Yhdysvalloissa.
Hätätila julistettu New Yorkiin.
On poikkeuksellista että lapsia kuolee.
Hätätila julistettu New Yorkiin.
On poikkeuksellista että lapsia kuolee.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tämä on juuri sitä, jonka aiemmat rokotuskerrat ovat saaneet aikaan. Ei missään muualla ole niitä piikkejä jaeltu yhtä auliisti kuin USA:ssa., jopa pakkorokotuslain voimalla. Rokotteilla tuhotaan vastustuskyky tautiin kuin tautiin.
Jos potkaisen varpaani kynnykseen, sekin on varmasti rokotteiden vika.
Juttusi kuuluisivat mielenterveyspalstalle.
Kyllä se on ihan oma vika, kun rupeat potkimaan varpaitasi kynnykseen!
Juttusi kuuluisi mielenterveyspalstalle!
aivan oikein ,rokotukset ovat saaneet aikaan entistä rajummin ilmeneviä "epidemioita ja takuulla on nähtävissä että tulevaisuus takaa piikityksillä varman päälle vieläkin pahempia kansoja kaatavia muuntuneita tauteja ,tähän on tultu nyt taas pelottelu kamppaja käynnissä.
onhan ennenkin flussaa ollut ,eikä aikoinaan siitä pelottelu linjalle lähdetty.kun sairastetaan ja hoidetaan levolla ja kuumilla juomilla ja säilytetään meidän iki oma immuuni joka vahvistaa seuraavaa flunssa kautta ajatellen sillä FLUNSSISTA ei PÄÄSTÄ KOSKAAN EROON ROKOTTEILLA !
Näin toimii luonto, rokotukset myötäauttavat vaikeampien sairauksien kehittymistä, antbiootien takia bakteerit muuntuvat aina vain haitallisemmiksi, loislääkkeiden takia loiset ovat hankalammin voitettavia, rikkaruohot valtaavat pellot niihin ei enää tepsi roundup, perunaruttoon ei tehoa ruttoruiskutukset...lista on loputon. Syynä on kaikkien kemikaalien ylenpalttinen käyttö, ENNALTA EHKÄISY. Ihmisten ja luonnon oma vastustuskyky on pettänyt. On opittava sietämään sairauksia ja rikkaruohoja ongelmiin ei ole ratkaisu myrkyttäminen ja torjuminen epäluonnollisella tavalla.
Mutta eihän se käy kun nämäkin tosiasiat kiistetään, vaikka kaikki voivat sen omin silmin todeta, tiede tarjoaa ainoaa oikeaa totuutta ja ihmiset uskovat sumeilematta "hyvään" joka sitten koituu ja on jo koitunut heidän vahingoksensa.
Yle ja MTV3 ovat saaneet jo tartunnan.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=6446
Potut, ruis, luomu ovat täynnä kemikaaleja.
Ihan luonnostaan. Vesikin on kemikaali ja teollisuusliuotin kuten etanoli myös.
En ymmärrä miten joku voi kuvitella tulevansa toimeen ilman vettä tai muita kemikaaleja.