Mitä on rakkaus? Sitä ettei koskaan halua satuttaa toista vai sitä että haluaa kiduttaa toista jotta saisi kosketuksen toiseen? Stä ettei kestä itse tulla satutetuksi niin herkässä tilassa vai sitä että antaa toisen satuttaa niin paljon kuin mahdollista koska antaa toisen tehdä mitä vain? Sitä että välittää toisesta sellaisena kuin toinen on välittämättä toisen läskeistä ja muusta vai sitä että kertoo toiselle rehellisesti että niille läskeille täytyy tehdä jotain?
Onko rakkautta? Onko se ikuinen tunne jonka tunnistaa heti sen tunteen itsestään löytäessään vai sekoitus kaikkia tunteita. Viattomuutta, hellyyttä, kaipausta? Onko rakkaus pysyvää vai onko se vain hetken lumivalkoinen? Pitäisikö sen sattua jos se jota rakastat rakastaa jotain toista tai ei vain rakasta sinua? Vai onko kyse siitä että jos oikeasti rakastaa pyyteettömästi, ei välitä vaikka ei saisi kaikkia tähtiä itselleen?
Ajattelin aina ennen että rakkaus ei satu vaan ne tunteet siinä sivussa: mustasukkaisuus, katkeruus. Mutta olin väärässä. Rakkaus ei ole terävä, sen ei kuulu sivaltaa kuin puukko. Mutta se sattuu paljon. Ei vain se että ei voi olla toisen kanssa eikä vain se että toisten kipu sattuu. Vaan itsessään se sattuu. Siinä on tuskaa. Joskus viha tuntuu helpolta vaihtoehdolta, jos rakkaus sattuu liikaa. Silti viha on väärä valinta.
Olen ajatellut tämän näin. Minä valitsen satuttaa itseäni ja kannattaa rakkautta ja sanoa itsepäisille vihan tunteille ei. Mutta silloin en saa ajaa omaa etua. Rakkauden tehtävä ei ole hedonistinen funktio jossa itselle halutaan kaikki heti. Pitää haluta toisille hyvää, mutta miksi? No, vain siksi että on rakkautta. Rakkaus on totta. Minä uskon rakkauteen.
Mitä mieltä te olette? Uskotteko rakkauteen? Ja mitä se on?
Onko rakkautta? Onko se ikuinen tunne jonka tunnistaa heti sen tunteen itsestään löytäessään vai sekoitus kaikkia tunteita. Viattomuutta, hellyyttä, kaipausta? Onko rakkaus pysyvää vai onko se vain hetken lumivalkoinen? Pitäisikö sen sattua jos se jota rakastat rakastaa jotain toista tai ei vain rakasta sinua? Vai onko kyse siitä että jos oikeasti rakastaa pyyteettömästi, ei välitä vaikka ei saisi kaikkia tähtiä itselleen?
Ajattelin aina ennen että rakkaus ei satu vaan ne tunteet siinä sivussa: mustasukkaisuus, katkeruus. Mutta olin väärässä. Rakkaus ei ole terävä, sen ei kuulu sivaltaa kuin puukko. Mutta se sattuu paljon. Ei vain se että ei voi olla toisen kanssa eikä vain se että toisten kipu sattuu. Vaan itsessään se sattuu. Siinä on tuskaa. Joskus viha tuntuu helpolta vaihtoehdolta, jos rakkaus sattuu liikaa. Silti viha on väärä valinta.
Olen ajatellut tämän näin. Minä valitsen satuttaa itseäni ja kannattaa rakkautta ja sanoa itsepäisille vihan tunteille ei. Mutta silloin en saa ajaa omaa etua. Rakkauden tehtävä ei ole hedonistinen funktio jossa itselle halutaan kaikki heti. Pitää haluta toisille hyvää, mutta miksi? No, vain siksi että on rakkautta. Rakkaus on totta. Minä uskon rakkauteen.
Mitä mieltä te olette? Uskotteko rakkauteen? Ja mitä se on?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mene siitä tyhjää lörpöttelemästä!!!!