Atria tarvitsee merkittävästi aiempaa enemmän suomalaista sianlihaa – investointilisää rakentaville tiloille Atria tarvitsee merkittävästi aiempaa enemmän suomalaista sianlihaa kasvaviin tarpeisiinsa. Kysyntään pystytään vastaamaan vain yhdessä lihantuottajien kanssa. Riittävän tarjonnan varmistamiseksi AtriaSika uudistaa hinnoitteluaan vuoden 2013 alussa ja kannustaa tiloja panostamaan lihantuotannon tulevaisuuteen.
Ympäristölupia haettu sikatiloille runsaasti..
Lerppa..
22286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itsekin mietin että tuossa olisi mahdollisuus ryhtyä sikayrittäjäksi. Lupaavat maksaa neljä vuotta lisähintaa investoivalle tilalle. Kyselevät myös luomusian perään joten olisiko tuossa mahdollisuus aloittaa tulevaisuuden bisnes ?
Itse teen 5000 paikan lihasikalan. Rahhaa tulee sitten ovista, ja ikkunoista. Olen jo ennestään rahamiehiä.
nimimerkillä on kyllä aika lapsellista.
Koko lerppa on täysi provo. Ota siinä sitten selvää mitä hän tänne kirjoittaa. Jo tuo lerpan avaus osoittaa miten pihalla hän on sikatalouden nykytilasta. Sikaloita jää ennätysmäärä tyhjäksi. Yksi Suomen suurimmista jäi tyhjäksi heti vuoden alussa.
Vain täydellinen tollo uskoo lerpan koottuja valheita.
ettei ympäristölupia ole haettu ?
Voin osoittaa. Missään ei ole uutisoitu, että ympäristölupia olisi haettu. Aloitus on täydellinen provo ja valhe. Lerppa on höyrähtänyt pölvästi joka tekee vähän väliä tänne provoja aloituksia, kuten 5000 lihasikalan rakentaminen.
lämpimiksesi, tieto on Atrian johtajalta..
"Investoiville lihasikaloille maksamme investointilisää, jos tila aloittaa lihasikapaikkoja lisäävät rakennustyöt vuoden 2013 aikana. "Tiedämme, että ketjun sikatiloilla on valmiina paljon ympäristölupia, mutta rakentamista ei vielä ole aloitettu. Investointilisällä haluamme rohkaista tuottajia rakennustöihin, sillä ketjussa on suuri tarve uusille lihasikapaikoille", AtriaSika -johtaja Stefan Saaristo sanoo."
Olet muuten lerppa, ja et uskalla kirjoittaa omalla nimimerkilläsi. Muuten munaisit itsesi täydellisesti. Ympäristöluvan valmiina oleminen EI MERKITSE SIKALAN RAKENTAMISTA, TOLLO.
Minullakin on ympäristölupa valmiina, ja koskaan en rakenna uutta sikalaa. Sinä sen sijaan taidat tehdä kun täällä rehvastelet olevasi rahamies ja sanot tekeväsi 5000 paikkaisen lihasikalan. Lopeta jo provoilu, kun et tiedä mistään mitään.
Pöööööööööööööööö. Ei ole mitään pelättävää.
Rahhaa tullee ja rahhaa mennee, mutta sikamies se vaan rikastuu. Rahhaa tullee ovista ja ikkunoista aivan kuin lapioimalla. Sikabisnestä kannattavampaa alaa ei ole.
menee ohi..
ruoho vain vihreämpää,,,,,,
kilpalu silläkin alalla, tavaraa tulee Thaimaasta asti.
Syötän nykyään sioille soijapohjaista ruokaa. Eli soijaa pukkaa.
kotimaista viljaa ?
saanut miltei kiitos kaupalla..
tonnilta ohraa, joka oli aivan virheetöntä ja olisi lisäpuhalluksella kelvannut kauppaankin..
enemmän ?
jättänyt hinnan avoimeksi.
puoli voittoa kun markkinat alkavat vetämään..
paikkansa, rakennusbuumi meneillään..
Sikamiehillä lujaa.