Etkö pidä Tuksusta ja Martinasta? Älä sitten puhu heistä.

Eli jos tunnette uuden sanonnan "haters make me famous" (vihaajani tekevät minut kuuluisaksi) se voidaan tässä tapauksessa kääntää "Näädät tekevät Tuksun kuuluisaksi".

Tuksu voi olla teistä NNN (*Naiivi Narsistinen Nainen*) ja niin edespäin, mutta eivät näädät voi häntä vihata, vaan he pitävät häntä viihdyttävänä. Hän on heille naurun aihe, loistavaa komediaa!

Hän pitää itseään *niin* rakastettavana, vaikka tuli julkisuuteen Ilkka Kanervan *salarakkaana*. Hänet siis nosti julkisuuteen melkoinen häpeä ja silmätikkuna olo, ei tanssi- tai laulutaidot, mutta mahtaako sitä enää muistaa itsekään. Ja sitten vielä ihmettelee että miksi hänestä ei pidetä. Kyllä kansan muisti pitää yhä, vaikka hänen ei.

Kanervasta itsestäänkin on tullut entistäkin koomisempi hahmo sen itsenäisyyspäivän hypnoositempun jälkeen.

Jos todella haluat Tuksun pois julkkiskartalta, unohda hänen olemassaolonsa. Älä puhu hänestä. Pysy poissa paikoista, jossa on lööppejä ja hänestä puhutaan! Näin Tuksu, jolla on valtavat luulot itsestään, näkee julkisuutensa piirin suppenevan jatkuvasti. Lopulta hänenkin on *pakko* nähdä se ja vetäytyä, ja lopulta vain muutama hänelle tuntematon hänet enää muistaa.

Hiljainen kosto on suloisin mitä julkkiksiin tulee. Tuksulle ja Martinalle se olisi pitänyt tehdä vuosia sitten, eli tehdäänpä se nyt. Capiche?
7130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Totta osittain. Mutta muuten noita salarakkita on ihan tuiki arkielämässä, ukot lumpustaa ruokatunneilla ja on monet preebeidit, chatii jonka kautta haetaan salaseura,,, ne firman juhlat joss sekoillaan toisiinsa, koulutuspäivät joko keskenään tai otetaan vierasta,,eli heti hyödynnetään vieras paikkaunta.. joten turhan haloon tuosta tuokiasen jutustakaan on nostettu.
Elmä on sitähän se on ihan joka paikassa.

Muutoin on niin jos pidä jostain eihän sitä silloin siitä lue, kuuntele sen musaa, päinvastoin käännetään kanavaa jos tyyiippi tai toimittaja siellä josta ei pidä,,, joten se etttä joku seuraa jotakuta 24 h kertoo ihan muusta kuin inhosta eikä tilanne ole terve millään lailla.
Se, että olkoon kohde tehnyt mitä hyvänsä, ei ole kypsyyteen kuuluvaa nimitellä asiattomasti ja antaa loukkaavia nimiä. Maapallo on täynnä rikolllista yms.. eiväthän nämä naiset sentäs mitään lapsen raiskaajia ole,,, jolloin vielä ymmärtäisi vihan.
Noita mimmejä on suomikin täynnä, dokataan, sekoillaan viikonloput kaupungilla jne.. voi olla ihan sekokausia ja jätkää elämässä pyörii kuin viron sutta,, kukaan pidä ihmeellisenä omassa kaveripiirissään.

Mitä Kanervaan tulee, pitänee muistaa hänen muu elämänsä kuin heikkous naisiin, hän on kunnostautunut politiikkona ja on hyvinkin pätevä hnekilö, juristikin ja on kertynyt myös viisauttakin,, eikä ole kuumakalle, vaan aika mukava ihmisenä. Eli kohtuutonta haukkua häntä.
Kuten vankimielisairaalan johtajakin totesi hänen hypnotisointinsa oli sopimaton eikä olisi kuunut siihen tilaisuuteen,, eli ei kanervan syy. Yhdellä on yksi heikkouis toisella toinen.. hän on hyvin seksuaalinen ehkä adiktoitunut vai onko? Mutta kuten sanottu yhdellä yhtä toisella toista,, on asioita joille on syynsä ja miksi joku asia kehittyy ihmiselle, olkoon alkoholismi tms. eivät ne ole ivan ja pilkan aiheita, Asoihin voi suhtautua etäältä katsoen asiallisesti eikä vöyhkätä siinä, jos ei edes kuulu sun elämääsi mitenkään.

Iät ajat miehet olleet naisiin meneviä, suurmiehillä aina rakastajattaria,marilyniä jne. on paljon asioita jotka eivät tule päivänvaloon, jopa FBI pitää jopa naimahommista huolen mitä pimitetään.

Niin olet sitä mieltä, että esim. tukiainen häviää kartalta jos häntä ei 24 palstalla huomioida mm. No ei ehkä vähään aikaan,, sillä verissä on jonkin sortin esiintyminen,, ja niin kauan kunnes hänelle keikkaa annetaan kokee voivansa olevansa sellaisessa kuosissa että voi näyttää itseään puolialasti,, tai sitten kehkeytyy uusia keikkaideoita, pr tms näyttäytymistä autokaupoissa,, hän on ja pysyy julkisuudessa... mutta esim. perhe voisi olla se syy mistä katkeaa julkinen työ,,, hyvinkin voi olla perheenäiti jolla on jokin kauppa jossain joskus,,
niin moni missikin on hävinnyt kyntiläpuodin pitäjäksi tai ravintolan pitäjäksi.. eikä heitä enää juurikaan muisteta, ovat muuttuneetkin monet valtavasti ja luonnollisesti vanhentuneet, lihoneet, eivät tahdo olla enää julkkisammatissakaan.

Tuo ehdottamasi metodi voi kantaa jossain määrin,mutta siinä voi ola myöskin se että asiaton jauhaminen loppuu ja nämä neidot saavat rauhan elää elämäänsä jopa helpommin,, kenestäkään tunnu hyvältä katsoa ala-arvoisia juttuja itsestään.
Tee toiselle kuin toivoisit itsellesi tehtävän...
Joskus tuo ryöpytys saa suhteettomat mittasuhteet,, ajankulua, tyhää sellaista vai mitä oman pahanolon purkua,, kun ei uskalleta omassa elämässä käyttää samaa kieltä muita kohtaan kun voi napsahtaa syyte, niin täällä mellastetaan, jo pienikin osa voisi tuoda kunnianloukkaussyytteen muualla,, moni jo vihjaus jostain,, yksityiselämää kosekvan tiedon levitys, vaikka olisi tottakin,, jo apinaksi nimitys on tuonnut sakot yhdelle,, eli aika sensitiivistä ei voi olla kuin varovainen, aina punnitan kokonaisuus missä ja milloin on mitäkin tehnyt,, joskin syyttäjänvirasto pitää yllä kantaa rahapulan vuoksi että pääosa katsotaan läpi sormien, annetaan olla vaikka ainekset olisi koossa käräjöidä,, riippuu syyttäjästäkin paljon millä tuulella milloinkin on,, ja pitää asetelmiaan,, jos hyvässä asemassa esim. lääkäri tekee teon hänet päästetään pälkähästä järjestelmällisesti jos teko kohdentuu huono-osaiseen,mutta jos työtön tms. sanoo hyvinkin totuudenmukaisen joskin ehkä kärjistetyn asian... siitä tulee heittämällä rapsut..

Mutta se puoli tuossa on mitä ehdotit, että ok, tottahan se on että kaikenlainen julkisuus ruokkii sitä itseään,,, eli pidättäytykää noteeramasta sisaruksia tai muitakaan.eipä taida näillä onnistua.

Äänestä
  • selvä?

    Äänestä

  • Liian paljon lätinää, ei jaksa lukea.

    Äänestä

  • EI OLE JURISTI.

    Äänestä

  • Halogeenihöpön sekopäiset tilitykset, osa 2037.

    Äänestä

Näädät ovat ainoita, jotka pitävät Tuksua pinnalla. Valtamediaa hän ei kiinnosta.

Äänestä

On vain niin typerää, kun täällä ei ole kuin harvakseltaan muita aloituksia. 90 % aloituksista koskee Tukiaisia. On tuskastuttavaa joutua etsimään sivukaupalla, että löytää kirjoituksia jostakusta muusta.

Jollakulla on paha Tukiaisriippuvuus :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Logiikan ääni kirjoitti:

Eli jos tunnette uuden sanonnan "haters make me famous" (vihaajani tekevät minut kuuluisaksi) se voidaan tässä tapauksessa kääntää "Näädät tekevät Tuksun kuuluisaksi".

Tuksu voi olla teistä NNN (*Naiivi Narsistinen Nainen*) ja niin edespäin, mutta eivät näädät voi häntä vihata, vaan he pitävät häntä viihdyttävänä. Hän on heille naurun aihe, loistavaa komediaa!

Hän pitää itseään *niin* rakastettavana, vaikka tuli julkisuuteen Ilkka Kanervan *salarakkaana*. Hänet siis nosti julkisuuteen melkoinen häpeä ja silmätikkuna olo, ei tanssi- tai laulutaidot, mutta mahtaako sitä enää muistaa itsekään. Ja sitten vielä ihmettelee että miksi hänestä ei pidetä. Kyllä kansan muisti pitää yhä, vaikka hänen ei.

Kanervasta itsestäänkin on tullut entistäkin koomisempi hahmo sen itsenäisyyspäivän hypnoositempun jälkeen.

Jos todella haluat Tuksun pois julkkiskartalta, unohda hänen olemassaolonsa. Älä puhu hänestä. Pysy poissa paikoista, jossa on lööppejä ja hänestä puhutaan! Näin Tuksu, jolla on valtavat luulot itsestään, näkee julkisuutensa piirin suppenevan jatkuvasti. Lopulta hänenkin on *pakko* nähdä se ja vetäytyä, ja lopulta vain muutama hänelle tuntematon hänet enää muistaa.

Hiljainen kosto on suloisin mitä julkkiksiin tulee. Tuksulle ja Martinalle se olisi pitänyt tehdä vuosia sitten, eli tehdäänpä se nyt. Capiche?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu