Tilanteeni on tämä:
Olen nuori nainen, jolla on hyvin vaikea suhde ruokaan. Se ei oikeastaan koskaan ole ollut "normaali", mutta nyt se vaikuttaa kaikkeen mitä teen ja miten elän.
Joka päivä olen laihduttavinani, mutta se siirtyy AINA huomiseen. Tämän "kunniaksi" syön "viimeisen" kerran mitä kaikkea satun löytämään. Kyllä, etsin koko talon läpi, jos kaapeissa tai missään olisi mitään hyvää syötävää. Tästä tulee seurauksena valtavasti riitoja ja syyttelyitä.
Vihaan viikonloppuja jo etukäteen, koska tiedän, että silloin minulla on aikaa syödä ja tiedän, että silloin syön aina ihan liikaa. Yleensä yritänkin pysytellä ulkona tai pääasiassa pois kotoa mahdollisimman paljon. En myöskään syö mielelläni ulkona, koska silloin tunnen itseni inhottavaksi sekä ällöttäväksi.
Nuorempana minulla oli tapana aina heittää ruokaa mahdollisimman paljon pois tai syöttää koiralle. Jotenkin tiesin, että ne ovat siellä minua odottamassa, eikä kukaan muu niitä kuitenkaan ehdi syödä ennen minun "kohtaustani". Nyt olen alkanut tehdä sitä taas, jossain määrin.
En saa ruuasta nautinto ja usein ruokaa syödessä mietinkin "hyi, miten pahan makuista." tai "Tämän ruuan takiako minun piti dieettini pilata?". Kuitenkin siinä itse syömisessä on jotain...
Syömiseni takia pidän itseäni todella huonona ihmisenä ja masennustakin on ollut havaittavissa. En salli itselleni mitään (en edes oikeastaan ruokaakaan, mutta saan itseni huijattua syömään). Jos minun pitäisi esitellä rehellisesti mielestäni yksi rumimmista ihmisistä sekä ihmisistä, jotka eivät ansaitse elää esittelisin teille minut, mutta olenhan "Lievästi ylipainoinen".
Miksi kirjoitan tänne? Koska en todellakaan kehtaa kenellekkään tästä puhua, koska kiellän mielelläni tämän itseltänikin. Enkä tiedä minne voisin oloani purkaa. Mistä voisin saada apua? Tuntuu etten koskaan parannu tästä, mutta onko joku parantunut?
Olen nuori nainen, jolla on hyvin vaikea suhde ruokaan. Se ei oikeastaan koskaan ole ollut "normaali", mutta nyt se vaikuttaa kaikkeen mitä teen ja miten elän.
Joka päivä olen laihduttavinani, mutta se siirtyy AINA huomiseen. Tämän "kunniaksi" syön "viimeisen" kerran mitä kaikkea satun löytämään. Kyllä, etsin koko talon läpi, jos kaapeissa tai missään olisi mitään hyvää syötävää. Tästä tulee seurauksena valtavasti riitoja ja syyttelyitä.
Vihaan viikonloppuja jo etukäteen, koska tiedän, että silloin minulla on aikaa syödä ja tiedän, että silloin syön aina ihan liikaa. Yleensä yritänkin pysytellä ulkona tai pääasiassa pois kotoa mahdollisimman paljon. En myöskään syö mielelläni ulkona, koska silloin tunnen itseni inhottavaksi sekä ällöttäväksi.
Nuorempana minulla oli tapana aina heittää ruokaa mahdollisimman paljon pois tai syöttää koiralle. Jotenkin tiesin, että ne ovat siellä minua odottamassa, eikä kukaan muu niitä kuitenkaan ehdi syödä ennen minun "kohtaustani". Nyt olen alkanut tehdä sitä taas, jossain määrin.
En saa ruuasta nautinto ja usein ruokaa syödessä mietinkin "hyi, miten pahan makuista." tai "Tämän ruuan takiako minun piti dieettini pilata?". Kuitenkin siinä itse syömisessä on jotain...
Syömiseni takia pidän itseäni todella huonona ihmisenä ja masennustakin on ollut havaittavissa. En salli itselleni mitään (en edes oikeastaan ruokaakaan, mutta saan itseni huijattua syömään). Jos minun pitäisi esitellä rehellisesti mielestäni yksi rumimmista ihmisistä sekä ihmisistä, jotka eivät ansaitse elää esittelisin teille minut, mutta olenhan "Lievästi ylipainoinen".
Miksi kirjoitan tänne? Koska en todellakaan kehtaa kenellekkään tästä puhua, koska kiellän mielelläni tämän itseltänikin. Enkä tiedä minne voisin oloani purkaa. Mistä voisin saada apua? Tuntuu etten koskaan parannu tästä, mutta onko joku parantunut?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.