Volkwagen UP valmistetaan Slovakiassa!

Samassa kuin Skodan ja Seatin vastaavat mallit! Volkkarin saksalaisuus alkaa olla muisto vain! Minua epäilyttää nuo milloin missäkin tapahtuvat valmistamiset.

Ei voi ainakaan puhua mistään Das Autosta, saksankielinen viitaus antaa minusta aivan vääärän kuvan asioista!
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei anna väärää kuvaa. Tärkeämpää on, missä auto on suunniteltu, millainen osaaminen valmistajalla on ja kuinka tuotannon laadunvalvonta on järjestetty. Minunkin Polo on koottu Espanjassa Navarran tehtaalla, ja pakkasessa se käynnistyy hyvin ja on matkustamoltaan lämmin. Toisin kuin ennakkoluulot antaisivat olettaa. http://www.vw-navarra.es/producto/index.aspx

Äänestä

mieltä.

Polot olivat 80-luvulla nättejä ja hyviä autoja. 90-luvulla omien kokemustemme mukaan (omistimme myös -97 mallisen) alkoi taantua sillä uudempi oli meistä edellistä huonompi monilta ominaisuuksiltaan!

2000-luvun Volkkarimme olikin sitten sellainen että päätimme luopua koko merkistä!

Äänestä

Ei sillä ole mitään väliä, missä maassa robotit panevat auton kasaan. Konserniin kertyneellä suunnittelu-, organisointi- ja laadunvarmistusosaamisella on.

Saksalaisuus sinänsä ei ole tae mistään. Myös Saksassa tehdään ominaisuuksiltaan ja laadultaan kyseenalaisia autoja siinä missä muualla(kin) maailmassa osataan tehdä loistopelejä.

Itse ajan viidettä vuotta Meksikossa kootulla VW Golf Variantilla. Tyytyväisenä. Miellyttäviä kilometrejä takana 66 tuhatta.

Äänestä
  • Moi Tyyty-Väinö. Kerro mulle mitä autoja Saksassa valmistetaan, jotka ovat Ominaisuuksiltaan ja laadultaan kyseenalaisia. Näin äkkiä itselle ei tule yhtäkään mieleen. Vastaukseksi ei käy Volkkari jne.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Moi Tyyty-Väinö. Kerro mulle mitä autoja Saksassa valmistetaan, jotka ovat Ominaisuuksiltaan ja laadultaan kyseenalaisia. Näin äkkiä itselle ei tule yhtäkään mieleen. Vastaukseksi ei käy Volkkari jne.

    VW, Opel, Audi

    Äänestä

Saksalainen on paras kaikessa, mihin ryhtyy!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Eikö junteille mene tällainen asia kalloon!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Ifa,NSU prinz, Wartburg, Trabant,DKW,Siemensin pumppusuuttimet,
    takavuosien Opel astrat, Fordien ruostumiset ja vetonivelet, Tsi ja Dsg
    VAG- jakoketjut

    Äänestä

Älypuhelimetkin ovat alunperin saksalaista käsialaa.
ne vaan on menneet tekemään niitä aasiaan halvan työvoiman takia....

olen samaa mieltä. saksalainen on paras kaikessa!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kuussakin jenkit kävivät saksalaisten tiedemiesten ansiosta.......

Kyllä saksalainen on maailman valtias!!

Ostakaa VAIN saksalaisia tuotteita.........

Äänestä
  • Jos saksalaiset olis keksiny tietotekniikan ja netin, niin kaikissa tietokoneissa olis ääkköset aina kohdillaan. Mutta jenkit ei alunperin tajunneet, että Ä ja Ö ja Å on edes olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei enää saksalainen! kirjoitti:

Samassa kuin Skodan ja Seatin vastaavat mallit! Volkkarin saksalaisuus alkaa olla muisto vain! Minua epäilyttää nuo milloin missäkin tapahtuvat valmistamiset.

Ei voi ainakaan puhua mistään Das Autosta, saksankielinen viitaus antaa minusta aivan vääärän kuvan asioista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu