Helsinki/HUM/valinnat

Dina

Minua kiinnostaa mahdottomasti, ketkä valittiin tänä keväänä lisäkseni Helsingin yliopiston humanistiseen tiedekuntaan. Kotisivuilta saan lukea vain tylyn ilmoituksen, että valittujen nimet ovat olleet 2 viikkoa listassa valinnan jälkeen Fabianinkadun rakennuksen ovessa. Tuota, sattuikoihan joku esimerkiksi repimään ko. listan itselleen tai kopioimaan siitä osan parempaan talteen tai jotain? Enhän voi olla ainoa Utelias? Miten oikein seurataan vanhojen/uusien ystävien/vihamiesten edesottamuksia, jos tuollaiset julkiset nimilistat ajetaan alas? Apua.

3

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juba

      Minuakin on tämä asia vaivannut kovasti viime aikoina! Ehdin käydä katsomassa Listaa pian tulosten saapumisen jälkeen. Bongasin yhden tutun nimen ja olin kovin tyytyväinen, kun erästä toista nimeä ei listalla näkynyt (vahingoniloa, myönnän). Tiedekunta olisi voinut toimia huomattavasti paremmin ja julkaista hyväksyttyjen nimet myös nettisivuillaan. Mitään suurta vaivaahan siitä ei olisi koitunut, sillä Listahan oli toki kirjoitettu tietokoneella. Vähän viitseliäisyyttä se olisi vain vaatinut.

      Minä muuten pääsin yleistä kirjallisuustiedettä lukemaan. Mikä on sinun tuleva pääaineesi, Dina?

    • Nokkela

      Mitä ihmettä teet satojen ihmisten nimillä? Ei niitä jaksa kauaa seurata. Nokkela tietenkin osaa käyttää esim. yliopiston sähköpostiosoitehakemistoa tuttujen ja vähemmän tuttujen nimien hakemiseen. Mutta mistä se hakemisto löytyykään... Niimpä.

      Uusien fuckien nimet tulevat sinne kuitenkin vasta syyskuun puolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe