Hei. Ajattelin kysyä jos joku osaisi auttaa.
Kohta viimeiset 4 kuukautta olen maannut kotona, erilaisilla sairaslomilla. Ei ole minkäänlaista motivaatiota tehdä oikein mitään. Etenkään liikkua julkisilla paikoilla, ahdistaa sellanen. Ennen liikuin, monta tuntia viikossa. Nyt olen jättänyt senkin.
On suunnitelmia, on haaveita, mutta osa niistä vaatii odottelua. En tiedä mistä on kyse, koska lääkäritkin ovat olleet niin eri mieltä ja ammattiapua en saa. :(
Määrättiin masennuslääkkeet, mutta en ole masentunut (lääkärien mukaan) ja ne lääkkeet turrutti minut ja haluan olla oma itseni, iloitsen kyllä täällä kotona asioista.
Perhe on huolestunut. En näe kavereita. Kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Olen 22 vuotias. Lääkärit huutaa että se on sinusta itsestäs kiinni (niinhän se on?), kukaan ei ymmärrä. En tiedä mitä tekisin. Haluaisin olla työttömänä, mutta itsenäinen opiskelu vaatii työntekoa. Mutta valitettavasti ahdistuksen takia en ole päässyt kouluun, joten opiskelutkin junnaavat ja kaikki. Kuntokin menee, jos istuu 4 kuukautta niin ei kovin hyvä ole. :( Ei ole kavereitakaan oikein. On syömishäiriötä, joka on oikein ainoa joka kiinnostaa. Ahmintaa, paastoja, oksentelua. Lääkäri totesi minun olevan parantunut syömishäiriöstä, kun painosta tuli normaali lihottuani koska olin ahminut täällä himassa tekemättä mitään. Nyt pakko-laihista jne. Ääää, en tiedä. Olen niin yksinäinen, ei motivaatiota.
Mitä teen?
Kohta viimeiset 4 kuukautta olen maannut kotona, erilaisilla sairaslomilla. Ei ole minkäänlaista motivaatiota tehdä oikein mitään. Etenkään liikkua julkisilla paikoilla, ahdistaa sellanen. Ennen liikuin, monta tuntia viikossa. Nyt olen jättänyt senkin.
On suunnitelmia, on haaveita, mutta osa niistä vaatii odottelua. En tiedä mistä on kyse, koska lääkäritkin ovat olleet niin eri mieltä ja ammattiapua en saa. :(
Määrättiin masennuslääkkeet, mutta en ole masentunut (lääkärien mukaan) ja ne lääkkeet turrutti minut ja haluan olla oma itseni, iloitsen kyllä täällä kotona asioista.
Perhe on huolestunut. En näe kavereita. Kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Olen 22 vuotias. Lääkärit huutaa että se on sinusta itsestäs kiinni (niinhän se on?), kukaan ei ymmärrä. En tiedä mitä tekisin. Haluaisin olla työttömänä, mutta itsenäinen opiskelu vaatii työntekoa. Mutta valitettavasti ahdistuksen takia en ole päässyt kouluun, joten opiskelutkin junnaavat ja kaikki. Kuntokin menee, jos istuu 4 kuukautta niin ei kovin hyvä ole. :( Ei ole kavereitakaan oikein. On syömishäiriötä, joka on oikein ainoa joka kiinnostaa. Ahmintaa, paastoja, oksentelua. Lääkäri totesi minun olevan parantunut syömishäiriöstä, kun painosta tuli normaali lihottuani koska olin ahminut täällä himassa tekemättä mitään. Nyt pakko-laihista jne. Ääää, en tiedä. Olen niin yksinäinen, ei motivaatiota.
Mitä teen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuota kutsutaan laiskuudeksi. Kun pääset kotona istumisen makuun et haluaisi enää tehdä mitään muuta, koska kotona voi olla vaan rennosti. Ainut tapa katkaista kierre on lähteä ulos tapaamaan ihmisiä ja pakottaa itsensä sosiaaliseksi. Tuo kuulostaa aivan samalta kuin syrjäytyminen, joten sosiaalinen elämä parantaa sen. Ahdistuksesi taas johtuu hypokondriasta eli luulotautisuudesta. Luulet että estävä tekijä (ja ehkä toivotkin salaa) on mielisairaus, mutta se ei ole sitä. Jos sinulla olisi mielisairaus lääkärit osaisivat diagnosoida sen oireittesi perusteella.
Niin. Yhdessä vaiheessa tein muutaman viikon töitä ja nautin siitä oikeasti mutta en tiedä miksen enää pysty siihen..
Kysyin lääkäriltä onko minulla jokin mielisairaus, sanoi ettei siltä vaikuta. Kaikki (n.5 eri lääkäriä) ovat kuitenkin jokainen olleet eri mieltä kaikesta. Yksi sanoi, että tarvitsen vähintään 5 vuoden terapian, yksi huusi suoraan että omasta asenteesta se on kiinni, toinen oli myös terapian kannalla, yksi määräsi lääkkeet. Ohjattiin eteen päin.. Olisin päässyt kunnalliselle psykiatrille (tms?) juuri, mutta koska jouduin muuttamaan eri paikkakunnalle juuri sillä viikolla, he soittivat uudesta asuinpaikkakuntani kunnalliselta psykiatrian poliklinikalta, että tässä paikkakunnassa en ole enää oikeutettu minkäänlaiseen apuun, paitsi jos maksan itse. Ja rahaa ei ole. :s
olen aivan sekaisin
ENN TIEDÄ