos pikkusisko on himourheilija, niin isosiskosta tulee taiteellinen. Poikkeuksen tietystikin muodostavat nämä perheet, jossa kaikki puuhailee sitä yhtä ja samaa.
Mitäs palstalla on tapahtunut, ja mihis me jäätiinkään..
Niin.. lynsky tuossa alempana kommentoi osuvasti että kaikki vaikuttaa kaikkeen erilaistaen ihmisiä. Kaksosia alkaa elämä eroittaa toisistaan jo synnytys-salissa, toinen pääsee toisen kätilön syliin, toinen toisen. Sama erilaistuminen jatkuu jokaisella läpi elämän.
Toinen kaksosista jää nuhaisena kotiin, toinen kompastuu koulutiellä kiveen tai joutuu kiusatuksi.
Filosofisesti ajatellen tätä erilaiseksi oppimista voisi ajatella lajimme (tai oikeastaan jokaisen elämän yksikön), (tai 'olion' by Kant) samankaltaisuutena.
Tästä syystä ei myöskään ole olemassa kahta samanlaista 'narsistia' (jonka vieteri on kiristynyt ylikompensoivaksi) tai 'uhria' (joka mukautuu ja antautuu, koska ei s i l l ä hetkellä muutakaan jaksa)
Yllä mainutuista syistä ei ole myöskään muuttumatonta ihmistä, ei muuttumatonta narsistia, vaikka palstalta tällaisia älynväläyksiä välillä lukea saammekin.
Identtisiä kaksosia ei saisi erottaa, paljon heitä elääkin yhdessä kuolemaansa saakka. Identtiset kaksoset ovat kokonaisuus vain yhdessä. Joillain identtisillä kaksosilla on yhteinen puoliso, yleisempää naisidenttisillä.
Hävettääkö narsistin äitiä? Hävettää tietysti, mutta nahka paksunee ja ajanmyötä. Äiti myös kärsii. Mutta äidillä on valtaa, kun narsisti pitää äitiään lähteenä, mutta tämä lähde onkin sellainen, joka on aina ollut narsistin elämässä ja tulee olemaankin. Narsisti pitää äitiä itsestäänselvyytenä. Narsistin äidillä ei kuitenkaan ole varaa antaa lapsensa hyppiä nenilleen. Narsisti kunnioittaa äitiä. Äidin sanaan uskotaan. Äitiä totellaan vielä aikuisenakin, mutta ainoastaan niin kauan, kun ollaan äidin näköpiirissä. Narsistin äidillä on omat selviytymiskeinonsa. Äidin ote narsistiin on vahva.
Minusta tuli alistuja ja veljestä tuli öykkäri..
Minä tiskasin ja siivosin meidän huonetta ja veli päästettiin aina vähän niinku pälkähästä. Minä sain kerätä omat rahani ja veli tuppas "lainaamaan minulta".
Oma isoveli on minun elämässä varastanu minulta rahaa tämän tästä, joten ei ollut yllätys että ukin kuoltua hän menisi ja veisi koko omaisuuden. En vaan jaksa tapella... en ole kylläkään tehnytr mitään papereita että hän mitään saisi minun tietämättä viedä perinnöstä.
Se on jännä miten hän ei ole muuttunut missään vaiheessa. Välillä minua pelottaa se yhtälö; Karatea harrastanut agressiivinen armeijan mies. Nyt hänellä on lapsia ja pitää pienimpää lasta "virhearviona". En huuda omalle lapselleni enkä pistä lasta itkemään tyhjästä. Minä katkaisin välit koska hän ei pystynyt olemaan huutamatta pienille lapsille, ei omallenikaan.
Narsistinainen suosii poikalasta.
Voitte uskoa että helpotuin kun pääsin kotoa. Minulla oli välittävät isovanhemmat, nekin kuoli kun olin 7. isäni menetin jo kolmen ikäisenä.
Minulla on ihana miesystävä. kannustava ja rakastava.... Minulla on tuplasti enemmän opittavaa elämästä, siltä minusta nyt tuntuu... Oikeudentaju asioihin on vienyt minua tähän suuntaan missä olen nyt. Minua yritetään useasti käyttää hyväksi, koska olen narsisti magneetti
Hävettääkö äitiä? Ei ainakaan meidän perheessä. Päinvastoin.... äiti edelleen pönkittää narsistisiskoani. Mitä tahansa siskoni tekee, sen äiti aina jollain verukkeella oikeellistuttaa. Olen monet kerrat lohduttanut äitiä, kun hän ei ole tehnyt juuri siskoni määräämällä tavalla, ja tästä sisko on saanut kauhean raivarin. Kerran siskoni ajoi poikapuolensa (silloin poika oli alle 10-vuotias) ulos talosta leipäveitsellä uhaten, poika juoksi kauhuissaan minun luokseni (naapuritaloon) turvaan. Otin pojan kotiini, rauhoitin ja lohdutin häntä. Siskon (ex)mies kiitteli minua toiminnasta, mutta siskoni ja äitini haukkui, koska siskoni toiminta oli ollut täysin aiheellista...
Nykyään minä en enää ole perheen musta lammas, vaan se on siskoni ex-mies. Olisipa mukava kuulla totuus siitäkin asiasta. Siskoni on löytänyt uuden uhrin (mies vaikuttaa ihan fiksulta ja KILTILTÄ).
Jos tähän vuodattaisin kaiken, niin tekstistä ei tulisi loppua.... joten tyydyn toteamaan, että äitini on erittäin ylpeä narsistisiskostani.
Noilla kokemuksilla kannattaisi vuodattaa enemmän.
Tämä on hyvä kysymys. Järkytyksenä koin aikoinaan että oma hyvin väkivaltainen narsuäitini ei katunut edes kuolinvuoteellaan eli sama peli jatkui viimeiseen hengenvetoon. Kuolinvuoteellakin pystyi järkkäilemään mm. taloudellista vahinkoa minulle ja lapsilleni, katumuksesta ei tietoakaan. Ja kun äiti kuoli sisko jatkaa samaa rallia, tosin oivalsin sen aika myöhään. Näin pysyy narsukiintiö vakaana itse kunkin suvussa. Huomaa että narsun miehen täytyy olla KILTTI, fiksu se ei voi kovin pitkään olla tai pää hajoaa. Tätä seuratessa kaava menee niin että miehen itsetunnon täydellinen riistäminen vie noin 5 - 10 vuotta, tässä tarvitaan tietty lukuinen määrä muita miehiä, joille mielellään myös tehdään lapsia ( salassa, salassa tottakai..... ja jos mies epäilee jotain niin se on HULLU ). Tämän rääkin jälkeen mies joko ryhtyy juomaan tai alistuu täysin. Lopputuloksena jälkimmäisestä on tahdoton papukaija, joka toistaa puolison sanoja automaattisesti ja koneen lailla. Kas näin se menee ja menee sukupolvesta toiseen.
NARISTIN ÄITI EI HÄPEÄ. Minun anoppi ei hävennyt. Syytti kaikkia poikansa entisiä naisia, että he olivat tehneet hänen pikku pojastaan sairaan.
Vähän mua naurattaa anopin jutun näin jälkikäteen. Mitä sontaa sekin selitteli mulle pojastaan.
Ei tosiaan tiedä mitä poikansa perheen seinien sisällä tapahtuu.
ÄIT-POIKA = SAIRASSUHDE toisiinsa. MIes lähes 50 vuotias ja äidin helmoissa.
Jossain siellä lapsuudessa ne juuret on kun luodaan empatiahermostoa ja muita tunteita.
Tunnevammaa ei korvaa lääkkeet eikä tuskin hoitokaan auta.