matkustajat on vittumaisia, työ on perseestä, liikaa töytä, liian pieni palkka, lähen myöhässä kun ei nyt jaksa
bussikuskin asenne
vittupaska23
6485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
bussialalle alkaa olla tunkua. Hyvä sinänsä, sillä ehkä sitten ne joita työnteko vituttaa siirtyvät/siirretään ulos koko ammatista. Julkinenliikenne kun on asiakaspalvelu työtä, siinä ei matalaotsaiset pärjää.
Koetas arvata miksi alalle on NYT tulijoita? Arvaatko?
Minäkin olen tullut muulta alata. Arvaatko miksi? Tilaukset ja sitä mukaa työt loppuivat.
Arvaapas vielä: tekisikö tätä työtä jmonikaan jos tarjolla olisi joku muukin kuin tämä ja taxikuskin duuni? Siinä ainoat vaihtoehdot. Ainakin vähäksi aikaa.
Jos/kun talous alkaa piristymään, KUSKIKATO tältä alalta alkaa. Ensimmäisten lähtijöiden joukossa olen minä ja moni muu. He ovat niitä jotka eivät lepää työttöminä p-rahoilla. He ovat tekemässä tätä työtä siksi, että on pikkupakko. Samalla he odottavat, että pääsevät kunnon duuniin.
Kunnon duuni on sellainen jossa ei tarvitse palkan eteen olla koko päivää työssä.
Kunnon duunissa työpäivä taas on 8 tuntia, ellei sitten liukumilla tee hiukka pidempään, jollon ei tarvi perj tulla ollenkaan työhön. Kaikki muu ylimenevä on korotettuja prosenttiylitöitä, eikä niinkuin nyt, pohjapalkalla työssä oloa.
Kunnon duunissa on taukoja, jotta työvire säilyy koko työpäivän, eikä verensokeritaso laske liikaa ja mahahappojen taso nouse liiaksi.
Kunnon duunissa perj iltana on koko ilta vapaa, joka pidentää vkl-vapaata melkosesti. Nyt paahdan kuskipukilla aamusta pe iltaan 18 19 ja se ilta on sitten siinä tai vapaa alkaa puoliltaöin.
Kunnon duuneissa on vapaata paljon enemmän kuin tässä työssä. Vapaa on sellainen jossa kuntoa, suhteita ja elämää pidetään kunnossa.
Bussikuskilla vapaata ei paljoa ole vaan sidonnaisia vietetään jossain bussiasemalla ilman punkkaantumismahkuja tai firman heikkolaatuisen bordellin tasoisessa, hikisessä taukotuvassa jossa hajun seassa on se ainoa pasganen punkka joka on aina varattu.
Kunnon duunissa ei kuskata koko yötä sataa oksentavaa ja örveltävää lähiöistä ja takaisin.
Kunnon duunissa sellaisessa arvaamattomassa seurassa ei kukaan suostuisi olemaan se yksi ja ainoa työntekijä!
Yöpyminen muualla yhtiön tiloissa muistuttaa työsiirtolamajoitusta, jossa tupa on täynnä, hiki haisee ja on rauhatonta nukkua. Paikkana voi olla vintti- tai kellaritilat taikka muu halpa kaupaksimenemätön kohde.
Enempää en nyt kirjota koska kaikille on selvää, että tämän alan epäkohdat eivät poistu ilman radikaalia, kovaa ja raakaa lakkoilua. Aikanaan 100 vuotta sitten tapeltiin lyhyemmän työaikalain saamiseksi duunareille. Siinä bussikuskit unohdettiin tyystin. Bussikuskit ovat vielä ainakin 100 vuotta jäjessä kunnon duuneista.
pari vinkkiä. Kiroilu on kiellettyä keskustelupalstoilla, valheiden levittäminen myös.
Miksi aloitit tämänkaltaisen mustamaalaamisen? Onko kaikki itsellä ok?
selaas vähän sinäkin tätä palstaa, en jaksa joka aihetta linkata
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11080364
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11099463
Bussikuskin työ on OIKEASTI hieno työ, ja useimmat matkustajat ovat
ystävällisiä. Jos nyt joku pahantuulinen matkustaja käyttäytyy oudosti,
niin eipä sellaisesta tarvitse välittää.
aloittaja helbkuski??