Emme todellakaan tarvitse tämänkaltaisia poliitikkoja emmekä puoluetta Suomen eduskunnassa. Tarvitsemme suomalaisten etua ajavia suoraselkäisiä poliitikkoja.
Olavi Salokangas 11.1.2013 16:24
Vastaan lehmäkauppakuvion arvoitukseen. Asia eteni näin. 1966 demareille rökälevaalivoitto, 55 kansanedustajaa, Rafael Paasion (sd) hallitus, opetusministeriksi R.H. Oittinen, fil.tri (sd), jolle peruskoulu oli silmäterä. Oittinen kysyi asiantuntijoillta, mitä kieliä tai kieli tulevaan peruskoululakiin. Hänelle vastattiin, englanti. Oitttinen jatkoi suunnittelua niiltä pohjilta ja vei asian jopa eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn.
1968 presidentinvaalit. Valittiin Kekkosen tilalle taas Kekkonen. Pidettyjä presidentinvaaleja käytettiin silti perusteena hallituksen vaihdolle, vaikkei pressa itse asiassa ollut vaihtunutkaan. 1968 uusi hallitus, pääministeriksi Mauno Koivisto (sd), opetusministeriksi Johannes Virolainen maalaisliitto-kepu. Jo silloin herätti suurta huomiota, miksi suuren maalaisliiton puheenjohtaja Johannes Virolainen ei ottanut valtiovarainministerin tai ulkoministerin painavaa salkkua, vaan "mitättömän" opetusministerin salkun. Jatkosta näkyy miksi näin kävi.
Hallitukseen oli tulossa vahva vasemmistoenemmistö, sd, tpsl, skdl ja Virolainen oli maalaisliittoineen menossa hallitukseen oikeistoa edustamaan yksin. Kokoomushan ei niinä aikoina kelvannut hallitukseen "yleisistä syistä". Siksi Virolainen kääntyi asiassa RKP:n ja Jan-Magnus Janssonin puoleen houkutellen RKP:tä vasemmistoa tasapainottavaksi tekijäksi. RKP saneli lehmäkaupalle ehtonsa ja tuli hallitukseen. Ehtona oli pakkoruotsi peruskoululakiin. Kaikella R.H. Oittisen siihen asti näkemällä vaivannäöllä ja sivistysvaliokuntaan asti ehtineellä esityöllä pyyhkäistiin ties mitä. Edelläolevan kertoi opetusneuvos Asseri Joutsimäki, joka oli itse mukana yhtenä asiantuntijana peruskoululakia sorvattaessa.
Asialle vankan vahvistuksen kuulin itsensä entisen arvostetun kansanedustaja Jutta Zilliacuksen (RKP) suusta Radio Vegasssa 27.2.2012 noin kello 12. Zilliacus sanoi Jan-Magnus Janssonin *kiristäneen* pakkoruotsin peruskoululakiin. Zilliacus käytti nimenomaan sanoja Jan-Magnus Jansson kiristi. Zilliacus piti tehtyä temppua pahana virheenä.
Itse pääministeri Mauno Koivisto (sd) piti pakkoruotsin ottoa lakiin perin ongelmallisena ja epäili, että nyt oltiin sotkemassa puoluepolittiikkaa pedagogiikkaan, kuten oltiinkin. Kyseessä oli puhdas puolue-ja valtapoliittinen, ei kielipoliittinen, päätös. Virolaiselle mahdollinen Janssonin kiristys oli mieluinen kiristys.
Opetusneuvos Asseri Joutsimäki sanoo asiasta Ilta-Sanomissa vielä näin:
"Asian ydin. Poliittisen korruption seurauksena on meillä ollut tuon puoluepoliittisen päätöksen silloin tehneiden puolueiden virkamiesvasallien jatkumo 40 vuoden ajan ja asiasta ei ole saanut puhua ääneen. Siihenhän oli totuttu myös toisessa asiassa, josta piti vaieta "yleisen edun vuoksi"."
Eli jos tässä maassa oltiin suomettuneita, niin tässä maassa ollaan yhä vieläkin myös ruotsittuneita.
Ilmankos korvassa lyhenne RKP kuulostaa lausuttunakin kovin samalta kuin NKP. Ja asiakin on molemmille yhteinen ja samantyylinen. NL:ssä puoluepoliittinen oppilaille pakollinen marxismi-leninismin opetus, meillä puoluepoliittinen kaikille pakollinen ruotsi.
Jotenkin minusta alkaa tuntua, että meidän suomalaisten alkaisi jo 2000-luvulla EU:ssa olla aika tulla ulos kaapista ja hyljätä Breshnevin aikainen "yleinen etu", jota Asseri Joutsimäen mainitsemat puoluepoliitikkojen virkamiesvasallit meidän päihimme yhä väkisin pumppaavat.
Olavi Salokangas 11.1.2013 16:24
Vastaan lehmäkauppakuvion arvoitukseen. Asia eteni näin. 1966 demareille rökälevaalivoitto, 55 kansanedustajaa, Rafael Paasion (sd) hallitus, opetusministeriksi R.H. Oittinen, fil.tri (sd), jolle peruskoulu oli silmäterä. Oittinen kysyi asiantuntijoillta, mitä kieliä tai kieli tulevaan peruskoululakiin. Hänelle vastattiin, englanti. Oitttinen jatkoi suunnittelua niiltä pohjilta ja vei asian jopa eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn.
1968 presidentinvaalit. Valittiin Kekkosen tilalle taas Kekkonen. Pidettyjä presidentinvaaleja käytettiin silti perusteena hallituksen vaihdolle, vaikkei pressa itse asiassa ollut vaihtunutkaan. 1968 uusi hallitus, pääministeriksi Mauno Koivisto (sd), opetusministeriksi Johannes Virolainen maalaisliitto-kepu. Jo silloin herätti suurta huomiota, miksi suuren maalaisliiton puheenjohtaja Johannes Virolainen ei ottanut valtiovarainministerin tai ulkoministerin painavaa salkkua, vaan "mitättömän" opetusministerin salkun. Jatkosta näkyy miksi näin kävi.
Hallitukseen oli tulossa vahva vasemmistoenemmistö, sd, tpsl, skdl ja Virolainen oli maalaisliittoineen menossa hallitukseen oikeistoa edustamaan yksin. Kokoomushan ei niinä aikoina kelvannut hallitukseen "yleisistä syistä". Siksi Virolainen kääntyi asiassa RKP:n ja Jan-Magnus Janssonin puoleen houkutellen RKP:tä vasemmistoa tasapainottavaksi tekijäksi. RKP saneli lehmäkaupalle ehtonsa ja tuli hallitukseen. Ehtona oli pakkoruotsi peruskoululakiin. Kaikella R.H. Oittisen siihen asti näkemällä vaivannäöllä ja sivistysvaliokuntaan asti ehtineellä esityöllä pyyhkäistiin ties mitä. Edelläolevan kertoi opetusneuvos Asseri Joutsimäki, joka oli itse mukana yhtenä asiantuntijana peruskoululakia sorvattaessa.
Asialle vankan vahvistuksen kuulin itsensä entisen arvostetun kansanedustaja Jutta Zilliacuksen (RKP) suusta Radio Vegasssa 27.2.2012 noin kello 12. Zilliacus sanoi Jan-Magnus Janssonin *kiristäneen* pakkoruotsin peruskoululakiin. Zilliacus käytti nimenomaan sanoja Jan-Magnus Jansson kiristi. Zilliacus piti tehtyä temppua pahana virheenä.
Itse pääministeri Mauno Koivisto (sd) piti pakkoruotsin ottoa lakiin perin ongelmallisena ja epäili, että nyt oltiin sotkemassa puoluepolittiikkaa pedagogiikkaan, kuten oltiinkin. Kyseessä oli puhdas puolue-ja valtapoliittinen, ei kielipoliittinen, päätös. Virolaiselle mahdollinen Janssonin kiristys oli mieluinen kiristys.
Opetusneuvos Asseri Joutsimäki sanoo asiasta Ilta-Sanomissa vielä näin:
"Asian ydin. Poliittisen korruption seurauksena on meillä ollut tuon puoluepoliittisen päätöksen silloin tehneiden puolueiden virkamiesvasallien jatkumo 40 vuoden ajan ja asiasta ei ole saanut puhua ääneen. Siihenhän oli totuttu myös toisessa asiassa, josta piti vaieta "yleisen edun vuoksi"."
Eli jos tässä maassa oltiin suomettuneita, niin tässä maassa ollaan yhä vieläkin myös ruotsittuneita.
Ilmankos korvassa lyhenne RKP kuulostaa lausuttunakin kovin samalta kuin NKP. Ja asiakin on molemmille yhteinen ja samantyylinen. NL:ssä puoluepoliittinen oppilaille pakollinen marxismi-leninismin opetus, meillä puoluepoliittinen kaikille pakollinen ruotsi.
Jotenkin minusta alkaa tuntua, että meidän suomalaisten alkaisi jo 2000-luvulla EU:ssa olla aika tulla ulos kaapista ja hyljätä Breshnevin aikainen "yleinen etu", jota Asseri Joutsimäen mainitsemat puoluepoliitikkojen virkamiesvasallit meidän päihimme yhä väkisin pumppaavat.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jotenki virolaisesta tulee mielee kätäinen.
Virolainen toimi moraalittomasti, MUTTA todellinen syyllinen oli RKP. Se kiristi pakkoruotsilla Virolaista.
Eli RKP on pakkoruotsin isä, Virolainen vain kätilö!
Men gud! Samma skit varenda dag. Städa bort!
Jo vuodesta 1919 on Suomi ollut kaksikielinen.
Mitä kielilaki sanoo?
Suomen itsenäistyessä 1917 maasta olisi voinut tulla vain suomenkielinen. Näin ei
kuitenkaan käynyt, koska monelle oli edunmukaista turvata ruotsin kielen asema ja
säilyttää ruotsinkieliset asuinseudut. Niinpä vuoden 1919 hallitusmuotoon kirjoitettiin,
että Suomessa on kaksi kansalliskieltä, suomi ja ruotsi. Ja kuten tuolloin, Suomi on
edelleen kaksikielinen maa, jossa ruotsi ja suomi ovat virallisia kieliä. Nykyinen, vuodelta
2000 peräisin oleva perustuslakimme takaa, että yhteiskuntapalveluja, koulutusta ja
tiedonvälitystä on molemmilla kielillä. Koska Suomen hallinto on kaksikielinen, kaikki lait,
asetukset ja muut tärkeät dokumentit julkaistaan myös ruotsiksi. Kielelliset oikeudet ja
velvollisuudet täsmennetään kielilaissa – viimeisin on vuodelta 2004. Kielilain mukaan
jokaisella on oikeus käyttää omaa kieltään, ts. suomea tai ruotsia, yhteyksissään valtion
virastoihin ja kaksikielisten kuntien viranomaisiin. Viranomaisten on puolestaan
palveltava yleisöä molemmilla kielillä ilman, että sitä pitää erityisesti pyytää. Niiden on
myös huolehdittava siitä, että kyltit, lomakkeet, esitteet yms. ovat näkyvillä molemmilla
kielillä.