Mistä saisin apua?

hyväksyttävyyskaukan

Tilanteeni on tämä:

Olen nuori nainen, jolla on hyvin vaikea suhde ruokaan. Se ei oikeastaan koskaan ole ollut "normaali", mutta nyt se vaikuttaa kaikkeen mitä teen ja miten elän.

Joka päivä olen laihduttavinani, mutta se siirtyy AINA huomiseen. Tämän "kunniaksi" syön "viimeisen" kerran mitä kaikkea satun löytämään. Kyllä, etsin koko talon läpi, jos kaapeissa tai missään olisi mitään hyvää syötävää. Tästä tulee seurauksena valtavasti riitoja ja syyttelyitä.

Vihaan viikonloppuja jo etukäteen, koska tiedän, että silloin minulla on aikaa syödä ja tiedän, että silloin syön aina ihan liikaa. Yleensä yritänkin pysytellä ulkona tai pääasiassa pois kotoa mahdollisimman paljon. En myöskään syö mielelläni ulkona, koska silloin tunnen itseni inhottavaksi sekä ällöttäväksi.

Nuorempana minulla oli tapana aina heittää ruokaa mahdollisimman paljon pois tai syöttää koiralle. Jotenkin tiesin, että ne ovat siellä minua odottamassa, eikä kukaan muu niitä kuitenkaan ehdi syödä ennen minun "kohtaustani". Nyt olen alkanut tehdä sitä taas, jossain määrin.

En saa ruuasta nautinto ja usein ruokaa syödessä mietinkin "hyi, miten pahan makuista." tai "Tämän ruuan takiako minun piti dieettini pilata?". Kuitenkin siinä itse syömisessä on jotain...

Syömiseni takia pidän itseäni todella huonona ihmisenä ja masennustakin on ollut havaittavissa. En salli itselleni mitään (en edes oikeastaan ruokaakaan, mutta saan itseni huijattua syömään). Jos minun pitäisi esitellä rehellisesti mielestäni yksi rumimmista ihmisistä sekä ihmisistä, jotka eivät ansaitse elää esittelisin teille minut, mutta olenhan "Lievästi ylipainoinen".

Miksi kirjoitan tänne? Koska en todellakaan kehtaa kenellekkään tästä puhua, koska kiellän mielelläni tämän itseltänikin. Enkä tiedä minne voisin oloani purkaa. Mistä voisin saada apua? Tuntuu etten koskaan parannu tästä, mutta onko joku parantunut?

0

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        120
        2462
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        40
        1642
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        653
        1066
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        993
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        972
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        98
        926
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        885
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        83
        760
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        33
        736
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        71
        728
      Aihe