Liittyykö tämä ADHD:hen vai johonkin muuhun?

hhöh4898943

Tai siis minulla on diagnisoitu ADHD jo eskarissa, mutta vanhetessa olen luonnollisesti rauhoittunut ja suoraan sanottuna unohtanut koko "taudin" läsnäolon, joten tänään siitä taas kuullessani olin hieman hämmentynyt. Se tosin sai minut pohtimaan paria asiaa mitä teen edelleen "pakonomaisesti" ...

Eli siis: harrastan vaeltelua... ainakin tavallaan. Tätä tapahtuu vain ja ainoastaan tietokoneen ääressä istuessa ja sillä hetkellä kun kuuntelen musiikkia, jollen satu sitten tekemään siinä samalla jotakin muuta mikä olevinaan blokkaa tämän ympäri asuntoa hiihtämisen.
Ilman musiikkia siis en todellakaan liikahda päätteen äärestä yhtään mihinkään mutta kun sitä on niin yleensä JUOKSEN (tai vaihtoehtoisesti kävelen)! Siis todellakin juoksen täällä kuin heikkomielinen idiootti ja joudun lopulta törmäämään seinään käsilläni koska tila loppuu.
Vaihtoehtoisesti harrastan myös työtuolilla kiikkumista edes taas, eikä tähän tarvita edes musiikkia vaan heilun välillä vain ilokseni netissä surffaamisen lomassa. Mistä voisi johtua vai onko vain ADHD:ta? D: toivon kovasti että olisi pelkkä ADHD kyseessä, koska en osaa perustella toimiani kenellekään kuka tähän huomionsa kiinnittää ja se on äärettömän noloa jos jään kiinni enkä osaa sanoa mitään!

Mainittakoon vielä että en todellakaan vaeltele missään muissa tilanteissa tai muissa paikoissa, kuin kotonani tietokoneella ollessa ja musiikin mahdollisesti soidessa joten jatkuvaa haittaa tästä ei ole. Osaan myös keskittyä ihan normaalisti asioihin jos niin tahdon.

4

343

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hhöh4898943

      Anteeksi pitää vielä korjata tuota keskittymiseen liittyvä kohtaa: osaan siis keskittyä vain mieliaiheiisini täydellä teholla, mutta ei niin epämieluisten asioiden tullessa eteen nuokun vain unisena paikallani ja ajaudun omiin ajatuksiini jatkuvasti joten siten alisuoriuduin esim. opiskeluissani jatkuvasti - jollen sitten pakota itseäni.

    • gbfgb

      voi liittyä adhd:hen, kuten johonkin muuhunkin. Kun sinulla on se lapsena todettu, niin olet sitä edelleenkin (adhd:han ei "parane" (omasta mielestäni se ei ole edes sairaus)). oireet tosiaan voivat lieventyä aikuisiässä, koska ihminen on oppinut kompensoimaan niitä eri tavoilla. Näin olen kuullut ja näin on käynyt itsellä.

      itsekin olen varsin levoton esim. tietokoneella työskennellessä. Tosi pahat ajatusongelmat lähden ratkomaan aina jonnekin liikkuvaan paikkaan. milloin autoon, milloin kuntosalille, milloin lenkille.

      Tiedätkö muuten mitä? jos "jäät kiinni" vaeltelustasi ja saat kummeksuvia katseita, niin voit ihan vain kommentoida, että parannat keskittymiskykyäsi liikkumalla. Jokainen ihminen tekee sitä -toiset huomaamattaan, toiset tieotisesti. Toiset vähemmän ja toiset enemmän. Saatat yllättyä, kun alat kuulla sitten ihmisitlä, että aijoo, minäkin muuten harrastan tuota.

      jos koet alisuoriutuvasi opinnoissa, niin kannattaisiko käydä lääkärillä oireiston vuoksi ettei opinnot nyt ainakaan kauheasti häiriinny adhd:n vuoksi? ja lääkri voisi sitten myös kertoa onko tuollainen valetelu "normaalia" sinun tapauksessasi.

    • ulos lenkille

      Mahdollisesti hyvä idea voisi olla, että lähtisit ulos purkamaan tätä juoksentelutarvetta. Kunnollinen juoksulenkki saattaisi auttaa. Ja onhan liikunta hyväksi, vaikka ei auttaisikaan.

    • hei aloitaja itseläni samantapaisia oireita minulla on todettu adhd 3vuotiaana ja nykyisin minulla lääkitys siihen ja oen nykyisin 33v ja läääkitys ollut noin 4vuoden aijan ja enen lääkitystä minulla olin samankaltaisia oireita esim että kun puhelimessa jouduin olemaan joku soitti niin seilasin edes takas asuntoani hermostuksisani ihan vain kun hermostutti ja oli jotenkin ahdistunut oo vaikka ihan normaali puhelu olisi käynissä ja usein olin jopa ihan hengästynytkin puhelun jälkeen lääkityksen aloituksen jälkeen nämä oireet ovat mielestäni vähentyneet huomattavasti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      74
      1234
    2. 72
      1149
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      74
      999
    4. 95
      879
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      796
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      27
      695
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      666
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      659
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      600
    Aihe