Tamperelaiset

Nakkilan koijari

Millaisia ihmisiä tamperelaiset oikein ovat?

153

2444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihanatampere
    • hmm.

      Yksilöllisiä. Jokainen on omanlaisensa. Tamperelaisena olen havainnut, että on vaikea tutustua toisiin tamperelaisiin. Olisi helpompaa kysyä minkälaisia miehiä ja naisia täällä on, toisaalta on paljon muualta tulleita ja lisäksi Pirkanmaalta käy väkeä.

      • alfatah

        musta ois nastaa asua tampereella:-(

    • Small village

      Tamperelaiset olettavan pienen kaupunkinsa olevan suurkaupunki. Eihän täällä ole onneksi edes liikenneruuhkia nimeksikään.

      • 5+11

        Ei ollenkaan. Me emme kuvittele moista.

        Suomessa ei ole yhtäkään suurkaupunkia. Eikä liikenneruuhkia. Eikä nälänhätää. Eikä rasismia.

      • Anonyymi

        Tampere on asukasmäärältään pohjoimaiden suurin sisämaakaupunki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampere on asukasmäärältään pohjoimaiden suurin sisämaakaupunki.

        miks tampere ei kapinoi-

        en voi kertoa enempää

    • Juudas Tammerkoski

      Pieni kaupunki, pienet kuviot.

      • Anonyymi

        Hyvin pekkamaisia ja uteliaita.

    • Raipe-Raipe
    • Kipp

      Puheliaita höpsöjä. Tampere on 1 city.

    • I hate Tre

      Koppavia vittupäitä. Muutin tänne opintojen perässä ja odotin täällä olevan leppoisia "maalaisia". Jopa Helsingissä on maanläheisempää porukkaa, kun Tampereella. Kaikki on kuin istuisi heinäseipäässä: nyrpeitä, moukkia, ylpeitä ja epäystävällisiä. Olen ollut todella pettynyt paikallisiin ihmisiin. Kaupassa myyjät eivät edes välttämättä katso asiakkaasen päin antaessaan kuittia. Ollaan niin olevinaan jotain parempaa, vaikka teillehän nauraa turkulaisetkin ja se on jo todella noloa.

      Muutan kyllä pois välittömästi valmistuttuani.

      • Helsinki4eva

        Toi on ihan totta ite oon vasta kutosel ja venaan vaan et pääsen muuttaan Helsinkiin pois ahdasmielisten vittupäiden keskuudesta jotka pitää muuta maailmaa niiin pahana paikkana ah enää 5v 2kk 19pv sit alkaa tapahtuu saatana ellei mutsi päästä mua jo 16v nähtäväksi jää. paska paikka jos tuutte treelle nii varokaa koillis-tamperetta

      • Anonyymi

        Juuri näin. Vastenmielisempää väkeä saa hakemalla hakea. Tampereelle ei ainakaan töiden takia kannata missään nimessä hakeutua. Eikä näemmä opintojenkaan.

      • Anonyymi

        olsit opiskellu josain muualla noi pakolaiset ja opiskelijat pilaavat kaupunkikuvan hyi menkää sinne mistä tulittekin emme tarvi teitä ei mekään tulla teidän paikkakunnille haukkuun sielä oloamme tampereella olis hyvä asua jos täälä olis vain syntyperäiset ihmiset mut tänne tunkee kaikenmaailman sossutapaukset ja muut luuserit menkää pois tai olkaa edes hakemata tukia kuten asunistuki ja toimeentulotuki kaupunkimme voisi paremmin ilman tällaisia loisia

      • Anonyymi
        Helsinki4eva kirjoitti:

        Toi on ihan totta ite oon vasta kutosel ja venaan vaan et pääsen muuttaan Helsinkiin pois ahdasmielisten vittupäiden keskuudesta jotka pitää muuta maailmaa niiin pahana paikkana ah enää 5v 2kk 19pv sit alkaa tapahtuu saatana ellei mutsi päästä mua jo 16v nähtäväksi jää. paska paikka jos tuutte treelle nii varokaa koillis-tamperetta

        70-luvulla helsinki oli tampereen kokonen- ja sitä pidettiin suurkaupuinkina

    • jueori

      Ikuisia juntteja. Onneksi.

      • homoi löytyy

        Täysin ääliöitä muijia. Ei vastaa jos jotain puhelee. Onneksi Tampere on Suomen homopääkaupunki.

      • kiertäkää mahdollisemman
        homoi löytyy kirjoitti:

        Täysin ääliöitä muijia. Ei vastaa jos jotain puhelee. Onneksi Tampere on Suomen homopääkaupunki.

        Ulkopaikkakuntalainen saavuttuaan Tampereelle. "Heti alko homot raiskaan".

      • Anonyymi
        kiertäkää mahdollisemman kirjoitti:

        Ulkopaikkakuntalainen saavuttuaan Tampereelle. "Heti alko homot raiskaan".

        https://www.facebook.com/veikko2019/photos/a.345119289595003/745058862934375/?type=3&eid=ARAWe96MA7R8MUyN3BzKGkU6Z53A5wCtlYoo8U96uMJd3ZhkGla3_de1Lk-yKBCJQEq6eiqWEVKpbivO&__xts__[0]=68.ARDcAQjrS94nK1WIThfyoIBLqauIW2ZzWM7mrRGBBsrXKo422sLYZBfaBB_fZm9kYYilXcAe-vBgvfs_mnsVL86qV0Pjz9GH4W6KrasIXas8w5yB-RCPJuI7XfKsF6j5woTcWR9Cb2UnuUxQ0ODc_32T-lrcmZhOchpHprBlPxaVJpH8D1lVTrYZH4K_5rW62-9FA3DIkPFsGg6wL4EdOFoQ346dpK1mEa9ZxkvJLNkW7dY4LOH7VbhjRcpJxtgSFnZoFvZAJ5MnKhzCdsDjkZgkohxHmxV2K294EYiyOOMFgRJhk2R1mR6bexHUcORT8cAZT1PREYOcTbHyxz1dNB-JUeTNmdYQOhhfyTjRT2YxjOy4YVEh&__tn__=EEHH-R

        Elämme erittäin vaarallisia aikoja. Suomesta on tullut afgaanien, somalien, irakilaisten ja monien muiden muslimikansojen siirtomaa.

        Väestönsiirtoja kiihdyttää Sanna Marinin hallitus siirtämällä nuoria muslimimiehiä/poikia Kreikasta. Jatkoa seuraa perheenyhdistämisillä. Ministerit Marin, Ohisalo, Haavisto, Henriksson ja Andersson uskovat unelmaan monikulttuurisesta (islamilaisesta) Suomesta.

        Hullua, että annamme tämän tapahtua, vaikka tiedämme mitä tästä seuraa. Puolueista vain perussuomalaiset taistelevat vastaan. Tule mukaan taisteluun. Liity perussuomalaisiin.

        Emme saa hävitä tätä taistelua. Jos häviämme, paluuta ei ole.

    • near to earth

      Tamperelaiset ovat yksinkertaisia kansan ihmisiä. Hyvin maanläheisiä.

      • alfatah

        olisi upeaa asua tampereella:-( nekala. kaleva. viinikka. lielahti. kaleva. viinikka. kaleva. lentavaniemi. kaleva. pyynikki. kaleva. viinikka. lielahti. kaleva. pyynikki. ja ikaalisissa. ja parkanossa.

      • Mine jummartaa
        alfatah kirjoitti:

        Akbar!

      • Anonyymi

        Just,rieväkylä on nääs rieäväkylä eikä se siitä muutu. -lauluki sanoo,jos toimeen tartutaan.
        Huomaakkos ei tääll'ä jännitetä niinku te skönärit,menkää pirttiinne ja vetäkää pipo tiuk--
        kaan ni voi helpottaa

      • Anonyymi
        alfatah kirjoitti:

        olisi upeaa asua tampereella:-( nekala. kaleva. viinikka. lielahti. kaleva. viinikka. kaleva. lentavaniemi. kaleva. pyynikki. kaleva. viinikka. lielahti. kaleva. pyynikki. ja ikaalisissa. ja parkanossa.

        kuka ikaalisis tai parkanos haluais asua ne jotka on sieltä muuttanu tänne ovat sitä mieltä etteivät edes kuse sinnepäin

    • njnxoiöjn

      Pahimman laatuisia juntteja ja käytöstavat pahemman kerran hukassa.

    • no kai täälä vähä stereotypioihin jakauduttu. aikasemmat kommentit antoki osviittaa..

      kauppahallissa matti näsät, jäähallilla sannaraipet, baareissa mervi tapola-ja kikka taso sekä kerrostalot täynnä heikkikaija pulttibois pariskuntia.

      tosin mitä ny tänne tulee muualta porukkaa jokka pilaa tän hianon manse kulttuurin..

    • rdes

      Samaa mieltä ylläolevan kanssa. Muualta muuttaneet ovat kovaa vauhtia pilaamassa Tampereen ainutlaatuisuude Itse olen tekemisissä vain syntyperäisten kanssa. Ei tule kulttuurien yhteentörmäystä.

    • miten on?

      Tunteeko aloittaja Aleksi H:n nakkilasta?

    • pierettekö paljon?

      Kävin Tampereella. Ostin mustaamakkaraa. Kyllä alko pierettämään..

    • ITÄHELSINKILÄINEN

      IHAN SIKA UPEE PAIKKA.... ENEMMÄN MÄ SIELLÄ ASUSIN KU TÄÄLLÄ...... SIELLÄ SENTÄÄN SAA KÄVELLÄ IHAN RAUHASSA

    • mielipide.

      vittumaisia ja rumia juntteja.

      • Anonyymi

        Mulla on ihan positiivinen kuva Tampereesta. Toinen mun suosikkikaupunki on Turku. Kolmas taas Mikkeli ja neljäs Savonlinna viides Kuopio kuudes lappeenranta seitsemäs Kotka ja kahdeksas Kouvola yhdeksäs sitten Juva kymmenes Mikkeli

    • Anonyymi

      Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

      Huippuväkeä, aitoa ja kivaa.

      • Anonyymi

        Minäkin olen aito tamperelainen, töräytin kunnon paukun paikallisbussissa. Se on sitä aitoa tamperelaista, aito luonnontuote.

    • Anonyymi

      Tampere oli kiva. Tulevasta ei tiedä.
      Varsinainen rahareikä kuitenkin.
      Kaikki menee mitä tulee ja paljon ylimääräistä lisäksi.

      • Anonyymi

        Tampere on kiva, mutta tamperelaiset pilaa kokonaisuuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampere on kiva, mutta tamperelaiset pilaa kokonaisuuden.

        Totta. Tampereesta saisi hyvän jos kaikki asukkaat vaihdettaisiin.

    • Anonyymi

      Tämän palstan kirjoitusten perusteella ei näytä hyvältä.

      • Anonyymi

        Suosittelen kiertämään kaukaa koko paikan.

      • Anonyymi

        Sillä "kiitossamoin" loitsullanne ja "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" olitte yrittänyt kiihdytystä itä-suomessakin. Entäpä kun pitkähistoriantutkinta käynnistynyt.

    • Anonyymi

      Näitä kun lukee, ei tarvitse ihmetellä miksi juoppoja ja narkkareita joka kulmalla.

      • Anonyymi

        Oletko sinä se kukkahattutäti Tammelasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä se kukkahattutäti Tammelasta?

        https://www.facebook.com/veikko2019/photos/a.345119289595003/745058862934375/?type=3&eid=ARAWe96MA7R8MUyN3BzKGkU6Z53A5wCtlYoo8U96uMJd3ZhkGla3_de1Lk-yKBCJQEq6eiqWEVKpbivO&__xts__[0]=68.ARDcAQjrS94nK1WIThfyoIBLqauIW2ZzWM7mrRGBBsrXKo422sLYZBfaBB_fZm9kYYilXcAe-vBgvfs_mnsVL86qV0Pjz9GH4W6KrasIXas8w5yB-RCPJuI7XfKsF6j5woTcWR9Cb2UnuUxQ0ODc_32T-lrcmZhOchpHprBlPxaVJpH8D1lVTrYZH4K_5rW62-9FA3DIkPFsGg6wL4EdOFoQ346dpK1mEa9ZxkvJLNkW7dY4LOH7VbhjRcpJxtgSFnZoFvZAJ5MnKhzCdsDjkZgkohxHmxV2K294EYiyOOMFgRJhk2R1mR6bexHUcORT8cAZT1PREYOcTbHyxz1dNB-JUeTNmdYQOhhfyTjRT2YxjOy4YVEh&__tn__=EEHH-R

        Elämme erittäin vaarallisia aikoja. Suomesta on tullut afgaanien, somalien, irakilaisten ja monien muiden muslimikansojen siirtomaa.

        Väestönsiirtoja kiihdyttää Sanna Marinin hallitus siirtämällä nuoria muslimimiehiä/poikia Kreikasta. Jatkoa seuraa perheenyhdistämisillä. Ministerit Marin, Ohisalo, Haavisto, Henriksson ja Andersson uskovat unelmaan monikulttuurisesta (islamilaisesta) Suomesta.

        Hullua, että annamme tämän tapahtua, vaikka tiedämme mitä tästä seuraa. Puolueista vain perussuomalaiset taistelevat vastaan. Tule mukaan taisteluun. Liity perussuomalaisiin.

        Emme saa hävitä tätä taistelua. Jos häviämme, paluuta ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.facebook.com/veikko2019/photos/a.345119289595003/745058862934375/?type=3&eid=ARAWe96MA7R8MUyN3BzKGkU6Z53A5wCtlYoo8U96uMJd3ZhkGla3_de1Lk-yKBCJQEq6eiqWEVKpbivO&__xts__[0]=68.ARDcAQjrS94nK1WIThfyoIBLqauIW2ZzWM7mrRGBBsrXKo422sLYZBfaBB_fZm9kYYilXcAe-vBgvfs_mnsVL86qV0Pjz9GH4W6KrasIXas8w5yB-RCPJuI7XfKsF6j5woTcWR9Cb2UnuUxQ0ODc_32T-lrcmZhOchpHprBlPxaVJpH8D1lVTrYZH4K_5rW62-9FA3DIkPFsGg6wL4EdOFoQ346dpK1mEa9ZxkvJLNkW7dY4LOH7VbhjRcpJxtgSFnZoFvZAJ5MnKhzCdsDjkZgkohxHmxV2K294EYiyOOMFgRJhk2R1mR6bexHUcORT8cAZT1PREYOcTbHyxz1dNB-JUeTNmdYQOhhfyTjRT2YxjOy4YVEh&__tn__=EEHH-R

        Elämme erittäin vaarallisia aikoja. Suomesta on tullut afgaanien, somalien, irakilaisten ja monien muiden muslimikansojen siirtomaa.

        Väestönsiirtoja kiihdyttää Sanna Marinin hallitus siirtämällä nuoria muslimimiehiä/poikia Kreikasta. Jatkoa seuraa perheenyhdistämisillä. Ministerit Marin, Ohisalo, Haavisto, Henriksson ja Andersson uskovat unelmaan monikulttuurisesta (islamilaisesta) Suomesta.

        Hullua, että annamme tämän tapahtua, vaikka tiedämme mitä tästä seuraa. Puolueista vain perussuomalaiset taistelevat vastaan. Tule mukaan taisteluun. Liity perussuomalaisiin.

        Emme saa hävitä tätä taistelua. Jos häviämme, paluuta ei ole.

        Tämä maa on niin jo hävitty. Tampereella harvoin kadulla enää näkee valkoihoista. Tänäänkin bussissa melkein itku tuli, kun katselin matkustajia. Yli puolet oli muita kuin kantasuomalaisia.

        Mitäs matkustat bussilla. Mene omalla autolla niin kuin muutkin suomalaiset. Siellä omassa autossa ei ole kuin suomalaisia.

    • Anonyymi

      Ei kai nyt ihan joka kulmalla, ei todellakaan.

      Kiva ja hieno kaupunki, aito ja alkuperäinen.

      • Anonyymi

        Päästin juuri aidon paukun bussissa, mitäs tykkäsit aitoa tavaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päästin juuri aidon paukun bussissa, mitäs tykkäsit aitoa tavaraa.

        Olisit välittänyt lyhyttä tavaraa peräst, samaa hintaa, nääks

    • Anonyymi

      Antisosiaalisia vaarallisia hulluja suurin osan.

    • Anonyymi

      Tästä syystä Vesterisellä on hankala suhde esimerkiksi Tampereella esiintymiseen. ”Siellä on aina ongelmia niiden omahyväisten huutelevien äijien kanssa, jotka ei ole oikeasti nokkelia, vaikka luulevat olevansa.”

      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006559340.html

      • Anonyymi

        "Olen vain tosi herkkä, ei siinä muuta.”
        - Teemu Vesterinen

    • Anonyymi

      Muuten ok, vanhempi väki on negatiivisia ja valittaa
      joka lauseessa ja kiroilee liikaa, varsinkin toreilla ja hallissa.
      Torilla kun naapuripöydässä on herraseurue niin valittaa koko ajan, kirosanoja tulee täytteeksi melkein joka lauseessa, miksi, ja itkee joka asiasta , kuinka kestää itseään vai eivät käsitä omaa negatiivisuuttaan kun on siihen tottuneet?

      • Anonyymi

        Ja täpötäysissä busseissa ihmisten pitäisi hypätä bussin kattoon kun mummot ulostuu autosta ulos. Tönitään ja kiroillaan jos seistään edessä.

      • Anonyymi

        Kärsivät itse luomastaan mielisairaudesta, joka leviää sukupolvelta seuraavalle. Kierteen katkaisemista vastustavat henkeen ja vereen, kaikilla mahdollisilla käytettävissä olevilla keinoilla. Täten ei minkäälaista henkistä kasvua pääse tapahtumaan.

    • Anonyymi

      Havainto, kokeella varmistettu.

      Kun saavut Tampereelle, esitä idioottia. Auta armias, jos edes aavistelevat olevan älykkäämmän henkilön kanssa tekemisissä.

      • Anonyymi

        Kenkuttaako sekin.

    • Anonyymi

      Tamperelaisten motto on: Olen Tampereelta nääs, ja mulla on kusta pääs.

      • Anonyymi

        Tamperelaiset ovat yksinkertaisia ja omahyväisiä hönöjä, Sokoksen kassatyttö eli Pulterin missi Sanna Marin on hyvä esimerkki tamparelaisesta hönöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tamperelaiset ovat yksinkertaisia ja omahyväisiä hönöjä, Sokoksen kassatyttö eli Pulterin missi Sanna Marin on hyvä esimerkki tamparelaisesta hönöstä.

        marin ei ole tamperelainen.syntynyt helsingis.käynyt koulut pirkkalas. opiskellut tampereella. eli on helsinkiläinen. ihminen on sieltä missä on syntynyt .vaikka muuttais satoja kertoja

    • Anonyymi

      Pilalle mennyt.
      Luulee olevansa metropoli kun joku konsultti on sellaista käsitystä viime vuodet kaupannut.
      Jotkut vikkelät ovat tulleet keräämään rahat kotiin.

      • Anonyymi

        On pahaksi päässyt. Ja pahemmaksi menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On pahaksi päässyt. Ja pahemmaksi menee.

        Voisivat opetella tavalliset käytöstavat. Jos menevät naapurin alueelle, voisivat ilmaista olemassaolonsa välittömästi eikä hiipiä hiljaa kuuloetäisyydelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On pahaksi päässyt. Ja pahemmaksi menee.

        https://www.facebook.com/veikko2019/photos/a.345119289595003/745058862934375/?type=3&eid=ARAWe96MA7R8MUyN3BzKGkU6Z53A5wCtlYoo8U96uMJd3ZhkGla3_de1Lk-yKBCJQEq6eiqWEVKpbivO&__xts__[0]=68.ARDcAQjrS94nK1WIThfyoIBLqauIW2ZzWM7mrRGBBsrXKo422sLYZBfaBB_fZm9kYYilXcAe-vBgvfs_mnsVL86qV0Pjz9GH4W6KrasIXas8w5yB-RCPJuI7XfKsF6j5woTcWR9Cb2UnuUxQ0ODc_32T-lrcmZhOchpHprBlPxaVJpH8D1lVTrYZH4K_5rW62-9FA3DIkPFsGg6wL4EdOFoQ346dpK1mEa9ZxkvJLNkW7dY4LOH7VbhjRcpJxtgSFnZoFvZAJ5MnKhzCdsDjkZgkohxHmxV2K294EYiyOOMFgRJhk2R1mR6bexHUcORT8cAZT1PREYOcTbHyxz1dNB-JUeTNmdYQOhhfyTjRT2YxjOy4YVEh&__tn__=EEHH-R

        Elämme erittäin vaarallisia aikoja. Suomesta on tullut afgaanien, somalien, irakilaisten ja monien muiden muslimikansojen siirtomaa.

        Väestönsiirtoja kiihdyttää Sanna Marinin hallitus siirtämällä nuoria muslimimiehiä/poikia Kreikasta. Jatkoa seuraa perheenyhdistämisillä. Ministerit Marin, Ohisalo, Haavisto, Henriksson ja Andersson uskovat unelmaan monikulttuurisesta (islamilaisesta) Suomesta.

        Hullua, että annamme tämän tapahtua, vaikka tiedämme mitä tästä seuraa. Puolueista vain perussuomalaiset taistelevat vastaan. Tule mukaan taisteluun. Liity perussuomalaisiin.

        Emme saa hävitä tätä taistelua. Jos häviämme, paluuta ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisivat opetella tavalliset käytöstavat. Jos menevät naapurin alueelle, voisivat ilmaista olemassaolonsa välittömästi eikä hiipiä hiljaa kuuloetäisyydelle.

        Onneksi myyrä ohjelma paljastanut hiipsuttajankin

    • Anonyymi

      No sen voi päätellä tamperelaisten tervehtimistavastakin. Yleensä tampereella sanotaan moro. Se tulee englanninkielestä, moron tarkoittaa suomeksi ääliötä. Sana oli kuitenkin liian pitkä tamperelaisten lausuttavaksi, joten siitä jätettiin viimeinen kirjain pois.

      • Anonyymi

        Morjensta, sanon minä aina.

      • Anonyymi

        Moro tulee ruotsin kielestä, god morgon. Tampereella se lyheni muotoon moro ja käy myös muuten kuin aamulla.

    • Anonyymi

      Kaikki tamperelaiset tuntevat toisensa. Turisteja ja muualta paikkakunnalle poikenneita tamperelaiset toljottavat ihmettelevällä ilmeellä.

      • Anonyymi

        Ilmankos ne tuijottaa aina kun käyn, ei ole ihme että on niin haukuttu paikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmankos ne tuijottaa aina kun käyn, ei ole ihme että on niin haukuttu paikka.

        Joka kolmannella hullun murhaajan tuijotus.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Omahyväisyys onkin varsin vahva paikallisissa. Nyt ihan julkista tietoa, että tietää kaikki varoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omahyväisyys onkin varsin vahva paikallisissa. Nyt ihan julkista tietoa, että tietää kaikki varoa.

        Vain ja ainoastaan sinun hyvin pieni ja kapea näkemys, älä vaan ääneen puhu, kuulijat nauraa päin naamaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain ja ainoastaan sinun hyvin pieni ja kapea näkemys, älä vaan ääneen puhu, kuulijat nauraa päin naamaa.

        No tuohan kertoo kuulijoista just sen oleellisen, eikä muuta sitten haluakaan tietää.

    • Anonyymi

      Tukkukauppojen keskusliiton mukaan Suomessa viedään suhteessa väkilukuun eniten ämpäreitä Tampereelle. Tämä kertoo tamperelaisten intohimosta ämpäreitä kohtaan. Toinen himon kohde on mustamakkara elävänä luomuna tai paistettuna.

      • Anonyymi

        Tämä on ihan tosi juttu, jos mainostat, että sadalle ensimmäiselle ämpäri ilmaiseksi, niin koko kaupunki ryntää 50 km päästäkin ämpäriä hakeen. Kaikki pyöreämmät nuoret naiset on jo maistanut tai haaveillut mustastamakkarasta luomuna, kun katselee lastenvaunuissa matkaajia ja paistettuna Tammelan puutaloissa syntyneiden herkkua. JTK

    • Anonyymi

      Ylivoimaisesti koko maan suosituin,
      vuodesta toiseen kaupunki johon halutaan muuttaa.

      - Faktaa.

      • Anonyymi

        Niin se vaan tosiasia on,
        tilastot eivät valehtele niinkuin kateelliset ,
        ja katkerat tässäkin ketjussa,
        ikävää heidän kannaltaan kun,
        eivät ymmärrä, etteivät ymmärrä.

    • Anonyymi

      https://www.kansalainen.fi/europarlamenttiedustaja-hakkarainen-eu-federaatiota-rakennetaan-koronaelvytyksen-varjolla/

      Eurooppa-neuvosto kokoontuu jälleen loppuviikosta sopimaan koronaelvytykseen suunnitellusta massiivisesta tuki- ja lainapaketista.
      – Kyseessä on edelleen liittovaltioprojekti, jota vain perussuomalaiset tuntuvat Suomessa vastustavan. Yhteisvastuut, tulonsiirrot ja verotusoikeus muuttaisivat EU:n luonnetta fiskaaliunioniksi ja liittovaltioksi, jollaiseen Suomi ei ole liittynyt
      EU-liittovaltio ei Hakkaraisen mukaan toisi Suomelle mitään lisäarvoa. Sen sijaan se veisi kalliisti hankitun itsenäisyytemme Brysselin ytimiin.
      Elvytyspaketin menopuolesta halutaan päättää kiireesti, jo ennen kesälomia, mutta tulopuoli on jätetty avoimeksi.
      – Komission kaavailemat muovivero, digivero, hiilirajavero ja päästösektorin laajentaminen ovat suuria päätöksiä, joiden läpivieminen normaalioloissakin veisi vuosia. Verotukseen liittyvät päätökset vaativat neuvostossa yksimielisyyden ja lisäksi parlamentin hyväksynnän eli niitä ei tehdä sormia napsauttamalla – hyvä jos ollenkaan, neuvotteluja seurannut europarlamentaarikko selventää tilannetta.

      Etenkin digiveron myötä Suomi menettäisi valtion verokertymää EU:lle kun digifirmat joutuisivat maksamaan liikevaihdostaan veroa suoraan EU:n kassaan. Suomi siis joutuisi tätäkin kautta koronapaketin maksajaksi.
      – Vähemmän digitalisoituneet EU-maat, joilla ei ole omaa peliteollisuutta tai alustataloutta, eivät kärsisi digiverosta tuon taivaallista. Suomi vastustikin digiveroa, kun sitä viimeksi yritettiin ajaa läpi EU:ssa. Onko hallitus nyt luopumassa tästäkin periaatteesta? Hakkarainen kysyy.
      Neuvoston ehdotuksessa elpymispaketille kriittiset maat Ruotsi, Tanska, Hollanti ja Itävalta sekä Saksa ovat odotetusti saamassa jäsenmaksuhelpotuksia. Myös Irlannille ja Belgialle ynnä muille Brexitistä kärsiville maille tulisi erityistukea. Suomen maksuosuus siis kasvanee edelleen ja asema EU:n nettomaksajana vahvistuu.
      – Miksei Suomi neuvotellut itselleen samoja jäsenmaksualennuksia kuin muut nettomaksajat? Hakkarainen kysyy.
      Muun muassa hallituspuolueet ovat väittäneet elvytyksen hyödyttävän Suomea vientivetoisena maana ainakin epäsuorasti. Hakkarainen ei näe asiaa varmana.
      – Suuri osa tuista jaettaisiin kuitenkin maille, joihin Suomella ei ole juurikaan vientiä – Italia, Espanja, Ranska ja Kreikka saisivat tuesta noin puolet, Hakkarainen laskee.
      – Osalla EU-maista, esimerkiksi Espanjalla, ei ole edes kykyä käyttää niin paljon uusia EU-tukia kuin ne olisivat saamassa. Eikö tällainen talouden ohjailu ja epäsymmetrinen tuki tietyille jäsenmaille häiritse jo EU:n yhteismarkkinan toimintaa? Hakkarainen kummastelee jäsenmaita eriarvoistavaa tukipolitiikkaa.
      Komission ehdotuksessa on myös esitetty oikeusvaltioperiaatteen noudattamista tukien saamisen ehtona. Näin komission olisi tarkoitus pakottaa Itä-Euroopan kansallismieliset maat EU:n liekaan ja muun muassa vastaanottamaan turvapaikanhakijoita. Unkari on kuitenkin ilmoittanut ykskantaan, että se ei tule hyväksymään minkäänlaisia oikeusvaltiomekanismia osana EU:n rahoituskehystä.
      – Miten oikeusvaltiokriteerin kannattajana tunnettu Suomen hallitus suhtautuu tähän muutokseen eli vieläkö Suomi voi kannattaa pakettia? Hakkarainen kysyy.
      Jäsenmaiden valtaa kaventaisi myös mekanismi, jossa komissio ja muut jäsenmaat hyväksyisivät yhdessä tukea saavien maiden kansalliset elvytyssuunnitelmat. Suomi muiden mukana antaisi siis yhä lisää kansallista päätösvaltaansa komissiolle.
      – Koronapaketissa on myös komponentti, josta jaettaisiin jopa kehitysapua EU:n ulkopuolelle. Näitä rönsyjä pitäisi neuvotteluissa karsia EU:n tutkimusrahojen leikkaamisen sijaan, Hakkarainen vielä toteaa.
      Perussuomalaisilla on elpymisvälineeseen selkeä kanta.
      – Suomen ei tule lähteä mukaan elpymisrahastoon nettomaksajaksi ja EU:n yhteisen velan takaajaksi. EU:sta tulisi puhdas tulonsiirtounioni, jossa taloudeltaan heikompia Etelä-Euroopan maita tuettaisiin loputtomiin muiden toimesta. Tämä ei kannusta maita jatkossakaan minkäänlaiseen budjettikuriin ja poliittisesti epämukaviin rakenteellisiin uudistuksiin, Hakkarainen linjaa.
      Yhteisen velan ottaminen tarkoittaisi myös EU:n tasapainotetusta budjetista luopumista, kun tulojen ei enää täytyisi kattaa menoja.
      – Pitkä velan maksuaikataulu kaventaisi maksajien, mukaan lukien Suomen, suvereniteettia vuosikymmeniksi. Lisäksi moraalikadon riski EU:ssa on ilmeinen, kun lainan voi jättää seuraavan sukupolven maksettavaksi.
      Hakkarainen kiteyttää viestinsä Eurooppa-neuvoston kokoukseen valmistautuvalle Marinin hallitukselle:
      – Suomen ei tule luovuttaa enää yhtään finanssipoliittista valtaa eli valtaa julkisista menoista ja veroista kansallisvaltion ulkopuolelle.

      • Anonyymi

        Huh, en lukenut sanaakaan.

      • Anonyymi

        Helpottiko?

      • Anonyymi

        Mitenkähän tämäkään liittyi erityisesti juuri Tampereeseen? Politiikkapalstat ovat toisaalla, mutta siitäkös nämä massapostittajat välittävät. Eikä kiinnosta ylläpitoakaan, kunhan mainostuloja tulee.

        Outoa menoa joillakin korvien välissä.
        Siis noi pitkät aiheeseen liittymättömät juttupötköt, joita kukaan jaksa lukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkähän tämäkään liittyi erityisesti juuri Tampereeseen? Politiikkapalstat ovat toisaalla, mutta siitäkös nämä massapostittajat välittävät. Eikä kiinnosta ylläpitoakaan, kunhan mainostuloja tulee.

        16-vuotias tyttö löydettiin kuolleena Wiener Neustadtista sunnuntaiaamuna. Löytäjä oli hänen oma äitinsä. Teosta epäillään tytön syyrialaista poikaystäväänsä.
        16-vuotiaan Manuela K:n äiti löysi tyttärensä sunnuntaiaamuna kuristettuna Wiener Neustadtin eräästä puistosta, kertoo Kronen Zeitung. Tytön ruumis oli yritetty piilottaa puunlehtien alle.

        Teosta epäillään tytön syyrialaista poikaystävää, Yazan A:ta. Yazan A. ja Manuela olivat lähteneet yhdessä lauantai-iltana juhlimaan, mutta tyttö ei koskaan palannut kotiinsa.

        Kuoleman syy on poliisin antamien tietojen mukaan ”massiiviset vammat kaulassa”, minkä perusteella tyttö lienee kuristettu.

        Kronen Zeitungin mukaan 19-vuotias syyrialainen Yazan A. saapui Itävaltaan vuonna 2014 ja hänelle on myönnetty maasta turvapaikka. Yazan A. oli hyvin mustasukkainen ja parin suhde oli ollut riitainen.

        Yazan A. on nyt etsintäkuulutettu.

        Viime tiistaina Itävaltaa järkytti 40-vuotiaan naisen murha Amstettenissä. Naisen aviomies, 37-vuotias Senol D. iski häntä puukolla 38 kertaa. Poliisin mukaan Senol D:tä pidettiin islamilaisena extremistinä.

        Joulukuussa 16-vuotias tyttö puukotettiin kuoliaaksi Steyrissä. Teosta epäillään 17-vuotiasta afgaania.

      • Anonyymi

        Kannatan Hakkaraisen mielipidettä, meidän lapset joutuu maksamaan meidän tyhmyyden EU:ssa. Sata vuotta on kannettu rahaa Afrikkaan ja mitään kehitystä ei ole saatu aikaan. Viekää kortonkeja tai maksakaa palkkio, että Afrikkalaiset miehet tulee eurojen takia klinikalle ja antaa steriloida itsensä, niin maailma pelastuu nälänhädältä, samoin itämaiden ihmeiltä, ennenkuin pääsee eurooppaan. jtk

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jaa-has

      • Anonyymi

        Hintti Pekka on sekunda painos, toivottavasti pysyy kaukana

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei tyypillistä ihmistä ole olemassa kuin omassa päässä, ei utsjoella eikä treella, faktaa.

        Jos tätä ei tajua, sitten ei tajua ja piste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tyypillistä ihmistä ole olemassa kuin omassa päässä, ei utsjoella eikä treella, faktaa.

        Jos tätä ei tajua, sitten ei tajua ja piste.

        Manselaista saivartelua huonoimmilaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pakkomielle vääntää ratikka joka asiaan, paha paha pakkomielle, mene heti lääkäriin ennenkuin ratikka pakottaa......

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      tamperelaiset ovat pitkiä ja lihaksikkaita. Tuuhea kullanvaalea tukka on lyhyt ja kiharilla laineilla kuin 40-luvun viljapeltoleffoissa. Tummansiniset silmät, komea suora nenä ja korkeat poskipäät. Sellainen on tyypillinen tamperelainen mies.

      • Anonyymi

        Tai sitte persjalkane paskamaha, puolikalju pitkäletti, Pieree ja mutisee, etenee hitaasti, eikä käsitä, nenä räässä ja haisee pahalle ja tupakille.

        Tampeerelaistunu hurmuri

    • Anonyymi

      Politiikka

      28.5.2020 17:12 ・
      Tytti Tuppurainen: ”Sellaista tilannetta ei synny, että me ottaisimme toisten olemassaolevia velkoja yhteisvastuullisesti maksettavaksi. Se ei käy.”

      Tytti Tuppurainen iloitsee nyt EU-miljoonista, kun maksetaan EU-miljardeja
      Julkaistu 24.07.2020 17:36,

      "100 miljoonan tuliaisten" kanssa matkannut eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sdp) kertoo iloitsevansa sovusta ja vahvasta EU:sta.

      Takki kääntyy päivittäin.

    • Anonyymi

      Niin typeriä että pitää esittää mukana

      • Anonyymi

        Juur näin, nääs. Vähänkin fiksumman perässä hetkessä satapäinen lynkkausporukka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juur näin, nääs. Vähänkin fiksumman perässä hetkessä satapäinen lynkkausporukka.

        Eikö tampere nääs ole naisten city.

    • Anonyymi

      Tamperelaiset ovat saman näköisiä kuin seitsemän pientä kääpiötä sadussa Lumikki.

      • Anonyymi

        Missä sellaisen sadun olet nähnyt?
        Pitää muuten sanoa lyhytkasvuinen. Muu on rasismia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sellaisen sadun olet nähnyt?
        Pitää muuten sanoa lyhytkasvuinen. Muu on rasismia.

        Persejalkainen on oikea termi.

    • Anonyymi

      Tamperelaisilla on sanna marinin tollottavat silmät.

    • Anonyymi

      Tamperelaiset tykkäävät aidoista ihmisistä, he etinkin tykästyvät kun bussissa töräytää märän pierun.

      • Anonyymi

        Koronakaasuja riitää vaikka toisellekkin planeetalle. Sen verran paksua on ilma.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Trelaiset ovat aidosti rehellisiä ja omia itseään olevia,
      hyviä veronmaksajia ja yhteiskunnan ylläpitäviä yleisesti, tervetuloa.

      • Anonyymi

        Päivän naurut!

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Sellaisia hieman ujoja metsän lapsia. Puhuu kaikesta ei mitään. Ja ei mistään kaiken.

    • Anonyymi

      Itsekeskeisä kahkoja koko kylä täynnä.

    • Anonyymi

      Tätäkö olette 7v pohtineet ? No ei mitään kiirettä, kyllä se vielä joskus selviää .

      • Anonyymi

        Ei se koskaan selviä, ensimmäiset kymmenen vuotta ovat vain pahimpia.

      • Anonyymi

        Ei Tampereella ole mikään kiire. Se mikä taakse jää, kohta se siintää edessä.

    • Anonyymi

      Hyvä luoja, paetkaa kun vielä voitte.

    • Anonyymi

      No, niin varmaan, kuitenkin tutustukaan esim. Poriin/porilaisiin niihin lähialueisiin , savolaisiin , pohjoisen juntteihin, tulette pikajunalla takaisin satavarmasti, ette vain ymmärrä, ettette ymmärrä.

    • Anonyymi

      Siniset silmät ja naurava suu.

    • Anonyymi

      Tuijottelevat.. saitoja. Ei kiitos Treelle

    • Anonyymi

      Katso ja kuuntele aina ensin peiliin, ja itseäsi.
      Siinä se , ymmärrät eli et............

      Kaikki, siis ihan kaikki on katsojan silmässä, osa jopa voi tajuta.......

      • Anonyymi

        Lukutaidottomia ainakin riittää.

    • Anonyymi

      Tampere on solidaarisuuden ja vihreiden arvojen aito, rento ja ihmisenkokoinen kaupunki.

    • Anonyymi

      Pipopäisiä reppuselkäisiä.

      • Anonyymi

        Pipapäisiä suoraselkäisiä.

      • Anonyymi

        Unettomuusko vaivaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unettomuusko vaivaa?

        Menestyjät nousevat aikaisin urheilemaan, tekemään asioita joista pitävät, mutta masentuneet nukkuvat pitkään eivätkä saa mitään aikaan .
        Tästä tutkimustietoa ja käytännössä kaikki jotka pärjäävät, alasta riippumata heräävät aikaisin, niin se vain on , koita kestää.

        Ku Käkikello ahkerasti kukkuu 11 kertaa, on jo aika herätä päivän toimiin, ellei ota nokosia.

    • Anonyymi

      Yksinkertaisesti vähän parempia ihmisiä.

      Ei muualla tehdä mm kisoja, uusia hienouksia ym. näin paljon, näin se vaan on, tänne tulee paljon uutta ja hienoa, komeeta.

      • Anonyymi

        Yksinkertaisia ihmisiä jotka pistävät rahansa turhuuksiin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksinkertaisia ihmisiä jotka pistävät rahansa turhuuksiin...

        Ne piirtää joilla on liitua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne piirtää joilla on liitua.

        Puuttuu vain liitutaulu

    • Anonyymi

      Mäntysalolaissii.

    • Anonyymi

      Millaisia ihmisiä tamperelaisten mollaajat ovat?

    • Anonyymi

      Trelaiset pääsääntöisesti kivoja normaaleja ihmisiä.

      Kaikki on katsojan silmissä,
      jos olet negatiivinen vinkuja,
      näet ympärilläsi samanlaisia valittajia,
      sori ja koita kestää,
      itsehän et todellakaan pysty enään muuttumaan.

    • Anonyymi

      Hörön löröt

      • Anonyymi

        Älä häpee,
        jännitä ja pelkää,
        tee jotain näille kateuden lisäksi oleville luonteenpiirteillesi,
        ai niin ,
        et ymmärrä mitä sinun pitäisi ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä häpee,
        jännitä ja pelkää,
        tee jotain näille kateuden lisäksi oleville luonteenpiirteillesi,
        ai niin ,
        et ymmärrä mitä sinun pitäisi ymmärtää.

        Onko rupattelukulma enää 45 astettakaan laisinkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko rupattelukulma enää 45 astettakaan laisinkaan.

        - On

    • Anonyymi

      syntyperäiset eli aidot manselaiset on ok porukkaa .mut junantuomat aiheuttaa asuntopulaa.ruuhkia.ja muuta örveltämistä .miten niistä päästäis eroon ei niitä saa enää ampua kun -17-18 vuosina kun rynnivät tänne ne palautettiin maalle hennalan kautta.

    • Anonyymi

      Treesta suomen pääkaupunki. Kyllä on niin fiksua porukkaa ja iloista.

    • Anonyymi

      Eikös se Tampere ole itänaapuria hyysäävä kommunistikaupunki?

      • Anonyymi

        - Ei .

      • Anonyymi

        Onhan siellä Lenin museo keskustassa.
        Mannerheimin patsas on kaukana keskustasta, esikaupunkialueelle metsässä. Sielläkin punikit käyvät sottaamassa patsasta punamaalilla.
        Tämä on totuus Tampereesta.

        Joo, punainen kiakkokaupunki se on.
        Väkivaltapelit kiinnostaa - aivan kuin itänaapurissa, jossa politiikkakin vedetään valtion väkivaltaministeriön hoidettavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, punainen kiakkokaupunki se on.
        Väkivaltapelit kiinnostaa - aivan kuin itänaapurissa, jossa politiikkakin vedetään valtion väkivaltaministeriön hoidettavaksi.

        Me muut elämme tässä 2022 vuodessa,
        ja katsomme kehitystä,
        minkä koko maailma ja suomi on huomannut hienosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me muut elämme tässä 2022 vuodessa,
        ja katsomme kehitystä,
        minkä koko maailma ja suomi on huomannut hienosti.

        Päivät pääskytysten, räksät räyskyttää, vähempikin vituttaa

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1927
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1589
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1539
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1435
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1380
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1337
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1167
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe