Kaikki ylipainoiset - ryhtykää harrastamaan liikuntaa. Läskit eivät ole este, ne ovat vain hidaste. Nämä "Häpeän, kun kaikki katsovat."-jutut ovat vain omassa päässänne. Tokihan sitä nyt katsahtaa lenkkipolulla vastaantulijaa tämän painosta riipumatta. Olen viime aikoina ohjannut erästä liikuntaryhmää, jossa on pari huomattavan ylipainoista henkilöä. Ei heitä kukaan mitenkään erityisesti tuijota ja harjoituksissa usein tarvittava parikin näkyy löytyvän aina siinä missä muillekin - eikä siis toisistaan. Lajitekniikaltaan toinen on jopa keskitasoa parempi muihin yhtaikaa aloittaneisiin verrattuna.
Lisäksi nomraalipainoisten kesken ylipainoisista puhuessa on yleinen asenne aina ollut se, että "Sen pitäisi alkaa liikkua enemmän." Ikinä en ole törmännyt kehenkään, joka olisi ollut sitä mieltä, että on naurettavaa, kun ylipainoinen liikkuu. Tämähän olisi suunnilleen yhtä typerää, kuin jos naureskelisi tupakoitsijalle, kun tämä käyttää nikotiinilaastaria.
Liikkukaa ylipainoiset
21
2146
Vastaukset
- Hmph...
Kerrankin tuli Komealta Mieheltä ihan järkevä lausunto, eikä se edes ihan kamalasti itseään ja omaa paremmuuttaan tuonut esille! Joko kenties alkaa nöyryyttäkin löytyä... Ai niin, mutta sinähän et alennu keskustelemaan itsestäsi täällä, etkä uskaltaudu siihen missään muuallakaan, joten sori ;-)
Mutta piikki piikinä. Itse asiassa ihan hyvä huomio. Olen itse ajatellut samaa, eli että kamalaa kun kaikki katsoo, ja pitänyt sitä esteenä liikkumiselleni. Kunnes tässä reilu vuosi sitten uskaltauduin kuntosalille kaikkine ennakkoluuloineni ja huomasin, että luuloni olivat vääriä. Ainakin aikuisemmasta porukasta on tullut vain kannustavia kommentteja, teinit kyllä saattavat vähän naureskella selän takana, mutta se ei menoa haittaa. Ja on ollut mahtavaa huomata, että kyllä sitä näilläkin läskeillä kykenee tekemään kaiken näköistä... vielä varsinkin kun ne läskit hitaasti mutta varmasti hupenevat ja kunto nousee... puhumattakaan liikunnan mukanaan tuomista hyvän olon tuntemuksista :-)
Niin että ei muuta kuin rohkeasti vain liikkumaan! Hidaste polulla voi tietysti olla, että vaatesuunnittelijat eivät ole ottaneet huomioon sitä tosiseikkaa että lihavatkin haluavat liikkua... Siis mukavia, kivoja urheiluvaatteita on todella vaikea löytää. Mutta onneksi on keksitty (vaikka eihän täällä saa mainostaa...) sellaiset kaupat kuin Lorella ja Ellos, joista löytyy suht koht kelvollisia vaatteita myöskin isoille liikkujille.- Tuhti mies
Eihän tuo komea mies lähtenyt psykologian palstalle keskusteluun vaikka kommenttia siellä pyydettiin häneltä itseltään, liekö kuitenkin arka tuo itsetunto.
- Luolamies
totean, että painonpudotus alkaa ruokavaliosta. Turha on jauhaa 200-kiloiselle, että pitäisi liikkua. Ei se jaksa. Eikä se ole välttämättä pumpun ym. kannalta kovin terveellistä edes rehkiä, jos on reilusti ylipainoa.
- Komea Mies
On totta, että painonpudotus vaatii ennenkaikkea muutoksia ruokavalioon, mutta ajattelin tällä kertaa keskittyä vain tähän liikunta-aspektiin.
Kuntoilu pitää tietysti aloittaa vähn kerrallaan lisäten tai vain hajoittaa itsensä. Rankasti ylipainoisen kannattaa valita laji, joka ei liikaa rasita jalkojen niveliä, kuten pyöräily tai uinti. Kuntoilun vaikutuksen salaisuus on se, että sitä pitää tehdä säännöllisesti koko loppuelämän ajan. Onneksi se on hauskaa.
- taas...
näitä sun juttujas... Sä selvästikin luulet olevas jotenkin täydellinen, mutta mutta... Et sä oo. Ja mikä ihme pakkomielle sulla on ylipainoon, kun sä oot täällä aina mäkättämässä jostain ylipainoon liittyvästä. Hankkisit elämän.
- Komea Mies
Jospa keskityttäisiin puhumaan lihavuudesta. Minun ominaisuuksistani voit puhua psykologia-osiossa, jossa on sille oma keskustelukin. Itse en tällaiseen keskusteluun osallistu.
- niinpä niin
Komea Mies kirjoitti:
Jospa keskityttäisiin puhumaan lihavuudesta. Minun ominaisuuksistani voit puhua psykologia-osiossa, jossa on sille oma keskustelukin. Itse en tällaiseen keskusteluun osallistu.
Et uskaltaudu antautua keskustelemaan itsestäsi, mutta muita kyllä kommentoit. Mielenkiintoinen ihminen olet :-) Taitaisipa jollain psykologilla olla kanssasi kädet täynnä töitä...
Mitäs jos joskus edes laskeutuisit sieltä norsunluutornistasi meidän tavallisten kuolevaisten tasolle? - niin...
Komea Mies kirjoitti:
Jospa keskityttäisiin puhumaan lihavuudesta. Minun ominaisuuksistani voit puhua psykologia-osiossa, jossa on sille oma keskustelukin. Itse en tällaiseen keskusteluun osallistu.
tommoset pienimunaset pelkurit itteensä koskeviin keskusteluihin uskalla osallistua.
- jutustasi piristynyt
Hei! Itse olen löytänyt nämä sivut vasta ihan
äsken joten minulla ei ole aiempaa kokemusta siitä ketkä tänne kirjoittavat ja kuinka paljon.
Mielestäni tekstisi oli kuitenkin varsin asiallinen. Mielenkiintoista siinä oli se kun käsittelit sitä mitä hoikat ihmiset ajattelevat vankoista tai lihavista henkilöistä. Eli mitä me näemme tavatessamme uuden ihmisen; hänen kilonsa vaiko persoonan? - Ylikomea nainen
Kiitos asiallisista ylipainoon ja liikuntaan liittyvistä viesteistä. Mistäpä löytäisin henkilökohtaisen trainerin, joka muistaisi joka päivä tsekata, että olen harrastanut liikuntaa vähintään puoli tuntia. Olen sen verran sosiaalinen, että jos minua joku hoitaa yritän olla kiltti ja tottelevainen. Kun ei kukaan ole minua vahtimassa makaan mieluummin sohvalla kuin lähden ulos.
- Komea Mies
Ota vastuuta elämästäsi. Ei kukaan tule sinua patistamaan liikkumaan joka päivä, vaan sinun pitää tehdä se itse.
- Ylikomea nainen
Komea Mies kirjoitti:
Ota vastuuta elämästäsi. Ei kukaan tule sinua patistamaan liikkumaan joka päivä, vaan sinun pitää tehdä se itse.
Liikkuminen ei ole minua innostanut koskaan. Nyt vain tarvitsisin kunnon kohennusta. Jos sen voi hoitaa pillereillä olen todella iloinen.
Tarvitsen siis sparraajaa liikuntaan. Monet asiat hoituvat paremmin kimpassa kuin yksin. Miksi liikunnan pitää olla yksin tehtyä idiottimaista sauvakävelyä? - Komea Mies
Ylikomea nainen kirjoitti:
Liikkuminen ei ole minua innostanut koskaan. Nyt vain tarvitsisin kunnon kohennusta. Jos sen voi hoitaa pillereillä olen todella iloinen.
Tarvitsen siis sparraajaa liikuntaan. Monet asiat hoituvat paremmin kimpassa kuin yksin. Miksi liikunnan pitää olla yksin tehtyä idiottimaista sauvakävelyä?No pillereillä nyt et ainakaan voi kuntoasi parantaa. Urheilijoiden suosimat lisäravinteet - käytän niitä itsekin - toimivat vain harjoittelun tukena. Treeni on se, mikä kehittää ja lisäravinteet edesauttavat kehitystä. Jos ei treenaa ja syö lisäravinteita, iskee läski.
Sinulle sopisi ehkä joku laji, jota harjoitellaan ryhmässä. Joukkuelajit ovat yksi vaihtoehto - sähly, ringette, koripallo jne. Toinen vaihtoehto on valita yksilölaji, jota harjoitellaan ryhmässä. Tanssi, budolajit, erilaiset jumpat/aerobicit/spinningit tai kuntonyrkkeily tulevat ensimmäisenä mieleen. Porukkahenki ja etukäteismaksu ovat hyviä sitouttajia.
Varoitan kuitenkin, ettet voi perustaa harrastustasi siihen, että haluat vain sen hyvän kunnon ja liikunta on vain välttämätön paha sen saavuttamiseksi. Sellainen ei yksinkertaisesti onnistu. Liikunnasta pitää nauttia ja sinun pitää haluta mennä tekemään sitä. Jos homma alkaa maistua pakkopullalta, valitse suosiolla toinen laji. - Ylikomea nainen
Komea Mies kirjoitti:
No pillereillä nyt et ainakaan voi kuntoasi parantaa. Urheilijoiden suosimat lisäravinteet - käytän niitä itsekin - toimivat vain harjoittelun tukena. Treeni on se, mikä kehittää ja lisäravinteet edesauttavat kehitystä. Jos ei treenaa ja syö lisäravinteita, iskee läski.
Sinulle sopisi ehkä joku laji, jota harjoitellaan ryhmässä. Joukkuelajit ovat yksi vaihtoehto - sähly, ringette, koripallo jne. Toinen vaihtoehto on valita yksilölaji, jota harjoitellaan ryhmässä. Tanssi, budolajit, erilaiset jumpat/aerobicit/spinningit tai kuntonyrkkeily tulevat ensimmäisenä mieleen. Porukkahenki ja etukäteismaksu ovat hyviä sitouttajia.
Varoitan kuitenkin, ettet voi perustaa harrastustasi siihen, että haluat vain sen hyvän kunnon ja liikunta on vain välttämätön paha sen saavuttamiseksi. Sellainen ei yksinkertaisesti onnistu. Liikunnasta pitää nauttia ja sinun pitää haluta mennä tekemään sitä. Jos homma alkaa maistua pakkopullalta, valitse suosiolla toinen laji.Uskon, että liikunnasta voi nauttia, mutta itselläni po. nautinnosta on aikaa n. 35 vuotta. Silloin oli lyhyt jakso, jolloin hiihtämisestä tuli himo. Sen koommin en moista himoa ole päässyt kokemaan.
Liikuntaa suunnittelen siis vain laihtumisen ja kunnon kohentumisen vuoksi, mutta... tänään piti mennä golfaamaan, mutta ulkona on kylmä ja sataa vettä. Perun koko jutun. Tulee kylmä ja kampaus menee pilalle ja huomenna on kuitenkin työpäivä.
- Marshmallow
Asiaahan tyyppi kirjoitti, mutta vaikka häpeä onkin omien korvien välissä, niin se on asianomaiselle henkilölle aina totisinta totta.
Itse olen aloittamassa kuntosaliharrastuksen ensi viikolla pitkän harkinnan jälkeen. Olen pudottanut kolmisenkymmentä kiloa ja saman verran on jäljellä. Olen yrittänyt ajatella että itseäni vartenhan minä sinne olen menossa, mutta kyllä se silti hirvittää. Tiedän että kauhukuva on vain minun silmissäni (vielä), mutta se ei paljoa helpota. Minä kuitenkin katsoin että, nyt on sopiva kohta ylittää oma kehtaamiskynnys, mutta ymmärrän kyllä hyvin että moni kokee julkiset liikkumisenyritykset nöyryyttäviksi. - Mii
Liikunnanopettaja-ystäväni on sanonut monta kertaa ettei liikunnalla ole niin suurta merkitystä kuin yleisesti uskotaan. On suututtanut monta ylipainoista kertomalla että jos sulla olis pikku kamera takahampaassa kuvaamassa kaiken mitä syöt, saattaisit yllättyä itsekin. Jos yrittää sen munkin lenkkeillä pois, saa juosta aika kauan!
- pöö
niin mielenkiintoista..... min kyllä oon aika varma siitä mitä suuhuni laitan, mutta kaippa sitä pittäisi pittää päiväkirjaa, niin näkisi, että mitä on todellisuudessa syönyt... (=...... ja mitä tulee nuiden kahden riitaan, niin en kommentoi... onpahan sen minun edustajani (ylipainoisen) [jos olen saanut oikean kuvan] oma asia jos rupee morkkaamaan sellaisia jotka puhuvat meistä, joiden tulisii todellakin liikkua enemmän... hänhän puhui meille, mutta varmasti ajatteli mielessään että "tässä teille saa****n läskit vähän ohjeita...." ja "onneksi minä en ole sellainen kuin he" tyyliin....SE ON TOTTA.... MINÄ OLEN LIHAVA JA MINÄ HALUAN LAIHTUA JA SITÄ EI TAPAHDU JOS EI KESTÄ KOMMENTTEJA--> (eli suomeksi sanottua jälkeenpäin ALKAA AHMIA SURUUNSA) TEIDÄN TULISI OLLA YLPEITÄ JA ITSEVARMOJA... SIITÄ SE LAIHTUMINEN ALKAA........... Kiitos....
jOS jollakin on kommentoitavaa sanokoon vaan rohkeasti - Komea Mies
On aivan totta, että ruokavalion merkitys laihtumisessa on liikuntaa suurempi, mutta kuten jo sanoinkin, keskityin nyt liikuntapuoleen.
Liikunnan merkityskin tosin riippuu siitä, paljonko liikkuu. Jos pitää liikuntana paria kymmenen minuutin kävelylenkkiä viikossa, niin ei sillä varmasti laihdu ikipäivänä. Mutta reilun kymmenen kilometrin juoksulenkki kuluttaa kookkaalta mieheltä noin 1000kcal. Jos sellaisen tekee vaikkapa viidesti viikossa, kuluu kuukaudessa 20 000kcal. Tämä merkitsee noin kolmen kilon putoamista, jos ruokavalio on mitoitettu lepokulutukselle.
Tietenkään kovin huonokuntoinen ei pysty tällaisiin liikuntasuoritteisiin, mutta tässäkin kehittyy pikku hiljaa.
- Ulpukka
Täytyy sanoa että sinua ja kyhäelmiäsi EI OLE ollut ikävä.
- näin on
teille tositarinan.Oli 60v. ja reilusti yli 100 kg. painava kaikki mahdolliset laihdutuskuurit läpikäynyt naishenkilö. Nainen kärsi kiloistaan,ei käynyt muualla kun ruokakaupassa ja sielläkin autolla,koska käveleminen oli vaikeaa.Istui kotona ja aikansa kuluksi söi. Sittenpä hän sai päähänsä hommata koiran seurakseen, meidän muiden kauhuksi. Sepä olikin tämän naisen pelastus.Koira piti viedä ulos,oli pakko lähteä kävelylle, pikkuhiljaa lenkit pitenivät, käveleminen sujui jo paremmin,kilot karisivat jne. Ilman koiraa hän olis jo liikuntakyvytön. Uskon siis vahvasti siihen, että liikunta tekee hyvää, vaikkapa vain kävelylenkki.
- Läskitär
Olen 50 v kasvoiltani viehättävä nainen, mutta vartaloltani kuin tynnyri! Laihduttamista ja liikuntaa olen kokeillut, pillereitä olen kokeillut, hypnoosia olen kokeillut, ties mitä olen kokeillut (en kuitenkaan syömäni ruoan oksentamista ja peräruiskeita). Kaikki ovat auttaneet pienessä määrin, mutta ruoka, AHAH NIIN IHANA RUOKA on aina vienyt voiton! Rakastan laittaa ruokaa ja kutsua ystäviä syömään. Lohdutan itseäni syömällä suruun. Syön iloon. Syön ihan muuten vaan. Syön aikani kuluksi. Olen syöppö, joka on melkein yhtä paha kuin juoppo. Joudun työelämässä tekemään asiat paremmin kuin toiset, jotta minuakin arvostettaisiin läskien yli. Olen tarmokas työssä ja sohvaperuna kotona. Vältän uimahallia, vaatekauppoja, kosmetiikka myymälöitä (olen elefantti lasikaapissa), kokovartalopeilejä... Olen innokas penkkiurheilija ja kiinnostunut monesta urheilulajista, mutta itse en harrasta mitään liikuntaa. Miksikö? Minulla ei ole oman kuntoni tasoista ystävää, joka VEISI minut kävelylle, hiihtämään,tanssimaan, uimaan jne. Ei sellaisten matkaan viitsi lähteä, jotka joutuvat vetämään ja odottomaan minua. Miten minä löytäisin itselleni sen voiman, joka pistää minut liikkumaan ja syömään vähemmän? Tarvitaan terveyttä suurempi voima ja se on rakkaus. Niin että rakastaisin itseäni ja että joku rakastaisi minua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389