Luin hämmästyneenä suununtain 13.1. WL:ää, jossa oli uutinen, että Varkauden seurakunta toimitaa surulaatikot kouluille, jotta opettajat ja muu henkilökunta, kuten terveydenhoitajat tms voivat laatikoiden materiaalin avaualla käsitellä koulua kohdannutta kriisitilannetta.
Toiminta hämmästyttää minua sikäli, että eikös seurakunnalla ole leegio viranahaltijoita, joiden nimenomainen tehtävä on kulkea seurakuntalaisten rinnalla ja jalkautua nimenomaan silloin, kun hätä on. Ei tätä toimntaa voi ulkoistaa kouluille ja vetäytyä rauhassa Ahlströminkadun virastoon ja olla tavattavissa vain virastoaikana.
Seurakunnalla on lukuisa määrä hengellisen työn tekijöitä, kuten pappeja, nuorisoohjaajia ja diakoniatyöntekijöitä, joiden nimenomainen tehtävä on tehdä juuri tätä työtä. Vai onko niin, ettei kyseisten viranhaltijoiden ammattitaio ja rohkeus riitä tehdä todella vaativaa työtä. toki on helpompaa saarnata saarnastuolista sunnuntaisin, pitää muutama nuortenilta viikossa ja kiertää vanhustenpiireissä. Se todellinen tarve voi olla kriisin yllättäessä juuri siellä missä nuoret koontuvat päiväsaikaan - kouluissa. Siinä eivät surulaatikot paljoa auta!!
Toiminta hämmästyttää minua sikäli, että eikös seurakunnalla ole leegio viranahaltijoita, joiden nimenomainen tehtävä on kulkea seurakuntalaisten rinnalla ja jalkautua nimenomaan silloin, kun hätä on. Ei tätä toimntaa voi ulkoistaa kouluille ja vetäytyä rauhassa Ahlströminkadun virastoon ja olla tavattavissa vain virastoaikana.
Seurakunnalla on lukuisa määrä hengellisen työn tekijöitä, kuten pappeja, nuorisoohjaajia ja diakoniatyöntekijöitä, joiden nimenomainen tehtävä on tehdä juuri tätä työtä. Vai onko niin, ettei kyseisten viranhaltijoiden ammattitaio ja rohkeus riitä tehdä todella vaativaa työtä. toki on helpompaa saarnata saarnastuolista sunnuntaisin, pitää muutama nuortenilta viikossa ja kiertää vanhustenpiireissä. Se todellinen tarve voi olla kriisin yllättäessä juuri siellä missä nuoret koontuvat päiväsaikaan - kouluissa. Siinä eivät surulaatikot paljoa auta!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Alkoipa kiinostamaan.Minulle tulee nimittäin surulaatikosta ensimmäisenä mieleen joku palautelaatikko,mutta kyse on siis tästä:
"Myös opetushallitus suosittelee koulujen kriisisuunnitelmassa, että kaikilla koululla tai oppilaitoksella on hyvä olla erityinen ”surulaatikko”, jossa on esimerkiksi kynttilöitä, aamunavauksia, surumusiikkia ja runoja. Tarkoituksemme on toimittaa surulaatikot koululuille vuoden vaihteen tietämillä. Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen on antanut myös asiaan suostumuksensa.
Surulaatikon sisältö: Opas surevan lapsen tukemiseen, kirja, kynttilä, kynttilänjalka, pöytäristi, liina (valkoinen), valokuvakehys."
Minusta tuo ajatus valkokuvakehyksestä kynttilöineen on aika kamala.
Ajatella jos kanssatoveri luokalta kuolee vaikka auto-onnettomuudessa,niin valokuva pöydälle,kynttilät palamaan ja veisuuta päälle.
Siis kuolema ei ole kenestäkään hauska asia,mutta kuuluu luonnollisena osana elämän kiertoon.Me kaikki kuolemme.Kukin aikanaan.Nimenomaan kodin tehtävä on valmistaaa lapsa ja nuoria elämää varten ja siihen kuuluu myös tuo kuoleminen olennaisena osana.
Itse olen huolestunut kollektiivisen surun lietsonnasta.Siis yhteiskunnan sisällä.Ihmisiä pakkosuretetaan median kautta ilman miettimistä siitä miksi tämä tapahtui ja miten tästä eteenpäin toimitaan.
Oma pelkoni on että liika sureminen ja sen mainostaminen lisää äärimmäisiä tekoja.Joku nuori saattaa yksinäisyydessään ajatella,että noh sitten saan ainakin kynttilän pöydälle ja muistotilaisuuden.Nuoret romantisoivat asiaa.
Lisäksi ymmärrän että Suomi on luterilainen maa,mutta surun sitominen uskonnolliseen riittiin on eriarvoistavaa.Meillä on eri uskontokuntia ja ateisteja.minusta tuo suru ei tarvitse kehyksikseen uskonnollisia raameja.Kirkko tekee oikein ollessaan läsnä,mutta väärin tuputtaessaan sitä.
Ota tuostakin nyt selvää.Aika näyttää miten käy.
Kynttilä, ei ristiä, kirjoitit yhden järkevimmistä kannanotoista, mitä tälle sivustolle on kijoitettu.
..on surun kohdatessa tarpeen. Monilla kouluilla on jo omatoimisesti sellaisia varustettu. Seurakunta kyllä hoitaa osuutensa pyydettäessä, mutta silti opettajille ja muulle henkilökunnalle jää hoidettavia asioita. Jos ei ole kristitty, ei ristiä - muutoin kyllä. Elämä - ja etenkin kuolema - opettaa...
Kävin yläasteen 80 luvun lopussa.Pahin Nirvanakausi ja koulustamme yksi hyppäsi junan alle,tms ihan ilman Cobainin myöhempää itsemurhaakin.En muista että niistä olisi kovasti koulussamme puhuttu.Asiaa käsiteltiin aijaa periaatteella oppilaiden kesken yksityisesti.
-Tilannehan on aivan sama kuin naapurisi puolituttu mummeli kuolee kaatumisen seurauksena.En todellakaan näe että kukaan naapureista suruliputtaa ja itkee sytytellen muistokynttilöitä mummelin muistoksi.Saati mitään yksityisalttareita kotiinsa perustaa.
Miksi pitää surea pakolla,jos asia on kerran niin luonnollinen.
Minusta koko juttu on yliammuttu.
Miksi pitäisi kollektiivisesti surea yhtä kuollutta,joka on itselleen täysin tuntematon henkilö.Toki se vaikuttaa ja aiheuttaa miettimistä,mutta pitääkö asiasta tehdä erikoisnumero?
Minusta koulu tekisi paljon paremmin antaessaan asiaan halukkaiden oppilaiden kirjoittaa joku pieni muistolause kansliassa pidettävään omaisille luovutettavaan muistovihkoseen.Joka haluaa surea,suree ihan itselläänkin ilman riitejä.
Suru/palaute/ilo/aloite-Laatikko. Yhdistetään kaikki! Kerran viikossa käsitellään ja lajitellaan sekä laitetaan ns. asian asiantuntijoille käsiteltäviksi. Yhteenveto kerran kuussa ko.koulussa. Huh. . .huh. MAALAISJÄRKI KÄTEEN!
Älä hämmennä, tämän asian ottanut hoitaaksen jo narutus kehitys.
Työllistävä vaikutus paikkakunnalla n. 400 henkilöä.
Suru on aikuiselle paljon käsitteellisempi asia, kuin lapselle/nuorelle, olle kuolema ja poismeno voi olla täysin uusi asia. Se, että asiaa käydään yhdessä läpi (esim. luokkatoverin poismeno) auttaa lasta alkuun työstämään asiaa. Surutyötä tehdään pitkään, monesti huomaamatta sitä itsekään, eri vaiheina. Surulaatikko antaa henkilökunnalle työkalut ja helpotusta kaiken surutyön aloittamiselle. Se, että mukana on oman koulun tuttuja aikuisia, joille voi surunsa näyttää, on lapselle tärkeää. Muut aikuiset ovat siinä tukena.
Ajattelisinpa, että semmoinen välinpitämätön "kaveri nyt vaan delas, mitä sitten"-asenne ei tuo paljon hyvää, eikä anna surutyön alkaa, mikä näkyy sitten myöhemmin erilaisina oireiluina.
Kynttilä ja hiljentyminen on kaunis ja arvokas asenne.
Jep.
Ja tuon jälken ammutaan kouluissa,kun oppilas ei enään kestä.
Oletko miettinyt mistä mielenterveysongelmat juontavat juurensa?
Oliskos siitä että johonkin tiettyyn ajatukseen jää nk "kiinni"
Kollektiivinen sureminen, hysteria ja suoranainen joukkolyyhistyminen ja niiden lietsominen on turhaa lasten/koululaisten keskuudessa.
SUru on paljon enemmän kuin sana, tai kadullinen kukkia tai kynttilöitä,kameroita, hysteeristä itkua porukassa.
Se , että jollakin on surua perheessä, suvussa, voisi ilmentää sitä esim.ennenaikaisilla surunauhoilla hihassa, tai surunapeilla takin rinnassa jo lapsillakin.
Mietin että mitä ihmettä se surulaatikko pitää sisällään ja nyt luettuani, pidän asiaa absurdina, jos sen oikein ymmärsin.
Kuka vetää surulaatikon kamat pöydälle ja laittaa kuvan vainajasta, miksi pitäis kaikkien koululaisten surra, jos ei edes tunne kuollutta ?
Tehdäänkö ylinopeutta ajavista, liikennerikollisista, itsemurhan tehneistä tappajista sankareita kouluissa asettamalla heille oikein surualttari?
Alkaa tökkimään tuo kirkon meininki, tälläkö nyt sitten saadaan seurakuntalaiset yhteen?
Alottaisivat palauttamalla entisen Jumalanpalvelun mallin ja vanhat hyvät virret ja polkisivat bongorummut suohon, ne kuuluvat afrikkaan ei suomeen , eivätkä soittaisi tangoja kirkoissa.
En ole uskovainen,mutta wanhoja kunnon urkujen pauhuja ja kuvauksia kiirastulesta puhujanpöntöstä kaivattaisiin täälläkin.Jos semmoista on luvassa ni tämäkin pakana istuu jossain nurkassa,josta ateistia ei huomaa.
..huomaa, että kantaa ottavat ne, jotka asiasta eivät oikeasti tiedä mitään. Varkauden kokoisen kaupungin kouluissa kaikki tuntevat kaikki - tai ainakin tietävät. Lisäksi omanikäisen menehtyminen vaikuttaa ajatuksiin ja työskentelykykyyn. Ei pidä aliarvioida myöskään lasten ja nuorten omaa kykyä miettiä, miten läheinen vainaja oli ja miten tämä minua itseäni koskettaa. Aikuisten on hyvä olla lähellä ja kuulolla. Kukaan ei pakota suremaan. Kunnioitus asiaa kohtaan pitää kuitenkin löytyä kaikilta ja se kestää yhteisen hetken koulussa. Jatkokäsittely tapahtuu pienemmissä piireissä. PS. Vanhoja aikoja on turha muistella. Kehitys ja tietoisuus asioista ovat edenneet. Kouluilla on kriisisuunnitelmat ja selvät sävelet siihen, miten esim. kuolemantapauksessa toimitaan.
Mietiään vähän mitä ja ketä varten koulujen kriisisuunnitelmat ja kuolemantapaus toiminnat ovat ?
Miksi niitä tarvitaan?
Varkauden kokoisessa kaupungissa kaikki tuntee toisensa, ei pelkästään koululaiset.Jokainen suhtautuu kuolemiin tavallaan, suree jos poismennyt on suremisen arvoinen, mutta jos koulussa surualttarilla lietsotaan joukkohysteriaa ja sekoitetaan kasvavien lasten päät, niin väitän etteivät surulaatikon "taiteilleet" ole itse tietoisia asioista. Aivan sairas ajatus, koko loota !
Lasten kohtelua koulussa mm. kavereidenja opettajien taholta ei varsin oteta huomioon , kun hän suree isovanhempia, isää tai äitiä, serkkua tm.läheistään.Mutta annas olla kun joku ajaa viritetyllä mopolla itsensä hengiltä, niin millään ei ole rajaa.
"Vanhat ajat" ovat meidän kaikkien elämän historiaa ja sitä kuuluu kunnioittaa ainakin yhtä paljon kun jonkun, usein erikoisella tavalla kuolleen keskenkasvuisen kuolemaa.
Mitä tulee aikuisten kuulolla ja lähellä olemiseen , niin se on tapahduttava jokaisen lapsen elämän aikana tavallisessa arjessa.Tämä tiedoksi simputtaville opettajille ja välinpitämättömille vanhemmille.
Missä sellaisia on? Suomen opettajat ovat korkeastikoulutettuja alansa ammattilaisia. Oppilas voi tietysti kokea simputtamisena sen, että opettaja yrittää saada hänet tekemään töitä oppimisensa eteen: kas kun sekään (oppi) ei putoa taivaalta lautaselle.
Kriisisuunnitelmia tarvitaan monenmoisiin tilanteisiin: tulipalo, väkivalta, oppilaan tai opettajan tai muun henkilökunnan jäsenen kuolemantapaus...
"Suree jos poismennyt on suremisen arvoinen"??? Itse kyllä pysähdyn jokaisen elämänpiirissäni tapahtuvan kuolemantapauksen vuoksi. Kaikki ovat pienen muistelun ja kunnioittamisen arvoisia. Ihmiselämä on!
Kouluissa ei lietsota surua. Se on jo läsnä koululla, kun surulaatikko otetaan esille. Sairas asia on se, että tapahtunut jätetään käsittelemättä ja lapset/nuoret yksin asian kanssa. Kaikissa kodeissa ei asioista puhuta.
Jos tieto oppilaan läheisen kuolemasta vain tulee koululle, se huomioidaan kyllä oppilasta opetettaessa ja arvioitaessa. Aina tieto ei kuitenkaan saavu. Silloin ei voi olettaa, että se otettaisiin huomioon.
Vanhat ajat ovat vanhoja aikoja ja jokaisen omia muistoja. Se, että maailma on muuttunut, ei merkitse, etteikö "vanhoina aikoina" yritetty toimia myös parhaalla mahdollisella tavalla.
Olen samaa mieltä siinä, että aikuisten on oltava arjessa kuulolla, missä nuori menee ja miten hän voi. Pääasiassa se on kotien asia. Tarvittaessa voi turvautua ja on suositeltavaa turvautua alan ammattilaisiin. Opettaja on opettaja, mutta voi myös osaltaan viedä asiaa eteenpäin kuraattorin ja terveydenhoitajan sekä oppilashuoltoryhmän kanssa.
Mielestäni on epäasiallista ja ilkeää kirjoittaa jonkin nuoren kuolintavasta. Nuorten kuolemat ovat yleensä onnettomuuksia. Joskus nuori voi menehtyä myös johonkin sairauteen (esim. syöpä). Kaikki ovat jonkun lapsia. Niin sinäkin.
Turvallista ja valoisaa kevättä!
Minusta tässä keskustellaan papin ja opettajan eroista.
Opettajasta ei saa tehdä pappia ja papista opettajaa.
Kuolema ei ole tabu,siitä voi keskustella mutta älytöntä olisi vetää hartaustilaisuus siihen päälle.Missä työpaikalla esim niin tehdään?
Ei edes seurakunnilla itsellään.
Voihan usarin opettaja vetää sen muistotilaisuuden vapaaehtoisille oppilaille,jos haluaa mutta hartauden vieminen luokkaan on minusta juuri sitä lietsomista.
Olet mitä todennäköisemmin itse opettaja, ainakin kirjoitukseni sai sinut puolustuskannalle. Tähän perustuen ymmärrän , ettet näe kaikkea niinkuin muut näkevät.
Satun olemaan koulukiusattu, siis tiedän mistä puhun, mutta vain YHDEN opettajan taholta.Siis tarkoitukseni ei ole yleistää, eikä provosoida.
Ihan lahjakkaat ja menestyvät lapseni vielä -90-luvulla oli joutua simputtavien ja valehtelevien opettajien alistamaksi, mutta soitin heille muutaman puhelun, niin siihen loppuivat opettajien tyhmyydet. Voisin laittaa vaikka nimetkin, ehkä olet yksi heistä, tai ainakin kolleega.
Tyhmää kysyä "missä sellaisia on", vastauksen saat , edellisen lisäksi, kun luet tekstiä koulusurmista, jossa poika kulki aseen kanssa monen ohi, mutta tappoi vaan ne aikuiset , joilta oli pyytänyt apua sitä saamatta, tai joilla oli ollut tapana kohdella lasta oudosti. Ihmettelen suuresti jos opettajakunta ei ole paneutunut tragedioiden varsinaisiin historioihin.
Tässä törmätään käsitykseen vanha -aika, siis se jota surmaaja ja surmatut olivat eläneet, siinä missä ne mahdollisesti simputtaneet, ainakin ymmärtämättömät opettajatkin.
"Suree jos vainaja on suremisen arvoinen" oli huolimaton sanavalintani, mutta tarkoitin sitä, että, suru tavoittaa ilman alttriakin jos niin on ollakseen, mutta jos surupöydän edessä kyykkii joukko hysteerisesti itkeviä lapsia, niin laumasieluisuus lapsen aivoissa saattaa saada mittaamattomat mittasuhteet. Järkyttää sielua myöten!
Sankaruus on toinen asia jota yritin tuoda esille, lootan sisällöllä saatetaan saada aikaan myös vääränlaista sankaruutta, kun kamat nostetaan esille.
Aikanaan lapsuuden aikaisessa koulussani kesäloman aikana kaksi pientä koululaista (ikäisiäni) jäi juopon yliajamiksi ja kuolivat.Kävimme turmpaikalla, haukuimme juopuon ja itkimme kauniita, suloisia lapsia, syksyllä koulun alettua opettaja lausui muistosanat aamuhartaudessa , laulettiin "Ystävä sä lapsien"ja siinä kaikki.Koruttoman kaunista, saimme lohtua virren sanoista, ilman joukkohysteriaa.
Mielestäni ei ole ilkeää sanoa asioita niinkuin ne ovat, pitäisikö jonkun vääryyttä ja rikollista tehneen ja siinä henkensä menettäneen lapsen , mahdollisesti muitakin tappaneen muuttua pyhimykseksi surualttareineen kavereidensa silmissä?
Olen sydämestäni pahoillani, että kuoleman tapauksia on sattunut, mutta yhtä syvästä sydämestä tulee toive, että tuollaisten kuolemantapausten tultua julki, jokainen ymmärtäisi mitä taustalla on tapahtunut!
Ei asioihin, mm. liikenne hurjasteluihin, huumejuttuihin ym. tule koskaan parannusta jos jälkeenjääneille ei todeta tosiasioita ILMAN ILKEILYÄ rakastavasti ja huolta kantaen!
Ei ole yllätys että "vahinkoja" sattuu, jos kukaan ei piittaa laeista ja asetuksista.
Turvaa , valoa ja iloa myös itsellesi, varsinkin jos olet olettamani opettajakunnan edustaja, uravalintasi ei ole kadehdittava..
Nimimerkki "Simputtava opettaja?" Kertoo jo ensimmäisillä lauseillaan, että hän on itse sellainen, koska kukaan normaalijärkinen lapsi ei koe oikeanlaista opettamista simputtamisena.
Ei myöskään meistä vanhemmista kukaan voisi kuvitella lapselle "lautasta" jolle oppi tippuisi??
Koululainen tekee töitä, mutta jos opettaja on pottuileva ja mollaava, niin siinä häviää viimeinenkin halu oppia.
"Korkeastikoulutetuilta "opettajilta ei luulisi tulevan tuollaisia kommentteja, oppilaan "kokemisista" eikä moista asennetta.
Vielä tuosta surulaatikosta...
Ihanko täällä muutama ajattelee, että laatikosta vedetään esiin alttari? Maailmassa on surtu aina ja tullaan suremaan. Mietipä oman itsesi kohdalla, jos esim. puolisosi/lapsesi tms. läheinen menehtyisi. Etkö ollenkaan sitä surisi? Ei surun läpikäyminen ole lietsomista, vaan antaa sinulle luvan surra. Laatikko antaa valmiudet asian alulle panemiseen koulun keskuudessa. Esim. oppilaan poismeno vaikuttaa myös opettajiin. Oppilas, jonka kanssa on viettänyt paljon aikaa, tulee myös läheiseksi. Tiedo poismenosta vaikuttaa ihan varmasti jokaisen arkeen. Kun tietää miten asian kohdatessa jokainen aikuinen toimii, lisää se turvallisuutta myös lasten ja nuorten keskuudessa.
Johan vitsin vetäsit "suruboxi" että oikea alttari laatikosta heh heh ja kommentoinnin halut
jäivätkin tähän.
Kas kun pitäis vähän käyttää muutakin kuin mielikuvitusta, jos osallistuu
keskusteluun KOULUUN TUOTAVISTA SURULAATIKOISTA !!!
..mitään hartauksia pidä. Koululle kutsutaan seurakunnan edustajat puhumaan ja auttamaan. Surulaatikko sisältää ne tavalliset tarvikkeet tällaiseen tilanteeseen. Eivät ne papit liinoja ja ristejä mukanaan kantele.