Mulle tulee aivan törkeän kamala olo fyysisesti syömisen jälkeen. Vähintäänkin väsyttää hirveästi ja usein alkaa huimaamaankin melkoisesti. Syön niin epäsäännöllisesti, etten osaa sanoa onko tuo ikävä olotila sitä pahempi mitä kauemmin on kulunut aikaa edellisestä syömisestä.
Tosi rasittavaa, että vielä kalorijuttujen ym. henkisten rajoitusten lisäksi pitää vielä miettiä sitäkin, milloin on "varaa" tuohon kamalaan fyysiseen olotilaan syömisen jälkeen ja täten määrittää se, milloin voi syödä.
Miten välttää syömisen jälkeinen väsymys?
4
414
Vastaukset
- FFSFSFFSFSFSFFS
AHAHAHAHAHHAHAHA
- Pope
Oho, en tiennytkään, että muillakin anorektikoilla esiintyy tätä!
En kyllä osaa kertoa, mikä tähän auttaisi.. Mutta itellä esiintyy ihan samaa D: Syön kerran päivässä, aamupalan, ja vaikka takana olisi semi hyvät yöunet, nukahdan aina ruuan jälkeen noin tunniksi tai pariksi.. Tuntuu, että keho menee ihan horrokseen: tärisen kylmyydestä ja olen ihan helvetin väsynyt.
Tää on tätä syömishäiriöiden siunausta - Cathleen
Minulle tehtiin sokeritautitesti kun lääkärille valitin ruoan jälkeisestä kovasta väsymyksestä. Mutta testi oli negatiivinen. Enkä ole anorektikko, kunhan kerron että tuota oloa on muillakin. Ilmeisesti verensokerinnousu väsyttää.
- ruyit
itselläni on samaa. Syömisen jälkeen olen aivan puhki ja usein on vielä fyysisesti paha ja raskas olo D:
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232642- 652586
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062310- 341599
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2391553- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371462- 281260
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201216- 951181