Usko politiikan perusteena

Tarkoitukseni ei ole tässä käsitellä kristillisdemokraattien politiikan perusteita, vaan kommentoin tässä EK:n Jyri Häkämiehen kirjoitusta Hesarissa eläkeiän noston kannalta.

Häkämies myöntää kirjoituksessaan eläkeiän noston alkuperäinen peruste eli työvoimapula ei ole akuutti peruste. Silti hän pitää perusteita nostaa kristallinkirkkaina. Toivoni heräsi tässä vaiheessa ja odotin jo kiihkeäesti sitä, että nyt joku esittää vihdoinkin jonkin viisaan ja perustellun argumentin noston puolesta. Mutta äkkiä tuli peettymys. Häkämies kertoo, että perusteena on uskottavuus. Voi vain kysyä, että mikä helkutin uskottavuus ja suhteessa mihin. Tarkoittaako Häkämies tosiaan sitä, että ulkomaalaiset ostavat vientitavaroitamme enemmän, jos tietävät työntekijöiden joukossa olevan entistä vanhempia ja kokoneempia työntekijöitä. Vai mitä ihmettä hän tarkoittaa. Sitä Häkämies ei avaan yhtään tarkemmin. Se hyvä puoli Häkämiehen kirjoituksessa oli, että käsitykseni hänestä osaamattomana huuhaamiehenä vahvistui. Ei ole poika veljestään parantunut.

Olisihan se aika outoa, jos palkansajatkin alkaisivat perustella palkkavaatimuksiaan uskottavuudella. Sanottaisiin, että vaikka palkkaa on nostettava uskottavuuden nimissä, vaikka aiemmin palkkavaatimusten perusteena oleva työn tuottavuus on heikentynyt ja inflaatiotakaan ei ole.

Eläkeiän noston perusteista on tähän asti ainoan järkevän näkemyksen esittänyt Eläketurvakeskuksen asettama ulkomainen asiantuntijakaksikko. Heidän selvitystehtävänsä ja näkökulmansa oli suppea. Pyrittiin vastaamaan siihen, miten eläkejärjestelmämme rahoitus voidaan turvata. Siltä pohjalta eläkeiän nostaminen voi olla perusteltuakin. Kotimaisessa keskustelussa tämä on jäänyt koko lailla sivuun, mikä saattaa johtua siitä, että rahoituksen turvaaminen on työmarkkinajärjestöjen keskinäisen päätöksenteon aiheena, koska nämä osapuolet ovat järjestelmän maksajia. Häkämies sivuuttaa kuitenkin tämän puolen kirjoituksessaan kokonaan eikä siis vetoa siihen "kristallinkirkkaana asiana".

22

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sapiens dux

      Olisiko "eläketurvataivaalla" synkkiä pilviä myös heikon pörssimenestyksen vuoksi. Mielestäni niin on laita varojen hajauttamisesta huolimatta.

      • Tuo ulkomainen asiantuntijaryhmä piti eläkeyhtiöiden sijoitusten tuottavuutta yhtenä ongelmakohtana ja ehdotti, että niiden vapausasteita suurentaa osakepainotteisuutta lisättäisiin ja hallintoa vähennettäisiin. Synkät pilvet ei sinällään johdu pörssikurssien syklisestä vaihtelusta. Sitähän on ollut iät ja ajat ja siihen eläkeyhtiöt osaavat kyllä varautua, jos ja kun sijoitustoiminta on ammattimaista. Osainstrumentteinahan on olemassa erilaisia suojauskeinoja (johdannaisia), joilla kurssilaskujen vaikutusta voidaan lieventää ja parhaassa tapauksessa eliminoida kokonaan. Suojauskeinot tietysti myös maksavat ja heikentävät nousussa tuottoja, jos niitä ei osata käyttää ajallisesti parhaalla mahdollisella tavalla.


    • väärä palsta

      Milloin Häkämiehestä on tullut kepulainen?

      • Miten niin väärä? Eihän tässä Häkämiehestä keskustella vaan eläkeiän noston perusteista. Asiahan tuli pöydälle, kun kepulainen pääministeri Matti Vanhanen suksi Rukalla päin puuta ja meni siitä vähän sekaisin alkaen ehdotella eläkeiän nostamista perustuen tulevaan työvoimapulaan, mitä ei vaan tunnu koskaan tulevan.


      • Keskustaporvari
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Miten niin väärä? Eihän tässä Häkämiehestä keskustella vaan eläkeiän noston perusteista. Asiahan tuli pöydälle, kun kepulainen pääministeri Matti Vanhanen suksi Rukalla päin puuta ja meni siitä vähän sekaisin alkaen ehdotella eläkeiän nostamista perustuen tulevaan työvoimapulaan, mitä ei vaan tunnu koskaan tulevan.

        Silloin kun Vanhanen Rukalla suksitteli, oli työvoimapula hyvin todennäköinen tulevaisuudenkuva ja siksi relevantti perustelu eläkeiän nostolle.


    • Demu(a)kka

      Tollo ei osaa kirjoittaa edes oikeaan paikka.

      • Mihin paikkaan eläkeiän noston perusteista pitäisi sinusta kirjoittaa, kun asia tuli poliittiseen keskusteluun kepulaisen pääministerin toimesta? Joskus on kyllä pakko ihmetellä teidän kepulaisten järjenjuoksun heikkoutta. Virta ei vaan riitä.


      • Ehdotus1
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Mihin paikkaan eläkeiän noston perusteista pitäisi sinusta kirjoittaa, kun asia tuli poliittiseen keskusteluun kepulaisen pääministerin toimesta? Joskus on kyllä pakko ihmetellä teidän kepulaisten järjenjuoksun heikkoutta. Virta ei vaan riitä.

        Häkämies on kokkare.


      • Ehdotus1 kirjoitti:

        Häkämies on kokkare.

        Häkämies voi olla vaikka nokimies, mutta ei se mitenkään liity nyt avattuun keskusteluun eläkeiän nostamisesta. Jos haluaa keskustella Häkämiehistä voi mennä vaikka dekkarinettiin tai EK:n sivuille.


      • HOH-HOI-JAA-AA
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Häkämies voi olla vaikka nokimies, mutta ei se mitenkään liity nyt avattuun keskusteluun eläkeiän nostamisesta. Jos haluaa keskustella Häkämiehistä voi mennä vaikka dekkarinettiin tai EK:n sivuille.

        Viitsiikin vanha PUNIKI KAAKKI jauhaa ...
        ..paskaa.
        Onhan selvää mille foorumille monessa hallituksessa vaikuttaneen, (Kataisen jälkeen tärkein kokkari ministeri)entisen kokoomusministerin kannanottojen ruotiminen kuuluu.
        ps.Eipä silti ,että vuosikymmeniä jatkuneilla höpinöilläsi olisi jotain merkitystä,.Annoithan kuitenkin jälleen näytön minkä sortin, omia ulosteitaan ihaileva sossu olet.


      • noin näen asian
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Mihin paikkaan eläkeiän noston perusteista pitäisi sinusta kirjoittaa, kun asia tuli poliittiseen keskusteluun kepulaisen pääministerin toimesta? Joskus on kyllä pakko ihmetellä teidän kepulaisten järjenjuoksun heikkoutta. Virta ei vaan riitä.

        Mpp ei näy ymmärtävän, tai sitten ei halua vääristelymielessään uskoa, että Vanhasen tehtävä tässä eläkekysymyksessä oli vain kissan nosto pöydälle muiden tekemien kaavailujen määräämänä ja pohjalta.
        Itse olen nuo kaavailut nähnyt jo paljon ennen Vanhasen "rukan hiihtoja", ja toteankin vain, että lässytä mitä lässytät, niin demukat on olleet noita kaavailuja yhtenä mukana suunnittelemassa.
        Nyt oli vain kysymys siitä, kuka ja mikä puolue sattuu määrättynä ajankohtana olemaan päämisteri/pääministeripuolue.
        Kun se ei sattuneista syistä ollut Kokoomus, tai peräti SAK/demarit, niin Vanhasen oli pakko tuo asia ottaa kontoleen.
        Kyllä ne on kuule muut, jotka tuonkin oopperan on säveltäneet(demarijohto yhtenä, sillä demukoitahan on eläkevaakutusyhtiöidenkin johdossa, että päät kolisevat yhteen), Vanhanen vain joutui toimimaan silloisena solistina.
        En muuten välittäisi puuttua koko asiaan, mutta kun olen ollut itse kuulemasa, ja kalvoesitykset näkemässä noista suunnitelmista, jo vuosituhannen vaihteen tienoilla, joissa kaavailuissa oli jo vuosilukuhaarukoinnitkin mukana.

        Joten älä nyt Vanhasta aseta liian suuriin saappaisiin, kun ei Vanhasella ole ollut "Lippos aikana" sellaisia edes olemassa.

        Kyllä on mpp.lläkin lapsen usko "politiikasta", ja sen "taustatekijöistä".


    • Usko, toivo...

      Usko on ihan hyvä asia politiikassakin. Parempi uskoa siihen mitä tekee.

      Meillä on hallituksessa puolue jolla ei näytä olevan usko mutta joka elää pelkän toivon varassa. SDP. Heillä itselläänkään ei näytä olevan uskoa esimerkiksi suomalaiseen telakkateollisuuteen, ja koko politiikka perustuu toivotaan toivotaan asenteelle, että jostain tulisi joku ihme ja laittaisi talouden kasvuun jotta itse ei tarvisisi jatkossakaan tehdä mitään.

      Usko on siis paljon parmpi kuin pelkkä toivo.

      • Jokainen voi uskoa siihen mitä tekee, mutta ei sillä pelkällä uskolla voi perustella tekoja. Pitäisikö eläkeikää nostaa siis sellaisella hallituksen esityksellä, missä pääperusteena on, että lakiesitys perustuu hallituksen vakaaseen uskoon. Piste.

        Miten niin hallituksella tai jollakin puolueelle ei olisi uskoa suomalaiseen telakkateollisuuteen? STX:n tapauksessahan kyse oli siitä, että hallitus ei voi lähteä laittomuuksiin edes hyvässä tarkoituksessa. Esim. Mauri Pekkarinen pitää tätä perustetta aitona ja oikeana. Markkinataloudessa ei ole myöskään viisasta lähteä sosialisointien tielle. Ei kannattamattomasta saada kannattavaa pelkästään sillä, että siihen pannaan veronmaksajien varoja.

        Politiikkaa ja päätöksentekoa ei voi perustaa sen paremmin uskon kuin toivonkaan varaan. Sen pitää perustua faktoille ja laillisuudelle.


      • näin oletan

        Demarien takapirumaan tietäen, niin kohta ollaan syytämässä avustusrahaa ruskitelakalle. Tai peräti valtio lähtee osakkaaksi "venäläisbisnesmiesten" yritykseen.
        Onkohan kaasipate Lipponen nytkin "konsulttina"?
        Saatte nähdä, että kpohta demarit on rahaa työntämäsä jollekin "uudelle" telakkayhtiölle, ja tuon telakan toinen osapuoli on takuulla Venäläistä perua.


    • Känä-Aulis

      Punikki on eksynyt jälleen väärälle saitille. Ei sanaakaan kepun politiikasta. Pitäisikö sinun dementoituneen punikkihuuhkajan mennä hoitoon?

      • Eikö se olekaan Kepun politiikkaa, kun Kepun entinen puheenjohtaja ja pääministeri ehdotti eläkeiän alentamista. Onko Kepu irtisanoutunut näistä entisen puheenjohtajansa höpinöistä. Tulkitsevatko kepulaiset Vanhasen horinat vain puulla päähän lyödyn miehen kevyeksi kenttähuumoriksi?


      • Näin on näreet???
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Eikö se olekaan Kepun politiikkaa, kun Kepun entinen puheenjohtaja ja pääministeri ehdotti eläkeiän alentamista. Onko Kepu irtisanoutunut näistä entisen puheenjohtajansa höpinöistä. Tulkitsevatko kepulaiset Vanhasen horinat vain puulla päähän lyödyn miehen kevyeksi kenttähuumoriksi?

        Suksi punikkitollisko suolle ja vedä siellä käteen...;)


    • raada raataja

      Tällä hetkellä moni" huonossa hapessa" oleva ei pääse eläkkeelle, koska eläkkeellelähtöehtoja on kiristetty. Esim. selkävaivaisia ei tällä hetkellä päästetä eläkkeelle niin helposti kuin ennen päästettiin. Tällaisten ihmisten on vain sinniteltävä työelämässä pillereiden voimalla ja muiden työtovereiden vaivana ja jopa silmätikkuna, koska vaihtoehtoja ei ole.

      Voi vain miettiä, onko tällaisten "huonossa hapessa" olevien työteho työnantajan kannalta hyvä vaihtoehto? Työpaikastahan voi tulla monelle tunnollisellekin työntekijälle vankila, jossa kärsitään sitten työelämän viimeisillä metreillä tuomiota. Tämäkö on kiitos ja loppuhuipentuma vuosien uurastamisesta työnantajan hyväksi? Entisaikoina annettiin työuransa loppuun saattaneille työntekijöille kultakelloja ja pidettiin juhalpuheita ja jopa juhlia ja ei oltu kateellisia heidän ansaitsemastaan vapaudesta. Jos tätä eläkeikää nostetaan, niin sairaiden pitää sinnitellä vielä pidempään ja nääntyä ennen aikojaan. Eläkekassathan tästä rääkkäämisestä ovat mielissään, koska nämä näännytetyt eivät syö eläkekassan varoja sitten, jos tuo eläkkeellelähtö olisi mahdollinen. Tuo Juhana Vartiainen ehdotti, että noita "huonossa hapessa" olevia voisi siirtää alempiarvoisiin hommiin alennetulla palkalla. Voi vain miettiä, toimiiko tämä työnantajan perspektiivistä katsottuna, tuo tuomion lusmiminenhan voi vain koventua entisestään yhteiskuntamme ilmapiirin mukaisesti.

    • hallelujaa ,amen

      Usko politiikan perusteena kuvaa ylipäätään hyvin koko Sixpack-hallituksen maalista vaellusta.
      Unelmahöttö-hallituksen kykyministeri Häkämies antoi hurskaimman uskontunnustuksen ja palkittiin oitis EK-Jesuiittain uskonpalkkioviralla.

    • Suomella tuskin on mitään akuuttia tarvetta nostella yhtään mitään. Mutta kun ulkomailla on eläköitymisikää nostettu ja työaikoja pilkottu, niin tottakai myös Suomessa. Muutenhan päätöksentekijä, erityisesti firmojen kapitalistit myötäjuoksijoineen, ahdistuu ja saa vatsansa sekaisin (menee kuralle).

      Sangen hupaisaa on ollut seurata täkäläistä keskustelua siitä, kuka on ollut keksivinään tämän työaikojen pidentämisidean. Ensimmäiseksi ilmoittautui, kuten tunnettua kuuluisa Rukan kävijä ja suksimies Vanhanen. Sittemmin olen nähnyt lehtiotsikoita, joissa Katainen on myöntänyt olevansa idean niin sanottu isä.

      Myös on ollut tietoa siitä, että tämä inha aatos oli lähtöisin valtiovarainministeriöstä. Itse olen taipuvainen epäilemään ministeriötä, koska näyttää siltä, että juuri sieltä idea on peräisin ja muut ovat sitten vain kilpailleet siitä, kuka pääsee "möläyttämään" vaatimuksen ensimmäisenä maailmalle.

      Nyt sitten varsinaiseksi pelleksi on kohonnut Juhana Vartiainen, joka lienee ainakin omasta mielestään jalostanut ideaa edelleen. Tosin jalostaminen on väärä ilmaus, koska alkuperäinen idea näkyy saaneen vaikutteita muinaisista orjayhteiskunnista kaikkine mausteineen. Kovasti pöyristyneenä jään odottamaan mitä vielä ilmoille pullahtaakaan.

      Ilmeisesti suomalaiset ovat jo sen verran syvässä kyykyssä, etteivät erota orjayhteiskuntaa demokraattisesta. On merkillistä, miksi muutaman Hakkaraisen puheet herättävät käsittämättömän älämölön, mutta jokunen Vartiainen saa päästellä ihan mitä sattuu ja mies roudataan oikein televisioon naamansa kanssa toistamaan työttömiin ja vanhuksiin kohdistuvia syrjiviä kannanottojaan.

      • Valtiovarainministeriöstä tuo idea on lähtöisin. Takana ei ole välttämättä ministeriön koko virkamiehistö, koska sekin koostuu eri koulukunnista. Koulukunnat saavat puolestaan vaikutteita muiden maiden virkamiehiltä ja taloustieteen yliopistoväeltä.

        Ministeriöiden virkamiehillä on useita keinoja saattaa hulluja ja epäsuosittuja ajatuksia julkiseen keskusteluun, kuten:
        - Esittävät niitä itse mediassa (vahvat persoonat, esim. Raimo Sailas)
        - Esittävät ajatuksen ministerille tämän neuvonantajana virallista tietä
        - Syöttävät ajatuksen epävirallisesti jollekin muulle kansanedustajalle kuin ministerille joko omasta tai kansanedustajan aloitteesta.

        Tuohon viimeiseen täsmennyksenä, että uskottavuuteen pyrkivät, aktiiviset kansanedustajatkin yleensä testauttavat radikaalit esityksensä ministeriöiden virkamiehillä ennen kuin tuovat niitä julkisuuteen. Jos eivät näin tekisi niin, heidän perustelunsa jäisivät ilmaan, jolloin riski että esitys naurettaisiin vasta-argumenteilla suohon välittömästi, olisi liian suuri.

        Toki joskus näin käykin, mutta silloin asialla ovat yleensä ensimmäisen kauden tai laiskat kansanedustajat . He eivät ole vielä rakentaneet henkilökohtaista suhdeverkostoa ministeriöiden virkamiehiin, eikä siksi luottomiestä, jolta kysyä.

        Sitä miten virkamiehet kykenevät vaikuttamaan ministereiden suulla, ei tarvinne tarkemmin selitellä. Ainakaan niille, jotka seurasivat aikoinaan mainiota englantilaista viihdesarjaa "Kyllä, herra ministeri" ja sittemmin "Kyllä, herra pääministeri". Joka sen sarjan on katsonut, ei enää ihmettele, vaikka Jutta Urpilaisen kanta eläkeiän korotukseen muuttuisikin.


    • turha valittaa

      Suomessa on ollut monet vuodet porvareilla salkkuenemmistöt hallituksissamme ja porvarienemmistön takuumiehinä ovat aina olleet nuo ruotsalaiset kahdella salkulla. Tässäkin sateenkaarihallituksessa on porvareilla salkkuenemmistö ja tämän takia asioiden ratkominen on tosi vaikeaa.

      Suomi on porvariyhteiskunta ja tämän takia puheet ja teot ovat kovia työntekijöiden suuntaan. Juhana Vartiainen pistää vielä paremmaksi, kun hän kohdistaa vaatimuksiaan vielä työttömiin ja vanhoihin työntekijöihin. Sauli Niinistö koko kansan presidentti on myös mukana hämmentämässä tätä soppaa, vaikka yrittääkin siistiä puheitaan jälkeenpäin netissä. Onhan tuon Jyrki Kataisenkin pitänyt siistiä puheitaan, kun hän vertasi Venäjää talousmahtina Hollannin kokoiseksi maaksi.

      Huomenna taas tuo YLE lähettää meille Jyri Häkämiehen uhkailuja ja "ison miehen" sanaa lauantaipäivämme ratoksi. Taitaa sieltä tulla sitä tuttua ja montakertaa toistettua sanaa ja taatusti tuosta miehestä ei mitään uutta ja rakentavaa irtoa. Yheiskunnassamme myllää hajottajavoimat ja nämä voimille olemme itse vaaleissa antaneet valtakirjan,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1169
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe