Mikä eläin näistä sopisi parhaiten opiskelijalle?

KisuKoiraJyrsijä

Olen opiskelija ja asun 32 neliöisessä yksiössä luhtitalon alemmassa kerroksessa.

Tahtoisin ottaa jonkun lemmikin, mutta en tiedä mikä olisi elämäntyyliini sopivin. Ongelmaksi koituu se, että käyn suhteellisen usein kotonani, 180 kilometrin päässä opiskelupaikkakunnaltani. Olisin käymässä kotonani 1-2 krt kuukaudessa, jos eläin tulee taloon, nyt olen ilman lemmikkiä käynyt 3 kuussa kotona. Eläimen tulisi joko

a) selvitä mainiosti kotona yksin perjantai-illasta sunnuntai-päivään (hoitaja saattaisi toisinaan löytyä viikonlopuksi, mutta en voi luottaa siihen) tai

b) kulkea kätevästi mukanani paikasta toiseen (oma auto lähes aina käytettävissä, mutta ei lämmityspaikkaa, joten kovilla pakkasilla joudun linja-autoa käyttämään)

Mikä siis olisi helpoin elämäntyylini takia?

-Koira? Koiria minun kotonani on ollut aina. Ainut että kouluttaminen sisäsiisteyden opetus on kova homma yksin, varsinkin kun haaveissa on ollut labradorinnoutaja, tosin voisin hankkia pienemmänkin koiran.

-Kissa? Tuntuisi muuten kivalta vaihtoehdolta, mutta pelkään noita viikonloppujärjestelyjä, ettei kissa sopeudu, kusee nurkkiin kotonani...

-Jyrsijä? Häkki olisi helppo kuljettaa autossa. Tosin se matkustaminen voisi aiheuttaa stressiä. Plussaa olisi helpompi vuokra-asunnosta toiseen muuttaminen (kaikki eivät halua vuokrata asuntoaan kissan/koiran omistajalle)

Tässä nykyisessä asunnossa aion asua vähintään 2 vuotta, jonka jälkeen oli suunnitelmissa jopa oman kämpän osto, tai korkeintaan vielä yksi vuokralla asuminen välissä.

6

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sedä

      Hmm no riippuu millaisen lemmikin noin niinkuin muuten haluat. Pikkujyrsijät kuten hamsteri, hiiret tai gerbiilit on helppo siirtää pienen häkin kanssa, tai ne pärjäävät ilman ihmisseuraakin, mutta niistä ei ole samalla tavalla seuraa kuin koirasta tai kissasta tietenkään. Isommat otukset esim. rotat, marsut tai kani taas kelpaa seuraksi (rotista on välillä liikaa seuraakin, jos niitä tunkee syliin neljä kerralla :D), mutta ne jyrsii paikkoja (täytyy pitää paljon vapaana), ja häkit on niin isoja, että kätevintä olisi olla häkki myös kotona. Mä olen jättänyt rottiani yhdeksi yöksi viikonloppuna aika usein keskenään, ja pidempinä lomina ottanut mukaan. Stressaavat kyllä, mutta sopeutuvat yllättävän hyvin uuteen paikkaan. Yksinjättämisessä ongelmana on että ne tosiaan kaipaa pirusti käsittelyä vaikka niillä onkin lauma ja niitä ärsyttää jos ne ei saa tarpeeksi syliä. Olen todennut ettei ne tuhoa paikkoja juurikaan joten ovat saaneet olla vapaan yhdessä huoneessa, kuten yleensäkin päivisin.

      Kissanhan voi opettaa toki myös kulkemaan mukana, mutta jos sen aikoo jättää asuntoon, ja muutenkin, sille on kivempi jos sillä on toinen kissa leikkiseurana niin ei tarvitse tuhota paikkoja.

      Varsinaisestihan eläinsuojelulaki käskee tarkastamaan lemmikin kunnon päivittäin. Kannattaa miettiä tarkemmin millainen eläin sinulle sopii muilla kriteereillä. Etenkin jyrsijöitä on tosi vaikea käsitellä yhtenä könttinä lajien erilaisuuden takia ;)

      • Aaksevengaa

        Sopisiko pienehkö terraario opiskelijalle? Riippuu toki eläimestä...
        Olen lähes samassa tilanteessa kuin keskustelun aloittelija, kotona tulee käytyä lauantaista sunnuntaihin lähes joka viikonloppu, ~3,5 vuotta jäljellä opintoja.


      • Aaksevengaa
        Aaksevengaa kirjoitti:

        Sopisiko pienehkö terraario opiskelijalle? Riippuu toki eläimestä...
        Olen lähes samassa tilanteessa kuin keskustelun aloittelija, kotona tulee käytyä lauantaista sunnuntaihin lähes joka viikonloppu, ~3,5 vuotta jäljellä opintoja.

        keskustelun aloittaja* :D


    • käppänähöppänä

      Kääpiöhamsterit helppohoitoisia, suht hajuttomia, edullisia, helppo ottaa mukaan pienemmässä kuljetusboxissa (pikku jyrsijöille tarkoitettu) tai pärjäävät muutaman päivän, jos on varmasti vettä, ruokaa ja puhdas häkki. Kokemusta on yli sadan käppänän verran! Persoonallisia, seurallisia, JOS pienestä pitäen pidetty käsissä ja tottuneet ihmisiin! Yksi ostohamsteri purrut, kotikasvatetuista ei yksikään!!! Siistejä ja suloisia pitää käsissä hellästi halattavana! Jos ottaa pariskunnan ja teettää poikasia, se onnistuu hyvin, ja jopa 2 eri ikäistä poikuetta voi olla samassa laatikossa, isommat paapovat pienempiä. Poikasia odottava pari on laitettava korkeaan muovilaatikkoon tms umpiseinäiseen, koska emo häiriintyy, kun se tajuaa, että pienet poikaset voi päästä häkin rakosista, mutta hän ei mahdu perästä!!! Hamsteri hyppää yllättävänkin korkealle, joten joku 20cm ei riitä pitämään niitä kopassaan! Poikaset menevät yleensä hyvin maailmalle. Aikuusten hamsterien häkki voi olla pienehkö, puruja kannattaa ostaa isompi paali, jos voi varastoida kuivassa paikassa. Ruoaksi käy moni sellainen, mitä itsekin syöt: tuoreet kasvikset, salaatit, hedelmät, marjat, pähkinät, ..., itse emme koskaan syöttäneet mitään lihaa ja terveitä ja hyvinvoivia olivat kaikki hamsterit. Siinä mielessä käppänät sopivat myös vegaaneille lemmikeiksi, kun ei tarvitse hankkia lihaa eikä syöttää lihaa! Käppänä elää jotain 1,5-2v, uusiutumista voi itse ylläpitää, mutta me emme raskineet erottaa vakioparia, joten poikasiakin tulee 4-6/kpl joitakin poikueita vuodessa. Meillä oli poikasten takia useampi muovinen säilytyslaatikko, jonka pohjalla purua ja silputtua vessapaperia, josta tekevät pesiä. Jos on vain 1-2 hamsteria (esim veljekset), voi ne ottaa mukaan, mutta pakkaselta kannattaa suojata. Ystävämme kuljetti yhtä käppänäänsä vanhassa hatarassa jalkapallossa, joka vuorattu vessapaperilla...

      • Ihmeissään oleva

        Ette erottaneet urosta ja naarasta? Eikös se ole aika rasittavaa emon pienelle keholle ? Ja kyllähän hamsterit pitää jossain vaiheessa erottaa, sillä ikääntyminen lisää synnytysongelmia.

        Kääpiöhamstereita on 3 lajia, venäjänkääpiöhamsteri talvikko, vk campbell ja vk robovski. Talvikot eivät aikuisena yleensä siedä kaveria, mutta kämpsyt ja robot kylläkin. Toki aina pitää varautua erottamiseen, koska hamstereilla on suhtellisen epävakaata lauman toimeentuleminen kun vertaa muihin laumajyrsijöihin.
        Venäjänkääpiöt eroavat ulkomuodoltaan ja luonteeltaan, siinä missä talvikot ovat suhteellisen tasaisia ja rauhallisia, robot ovat vilkkaampia ja käsittely on hankalaa.
        Kämpsyt taas muistuttavat talvikoita, mutta Suomen kannoissa esiintyy reviirinpuolustusta enemmän kuin talvikoissa. Kämpsyt ja talvikot voivat risteytyä, ja tämä voi pahimmillaan hävittää puhtaat kannat kokonaan. Ns. hybridiä ei erota puhtaasta joten taustaltaan tuntemattomien eläinten pennuttamista ei suositella.


    • Hyvä perehtyä

      Tuolla on aika kompaktisti tietoa lemmikeistä koirasta aina pikkuiseen mönkijään kannattaa lukaista ja pohtia mikä vaativuudeltaan vastaisi itseäänsä http://www.faunatar.fi/tietoa_elaimista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      93
      11932
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      106
      9050
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      119
      4993
    4. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      101
      4208
    5. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      38
      4157
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3943
    7. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      77
      3929
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3709
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3603
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      29
      3561
    Aihe